Job Henkilökohtainen avustaja Helsinki-Uusimaa Riikonen Miika - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Olen 34-vuotias työssä käyvä ja sähköpyörätuolilla liikkuva mies. Ja minulla on useita avustajia. Olen toiminut avustajieni työnantajana yli 10 vuotta. Asun Herttoniemen rannassa avovaimoni kanssa. Työskentelen tietoliikenne asiantuntijana ja vapaa-ajalla harrastan musiikkia, elokuvia, ruoanlaittoa sekä penkkiurheilu. Etsin henkilökohtaista avustajaa kesätyöhön, jota on mahdollista jatkaa sen jälkeen osa-aikaisena, avukseni kotiin, töihin ja vapaa-ajalle. Avustajan työ on avustamista esim. kotitöissä, ruoanlaitossa, asioinnissa, pukeutumisessa, hygieniassa, töissä sekä harrastuksissani. Käytännössä tarvitsen apua lähes kaikissa toimissani. Työ on fyysis-teknistä avustamista - ei hoitotyötä. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa kolmivuorotyötä sisältäen aamu-, ilta- että yövuoroja viikolla ja viikonloppuisin. Töitä on n. 4-5 päivänä viikossa, n. 7-12 tuntia kerrallaan sopimuksen mukaan yhteensä n. 40 h viikossa ja mahdollisuus myös tehdä lisätöitä tarvittaessa. Tuntipalkka on 10,79 euroa/tunti plus lisät: ilta- +15%, yö- +30%, lauantai- +20% ja sunnuntailisät +100%. Sinun tulisi olla tunnollinen, luotettava, täsmällinen ja omata ennakkoluuloton asenne. Hyvä suomen tai englannin kielen taito on välttämätöntä työssä suoriutumisessa. Lisäksi työssä vaaditaan melko hyvää fyysistä kuntoa. Mitään tiettyä koulutusta tai aikaisempaa työkokemusta ei tarvita tehtävään, mutta tarkkaavaisuudesta ja reippaasta asenteesta on apua työtehtävien hoidossa apua. Tarjoan työntekijöille myös oman taukotilan asuntoni yhteydessä. Töitä on myös noin joka toinen viikonloppu. Olethan valmis myös matkustamaan, koska tarvitsen avustamista myös matkoillani pääasiassa kotimaassa. Olen Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajaliiton jäsen, joten saat alan työehtosopimuksen mukaiset edut. Jos uskot, että olisit minulle sopiva avustaja niin lähetä minulle hakemuksesi. Kirjoita minulle sähköposti ja kerro itsestäsi: nimesi, ikäsi, asuinpaikkasi, koulutuksesi, työhistoriasi, harrastuksesi ja miksi olisit sopiva kyseessä olevaan työhön.

Työnantajan nimi: Riikonen Miika

Työnantajan osoite: 00810 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakashankkija -

Puhelin- ym. myyjät

Livolta Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvoja -

Puhelinpalveluneuvojat
Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä. Vuosittain rekrytoimme yli kolme miljoonaa ihmistä vakinaisiin ja määräaikaisiin tehtäviin ja tarjoamme kattavia henkilöstöalan palveluja.
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Asiakasneuvottelija aamu- tai iltavuoroon. Oletko työtön työnhakija tai kenties olet päättänyt viettää välivuoden opiskeluistasi ja tarvitset töitä. Palkkaamme 2 hyvän asenteen omaavaa henkilöä
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Automaatiosuunnittelija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Järvenpäähän AUTOMAATIOSUUNNITTELIJOITA vastaamaan logiikkaohjelmointi - ja järjestelmäsuunnittelusta tärkeänä osana automaattitrukkien toimitustiimiä. Huolehdit järjestelmän käyttöönotosta
Rocla Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Customer Support Representative -

Teletekniikan asiantuntijat
Jetico provides pure and simple data protection software for National Security, Compliance and Personal Privacy. Trusted for over 10 years by the U.S. Department of Defense, Jetico's BCWipe can wipe selected files beyond forensic recovery such as in
Talente Consulting Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Customer Wizard / Business Developer -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
YOUR ROLE What will be the "Uber of energy"? Fortum's Virtual Power Plant aims to disrupt the market by including our customers as an active part of the power system. We are a fast-paced and ambitious team of young doers, and we operate as
Fortum Oyj - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Hankesuunnittelija -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Työväen sivistysliitto TSL:n hankekeskus hakee hankesuunnittelijaa vuorotteluvapaasijaiseksi määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 29.3.-6.7.2016. Työväen Sivistysliitto TSL on kaksikielinen vapaan sivistystyön
Työväen Sivistysliitto TSL ry - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group on suomalainen, kasvava sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tarjoava yritys. Palveluksessamme työskentelee yli 1200 osaajaa eri puolilla Suomea. Haemme henkilökohtaisia avustajia Helsinkiin. Haemme avustajaa joka osaa katetroinnin,
Med Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 76-vuotias positiivinen ja iloinen mies. Haen henkilökohtaista avustajaa ma-pe 8 h/pv ajalla 8.30 - 16.30. Työhön kuuluu mm. pukeminen, riisuminen, pesu, ruuan laitto, siivous, kauppakäynnit. Työ ei sisällä nostelua.
Salonen Matti J - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja Citywork kotiin tuotettavat tukipalvelut tukevat vanhusten, vammaisten, kehitysvammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä lapsiperheiden itsenäistä elämää kotona ja kodin ulkopuolella. Vuonna
Citywork Keski-Suomi Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakkaallemme hitsaajaa Lohjalle. Työnkuva on seinässä olevien tiilikannakkeiden hitsausta / hitsisaumojen restaurointia sekä vanhojen saumojen putsausta ennen hitsausta. Materiaali on sinkkimetallia/rosteria. Oma puikkohitsi
Briko Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Johtava sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan aikuissosiaalityön alaisuudessa toimiva maahanmuuttajapalvelut (MAP) tarjoaa ensivastaanottopalvelut (sosiaalityö, kotouttamispalvelut, toimeentulo-/kotoutumistuki, terveysneuvonta ja -tarkastukset jne.) Vantaalle
Vantaan kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Logoterapeuttisen hoivafilosofian mukaisesti kohtaamme asiakkaat
Mainio Vire Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme osaavia kirvesmiehiä monipuolisiin rakennustöihin. Työkohteissa tehdään: - väliseiniä - alakattoja - ulkorakennuksia ja katoksia - peltikattoja Edellytämme kokemusta vastaavista tehtävistä,
Maximus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Layout Design Engineer -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
For our design teams in Helsinki or Tallinn we are looking for a Layout Design Engineer The successful candidate will layout analog and digital IC blocks like bandgap, bias generator, operational amplifiers as well as complete circuits like DC/DC converters
Micro Analog Systems Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Liikenneinsinööri -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Kaupunkisuunnitteluvirasto, Liikennejärjestelmätoimisto Vastaamme Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen suunnittelusta. Työmme vaikuttaa siihen millainen on tulevaisuuden Helsinki. Tehtävämme ovat kiinnostavia ja ne avaavat näköaloja
Helsingin kaupunki. - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennuskoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Lahjoitamme jokaiselle työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2015 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä
Buusteri Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

NET-osaaja -

Ohjelmistokehittäjät
Hyppää digitalisoimaan seuraavan sukupolven palveluita kanssamme. Nyt etsimme uusia .NET-osaajia osaksi kokenutta Gofore Crew-tiimiä. Sijoittumisemme Suomen parhaiden työpaikkojen kolmannelle sijalle kertoo suhtautumisestamme henkilöstöömme.
Gofore Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Asiakasyrityksemme Mäntsälässä hakee määräaikaiseen työsuhteeseen ammattitaitoista putkimiestä. Työtehtävänä on kylpyhuoneen viimeistelyä, pintaputkien vetoa ja kalusteiden asennusta.
VMP Group, Järvenpää - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Ravitsemustyöntekijä, Leijona Catering Oy -

Avustavat keittiötyöntekijät
Huomio, ammattitaitoinen ravitsemistyöntekijä! Asiakkaamme tarvitsee sinua Upinniemen varuskuntaravintolaansa. Leijona Catering on hieman erilainen työpaikka. Ravintolatyöntekijänä et esimerkiksi vain huolehdi, että
StaffPoint Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mustijoen perusturvaan (Mäntsälä-Pornainen yhteistoiminta-alue) ikäihmisten palvelualueen Kotokartanon hoivaosastolle haetaan SAIRAANHOITAJAN sijaista ajalle 5.9.2016 -31.12.2016 tai sopimuksen mukaan. Työ mahdollisesti jatkuu
Mäntsälän kunta - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Senior/Principal Chemist -

Kemistit
We are looking for Senior Chemist or Principal Chemist to support our growing development efforts. The incumbent is expected to be a dynamic individual with an outstanding technical background. A successful candidate acts as the technical lead for research
Pibond Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Talent Acquisition Specialist -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
The Mission of Management Events is to bring together the visionary leaders of the world. Key figures: turnover 29 Million, 12+ countries, 250+ employees. We are looking for a Talent Acquisition Specialist
Management Events Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme tiimimme lisää menestyjiä ja tarvitsemme nyt muutaman oma-aloitteisen, johtajahenkisen ja kunnianhimoisen tiiminjohtajan.
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä -

Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia tiiminvetäjiä eri puolille Porvoota ja sen lähialueita. Etsimme henkilöitä, jotka ovat tuloshakuisia, positiivisia ja myyntihenkisiä ihmisiä. Ajokortti
mikonen tmi - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Toimintaterapeutti -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Hei toimintaterapeutti, tervetuloa Foibekartanoon! Me Foibekartanossa vahvistamme joukkojamme ja keräämme ympärillemme uuden työnteon mallin ihmisiä, joilla on tahto rakentaa Hyvää Elämää, tuottaa arjen
Foibe Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Työterveyshoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kuninkaantien työterveys hakee työterveyshoitajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2016 alkaen. Kuninkaantien työterveys on Porvoon kaupungin kunnallinen liikelaitos, jonka kuningasajatuksena on pitkäaikainen kumppanuus yritysten
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-05-04 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Asiakasyrityksemme etsii kerrostalon rakennukseen VASTAAVAA MESTARIA. Tehtäviisi kuuluu mm. - työmaaprojektien organisoinnista, aikatauluista sekä taloudesta vastaaminen - tavoitteiden asettaminen ja seuranta - osallistuminen hankintoihin
Maximus Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 10.451303005219 sekuntia