Job Henkilökohtainen avustaja Helsinki-Uusimaa Seppänen Tiina - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Olen 40 v. nainen Helsingistä. Etsin itselleni henkilökohtaista avustajaa alustavasti 25 h / viikko. Ennakkoluulottomuus ja kokemukset lapsista eduksi. Tarvitsen apua päivittäisissä toiminnoissa. Myös kotitaloustyöt, ruoanlaitto, siivous ja pihanhoito kuuluvat työnkuvaan. Työtehtävät vaihtelevat päivän ja tilanteen mukaan vaikkapa työssä, kotonani, erilaisissa vapaa-ajan menoissa tai urheiluharrastuksissa. Avustajan rooli on olla käsinäni ja jalkoinani kaikissa niissä tehtävissä, joista en itse suoriudu. Työnkuva on kuitenkin fyysisesti kevyt, sillä minua ei tarvitse nostaa. Liikun omatoimisesti joko kävellen, pyörätuolin tai sähkömopon avulla. Odotan avustajalta ensisijaisesti käytännöllisyyttä, yhteistyökykyä ja luotettavuutta. Edellytän hyvää suomen kielen taitoa. Työaika on alustavasti 25 h viikoittain. Työ on pääosin päivätyötä arkisin, mutta siihen voi sisältyä myös ilta- ja viikonlopputyötä. Niistä maksetaan asianmukaiset lisät. Paikka täytetään heti, kun sopiva hakija löytyy. Työpaikka on vakituinen ja alkaa mahdollisimman pian. Kirjalliset hakemukset. Tiedustelut ja hakemukset sähköpostilla : ( me3ri9 (at) aol.com ), kiitos.
Työnantajan nimi: Seppänen Tiina
Työnantajan osoite: 00840 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Automaatioinsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme Porvoon jalostamon Kunnossapitoon Automaatioinsinööriä, säätöventtiilit Tehtävänäsi on kehittää jalostamoiden säätöventtiileiden käytettävyyttä. Vastaat tehtävässäsi
Neste Oyj - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Automotive Sales Support Engineer - Europe & US -
Myyntiedustajat
We are looking to recruit an Automotive Sales Support Engineer to work closely with automotive EU&US sales and Tuxera R&D to support our key customers in Europe and USA, which include major European and US car OEMs and Tier1s. Automotive Sales
Tuxera Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Bioprocess Technologist -
Biologit, kasvi- ja eläintieteilijät ym. erityisasiantuntijat
ROAL Oy is a joint venture of Associated British Foods PLC (UK) and Altia Corporation and it is a leading company in the enzymes business worldwide. We are a reliable partner for customers in the food,
Roal Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Busschaufför -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Ampers Busstrafik Ab söker busschaufför för tiden 01.05-30.09.2016 eller enligt överenskommelse. Personen bör ha D-körkort, behärska både svenska och finska samt engelska och vara 21 år fylld. Kännedom
Ampers Busstrafik Ab - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Erityislastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Satakieli, päivähoitoyksikkö Satakieli-Tähkä LATOKARTANOSSA LIIKUTAAN LUONNOSSA! Latokartanon varhaiskasvatusalueella voi liikkua ja seikkailla vehreissä metsissä, jännittävillä
Helsingin kaupunki. - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Haettavat erityisluokanopettajan tehtävät ovat pajaluokilla. Koivukylän koulu on lähes 400 oppilaan yläkoulu, jossa aikuiset muodostavat ammatillisen, koulun kehittämisestä kiinnostuneen ja
Vantaan kaupunki - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Esiluokan avustaja -
Koulunkäyntiavustajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Helsingin ranskalais-suomalainen koulu Helsingin ranskalais-suomalainen koulu on valtion ylläpitämä kielikoulu, jossa opetusta annetaan sekä suomen että ranskan kielellä. Koulussa on esikoulu, alakoulu,
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitään henkilökohtaista avustajaa liikuntavammaiselle miehelle Mynämäen Mietoisiin. Työhön kuuluu avustaminen päivittäisissä toimissa, kodinhoidossa, asioinneilla jne. Perheessä useampia avustajia,
Salonen Mauno - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Kaivinkoneenperämies -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Bravuria on nuorekas ja rento ravintola keskeisellä paikalla Helsingissä. Bravuria tarjoaa herkullista itsetehtyä pastaa, Josper-puuhiiligrillissä valmistettuja meheviä herkkuja, pizzaa, salaatteja ja antipasteja ja suussasulavia
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Kontula 1 kotihoito Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt itäiselle kotihoitoyksikölle tunnustuksen 2015. Työpaikan vetovoimatekijöiksi on tunnistettu muun muassa mahdollisuus osallistua
Helsingin kaupunki. - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kauniaisten kaupunki - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Martinlaakson koulussa on avoinna luokanopettajan sijaisuus. Tehtävään sisältyy 3.-musiikkiluokan opetusta sekä liikunnan ja valinnaisen musiikin opetusta alaluokille yhteensä 25 tuntia viikossa.
Vantaan kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettajan viransijaisuus -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Arvojamme ovat innovatiivisuus, kestävä kehitys sekä yhteisöllisyys.
Vantaan kaupunki - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Haemme sisämaalareita pääkaupunkiseudulla sijaitseviin uudiskohteisiin. Kohteet ovat pääasiassa asuntotuotantoa. Tarjoamme: - hyvän palkan ammattitaitosi mukaan - mahdollisuuden pitkäkestoiseen työhön - vakavaraisen
Maximus Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Obelux Oy on Helsingin Pitäjänmäellä toimiva LED-lentoestevalaisimia ja -valaistusjärjestelmiä ammattikäyttöön valmistava yritys. Yritys on perustettu vuonna 1997 ja pääosa liiketoiminnastamme menee
Obelux Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Palvelutiskimyyjä -
Myyjät
Haemme Helsinkiin / lähiseudulle reippaita ja luotettavia palvelutiskimyyjiä. Saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi ja kehittyä vaativissa / monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä. Työ sopii hyvin myös
Kairest Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Ohjelmistokehittäjät
HUS-Tietohallinto vastaa HUS-kuntayhtymän yhteisistä tietojärjestelmä- ja tietotekniikkapalveluista. Palveluksessamme on yli 200 IT-alan huippuammattilaista. Haemme HUS-Tietohallintoon kehittämispalveluiden tulosyksikköön
HUS - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies, pääkaupunkiseutu -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaillemme reippaita rakennusapumiehiä monipuolisiin rakennusalan työtehtäviin pääkaupunkiseudulle. Edellytämme sinulta - suomenkielentaitoa - hyvää fyysistä kuntoa - voimassa olevaa työturvakorttia
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmies -
Talonrakentajat
Ammattitaitoinen rakennusmies pääkaupunkiseudulta! Etsimme sinua! Työtehtävän kuvaus Etsimme rakennusmiehiä asiakasyrityksemme yli syksyn kestävään projektiin Helsingin keskustaan.Tärkein työtehtäväsi
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-14 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Uuvuttaako työn hakeminen? Anna LIONS Henkilöstöpalvelujen edustaa sinua nykypäivän vaativilla työmarkkinoilla. Kun liityt työnhakijaksemme tarjoamme sinulle välittömän tukemme sekä kontaktipintamme
Lions Henkilöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Lohjan sairaalan operatiivisella vuodeosastolla on avoinna kaksi sairaanhoitajan tointa 1.5.2016 alkaen toistaiseksi. Operatiivinen vuodeosasto toimii kirurgian ja ortopedian yhdysosastona. Kirurgian vuodeosastolla hoidetaan gastroenterologisia, plastiikkakirurgisia,
HUS - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja HYKS Lasten ja nuorten sairaudet -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Lastentautien ja -kirurgian osastolle ULS3 haetaan kahta sairaanhoitajaa. Osastolla hoidetaan sekä pediatrisia että kirurgisia lapsia. Toimialueeseen kuuluu myös leikkaukseen valmisteluyksikkö eli leiko ja päiväsairaala.
HUS - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja/terveydenhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto tarjoaa Suomen monipuolisimmat sosiaali- ja terveyspalvelut runsaalle 600 000 helsinkiläiselle. Virastossa työskentelee lähes 16 000
Helsingin kaupunki - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme lastensuojelun avopalveluihin sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkaan Tikkurilan toimintayksikköön. Yksikössämme on vastaanottotiimi ja kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön tiimiä.
Vantaan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä HYKS Sisätaudit ja kuntoutus -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme sosiaalityöntekijää HYKS sisätautien ja kuntoutuksen toimialan sosiaalityön yksikön avoimeen vakituiseen toimeen. Sijoituspaikkana on Jorvin sairaala Espoossa. Työn aloitus on 1.6.2016 tai sopimuksen mukaan. Sosiaalityö
HUS - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Tarjouslaskija -
Myyntiedustajat
Kotimainen Skaala on vuonna 1956 perustettu, Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva ikkunoiden ja ovien sekä terassi- ja parvekelasitusten valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut palvelu- ja ratkaisutoimittaja. Skaala tunnetaan etenkin energiatehokkaista
Skaala Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Haemme kahta tutkimushaastattelijaa Helsinki-Vantaan lentokentälle aikaväleille 11.4.-14.4., 18.4-21.4. ja mahdollisesti 25.4-28.4.2016. Tehtävänä on haastatella tabletin avulla suomalaisia ja ulkomaalaisia matkustajia joukkoliikenteen
Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Vuoromestari -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme vakituista jo esimieskokemusta omaavaa vuoromestaria Weeruskan keittiöön. Weeruska on lämminhenkinen ja kodikas a la carte ravintola Alppilassa, asiakaspaikkoja on noin 160; yksi alueen parhaista ruokaravintoloista. Henkilökuntaa
Ravintolakolmio-ryhmä - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Web Developer -
Ohjelmistokehittäjät
Zervant is a start-up company offering online invoicing software for small businesses. Based in Espoo, we are an international team of 23 like-minded people, and our product is already used by over 100,000 entrepreneurs worldwide. Our common goal is to
Zervant Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa