Job Henkilökohtainen avustaja Kanta-Häme CityWork Häme Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Haemme henkilökohtaista avustajaa Hämeenlinnaan naisavustettavalle kodin ulkopuolisiin aktiviteetteihin, mm. kaupungilla käyntiin ja tapahtumiin. Asiakkaalla on käytössään pyörätuoli. Avustat avustettavaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta joista hän ei vammansa tai sairautensa vuoksi kokonaan tai osittain selviä. Avustustyön sisältö ja laajuus sekä työajat tarkentuvat avustettavan hoitosuunnitelman ja palvelukuvauksen mukaisten työohjeiden kautta. Työtä on 3-4 tuntia kerran viikossa ilta-aikaan. Voit tehdä myös muilla avustettavilla mahdollisuuksien mukaan. Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Mikäli olet luotettava ja oma-aloitteinen ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja rohkeutta kohdata eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia tukea tarvitsevia ihmisiä, hae meille töihin! Hae tehtävää, vaikka sinulla ei vielä olisi työkokemusta vastaavista tehtävistä, mutta asenteesi ja työskentelytapasi sopivat henkilökohtaisen avustajan tehtävään. Haluatko liittyä meihin? Jätä hakemuksesi nettisivuillamme www.citywork.fi tai suoraan tuija.kuusa (at) citywork.fi Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana muuttamassa hyvinvointipalvelualaa sekä valtakunnallisen organisaation tuen ja mahdollisuudet. Citywork kotiin tuotettavat tukipalvelut tukevat vanhusten, vammaisten, kehitysvammaisten ja pitkäaikaissairaiden sekä lapsiperheiden itsenäistä elämää kotona ja kodin ulkopuolella. Vuonna 2015 Citywork työllisti noin 2 400 työntekijää ja on 12 suurimman henkilöstöpalvelualan yrityksen joukossa. Etsimme joukkoomme ja asiakasyrityksillemme energisiä oman alansa ammattilaisia, jotka suhtautuvat ihmisiin, elämään ja tekemiseen myönteisesti. Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon sekä Sosiaalialan Työnantajiin. Lisätietoja meistä löydät osoitteesta www.citywork.fi ja www.avustajapalvelut.fi. Citywork on myös Facebookissa. Käy tutustumassa meihin osoitteessa facebook.com/citywork.fi.

Työnantajan nimi: CityWork Häme Oy

Työnantajan osoite: 13130 HÄMEENLINNA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Kanta-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Erikoislääkäri, gastroenterologia -

Erikoislääkärit
Haemme sisätautien tulosyksikköön gastroenterologian erikoislääkäriä. Toimenkuvaan kuuluu monipuolisesti gastroenterologisten ja hepatologisten potilaiden hoito polikliinisesti ja osastolla sekä endoskopiayksikössä.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-16 - Kanta-Häme

Esimiesharjoittelija -

Henkilöstöjohtajat
Maahantuontiyrityksemme etsii uutta esimiesharjoittelijaa edellisen ylennyttyä muihin tehtäviin. Yrityksemme toiminta rakentuu pääasiassa kuluttajamarkkinoinnista ja -myynnistä, joten työtehtävät ovat vaihtelevia
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan luotettavaa ja kokenutta henkilökohtaista avustajaa noin 70 -vuotiaalle rouvalle Kerimäelle. Apua tarvitaan kaikissa päivittäisissä toimissa. Apuvälineinä ovat mm pyörätuoli ja nosturi. Työnantaja
Savonlinnan kaupunki - 2016-09-10 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa kesälomasijaisuuteen ajalle 24.6-11.7.2016. Olen 32-vuotias mies. Minulla on cp-vamma. Asun palvelutalossa Tikkurilassa. Liikun sähköpyörä- ja manuaalipyörätuolilla. Näköhermon
Kajas Juhana - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme asiakkaallemme Helsinkiin (00530-alue) AURINKOISTA HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA Etsimme keppien avulla liikkuvalle naiselle Helsinkiin pitkäaikaista henkilökohtaista avustajaa. Tehtävänäsi on olla apuna arjen normaaleissa
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja Klaukkalaan Haemme henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle naiselle Klaukkalaan. Avustat avustettavaa kaikissa niissä tehtävissä joihin asiakas ei itse kykene sairauden tai vamman vuoksi.
CityWork Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Pränni Jyrki - 2016-06-22 - Lappi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista naisavustajaa naishenkilölle (30 h / kk). Tehtävät edellyttävät tietokoneen käytön perustaitoa sekä henkilöauton ajokorttia (B). Avustajalta edellytetään luotettavuutta
Anonyymi työnantaja - 2016-06-22 - Päijät-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa Lahden keskustaan, aivovammaiselle nuorelle naiselle arjen elämää tukemaan. Avustat avustettavaa niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi
CityWork Häme Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Naishenkilö tarvitsee henkilökohtaista avustajaa. Avustusta tarvitaan päivittäisessä hoidossa, hygienian hoidossa, lääkityksessä ym. Vuorotyötä klo 7.00-15.00 ja 17.00-01.00, myös viikonloppuisin.
Patronen Pirjo - 2016-05-28 - Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Anonyymi työnantaja - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa, jolta onnistuu kodin puhtaanapito, ruuanlaitto, avustaminen pukeutumisessa/riisuuntumisessa, peseytymisessä. Toivon, että sinulla ei mene sormi suuhun, vaan olisit hyvin oma-alotteinen ja uskallat kysyä,
Jaaranto Ville - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Tuusniemen kunta - 2016-04-13 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee vastuullista henkilökohtaista avustajaa kehitysvammaiselle, liikunnalliselle 24-vuotiaalle nuorelle tytölle Iisalmeen. Hän tarvitsee silmälläpitoa, avustamista ja tukea vapaa-ajan harrastuksiin, joihin kuuluu
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lounais-Suomen Avustajakeskus/TSLY ry välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Yhteyshenkilönä toimii Avustajakeskuksen työntekijä. Avustajan valinnasta päättää työnantaja
Turun seudun lihastautiyhdistys r.y. - 2016-06-04 - Satakunta

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Toimi Lähihoitajan sijaisuus Hämeenlinnan kaupungin ikäihmisten hoidon ja hoivan palvelualueella Tuuloksen kotihoidossa, työtehtävät voivat tarvittaessa sijoittua muihinkin kaupungin kotihoidon tiimeihin. Kelpoisuusvaatimukset:
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Hoivia Oy tarjoaa kotipalvelua, palveluasumista, pitkäaikaishoivaa ja päivätoimintaa ikäihmisille. Haemme lähihoitajaa kesälomasijaisuuteen kotipalveluun. Hakijalta edellytämme lähihoitajan koulutusta. Lähihoitaja
Hoivia Oy - 2016-02-23 - Kanta-Häme

Muu sosiaalialan erityisasiantuntija -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on yksi Suomen suurimmista ja osa Hämeenlinnan seurakuntayhtymää. Yhteisöömme kuuluu yli 40 000 jäsentä ja noin 70 työntekijää. Perheasiain neuvottelukeskuksessa työskentelee
Hämeenlinnan seurakuntayhtymä - 2016-08-02 - Kanta-Häme

Myyjä, Suomen Lähikauppa Oy, Hämeenlinna -

Myyjät
Haemme nyt Kanta-Hämeen alueen Siwa, Valintatalo ja K-Market kauppojen satunnaiseen työntekijätarpeeseen KEIKKAILEVIA MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Kanta-Häme

Rakennuspäällikkö -

Rakennusalantyönjohtajat
Virka Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Päätehtävänä
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Riihimäen kaupungin ruokapalveluyksikkö hakee kolmea ruokapalvelutyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen 10.8.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Ruokapalvelutyöntekijän toimet on tällä hetkellä sijoitettu
Riihimäen kaupunki - 2016-05-28 - Kanta-Häme

Särmääjiä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Asiakkaamme hakee kauttamme ammattitaitoisia särmääjiä, joilla on kokemusta vaativista särmäystöistä useamman vuoden ajan. Kyseeseen voi tulla myös kehityskelpoinen vähemmän kokemusta omaava henkilö,
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-06 - Kanta-Häme

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-04 - Kanta-Häme

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Riihimäen kaupungin Sosiaali- ja terveystoimialan yksi palvelualoista on Lasten, nuorten ja perheiden palvelut. Palvelualue jakautuu kahteen vastuualueeseen, jotka ovat Perhepalvelut ja Lastensuojelupalvelut. Palvelualueella työskentelee 53
Riihimäen kaupunki - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Cubus on yksi Pohjoismaiden johtavista muotiketjuista, jolla on yli 300 liikettä kuudessa eri maassa. Johtavana vaatetusalan ketjuna panostamme naisten, miesten ja lasten vaatemallistoihin. Palveluksessamme on yli 3500 työntekijää,
Cubus Oy - 2016-05-05 - Kanta-Häme

Tuotantotyöntekijä -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Sako Oy on Euroopan johtava metsästys- ja urheiluaseiden valmistaja. Olemme osa kansainvälistä Beretta-konsernia. Päätoimintomme ovat metsästys- ja urheiluaseiden sekä patruunoiden suunnittelu, valmistus, markkinointi
Sako Oy Riihimäki - 2016-04-16 - Kanta-Häme

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-02-28 - Kanta-Häme

Urheiluvalmentaja / personal trainer -

Urheiluvalmentajat ja toimitsijat
Oletko juuri Sinä tuleva tai jo oleva liikunta-alan ammattilainen, joka haluat osaksi mahtavaa ja kannustavaa tiimiä? Etsimme motivoituneita, aktiivisen työotteen omaavia personal trainereita toimimaan omalla y-tunnuksellaan yrittäjinä
Pro Fit Trainers Oy - 2016-08-10 - Kanta-Häme

 
 
site syntyy 7.8776848316193 sekuntia