Job Henkilökohtainen avustaja Pirkanmaa Rikkonen Joonas - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Olen säännöllisestä elämänrytmistä pitävä 27-vuotias nuorimies ja haen henkilökohtaista avustajaa. Olen monissa asioissa omatoiminen, mutta kodinhoidollisissa tehtävissä sekä kuntosaliharrastuksessani tarvitsen apua. Kaupungilla liikkuessani käytän pyörätuolia, joten esim. elokuvissa, konserteissa tai kaupoissa käydessäni tarvitsen liikkumisessa avustamista. Kotona ja kodin läheisessä ympäristössä liikun kävellen. Käyn kuntosalilla päivittäin ja toivoisinkin sinulta kokemusta tai kiinnostusta kuntosaliharjoitteluun. Salilla työtehtäviisi kuuluu mm. liikkumisessa avustamista, painojen nostamista sekä toistojen laskemista. Muita säännöllisiä työtehtäviäsi ovat mm. kaupassa käynti, ruoanlaitto, kodin siisteyden ylläpitäminen, pyykinpesu sekä muissa arkipäivisissä asioissa avustaminen. Töitä on n. 7h/päivä tai sopimuksen mukaan. Töitä voi olla minä viikonpäivänä tahansa. Palkkaus on TESin mukainen ja maksajana toimii Tampereen kaupunki. Halutuista työtunneista ja -päivistä on mahdollista keskustella haastattelussa. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi tai ota yhteyttä puhelimitse, rikkonen.joonas (at) gmail.com, 0445335352
Työnantajan nimi: Rikkonen Joonas
Työnantajan osoite: Kuninkaankatu 5 A 21, 33210 TAMPERE
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
AAA-Myyjä, oppisopimus -
Puhelin- ym. myyjät
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Alihankintaompelija -
Vaateteollisuuden ompelijat
Eurokangas on vähittäis- ja projektimyynnissä toimiva, yli 70-vuotias, vakavarainen konserni ja Suomen markkinajohtaja verho-, sisustus- ja vaatetuskankaiden myyjänä. Nyt haemme menestyvään joukkoomme Tampereella toimivaa
Eurokangas Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa
Bitumieristäjä -
Eristäjät
Asiakasyrityksemme etsii kauttamme ammattitaitoisia bitumieristäjiä kattotöihin Tampereelle. Kohteina pääasiassa teollisuuden tuotanto- ja varastorakennuksia (uudis ja saneeraus). Toivomme jonkin verran alan työkokemusta
Job Services Finland Oy - 2016-05-19 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle. Työaika 20 h / kk. Työtehtävinä avustaminen asioinneissa, kodinhoitotöissä, ruoanlaitossa, pukeutumisessa sekä avustaminen liikkumisessa ja siirtymisessä.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA parikymppiselle lihassairautta sairastavalle miehelle Mikkeliin. Aiempi kokemus avustajantyöstä ei ole välttämätön, vaan haemme luotettavaa ihmistä, joka ei säikähdä
Anonyymi työnantaja, Mikkeli - 2016-08-10 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaisia avustajia koko- tai osa-aikaiseen työsuhteeseen. Olen 60-vuotias neliraajahalvaantunut mies. Työtehtävänä on katetroinnit, vatsantoimitukset, pukeminen, pyörätuoliin nosto, pienimuotoiset hoitotyöt,
Lestelin Jouni - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Mutanen Timo - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 39-vuotias mies. Talouteeni kuuluvat lisäkseni vaimo, 9v tyttö ja 4,5v poika sekä narkolepsiaa sairastava 1v tyttökissa. Sairastan kissani ohella neurologista sairautta, jonka haittaavimmat oireet aiheuttavat ongelmia lähinnä
Kimmo Kilpi - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Viihtyisä työhuone koulutetulle hierojalle, fysioterapeutille, osteopaatille tai muulle terveydenhuollon ammattilaiselle huippupaikalta Tampereen keskustasta. Huoneessa on uusi sähkökäyttöinen hoitopöytä, kirjoituspöytä,
Efectus - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle kaivinkoneenkuljettajaa. Työ pitää sisällään etupäässä rakennusjätteen lajittelua kouralla varustetulla kaivinkoneella. Toivomme hakijalta: - kokemusta kaivinkoneenkuljettajan
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kassa/myyjä -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Aldia Oy on vuonna 2007 perustettu sähköisten tilitoimistopalveluiden erikoisosaaja Tampereella. Se on nykyaikainen sähköiseen palveluun erikoistunut auktorisoitu tilitoimisto, joka sijaitsee Tampereen keskustassa. Yrityksen palvelutarjoomaa
Arja Raukola Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Kyseessä on kiinteistösihteeri/kirjanpitäjän työtehtävät eli hyvinkin laaja-alaiset. Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden vastike-/vuokravalvontaa sekä kirjanpitoa, yrityksien kirjanpitoa, asiakaspalvelua ym.
Ikaalisten Kiinteistökonsultit Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kirjastovirkailija -
Kirjastotyöntekijät
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi 1.4.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi seuraava toimi: Kirjastovirkailija Arvostamme hyviä asiakaspalvelutaitoja, yhteistyökykyä ja positiivista työasennetta.
Parkanon kaupunki - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja palkitsemismalleihin. Autamme asiakkaitamme ja
CityWork Pirkanmaa Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Kotipalvelutyöntekijä -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Asiakkaamme Tampereen Siivous puhdistaa ja siistii kotisi kuten sinä haluat. Asiakkaamme työntekijät ovat luotettavia siivousalan ammattilaisia, joilta työ sujuu ripeästi. Lopputuoksena on puhdas ja siisti koti tai toimisto. Haemme
Alen Consulting Oy - 2016-03-02 - Pirkanmaa
Kotitalouden päätoim.tuntiopettajan viransijaisuus -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Orivesi on lähes 9 500 asukkaan vireä ja viihtyisä kaupunki Tampereen seudulla. Orivedellä on hyvät palvelut, monipuoliset mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet. ORIVEDEN
Oriveden kaupunki - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme kotihoitoon eri pituisiin sijaisuuksiin lähihoitajia 2-vuorotyöhön. Mahdollisuus myös kesäsijaisuuksiin. Kotihoidossa lähihoitajan työ on monipuolista, itsenäistä sekä mielenkiintoista. Arvostamme
Tampereen kaupunki - 2016-02-19 - Pirkanmaa
Lähihoitajan sijaisuuksia -
Lähihoitajat
Kangasalan kunnassa on haettavana kotihoidon vanhustyöhön eripituisia LÄHIHOITAJAN SIJAISUUKSIA. Pätevyysvaatimuksena on lähihoitajan/perushoitajan/kodinhoitajan tutkinto, myös lähihoitajaopiskelijat huomioidaan. Lääkehoidon
Kangasalan kunta - 2016-06-14 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Med+eco Finland on ensiapu- ja hyvinvointituotteita maahantuova, markkinoiva ja myyvä yritys. Edustamme kansainvälisesti arvostettuja tuotemerkkejä sekä omaa suomalaista brändiä. Haemme nyt energiseen tiimiimme lisää
Med+eco Finland - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
InHunt Group Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Opettaja, ammatillinen koulutus -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Sastamalan koulutuskuntayhtymä/Mäntän seudun koulutuskeskus - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Projektipäällikkö, tietotekniikka -
Systeemisuunnittelijat
Etsimme asiakasyrityksemme ICT -projekteihin kokenutta PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ Tampereelle Odotamme: - tehtävään soveltuvaa koulutusta - usean vuoden työkokemusta ICT -toimialueen projektien johtamisesta - vahvaa kokemusta
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Rakennusmies -
Muut rakennustyöntekijät
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Resurssiopettaja -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Resurssiopettajana toimiva määräaikainen tuntiopettaja. Lähinnä maahanmuuttajaoppilaiden opetusta. Sijoituspaikka on Koskelan yläkoulu, jossa luokka-asteet 7-9. Työ alkaa 1.8.2016 ja päättyy 31.7.2017. Muodollisen
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Pälkäneen kunnan ruokahuolto- ja siivousyksikkö hakee vakituiseen työsuhteeseen reipasta siivoojaa. Siivooja työskentelee kunnan eri toimipisteissä, tällä hetkellä ensisijainen työpiste on Pälkäneen
Pälkäneen kunta - 2016-03-24 - Pirkanmaa
Software Architect -
Ohjelmistokehittäjät
Suunnittelemme ja toteutamme suomalaisille yrityksille sekä julkishallinnolle odotukset ylittäviä digitaalisia asiakaskokemuksia ja palveluita, joissa päätelaiteriippumattomuus ja mobiilipalvelut ovat tärkeässä
Solita Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa