Job Henkilökohtainen avustaja Pirkanmaa Med Group Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden koteihin avustajapalvelua. Haemme Tampereelle palvelukseemme: HENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIA Henkilökohtaisen avun työtehtävät vaihtelevat asiakkaiden tarpeiden mukaan. Apu voi olla esimerkiksi päivittäisissä tavallisissa arjen askareissa avustamista (kuten siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu), asiakkaan hygieniasta huolehtimista (WC:ssä avustaminen, pukeutuminen, suihkutus) ja harrastuksia tai päivittäisiä toimia kodin ulkopuolella (kuten kaupassa käynti, asiointi). Työtä tehdään pääsääntöisesti asiakkaan kotona ja työntekijämme voivat itse vaikuttaa työaikoihin. Työkohteet pyritään mahdollisuuksien mukaan löytämään läheltä työntekijän kotoa, mutta oman auton käyttömahdollisuudesta tai mahdollisuudesta liikkua kaupungin alueella on silti hyötyä. Tällä hetkellä etsimme henkilökohtaisia avustajia sekä päivä- että iltavuoroihin, ja asiakkaita on runsaasti eri puolilla Tamperetta. Ei-ammatilliseen avustajapalvelutyöhön ei ole tutkintovaatimusta, vaan asenne ratkaisee. Hoitoalan kokemuksesta on etua, mutta se ei ole välttämättömyys. Työhön annetaan perehdytystä. Olethan reipas, joustava, luotettava ja oma-aloitteisesti työhön tarttuva! Laita linkin kautta sähköinen hakemus tulemaan. Hakemuksen avoimeen tekstiin kannattaa kirjoittaa, millaisia työaikoja on halukas tekemään. Kutsumme sopivia hakijoita työhaastatteluun. https://www.tuntinetti.fi/MedGroupHakulomake.html, Pirkanmaan avustajapalvelut, Tampere, https://www.tuntinetti.fi/MedGroupHakulomake.html

Työnantajan nimi: Med Group Oy

Työnantajan osoite: 33200 TAMPERE

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Tammer-Kuljetus Ky - 2016-04-15 - Pirkanmaa

Embedded Linux Developers -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
We are looking for embedded linux developers to work in our IoT and Smartwatch development projects for various global customers. As a Linux Developer you will be responsible for low-level software development in embedded Linux environment. You will be
Bittium Wireless Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Englannin kielen kouluttaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Since 1993 Speaking Out Oy's core business activity has been to offer local language-training courses for children. Our courses are operated in schools, nurseries and other suitable locations. The aim is to provide a high quality, local service. In other
Speaking Out Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Erikoistuva hammaslääkäri -

Hammaslääkärit
AVOPALVELUT/SUUN TERVEYDENHUOLTO Tampereen kaupunki järjestää suun terveydenhuollon palveluja monituottajamallilla. Tampereen kaupungin oma tuotanto ja monituottajamallin koordinaatio on keskitetty avopalvelujen suun terveydenhuoltoon Tampereen
Tampereen kaupunki - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Farmaseutti -

Farmaseutit
Etsimme asiakasapteekillemme kesäfarmaseuttia Tampereen lähikuntaan sekä muihin apteekkeihin Pirkanmaalle. Työvuoroja on tilanteen mukaan vaihtelevasti, kuitenkin vähintään 2 päivää / viikko. Odotamme
EK-Tre Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Pitkänen Senja - 2016-05-28 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Palkkaan henkilökohtaisen avustajan tavanomaisiin askareisiin kotonani. Työaika on 10 tuntia/viikko. Työtä on viitenä päivänä viikossa ma-pe 2 tuntia kerrallaan. Toiveissa on fiksu ja luotettava työntekijä,
Rautiainen Esko - 2016-08-02 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa pitkäaikaissairaan mieshenkilön avustamiseen kodin jokapäiväisissä tehtävissä ja asioinneissa. Apua tarvitaan myös peseytymisessä ja lääkkeiden antamisessa.
Heinämäki Timo - 2016-05-15 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa kehitysvammaiselle miehelle Lehmoon. Työnantaja tarvitsee avustajaa vapaa-ajan toimissa. Vakituinen työvuoro on maanantaisin klo 16.30-19.30, muut avustustunnit ovat soviteltavissa työnantajan
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtaisen avustan paikka avoinna. Kuukausittainen tuntimäärä on 72/h/kk. Palkka on avustajan perustuntipalkka. Avustajan tulee olla lapsiystävällinen, oma-aloitteinen, reipas, luotettava. Työhön kuuluu koti-
Puurunen Jari - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneinsinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Kojair Tech Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi sovelluksia asiakkaiden ilmanpuhtauteen liittyviin prosesseihin. Kojair Tech Oy:ssä on yli 40 vuoden vahva kokemus erilaisten puhdasilmasovellusten suunnittelusta ja valmistuksesta. Olemme
KOJAIR TECH OY - 2016-03-16 - Pirkanmaa

Koordinaattori -

Lähihoitajat
Toimintamme kasvaessa etsimme hoivapalveluiden toimialalle KOORDINAATTORIA Vantaalle Toimit palvelukoordinaattorina Med Groupin Hoivapalvelutiimissä. Vastaat hoivapalveluiden operatiivisesta toiminnasta osoitetulla alueellasi. Työnkuvaan kuuluu
Med Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Nokian kaupungin sivistyspalveluissa Harjuniityn uudessa, elokuussa 2015 toimintansa aloittaneessa yhtenäiskoulussa julistetaan haettavaksi 1.8.2016 lukien kaksi (2) luokanopettajan virkaa. Harjuniityn koulu kasvaa tulevina vuosina luokkien 1- 9
Nokian kaupunki - 2016-05-25 - Pirkanmaa

Mobiiliasentaja -

Tieto- ja viestintäteknologian asentajat ja korjaajat
Voimatel Oy on kotimainen sähkö- ja tietoverkkojen sekä -järjestelmien suunnittelija, rakentaja ja huoltaja sekä mittaus- ja tiedonhallinnan palveluiden tuottaja. Voimatel uudistaa
Voimatel Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Myynnin tuleva ammattilainen, etsimme Sinua! Oletko kiinnostunut mobiili- ja laajakaistatuotteista? Jos vastaat kyllä, tämä työpaikka on sinua varten! Asiakkaamme Teleperformance etsii nyt TeliaSoneran tiimiinsä kolmea kunnianhimoista
Uniflex Suomi Oy - 2016-02-28 - Pirkanmaa

Palvelukeskuspäivystäjiä Tampereelle -

Vartijat
Uskomme, että työlläsi on merkitystä. Entä sinä? Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä
Securitas Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Palvelupäällikkö -

Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Tampereen yliopiston kirjastossa on haettavana palvelupäällikön tehtävä 1.3.2016 lukien. Palvelupäällikkö työskentelee kirjaston tutkimuksen tietopalvelutiimissä, jonka tehtävänä on tukea
Tampereen yliopisto - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Porrassiivooja, 21h/vko -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Haemme räväköitä kesätyöntekijöitä monipuolisiin ulkomaalaustöihin kesän ajaksi. Maalaustyöt aloitamme täydellä teholla toukokuun alussa. Kelien salliessa jo huhtikuun aikana. Töitä
Väriset Oy - 2016-03-26 - Pirkanmaa

Rakennuttamisen projektipäällikkö, Tampere -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Tervetuloa kiinteistöalan näköalapaikalle Tampereelle. Ovenia-konsernissa pääset mukaan toimintaan, jossa tehtävänämme on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen.
Ovenia Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mainio Vire tarjoaa mielenterveys- ja päihdekuntoutujille monipuolisia palveluita, jotka tukevat kuntoutumista, parantavat elämänlaatua ja vähentävät erikoissairaanhoidon tarvetta. Ykköskodit Nokia tarjoaa tehostettua
Mainio Vire Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Sisä- ja ulkosiivoustyötä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitään opiskelijoita ja koululaisia sisä- ja ulkosiivoustöihin Särkänniemen eri kohteisiin. Aikaisempi siivoustyökokemus katsotaan eduksi, tehtävään annetaan koulutus. Työ tehdään pääasiassa
Talonmiespalvelut Mattsson Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa

Somalian kielen tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Somalian kielen tulkki Tolmas Oy on tulkkaus- ja käännöspalveluita tarjoava yritys. Toimimme kymmenillä eri kielillä. Haemme joukkoomme jatkuvasti uusia osaajia. Tällä hetkellä haemme Pirkanmaan seudulle somalian
Tolmas Oy - 2016-04-28 - Pirkanmaa

Toimintaterapeutti osa-aikainen (50%)määräaikainen -

Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat
Ensisijainen sijoituspaikka on terveyspalveluiden fysioterapiayksikkö. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti terveyskeskussairaalassa. Kelpoisuusvaatimuksena on toimintaterapeutin tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä
Nokian kaupunki - 2016-05-28 - Pirkanmaa

Tuotantotyöntekijä Sastamalaan -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Haemme tuotantotyöntekijää asiakasyritykseemme Sastamalaan. Yritys toimittaa erilaisia tiivisteratkaisuja asiakkailleen. Työ on määräaikaista, jonka aloitus on elokuussa. Sinulla on hyvä olla jo jonkin verran kokemusta
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Urheiluvarainhankkija -

Puhelin- ym. myyjät
Laajennamme edelleen toimintaamme ja kasvatamme menestynyttä Urheilun Unelma Arpa projektia Tampereen toimistossamme. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista
Buusteri Oy, Tampere - 2016-02-22 - Pirkanmaa

Varhaiskasvatusyksikön johtaja -

Lastenhoidon johtajat
Kylpyläkaupunki Ikaalinen (7200 as.) sijaitsee vt 3:n varrella 50km Tampereelta luoteeseen. Ikaalinen tunnetaan yritysystävällisenä, viihtyisänä ja turvallisena koulutus- ja harmonikkakaupunkina. Ikaalisten kaupunki hakee
Ikaalisten kaupunki - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 7.8005850315094 sekuntia