Job Henkilökohtainen avustaja Pirkanmaa Välisalmi Pekka - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Olen parkinsonismia sairastava 48-vuotias mies. Liikun pyörätuolilla ja sähkömopolla. Etsin henkilökohtaista avustajaa auttamaan minua selviytymään päivän askareista - tehtävät ovat minun suoranainen avustaminen, lasten- ja kodinhoito. Työ sisältää nostoja. Hakijasta riippuen on mahdollista erikseen sopia myös muista tehtävistä. Perheeseen kuuluu pieni koira. Sinulla on auttamisen halu ja toisen ihmisen avustaminen on sinulle luontevaa. Sinulla on ajokortti (B). Olet käytännöllinen, joustava ja oma-aloitteinen, sekä ehdottoman rehellinen ja luotettava. Eduksi on, jos siivous ja ruuanlaitto onnistuvat ja osaat hoitaa lapsia. Hyvä suomenkielentaito on välttämätön. Lähihoitajan koulutus tai kokemus avustajan työstä on eduksi. Työajat vaihteleva yleensä kello 7-20 välillä. Toivon, että yövuorotkin sopisivat satunnaisesti. Työaikoihin pystyt itsekin vaikuttamaan jonkin verran. Työaika on arviolta 50-100 tuntia/kk. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Työpaikka on Tampereen Koivistonkylässä. Tavoitteena on pitkä työsuhde, mutta lyhyemmätkään eivät ole poissuljettuja. Kiinnostaako? Hakemukset ja CV sähköpostilla osoitteeseen pekka.valisalmi (at) gmail.com ja lisäkysymykset soittamalla Pekalle (050 584 9484) tai Kristiinalle (050 355 7371). Toivon, että soitat hakemuksen lisäksi. Olen HETA-liiton jäsen.
Työnantajan nimi: Välisalmi Pekka
Työnantajan osoite: Ahtialankatu 7, 33820 TAMPERE
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Tehtävänkuvaus: Ylöjärven kaupungin perusopetuksessa on haettavana vakinaista täyttämistä varten 10.8.2016 alkaen erityisluokanopettajan virka lisäopetuksessa Soppeenharjun koulussa. Edellytämme: Opettajien
Ylöjärven kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle miehelle Enonkoskelle. Työ on vapaa-ajan avustamista, kuten lukemisessa, ulkoilussa, kalastuksessa jne. avustamista. Työtä on 30 tuntia kuukaudessa ja työajat
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 40-vuotias pyörätuolilla liikkuva nainen. Haen mukavaa naishenkilöä avustajan kesäsijaiseksi ajalle 4.7-5.8.2016. Tarvitsen avustajaa mm. seuraavissa asioissa: wc:ssä, suihkussa, ruuanlaitossa, kaupassa ja apteekissa
Skog Annika - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
-Etsimme Tuusulaan henkilökohtaista avustajaa naiselle. Työ sopii henkilölle joka koulutuksensa, työ- tai elämänkokemuksensa myötä tuntee hoiva-alan omakseen. Koulutus ja kokemusta hoiva-alalta. Työssä
CityWork Uusimaa Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja naishenkilölle. Työhön kuuluu ruuan laittoa, kaupassa käyntiä, pesua kaksi kertaa viikossa ja seurana olemista. Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla. paikka sopii myös opiskelijalle. Autoa
Vapekko Anja - 2016-07-15 - Kainuu
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 36-vuotias liikunta-ja näkövammainen nainen Kuusankoskelta. Etsin kesälomasijaista henkilökohtaisen avustajan tehtäviin. Työtehtäviin kuuluu avustaminen henkilökohtaisen hygienian hoidossa, siirtymisissä
Lunkka Petra - 2016-04-15 - Kymenlaakso
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Anonyymi työnantaja - 2016-03-18 - Lappi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtaisen avustajan tehtäviin kuuluu sokea opiskelijan avustaminen liikkumisessa Tamk:ssa. Lisäksi tehtävään saattaa kuulua oppimateriaalin muokkausta. Avustajalta toivotaan kohtalaisia ATK- taitoja, sujuvaa suomen
Käpyaho Riku - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Henkilökuntaa Hesburgeriin -
Kahvila- ja baarimyyjät
Kalevan Prismakeskus laajenee. Joulukuussa avattu täysin uusi ravintolamaailma, Osuusravintola Oksa täydentyy huhtikuussa Hesburgerilla. Haemme Hesburgeriin HENKILÖKUNTAA vakituisiin (30-90 h/3 vkoa) työsuhteisiin. Haemme Sinua, joka
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-02-25 - Pirkanmaa
Huoltamotyöntekijä -
Huoltamotyöntekijät
Haemme kesätyöhön Neste Kylmäkoskelle kahta reipasta ja motivoitunutta huoltamotyöntekijää. Työ on pääasiassa päivätyötä klo 12-19, mutta sisältää myös kaksivuorotyötä,
Helmur Oy, Neste Kylmäkoski - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Ilmastointiasentaja -
Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
RenttneR Oy on ammattitaitoinen, laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut henkilöstötalo. Laaja verkostomme, kattava kokemus sekä intohimoinen suhteemme alaan takaavat työmme laadun ja parhaat
RenttneR Oy - 2016-04-13 - Pirkanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa Tampereelle Edellytämme hakijalta: - aiempaa kokemusta kaivinkoneiden käytöstä - työturvakorttia - tieturvakorttia Tehtävät koostuvat viemäreiden kaivuusta,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kassa/myyjä -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Mekaniikkasuunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
MeramaTec Oy on materiaalinkäsittely- ja rullankäsittelylaitteita, kuljettimia ja nostoapuvälineitä suunnitteleva ja toimittava yritys Ikaalisissa. Yrityksemme on perustettu vuonna 1982. Materiaali-, komponentti- ja laitetoimittajana
MeramaTec Oy - 2016-03-08 - Pirkanmaa
Palveluneuvoja -
Yleissihteerit
Elisa on tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys, jonka asiakkaana on 2,3 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Elisa tarjoaa palveluita viestimiseen ja viihtymiseen, sekä työvälineitä organisaatioiden
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 33 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Perhepäivähoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Omassa kodissa toimiva perhepäivähoitaja Mänttä-Vilppulaan. Perhepäivähoitajan toimeen valittavalta edellytetään taitoa suunnitella ja toteuttaa monipuolista varhaiskasvatusta omalle lapsiryhmälle sekä
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Porrassiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Prosessityöntekijä -
Muut prosessityöntekijät
Työ on teollisuudenpuhtaanapito työtä Pirkanmaalla sekä myös tehdasseisokki ym. vastaavia töitä eri puolella Suomea. Työ voi sisältää myös päivystystyötä Pirkanmaan alueella. Toivomme
Teollisuuden Työpalvelu - TTP Oy - 2016-03-05 - Pirkanmaa
Rakennusmaalari -
Rakennusmaalarit ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme kokemusta omaavaa RAKENNUSMAALARIA uudis- sekä saneerauskohteisiin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia sekä kokemusta vastaavista tehtävistä. Oma auto katsotaan eduksi. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Siivooja korjaamokohteeseen Peltolammille -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Olemme valtakunnallinen, kilpailukykyinen ja kasvava siivous- ja kiinteistöpalvelualan toimija. Meitä on jo noin sata ammattilaista erilaisissa tehtävissä palvelemassa asiakkaitamme. Olemme Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritys
Tampereen Lähisiivous Oy - 2016-04-28 - Pirkanmaa
Siivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on nykyaikainen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme vastuullinen yhteistyökumppani sekä työnantaja. Paikallisesti toimivana yrityksenä pystymme palvelemaan
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Siivoustyöntekijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-02-22 - Pirkanmaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävät: Haemme Pirkkala-Vesilahti yhteistoiminta-alueelle kahta lastensuojelun sosiaalityöntekijää lapsiperheiden sosiaalityön tiimiin Pirkkalaan. Lastensuojelun palveluihin kuuluvat avohuollon tukitoimet, lasten sijaishuolto
Pirkkalan kunta - 2016-04-24 - Pirkanmaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
HYVINVOINTIPALVELUT/AVOPALVELUT/LASTEN JA NUORTEN TERVEYSPALVELUT/PERHENEUVOLA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ 1-154-16 Perheneuvola palvelee moniammatillisesti lapsiperheitä lapsen kasvuun ja psykososiaaliseen kehitykseen, vanhemmuuteen, perheen vuorovaikutussuhteisiin
Tampereen kaupunki - 2016-03-25 - Pirkanmaa
Suuhygienistin sijaisuus -
Suuhygienistit
Suuhygienistin tehtäväkuva on laaja. Terveysneuvonta, kiinnityskudosten hoito, suun terveystarkastukset ja oikomishoidon osa-alueet. Suun terveydenhuollossa on 13 hammaslääkäriä, 5 suuhygienistiä ja 16 hammashoitajaa.
Nokian kaupunki - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
ETOLA- yhtiöt on suomalainen teollisuustuotteita ja - tarvikkeita maahantuova, valmistava ja markkinoiva yritysryhmä, joka muodostuu useasta keskenään tiiviissä yhteistyössä toimivasta yrityksestä. 1932 perustetun
Etra Oy/ Etola-yhtiöt - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Työnjohtaja (maanrakennus) -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme maanrakennusalan asiakasyrityksellemme työnjohtajaa. Työ pitää sisällään urakkalaskentaa ja työmaan johtotehtäviä. Pääsääntöisesti maanrakennuskohteet ovat kerrostalo-/hallityömaiden
Job Services Finland Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Vakituinen rappusiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Asiakkaamme Pirkan Talohuolto Oy on alansa edelläkävijä, joka tarjoaa nykyaikaisia kiinteistönhoitopalveluita Pirkanmaan alueella. Ammattitaitoisella henkilökunnalla on käytössään alan nykyaikaisimmat koneet
Workpower Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa