Job Henkilökohtainen avustaja Pirkanmaa Med Group Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden koteihin avustajapalvelua. Haemme Nokialle palvelukseemme: Henkilökohtaisia avustajia Henkilökohtaisen avun työtehtävät vaihtelevat asiakkaiden tarpeiden mukaan. Apu voi olla esimerkiksi päivittäisissä tavallisissa arjen askareissa avustamista (kuten siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu), asiakkaan hygieniasta huolehtimista (WC:ssä avustaminen, pukeutuminen, suihkutus) päivittäisiä toimia kodin ulkopuolella (kuten kaupassa käynti, asiointi), tai harrastuksia ja elämyksiä (kuten konserteissa tai urheilutapahtumissa käyminen). Työtä tehdään pääsääntöisesti asiakkaan kotona ja työntekijämme voivat itse vaikuttaa työaikoihin. Työkohteet pyritään mahdollisuuksien mukaan löytämään läheltä työntekijän kotoa, mutta oman auton käyttömahdollisuudesta tai mahdollisuudesta liikkua kaupungin alueella on silti hyötyä. Tällä hetkellä etsimme henkilökohtaisia avustajia sekä päivä- että iltavuoroihin. Ei-ammatilliseen avustajapalvelutyöhön ei ole tutkintovaatimusta, vaan asenne ratkaisee. Hoitoalan kokemuksesta on etua, mutta se ei ole välttämättömyys. Työhön annetaan perehdytystä. Olethan reipas, joustava, luotettava ja oma-aloitteisesti työhön tarttuva! Laita linkin kautta sähköinen hakemus tulemaan. Hakemuksen avoimeen tekstiin kannattaa kirjoittaa, millaisia työaikoja on halukas tekemään. Kutsumme sopivia hakijoita työhaastatteluun. https://www.tuntinetti.fi/MedGroupHakulomake.html, Hoivapalvelut, Pirkanmaa, https://www.tuntinetti.fi/MedGroupHakulomake.html

Työnantajan nimi: Med Group Oy

Työnantajan osoite: 37100 NOKIA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiantuntija, ohjaus -

Työnvälittäjät
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Assistant Controller -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Tehtävässäsi Assistant Controllerina vastaat OTSO:n sisäisen laskennan raportoinnista ja sen luotettavuudesta liiketoiminnan eri yksiköille yhdessä taloushallinnon kanssa. Toinen painopistealue työssäsi on raportointityökalun
Suomen metsäkeskus - 2016-06-14 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja pyörätuolissa istuvalle nuorelle miehelle arjen askareissa avustamiseen. Viikottainen työaika 20 tuntia viikossa, aamu- ja iltavuoroa arkisin ja viikonloppuisin. Työkokemusta toivotaan olevan vähintään
Lahtinen Matias - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Omaishoitajan avuksi haussa henkilökohtainen avustaja. Ei vaadita hoitoalan koulutusta eikä aikaisempaa kokemusta. Avustettava henkilö on muistisairas mies. Tehtäviä mm. avustaminen pukeutumisessa, peseytymisessä, ulkoiluttamisessa
Anonyymi työnantaja - 2016-04-19 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen lievästi kehitysvammaiselle palvelukodissa asuvalle 20-vuotiaalle miehelle Kuopion Savolanniemeen. Työ on vapaa-ajan
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

IV-asentaja -

Putkiasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme vakituiseen työsuhteeseen kokenutta IV-ASENTAJAA Tampereen alueelle. Työnkuvaan kuuluu ilmanvaihtojärjestelmien huolto- sekä asennustehtävät Odotamme sinulta: - LVI-asentajan koulutusta - Monipuolinen
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-05-30 - Pirkanmaa

kassa/myyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa päivittäistavarakaupan alalle. Toimimme yli 50:llä paikkakunnalla, ja asiakkaitamme ovat mm. K-citymarket, Prisma, S-market, K-supermarket, K-market,
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-03-24 - Pirkanmaa

Kesätyöntekijät -

Satunnaistöiden tekijät

Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa

Kosteuskartoittaja/purkutyöntekijä -

Muut rakennustyöntekijät
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Kotihoidon esimies -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Kotihoidon esimiehen virka kotihoidossa, kaksi (2) vakanssia Tehtävä: Ylöjärven kotihoidossa työskentelee kolme lähiesimiestä. Nyt haettavana on kaksi virkaa. Kotihoidon esimies toimii palvelualueensa lähiesimiehenä
Ylöjärven kaupunki - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Kreikan tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Etsimme kreikan tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät
Global Service Finland Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatus ja perusopetus/Varhaiskasvatus Haemme useita lastenhoitajia kaikille (läntinen, keskinen ja itäinen) alueille. Lastenhoitaja toimii päiväkodin lapsiryhmässä, päiväkodin/koulun esiopetusryhmässä
Tampereen kaupunki - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Pelitaitoinen maalari saa paikan, ASUA REMONTIT, Lempäälä Lätkätermein Asua- Remontit tarjoaa sinulle avopaikan! Pelitapamme on tuonut meille lisää työtä ja tarvitsemme useampia taitavia kenttäpelaajia.
ASUA REMONTIT - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme MAANRAKENNUSTYÖNTEKIJÖITÄ Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - kokemusta vastaavista tehtävistä (mm putkiasennuksista) - työturvallisuuskorttia Katsomme eduksi: - Viemärien asennustaidon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Myyntiassistentti -

Yleissihteerit
Empore on vuonna 2008 perustettu myynti-, markkinointi- ja asiakaspalvelutehtäviin sekä näihin liittyviin esimies-, asiantuntija- ja johtotehtäviin erikoistunut rekrytointi- ja työnhakuyritys. Pyrimme työllämme nostamaan
Empore Oy - 2016-05-05 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Parturi-kampaaja, jäitkö ilman työtä tai asiakkaita? Kampaamokauppa Sitruuna täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Olemme usealla paikkakunnalla toimiva ja tunnettu kampaamoalan ketju. Sinulla on loistava mahdollisuus
Kampaamokauppa Sitruuna Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen Tampereelle päteviä SÄHKÖASENTAJIA kauppakeskuksen myymälätilojen muutos- ja saneeraustehtäviin. Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää: - Sähköasentajan
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-03-01 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Pälkäneen kunnan ruokahuolto- ja siivousyksikkö hakee vakituiseen työsuhteeseen reipasta siivoojaa. Siivooja työskentelee kunnan eri toimipisteissä, tällä hetkellä ensisijainen työpiste on Pälkäneen
Pälkäneen kunta - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
TAMPEREEN YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Avoin toimi: 104) 1 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN toimi, lastenpsykiatrian vastuualueella, Sastamalan aluepoliklinikalla. Kelpoisuusehtona on yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS - 2016-05-18 - Pirkanmaa

Timpuri -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-03-02 - Pirkanmaa

Tuntiopettaja, metsäala -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Ammatillinen koulutus/Tredu Nuorisokoulutus/Logistiikka ja metsä T337 Tuntiopettaja, metsäala (metsänhoito ja puunkorjuu) Päätoiminen, määräaikainen tuntiopettajuus ajalla elokuu 2016 - 31.7.2017. Pääasiallinen
Tampereen kaupunki - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Tutkimushaastattelija, kesätyö -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Kesän 2016 parhaat työpaikat jo nyt jaossa! Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi on tehdä D-vitamiiniin liittyviä tutkimushaastatteluita suomalaisiin kotitalouksiin ja markkinoida D-vitamiinia. Mikäli
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa

Työterveyslääkäri -

Erikoislääkärit
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Varainhankkija (Face-to-face) -

Lainopilliset avustajat
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Varastotyöntekijöitä Nokialle -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Transval Henkilöstöpalvelut Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka tunnetaan monipuolisena ja luotettavana työnantajana. Henkilöstöpalvelun kautta ammattitaitoiset osaajamme työskentelevät asiakasyrityksissämme
Transval Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Viherrakentaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
VRJ Länsi-Suomi Oy hakee viherrakentajia Pirkanmaalle. Työtehtäviin kuuluu maanrakennustöitä, kivitöitä, kasvualustatöitä ja muita viher- ja ympäristörakentamisen
VRJ Länsi-Suomi Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 7.5980448722839 sekuntia