Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Karjala Karhinen Jere - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Etsin reipasta ja mukavaa henkilökohtaista avustajaa sijaiseksi avustajarinkiin. Olen avoin ja sosiaalinen 24-vuotias vammautunut (tetraplegia) manuaalipyörätuolia käyttävä mies. Etsin joustavaa avustajaa työntyöaikojen suhteen. Osaat myös ottaa vastuuta ja toimia itsenäisesti. Tarvitsen apua mm. pesuissa, wc-toimissa, pukeutumisissa, kokkaamisessa, siirtymisissä, omakotitalon kodinhoidossa, kodin ulkopuolella tapahtuvissa asioinneissa, reissuilla ja iltamenoissa. Minulla on näihin tarkoituksiin oma auto, joten ajokortti on plussaa. Hoitoalan koulutus/kokemus on eduksi. Päivää kohden avustamistunteja on 12h(6h per avustaja), myös viikonloppuisin ja pääsääntöisesti sijoittuvat klo 09-23 välille (Näissä joustavuutta kumpaankin suuntaan). Tällä hetkellä vuorot jakaantuvat neljä päivää töitä ja kaksi vapaata. Työsopimus on aluksi kolmen kuukauden (3kk) määräaikainen sopimus, jonka jälkeen saattaa olla mahdollisuus vakituiseen työhön tai ainakin sijaiskeikkoja. Tällöin irtisanomisajaksi tulee puolin ja toisin yksi kuukausi (1kk), jotta ehdin etsimään itselleni uuden avustajan. Työ on toisinaan haastavaa ja menevää, mutta sisältää myös paljon vain päivystysluonteista paikalla oloa, jolloin sinun tulee sietää tylsyyttä ja keksiä miten käytät ajan hyväksesi. Minulla on kissa, joten ei välttämättä allergisille sopiva. Asun Multimäessä (n.5km keskustaan), jossa bussit liikkuvat tunnin välein ilta kymmeneen saakka. Kuulun Henkilökohtaisten avustajien, HETA-liittoon jonka TES:ta noudatetaan. Työ alkaa heti sopivan henkilön löytyessä! Mikäli tehtävä kiinnostaa, kysyle tai laita vapaamuotoinen hakemus sähköpostiin jervine92 (at) msn.com

Työnantajan nimi: Karhinen Jere

Työnantajan osoite: 80260 JOENSUU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Etämyyjä/kotimyyjä -

Myyntiedustajat
Toimintamme kasvaessa palkkaamme kolme työntekijää kokopäiväiseen työsuhteeseen uusien projektien käynnistyessä. Työskentelet 7 tuntia päivässä Suomen suosituimpien tuotteiden etämyyjänä
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa -50 syntyneelle miehelle 10h/vko. Työajat tarkentuvat myöhemmin (tällä hetkellä toiveena aamut) sekä huomioitava, että tuntimäärä voi muuttua suurempaan. Työtehtävinä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle, lukiossa opiskelevalle, nuorelle miehelle Pieksämäelle lukuvuodeksi 2016 - 2017 (alkaen syksyllä 2016 ja mahdollisesti myös lukio-opintojen loppuun saattamiseen
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa kesälomasijaisuuteen ajalle 24.6-11.7.2016. Olen 32-vuotias mies. Minulla on cp-vamma. Asun palvelutalossa Tikkurilassa. Liikun sähköpyörä- ja manuaalipyörätuolilla. Näköhermon
Kajas Juhana - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme Kellokoskelle henkilökohtaista avustajaa miehelle . Työ sopii henkilölle joka koulutuksensa, työ- tai elämänkokemuksensa myötä tuntee hoiva-alan omakseen. Koulutus ja kokemusta hoiva-alalta. Työssä
CityWork Uusimaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Uusi-Illikainen Aune - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen sähköpyörätuolilla liikkuva perheellinen nainen, tarvitsen avustusta kaikissa päivittäisissä toimissa. Haen avustajakseni naista, jolla hyvä fyysinen kunto ja oma elämä tasapainossa. Olethan ennakkoluuloton,
Minna Aula - 2016-02-24 - Lappi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa sairasloman sijaiseksi. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita. Ajokortti suotava. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Pikaiset yhteydenotot Ilkka Pirhoseen puh. 0405002764 tai s.posti ike.pirhonen (at) gmail.com Tehtävänä
Pirhonen Jaana - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa vaikeavammaiselle naiselle Ylämyllylle. Työ on vapaa-ajan avustamista pääasiassa kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Työnkuva on vaihteleva, mutta työtehtävät ovat pääasiassa kotitöitä.Työajat ja työnhakuun liittyvät puhelut puolenpäivän ja ilta seitsemän välillä. Hyvä suomenkielen
Kaipainen Sonja - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsinnässä topakka, reipas, huumorintajuinen ja oma-aloitteinen henkilö. Avustettava on nuorisydäminen 66-vuotias pyörätuolilla liikkuva nainen. Avustusta tarvitaan kodin askareisiin, asioilla ja lääkärissä
Korte Kirsti - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa

henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
35 vuotias rollaattoria ja pyörätuolia käyttävä nainen etsii henkilökohtaista avustajaa pääasiassa kodin ulkopuoliseen ja jonkin verran kodissa tapahtuvaan avustamiseen (kaupassa /asioilla käynti, ulkoilu).
Laulajainen Sari - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 55-vuotiaalle miehelle Kuopion Keskustaan. Liikkumisen apuvälineenä pyörätuoli / sähköpyörätuoli
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-04-28 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 43-vuotiaalle asumispalveluyksikössä asuvalle sähköpyörätuolia käyttävälle
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Anonyymi työnantaja - 2016-02-25 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Oletko valmis muuttamaan hyvinvointipalvelualaa kanssamme? ETSIMME HENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIA JÄMIJÄRVELLE JA NIINISALOON Tunteja on vaihdellen eri viikkoina sopimuksen mukaan ma-pe. Avustamista tarvitaan erilaisissa kotitöissä
CityWork Pirkanmaa Oy - 2016-08-17 - Satakunta

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Oletko valmis muuttamaan hyvinvointipalvelualaa kanssamme? ETSIMME HENKILÖKOHTAISIA AVUSTAJIA JÄMIJÄRVELLE JA NIINISALOON Tunteja on vaihdellen eri viikkoina sopimuksen mukaan ma-pe. Avustamista tarvitaan kotitöissä ja asioinnissa.
CityWork Pirkanmaa Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 31-vuotias vaikeasti liikuntarajoitteinen nuori nainen. Tarvitsen reipasta ja palvelualtista henkilöä henkilökohtaiseen avustajarinkiini. Tarvitsen apua kaikissa päivittäisissä toiminnoissa. Työtä on pääasiassa
Laine Jaana. - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

instrumentti-/heräämöhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Lääkärikeskus Dextra Ite on Joensuussa sijaitseva yksityinen lääkärikeskus ja sairaala. Laaja palvelutarjonta kattaa lähes kaikki yleisimmät erikoisalat ja sairaalassa tehdään sekä suuria vaativia
Itä-Suomen Lääkärikeskus Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Karjala

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko työmatkasi liian pitkä ja aikaa vievä? ja onko sinulla mahdollisuus työskennellä
A-Cuter Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Karjala

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
A-Cuter Oy - 2016-03-09 - Pohjois-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Karjalan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-karjalaan. Toimittamamme sähkö
Contact &Travel Finland Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Peruspesijöitä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-12 - Pohjois-Karjala

Puutarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haemme reipasta ja oma-aloitteista viheralueiden hoitajaa. Työnkuvaan kuuluu viheralueiden ylläpito, kuten kitkemistä, roskien keräämistä tms. Tieturva katsotaan eduksi, mutta
Joensuun Ympäristötuotanto Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Siivooja (Joensuu) -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-22 - Pohjois-Karjala

Suomen kielen yksilövalmennus maahanmuuttajille -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Koulutustoimintamme kasvaessa haemme kouluttajia Joensuun seutukunnalla toteutettaviin aikuisten maahanmuuttajien työelämälähtöisiin suomen kielen koulutuksiin. Koulutukset toteutetaan
Arffman Consulting Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Suuhygienistin toimi -

Suuhygienistit
Kiteen kaupungin hammashuollossa on haettavana SUUHYGIENISTIN TOIMI Kiteellä on kaksi toimipistettä (Kiteen hammashoitola ja Kesälahden hammashoitola). Suuhygienisti työskentelee sekä Kiteen, että myös Kesälahden
Kiteen kaupunki - 2016-03-01 - Pohjois-Karjala

Test Engineer -

Ohjelmistokehittäjät
Blancco Technology Group is on the lookout for a stellar Test Engineer to work on the data erasure side of our business in our office Joensuu, Finland. As a Test Engineer you will find it fun to challenge the idea of "impossible", producing
Blancco Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Karjala

Toimistoesimies/palvelupäällikkö -

Toimistotyön esimiehet
Videns Consulting Oy on sähköisiä taloushallintopalveluita tarjoava, konsultoiva tilitoimisto. Kasvumme tueksi haemme nyt palvelupäällikköä. Palvelupäälliköltä edellytämme: - Taloushallinnon
Videns Consulting Oy - 2016-05-22 - Pohjois-Karjala

Viemärisaneeraaja ja tiiminvetäjä -

Putkiasentajat
LVI-Myller Oy on vuonna 1953 perustettu joensuulainen täyden palvelun LVI-talo. Henkilökuntaamme kuuluu n. 40 alansa ammattilaista. Yritysryhmään kuuluu myös Putkistosaneeraus Myller Oy, joka toteuttaa viemärien saneerauksia
Putkistosaneeraus Myller Oy - 2016-03-03 - Pohjois-Karjala

 
 
site syntyy 2.1817600727081 sekuntia