Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 40-vuotiaalle naiselle Kuopion Neulamäkeen. Liikkumisen apuvälineenä ulkona sähkömopo. Avustamista on enintään 30t/kk vapaa-ajan avustamista. Avustamista tarvitsee taideharrastuksen ja valokuvauksen vuoksi tavaroiden järjestelyssä ja mahdollisessa kantamisessa ym. avussa, äkillisen väsymisen vuoksi. Työ alkaa 24.3.2016 tai sovitusti. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Palkkaus 10,61€/t Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002 Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.
Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu
Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Myyntiedustajat
Tykkäätkö olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa? Meillä on tarjota kolmelle reippaalle ja sanavalmiille henkilölle vakituinen työpaikka. Meillä vakituiset työntekijät ansaitsevat 1000-2000€ kuukaudessa.
Finnacta Oy - 2016-03-23 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan akuutteihin sijaisuuksiin tekijää. Työnantajana toimii 37-vuotias liikuntarajoitteinen mies, jolla on kolmivuorotyössä avustajarinki. Sijaisen tarve on satunnainen. Työhön perehdytetään. Työtehtävänä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-19 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa -45 syntyneelle miestyönantajalle. Töitä on pääsääntöisesti klo 10-16, arkisin, 30h/viikko. Työtehtävinä on ruoanlaittoa, pieniä kodinhoitotöitä,
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan reipasta, huumorintajuista ja elämänkokemusta omaavaa henkilökohtaista avustajaa noin 50-vuotiaalle naiselle Savonlinnaan vakituisten avustajien vuosilomien sijaiseksi. Apua tarvitaan kaikissa päivittäisissä toimissa.
Savonlinnan kaupunki - 2016-05-28 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sokea mies Helsingin Itä-Helsingin Viikkiin hakee avustajaa kuntosalille. Kuntosalin välinetuntemus eduksi. Henkilön tulee myös osata googlata netissä. Työaika 68 tuntia/kk, sairaalakäynteihin lisätunteja silloin
Marttila Juhani - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme henkilökohtaista avustajaa tuntityöntekijäksi/sijaiseksi Raaseporiin. Juuri nyt tarvitaan henkilökohtaista avustajaa aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin koko Raaseporin alueelle. Suomenkielinen ja ruotsinkielinen taito on
Elämäsi Adato Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Vikman Allan - 2016-08-10 - Kanta-Häme
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustaminen arkisissa asioissa. Lääkkeiden anto, syöminen, siivous, asioiden hoito jne. Työ on pääsääntöisesti iltaisin 20-24, mutta sovittaessa esimerkiksi 16-24. Työtä voi tehdä sovitun määrän,
Aatinen Markku - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa reumaa sairastavalle naishenkilölle, joka pystyy liikkumaan sisätiloissa kainalosauvojen avulla. Työhön kuuluu kodinhoidollisten töiden lisäksi avustaminen esim. pukeutumisessa. Hoitoalan
Saarelainen Hillevi - 2016-02-18 - Kymenlaakso
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen terveydenhuollon yritys joka tuottaa lääkäri- hammaslääkäri- ensihoito- ja hoivapalveluita eri puolille Suomea. Haemme nyt lisää henkilökohtaisia avustajai ja/tai kotiaplvelutyöntekijöitä
Med Group Oy - 2016-07-28 - Kymenlaakso
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme avustajarinkiin vahvistusta; 17- vuotias autistinen nuori Mikael tarvitsee itsenäistymiseen ja elämänhallinnan taitojen kehittämiseen rauhallista ja hyväsydämistä tukea. Hän käy päivisin Autismisäätiön
Hovi Mikael - 2016-03-10 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Liikuntavammainen mies etsii avustajaa. Työtä on 40 tuntia / viikko. Kyseessä on päivätyö. Työ sisältää avustamista päivittäisissä toiminnoissa, liikkumisessa, asioinneissa sekä kodinhoidossa.
Paija Onni - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 41-vuotiaalle asumispalveluyksikössä asuvalle miehelle Kuopion Saaristokaupunkiin. Työ on avustamista vapaa-ajalla
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-08-10 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 67-vuotiaalle pyörätuolia liikkumisen apuvälineenä käyttävälle naiselle Kuopion Särkilahteen.
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-04-29 - Pohjois-Savo
Kesätyö, Kysteri Koillis-Savo -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Valmis sairaanhoitaja, lähihoitaja tai sairaanhoitaja-/lähihoitajaopiskelija, tule kesätöihin Koillis-Savon sydämeen, Juankoskelle tai Kaaville, tekemään merkityksellistä työtä mukavien ihmisten kanssa,
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kesätyöntekijöitä -
Myyjät
IKEA syntyi erään nuoren miehen - nimeltään Ingvar Kamprad - halusta luoda parempi arki tavallisille ihmisille. 70 vuodessa IKEA on kasvanut yhdeksi maailman tunnetuimmista brändeistä, mutta silti sen sisin on säilynyt
IKEA Oy, Kuopio - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kokki ja ravintolatyöntekijöitä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kahvila - Ravintola Mehevään Ravintolatyöntekijöitä ja Kokkia Kahvila- Ravintola Mehevän (www.meheva.fi) toiminnan kehittyessä etsimme Iisalmeen reippaita ja asiakaspalvelutaitoisia ravintolatyöntekijöitä
Banssi Itä Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Trans Kuosmanen Ky - 2016-06-14 - Pohjois-Savo
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon ammattitaitoista ja kokenutta laatoittajaa. Tuothan hakemuksessasi tarkasti ilmi aikaisemman työkokemuksesi ja koulutuksesi. Hakijoilta odotamme, - aikaisempaa kokemusta laatoittajan tehtävistä - voimassa
Banssi pohjoinen Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo
Luottamustoimisen apulaisrehtorin viransijaisuus -
Opetusalan johtajat
Varkauden kaupungin sivistystoimen perusopetuksessa on haettavana 14.6.2016 klo 15.00 mennessä LUOTTAMUSTOIMISEN APULAISREHTORIN VIRANSIJAISUUS ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017 Kuoppakankaan koulussa (vuosiluokat 1-9) Tehtäviin sisältyy luokanopettajan
Varkauden kaupunki - 2016-06-04 - Pohjois-Savo
LVI-suunnittelija -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Olament on massiivipuulevyrakentamisen edelläkävijä Suomessa. Yhtiö varustelee, suunnittelee ja asentaa massiivipuuelementtejä sekä viimeistelee elementtitoimitukset käyttövalmiiksi saakka työmailla. Massiivipuulevyrakentaminen
Olament Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Mikrotukihenkilö -
Käytön tukihenkilöt
Haluatko olla mukana tarjoamassa asiakkailemme monipuolisia it- ja tietoliikennepalveluja? Voit lähettää hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen rekry (at) atk-talkkari.fi Etsimme joukkoomme -ICT-alan ammattilaisia. Sinun ei tarvitse
Atk-talkkari - 2016-05-05 - Pohjois-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Savo
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Haemme Kuopion IsoCeen PARTURIIN reipasta ja ammattitaitoisia PARTURIA äitiysloman sijaiseksi Arvostamme: - monipuolista parturi-kampaajan ammattitaitoa, - positiivista asennetta ja asiakaspalvelutaitoa - muodin ja trendien tuntemusta. Tarjoamme:
Tormenta Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Kuopion rakennustyömaille RAKENNUSSIIVOOJIA Rakennussiivoojan toimenkuvaan kuuluu rakennustyömaan työskentelypaikkojen ja kulkuväylien siivoaminen pölystä, liasta ja työn jätteistä. Tehtäviin kuuluu
Selekta Rakennus Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Savo
Tuotantotyöntekijä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Keitele Group on yksityinen mekaanisen metsäteollisuuden yhtiö, joka jalostaa korkealaatuisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Uudet tuotantolaitoksemme
Keitele Group - 2016-02-24 - Pohjois-Savo
Tuotantotyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme reippaita ja fyysiseen työhön soveltuvia tuotantotyöntekijöitä elintarvikealan tuotanto-, pakkaus-, ja linjastotyöhön Kuopioon. Työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa sekä
Banssi pohjoinen Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo
Urheiluvarainhankkija (osa-aikainen) -
Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö itsellesi lisäansioita? Haluatko samalla vaikuttaa lasten ja nuorten tulevaisuuteen? Etsimme joukkoomme kahta myyntineuvottelijaa Urheilun Unelma-arvoille. Urheilun Unelma-Arpa on Valo (Valtakunnallinen liikunta- ja
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Yliopistotutkija, biogeokemia -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 000 ja työllistämme lähes 2 800 henkilöä. Toimimme kolmella
Itä-Suomen yliopisto - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Yrittäjä -
Myydään toimiva kahvila/leipomoyritys Kiuruvedellä. Etsin jatkajaa noin 6 vuotta toimineelle yritykselleni, voin opastaa alkuun toiminnassa. Yritys on - parhaalla liikepaikalla keskustassa, vasta remontoitu, siisti liiketila, keittiö 32m2, kahvio 30m2, asiakaspaikkoja 19 + kesäisin
Kyllönmäen Kotileipomo - 2016-02-24 - Pohjois-Savo