Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 69-vuotiaalle asumispalveluyksikössä asuvalle kehitysvammaiselle naiselle Nilsiän keskustaan. Työ on avustamista vapaa-ajalla enintään 30t/kk. Työvuorot ovat sovittavissa toimintojen mukaan. Työ on pääosin erilaisissa tapahtumissa käyntejä ja ulkoilua. Työ alkaa 19.09.2016, tai sovitusti. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.

Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu

Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Early Stage Researcher -

Laboratoriohoitajat
The A. I. Virtanen Institute for Molecular Sciences at the University of Eastern Finland is a research institute with research profile on molecular medicine of major diseases of high importance for health care. These diseases include cardiovascular diseases,
Itä-Suomen yliopisto - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa kehitys- ja näkövammaiselle miehelle Savonlinnaan. Työtehtäviin kuuluvat muun muassa asioinneilla, ulkoilussa sekä muissa vapaa-ajan toimissa avustaminen. Hakijalta toivotaan
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-03-08 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
87-vuotias naishenkilö etsii joukkoomme ammattitaitoista avustajaa. Käytössäni on pyörätuoli sekä nosturi. Tehtäviin kuluu kodinhoitotyöt: ruoan valmistus, hygienianhoito ja wc- käynnit. Työ vaatii
Anja Haapaniemi - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sokea mies Helsingin Itä-Helsingin Viikkiin hakee avustajaa kuntosalille. Kuntosalin välinetuntemus eduksi. Henkilön tulee myös osata googlata netissä. Työaika 68 tuntia/kk, sairaalakäynteihin lisätunteja silloin
Marttila Juhani - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Rossi Heikki - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Onko sinulla kokemusta puhevammaisten ihmisten kanssa toimimisesta? Oletko luotettava, mukava ihminen ja olet kiinnostunut lisätyöstä? Suomussalmen keskustan lähellä asuvalle iäkkäälle ja liikunnalliselle naiselle
Anonyymi työnantaja - 2016-08-02 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tarvitsen henkilökohtaisen avustajan apua mm. uimahallikäynneillä ja asioinneilla. Palkkaan luotettavan naishenkilön henkilökohtaiseksi avustajaksi. Työaika on 25 tuntia kuukaudessa. Käynnit 1-2 kertaa viikossa. Mikäli
Komulainen Aira - 2016-02-15 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tulisitko henkilökohtaiseksi avustajakseni? Olen 37-vuotias, lähes sokea ja liikkumisessani pyörätuolia käyttävä nainen. Tarvitsisin sinut avustajarinkiini viikonloppuavustajaksi. Töitä voi olla myös viikolla.
Leppänen Leena - 2016-05-22 - Kanta-Häme

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 64-vuotiaalle miehelle Muuramen keskustan läheisyyteen. Työ on päivittäisten toimien avustamista esim. pukemisessa avustaminen, aamupalassa avustaminen,
Anonyymi työnantaja - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin henkilökohtaista avustajaa osa-aikatyöhön. Työaika on keskimäärin 36 tuntia/kk. Työvuorot on sovittavissa erikseen esimerkiksi 3 tuntia/kerta. Työ soveltuu hyvin myös opiskelijoille ja/tai lisäansioita
Pauli Virtanen - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Huoltoteknikko/-insinööri -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme asiakasyrityksellemme Lapinlahdelle huoltoteknikkoa tai huoltoinsinööriä. Työtehtävät sisältävät tuotannon koneiden ja laitteiden ennakkohuoltoa, kunnonvalvontaa ja vikakorjauksia. Tehtävä
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, Kuopio - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Kesätyö jonka muistat loppuelämäsi -

Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Meneekö loppukevät todistusta odotellessa? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä kun mietit tulevan kesän kesätyöpaikkaa? Kenties arvostat mahtavia työkavereita, riemukasta
Finnacta Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Savo

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakasyrityksemme ravintolaan lounaskokkia, jolta onnistuu maittavan lounaan valmistamisen lisäksi leivoksien, aamupalan, salaattien teko sekä tiskaaminen. Toisena päivänä voit toimia pääkokkina, jolloin vastaat
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Savo

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko sinulla mahdollisuus työskennellä kotona? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa itse
A-Cuter Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Savo

Kylmäasentaja -

Ilmastointi- ja kylmälaiteasentajat
Haemme asiakkaallemme Varkauteen ja ympäristöön kylmäasentajaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Kohteet vaihtelevat asuinkiinteistöistä liike-/teollisuuskiinteistöihin. Hakijalta toivomme yli 3 kg:n lupia, joustavuutta,
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Muu keittiö- ja ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Matin ja Liisan Asema Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja Pohjois-Savo, Lapinlahti/ 1 Paikka Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Kuopion alueella. Laadukkaat tuotteemme
Kate-Pro Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-04-16 - Pohjois-Savo

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme yrittäjähenkistä myyntipäällikköä uuteen myyntiyksikköön Siilinjärvelle. Tehtävässäsi vastaat myyntiryhmän toiminnasta ja tulostavoitteista sekä raportoinnista. Myyntiryhmän
Endora Oy, Kuopio - 2016-03-11 - Pohjois-Savo

Neuvottelija kesätyö -

Myyntiedustajat
Call Waves on asiakaspalvelun ja myynnin ammattilaisia työllistävä yhteyskeskus. Pidämme huolta toimeksiantajayritystemme asiakkaista. Teemme ulkoistettua asiakaspalvelu- ja myyntityötä puhelimitse ja sähköpostitse
Call Waves Solutions Finland Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Savo

Nordic Green Energy-palveluneuvottelija -

Myyntiedustajat
Täydennämme joukkkoamme ja etsimme nyt KOKOPÄIVÄISIÄ PALVELUNEUVOJIA NORDIC GREEN ENERGYN TIIMIIN Työ on monipuolista ja mielenkiintoista ja tässä pääset taatusti oppimaan uusia asioita asiakaspalvelusta,
M&J Dynastia Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Savo

Ohjaaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kuopion Koti-Tuki auttaa mielielenterveys- ja päihdeongelmaisia pärjäämään kotioloissa. Avustamme asioinneissa, siivouksessa, pyykkihuollossa, sekä terveyteen liittyvissä asioissa. Yhteistyökumppaneina toimii
Kuopion Koti-Tuki - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Perusopetuksen lehtori (englanti, venäjä) -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on haettavana määräaikainen perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (englanti ja venäjä) tehtävä ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Tehtävän sijoituskoulu
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-05-13 - Pohjois-Savo

Psykiatrian erikoislääkäri -

Erikoislääkärit
Psykiatrian erikoislääkäri toimii moniammatillisten työryhmien lääketieteellisenä asiantuntijana. Tehtävä on virkaa vastaanotettaessa sijoitettu mielenterveys- ja päihdeosastolle, jossa on sekä psykiatrisia
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät

Oy Scanria Ab - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Rautalammelle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Savo

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme kokemusta omaavaa kirvesmiestä määräaikaiseen työsuhteeseen. Etsimme motivoitunutta ja omatoimista henkilöä, joka osaa toimia rakennustyömaalla. Työt alkavat sopimuksen mukaan,
Sihti Sisä-Suomi - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset asiakkaat ja sitoutunut henkilöstö.
Pohjolan LVIturva oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Yrittäjä -

Myydään toimiva kahvila/leipomoyritys Kiuruvedellä. Etsin jatkajaa noin 6 vuotta toimineelle yritykselleni, voin opastaa alkuun toiminnassa. Yritys on - parhaalla liikepaikalla keskustassa, vasta remontoitu, siisti liiketila, keittiö 32m2, kahvio 30m2, asiakaspaikkoja 19 + kesäisin
Kyllönmäen Kotileipomo - 2016-02-24 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 0.77482008934021 sekuntia