Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 52v. näkövammaiselle miehelle Kuopion Särkiniemeen. Työ on vapaa-ajan avustamista enintään 30t/kk. Työvuorot työvuorosuunnitelman mukaiset, pääosin ari-illta ja viikonloput. Lisätietoja myös suoraan työnantajalta: Burman Tuomo 0400 677306; tuomo.burman (at) burha.net Työ alkaa 01.09.2016, tai sovitusti sopivan henkilön löydyttyä. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.
Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu
Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakkuusvastaava palvelutuotteiden myyntiin -
Myyntiedustajat
Haemme asiakasyrityksellemme asiakkuusvastaavia palvelutuotteiden myyntiin. Haemme asiakkuusvastaavia palvelutuotteiden myyntiin kuluttajasektorille suuntatutuviin projekteihin. Työtehtäviin kuuluu mm. olemassa olevien asiakassuhteiden ylläpitoa
Duunix Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
15-vuotias Ville hakee henkilökohtaista avustajaa harrastusten ja vapaa-ajan vietossa avustamiseen. Työtä on 30 tuntia kuukaudessa, aluksi ehkä vähemmän. (henkilökohtaisen avustajan on esitettävä rikosrekisteriote
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Reinikainen Ritva - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja, etsitkö vakituista työpaikkaa? Nyt on hyviä työpaikkoja tarjolla Helsingissä henkilökohtaisella avustajalle! Olemme Helsingissä, Vantaalla ja Kirkkonummella sekä kehyskunnissa henkilökohtaisen
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustajan työnkuva: avustaja mahdollistaa avustettavan ja muiden asiakkaiden osallistumisen työ- ja päivätoimintaan kuntouttavalla työotteella osana työryhmää. Työhön sisältyy haastavien asiakkaiden
Kokkolan kaupunki Toimintakeskus Kompassi - 2016-08-17 - Keski-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 66-vuotiaalle pyörätuolissa olevalle mieshenkilölle heinäkuussa neljäksi viikoksi (viikot 27-30). Työhön kuuluu päivittäisissä toimissa avustaminen. Hakijalla tulisi
Anonyymi työnantaja - 2016-05-05 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa sijaisuuteen Pielavedellä asuvalle + 80-vuotiaalle naishenkilölle. Avustettava henkilö tarvitsee avustajaa kodinhoidollisiin tehtäviin sekä vapaa-ajan toimintoihin. Työtehtäviin
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 11-vuotiaalle pojalle Kuopion Inkilänmäelle Työ on avustamista vapaa-ajalla enintään 20t/kk ma-pe
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitään naisavustajaa iäkkäälle rouvalle Lietoon. Hänellä on apuvälineenä rollaattori, jolla hän kulkee sisätiloissa, pyörätuoli hänellä on käytössä ulkoiluihin
Turun seudun lihastautiyhdistys ry - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitään henkilökohtaista avustajaa liikuntavammaiselle miehelle Mynämäen Mietoisiin. Työhön kuuluu avustaminen päivittäisissä toimissa, kodinhoidossa, asioinneilla jne. Perheessä useampia avustajia,
Salonen Mauno - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Kattopeltiseppä -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys, jonka toiminta perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Etsimme asiakkaallemme Kuopioon peltiseppää profiilipelti,-ja tiilikattojen saneerauskohteisiin.
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-03-15 - Pohjois-Savo
Kattourakointimyyjä -
Myyntiedustajat
Haemme itsenäiseen työhön pystyvää katto urakointi myyjää Kuopioon ja lähialueille. Sinulla on oma auto, myyntikokemus eduksi, olet asiakaspalveluhenkinen ja tavoitehakuinen. Tarjoamme tulospalkkaukseen perustuvan
Kate-pojat - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kesävastaava -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kesäsesonki lähestyy ja vahvistamme myyntitiimejämme. Haemme joukkoomme energisiä ja positiivisia henkilöitä vastuutehtäviin kesän ajaksi. Työtehtävissäsi olet mm. mukana projektiluontoisissa myyntitehtävissä
M&J Dynastia Oy - 2016-05-12 - Pohjois-Savo
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vieremän kunnassa on haettavana luokanopettajan vakinainen virka (027)1.8.2016 alkaen. Sijoituspaikkana on tällä hetkellä Vieremän Pohjoinen koulu. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Vieremän kunta - 2016-04-19 - Pohjois-Savo
Matkailuautojen fiksari ja puhtaanapitäjä -
Ajoneuvojen pesijät
Haemme asiakasyrityksellemme työntekijää matkailuautojen ulkopintojen pesu- ja fiksaustehtäviin. Hakijalta toivotaan kokemusta autojen parissa työskentelystä ja autojen fiksauksesta. Myös aiemmasta puhtaanapitokokemuksesta
Banssi pohjoinen Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo
Mobiilimediamyyjä -
Myyntiedustajat
Paraatipaikat konkareidemme myyntitiimiin ovat nyt auki! Tässä tiimissä menestyt varmasti sillä saat jatkuvan tuen, iloisen ja kannustavan tsemppauksen ja pääset vierestä seuraamaan kun ammattilaiset onnistuvat työssään!
KCA-Group Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Muurari -
Muurarit ym.
MUURARI Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa.
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Palvimestarit MM oy hakee Alue-edustajaa /edustusliikettä/ konsulenttia liha-ja einestuotteiden myyntiin Itä-Suomen alueelle. Saat edustaaksesi tunnetut-ja laadukkaat tuotteet ja oman myyntialueen.Käytössäsi on yrityksen auto.
Palvimestarit MM Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-savon alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin pohjois-savoon. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo
Perhekotityöntekijä -
Lähihoitajat
Haemme Perhekotiin keikkatyöntekijää. Tehtävään soveltuva koulutus on esimerkiksi lähihoitaja, sosionomi, tai yhteisöpedagoki. Tehtäviin kuuluu perhekodin arkeen kuuluvia työtehtäväviä kuten
Perhekoti Räty Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Perhetyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Siilinjärven lastensuojelussa työskentelee kymmenen sosiaalityöntekijää, kuusi perhetyöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa ja kaksi toimistosihteeriä. Yksikön esimiehenä toimii lastensuojelupäällikkö.
Siilinjärven kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Projektinhoitaja -
Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Fidelix Oy on nopeasti kehittyvä suomalainen rakennusautomaatio- ja turvallisuusjärjestelmiä kehittävä, markkinoiva ja urakoiva yritys. Fidelix-konsernin liikevaihto oli 18 milj. euroa ja henkilökunnan määrä
Fidelix Oy, Kuopio - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Projektipäällikkö -
Systeemisuunnittelijat
Kuopion kaupunki hakee Projektipäällikköä Viisaan liikkumisen hankkeeseen ajalle 3.10.2016 - 31.3.2019. Kuopion kaupungin, Siilinjärven kunnan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhteistyönä on käynnistynyt viisaan liikkumisen
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Rakennuspeltiseppä -
Kattoasentajat ja -korjaajat
RestaKoti Oy hakee nyt Savon talousalueelle 1 uutta peltiseppää / vesikouruasentajaa. RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Työllistämme tällä hetkellä
RestaKoti Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Suonenjoen Vianorille haetaan rengasasentajaa sesongin ajaksi. Työ pitää sisällään renkaan asennus- ja varastotyötä, asiakaspalvelua sekä siisteyden ja järjestyksen ylläpitämistä. Aikaisempi
Vianor Oy Suonenjoki - 2016-03-15 - Pohjois-Savo
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Ständimyyjä -
Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Celectus Telepalvelu Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo
Tietohallintopäällikkö -
Systeemisuunnittelijat
TYÖPAIKKA KUVAUS NIUVANNIEMEN SAIRAALA (valtion oikeuspsykiatrinen sairaala) tuottaa korkealaatuista oikeuspsykiatrista erityistason hoitoa ja mielentilatutkimuksia. Sairaala toimii Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian klinikkana ja vastaa
Niuvanniemen sairaala - 2016-02-18 - Pohjois-Savo
Tig hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo
Tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
HITSAUSTAITOINEN TUOTANTOTYÖNTEKIJÄ Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa,
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo