Job Henkilökohtainen avustaja Pohjois-Savo Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 85-vuotiaalle näkövammaiselle naiselle Kuopion Männistöön. Avustamista olisi enintään 30t/kk vapaa-ajan avustamista, jaettuna toisen avustajan kanssa. Avustaminen voisi tapahtua esim. seurakunnan tapahtumissa, sunnuntaikirkossa käynneillä ja ulkoilussa. Avustajalta toivotaan elämänkokemusta. Työ alkaa 23.9.2016, tai sovitusti. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Työajat sovitaan tarkemmin työnantajan kanssa. Työsuhteet ovat aina yksityisiä. Valittu henkilö on työsuhteessa avustettavaan tai hänen edunvalvojaansa. Haastatteluun / työsuhteeseen valituille tieto ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Alle 18-vuotiaiden kanssa työskenteleviltä pyydetään aina rikostaustaote nähtäväksi ennen työsuhteen alkua. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002. Kelpoisuusvaatimukset: Ei koulutusvaatimusta, etuna terveydenhuollon- tai sosiaalialankoulutus, sekä työkokemus vastaavanlaisista työtehtävistä.

Työnantajan nimi: Kuopion kaupunki työnantajapalvelu

Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Accountor Online-Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
SÄHKÖISEN TALOUSHALLINNON EDELLÄKÄVIJÄKSI Accountor rekrytoi lisää osaamista kasvavaan Accountor Online -tiimiin Kuopioon. Kehity sähköisen taloushallinnon edelläkävijäksi yhdessä kanssamme.
Accountor Kuopio Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Asiakashankkija -

Myyjät
Olemme Kuopiolainen ikkuna -ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Kartoitamme asiakkaiden tarpeet asiakkaidemme luona ja suoritamme työt puhtaasti Avaimet Käteen-takuutyönä. Etsimme kasvavaan joukkoomme asiakashankkijoita. Tehtäviin
Suomen Valmisremontit Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Asiakasneuvottelija (Opiskelija HUOMIO!) -

Puhelin- ym. myyjät
Huomio Opiskelija! Eikö opintotuki riitä? Haluatko syödä muutakin kuin makaroonia? Jos sinulla on viikossa 15h ylimääräistä aikaa ja tilillesi mahtuu 500-1000e/kk, niin olet juuri meidän etsimämme henkilö.
Finnacta Oy - 2016-04-19 - Pohjois-Savo

Edustaja, myyjä tai yrittäjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu vuoden
Trendintekijät Oy - 2016-03-03 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle, lukiossa opiskelevalle, nuorelle miehelle Pieksämäelle lukuvuodeksi 2016 - 2017 (alkaen syksyllä 2016 ja mahdollisesti myös lukio-opintojen loppuun saattamiseen
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
HAEMME HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA PORVOOSEEN Haemme henkilökohtaista avustajaa naishenkilölle Porvooseen. Päivittäiseen työhön kuuluvat kaikki kodin arkiaskareet, mm. ruoanlaitto, siivous ja kaupassakäynti. Työtä
CityWork Uusimaa Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustaminen arkiaskareissa, harrastuksissa ja asioinneilla. Työpaikan sijainti on Siltalanperä, Vuoreslahti, etäisyys Kajaanista 25 km. Palkataan luotettava ja reipas henkilö kesäloman sijaiseksi. Työ sopii esim. opiskelijalle.
Kärki Raija, Kajaani - 2016-04-12 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Snell Heikki - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa, olen yli 50-v. liikunta- ja toimintarajoitteinen nainen. Äidikieleni on venäjä, puhun hyvin suomea. (Asiointi vain suomeksi ja venäjäksi.) Asun yhdessä 14-v. poikani kanssa Ivalossa.
Hulkko Tatjana - 2016-09-10 - Lappi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pirkanmaalla asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 58-vuotiaalle naiselle Kuopion Linnanpellolle. Työ on avustamista vapaa-ajalla enintään 30t/kk ja päivittäisissä
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 77-vuotiaalle naiselle Nilsiään. Liikkumisen apuvälineenä pyörätuoli. Avustamista on enintään
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-05-18 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Asiakkaan Kotona tehtävää henkilökohtaista avustusta johon sisältyy wc apu, suihku apu, ruoan laitto, kodin siisteydestä huolehtiminenyhdessä ulkoilu yms. aktiviteetit.sekä lemmikin (kissa) hoidosta huolehtiminen.
Ilmanen Juha - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Kerrossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakasyrityksellemme reippaita ja ripeitä kerrossiivoojia osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työtunteja on tarjolla vaihtelevasti asiakasyrityksen tarpeen mukaan, joten työ soveltuu erityisen hyvin lisäansioksi toisen työn
Banssi pohjoinen Oy - 2016-03-16 - Pohjois-Savo

Kesätyö -

Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme Kuopion keskustassa ja sen tuntumassa sijaitseviin ravintolakohteisiin reipasta ja oma-aloitteista työntekijää. Työtä tarjolla lauantaisin. Tarvittaessa myös satunnaisesti arkiaamuisin. Työaika n. 06.00-13.00
CleanStar Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Savo

Lauantaimyyjiä/Keikkamyyjiä -

Myyntiedustajat
Haemme extraajia kuluttajapalveluiden myyntitiimiin ja palkkaamme heti neljä innokasta työntekijää lauantaivuorojemme vahvistukseksi! Työ tapahtuu lauantaisin n. 4-6 tuntia kerrallaan, mahdollisuus myös tehdä lisätunteja
M&J Dynastia Oy - 2016-03-16 - Pohjois-Savo

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Etsimme asiakasyrityksellemme useampaa maalaria määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt sijaitsevat Iisalmen alueella. Työt alkavat sopimuksen mukaan, mahdollisesti nopeastikin. Odotamme hakijalta kokemusta maalarin töistä
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Museoamanuenssi -

Arkistonhoitajat ja museoalan erityisasiantuntijat
Työpaikkailmoitus - määräaikainen museoamanuenssi Iisalmi on vireä ja kehittyvä 22 000 asukkaan historiallinen kaupunki Ylä-Savossa. Ylä-Savon kotiseutumuseo sijaitsee
Ylä-Savon Kotiseutuyhdistys ry - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Muu lukion ja peruskoulun yläluokkien opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on uudelleen haettavana määräaikainen perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (englanti, ruotsi) tehtävä ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Tehtävän sijoituskoulu
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-05-30 - Pohjois-Savo

Muu vartija -

Vartijat
VARTIJA RAKENNUSTYÖMAALLE Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-25 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Suonenjoelle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ kesätyöhön. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-05-18 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija Kuopio -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko myynnin ammattilainen vai haluatko oppia myynnin ja asiakaspalvelun taidon. Haemme Kuopion toimistollemme myyntineuvottelijoita. Myyntineuvottelijamme tarjoavat Apec yrityspalveluiden omia tuotteita puhelimitse yritysasiakkaille. Myymme mainostilaa
Apec yrityspalvelut Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Istekki Oy hakee kahta ohjelmistosuunnittelijaa. Avoinna ovat yksi vakinainen ja yksi määräaikainen (6 kk) työsuhde. Ohjelmistosuunnittelijan työ sisältää kehitys-, konsultointi- ja ylläpitotehtäviä
Istekki Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

PALVELUASUMISEN ESIMIEHEN VIRKA -

Vanhustenhuollon johtajat
Varkauden sosiaali- ja terveyskeskuksessa, kotiin annettavat palvelut ja sairaalahoidon palvelualueella julistetaan haettavaksi 12.09.2016 klo 15.00 mennessä PALVELUASUMISEN ESIMIEHEN VIRKA 1.11.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran tämänhetkinen
Varkauden kaupunki - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
RAKENNUSAPUMIEHIÄ KUOPIOON Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Pohjois-Savo

Ratatyöntekijä, Kuopio -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme Kuopion alueelle päällysrakennepätevää ratatyöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtäviisi kuuluu pölkyn- ja kiskonvaihtoa ja korjaustöitä. Ratatyöstä
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
M&J Dynastia Oy on kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Olemme aloittaneet uuden, vauhdikkaan projektin ja palkkaammekin joukkoomme vielä 3 KOKOAIKAISTA TUTKIMUSHAASTATTELIJAA Tarjoamme mieluisan projektin, jossa tehtävänäsi
M&J Dynastia Oy - 2016-03-07 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 6.3660328388214 sekuntia