Job Henkilökohtainen avustaja unspecified Stanger Jennifer - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Olen 31-vuotias sokea nainen. Etsin avustajakseni reipasta ja luotettavaa henkilöä. Työnkuvaan kuuluu minun avustamista niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin, esimerkiksi ostoksilla käymisessä, asioinnissa, harrastuksissa jne. Harrastukseni ovat pääasiassa liikunnallisia, joten olisi hyvä, että myös avustajani olisi samanhenkinen, eikä hän säikähtäisi ulkoilua kaikkina vuodenaikoina. Ajoittain työtehtäviin voi kuulua myös pieniä pihatöitä, kuten lumen kolausta tai haravointia. Perheeseeni kuuluu lisäkseni myös avopuolisoni sekä alle vuoden ikäinen tytär. Avustajani tulee olemaan paljon tekemisissä myös lapseni kanssa, joten olisi hyvä, että työntekijä viihtyy myös lasten seurassa. Varsinainen lastenhoito ei kuitenkaan kuulu avustajani työnkuvaan, mutta siihen liittyvää avustamista kylläkin on. Perheessämme on lisäksi myös kissa. Käytän liikkumisessa apuna opaskoiraa. Meillä ei tupakoida, mutta avustajan tupakointi ei ole ongelma, kunhan se ei tapahdu työaikana. Avustajaltani toivon avointa ja positiivista asennetta sekä hyvää tilannetajua ja kykyä oma-aloitteisuuteen. Arvostan myös hyviä käytöstapoja. Sosiaalisissa tilanteissa avustajan on myös kyettävä jättäytymään taka-alalle. Myös hyvät kommunikointitaidot sekä varsinkin hyvä verbaalinen ulosanti ovat tärkeässä asemassa, toimiihan avustajani puuttuvana näköaistinani. Työntekijän tulee omata hyvä suullinen ja kirjallinen suomenkielentaito. Ajokortti katsotaan eduksi, koska minulla on käytössä oma auto. Työajat sijoittuvat vaihtelevasti niin arkeen kuin viikonlopuille, aamuihin, päiviin ja iltoihin, aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Toivonkin, että avustajani pystyy sopimaan työajoista joustavasti lyhyelläkin aikavälillä, pyrin toimimaan samoin myös itse. Tunteja on max. 50 kuukaudessa. Palkka on 10,18e/tunti. Yhden työvuoron kesto on yleensä parista tunnista muutamaan tuntiin kerralla. Asun Liedon Ilmarisissa, noin 10km päässä Turun kauppatorilta. Julkisen liikenteen yhteydet kauppatorilta ovat erittäin hyvät (ainakin linjat 402 ja 403), joten työ sopii loistavasti myös Turussa asuvalle. Asioin itsekin pääasiassa Turun puolella. Ilmaristen päässä bussipysäkiltä työpaikalle on noin 200m matka. Avoimen hakemuksen voi lähettää osoitteeseen jennifer.stanger (at) gmail.com. Kerro hakemuksessa itsestäsi, mielenkiinnonkohteistasi ja työhistoriastasi. Kerro myös, miksi kyseinen työ kiinnostaa sinua. Kysy myös rohkeasti lisätietoja.
Työnantajan nimi: Stanger Jennifer
Työnantajan osoite: Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Maa: Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asentaja, kenttähuoltoon Rotator Oy -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Asentaja kenttähuoltoon Rotator Oy Satakunta Rotator Oy tuo maahan, markkinoi, myy ja huoltaa maarakennuskoneita, trukkeja, henkilönostimia, kurottajia, nostureita, maantiivistyskoneita ja iskuvasaroita. Rotatorin toiminta lähtee aina asiakkaan
HRC Satakunta Oy - 2016-09-10 - unspecified
Frontend web-kehittäjä -
Ohjelmistokehittäjät
Etsimme joukkoomme timanttista joukkuepelaajaa, joka haluaa olla aktiivisesti mukana kehittämässä tehokkaita ja nykyaikaisia työkaluja asiakkaillemme. Hyvä käytettävyys ja käyttökokemus ovat sinulle kaiken
Unikie Oy - 2016-08-10 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan kahta henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle. Työaika ma-pe 8h/pvä sekä la ja su 6h/pvä. Työaika sovitellaan klo 8-18 välille. Työajat sovittavissa kahden avustajan kesken eli esim. toinen tekisi
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-18 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan kahta henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle. Työaika 6 tuntia päivässä, myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Työpäivät voidaan jakaa esim. toiselle avustajalle maanantai-perjantai ja toiselle
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-03-18 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Långvik Jari - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen kodin siivoukseen henkilökohtaista avustajaa. Työtä on 20 tuntia kuukaudessa, eli noin 5 tuntia viikossa. Oletko positiivinen ja oma aloitteinen, suomea erinomaisesti puhuva nainen? Ota reilusti yhteyttä ja kysy lisää.
Weckström Sirkka - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
80-vuotias pyörätuolissa istuva vanhus hakee suomenkielentaitoista henkilökohtaista avustajaa kesälomien tuuraajaksi. Työnantaja on lievästi jaloistaan vammautunut mies joka liikkuu pääsääntöisesti
Anonyymi työnantaja - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitään henkilökohtaista avustajaa ALSia sairastavalle miehelle ilta-, yö- ja viikonloppupainotteiseen n. 35 h/vko työhön (lisätunneista samoin kuin työvuoroista mahdollista neuvotella toisen avustajamme kanssa).
Mattila Riku - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme henkilökohtaista avustajaa 14-vuotiaalle, sosiaaliselle ja positiiviselle, lievästi kehitysvammaiselle tytölle. Jos olet reipas, oma-aloitteinen, ystävällinen ja sosiaalinen henkilö, voit olla juuri etsimämme.
Masalin-Miettinen Sari - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Henkilökohtainen avustaja kahden hengen pienois palveluasumisryhmässä Helsingin Tapanilasa. Kaksivuorotyö. Työhön kuuluu avustaminen pukeutumisessa, siirtymisessä pyörätuoliin, suihku, wc, katetrointi, normaali
Hätinen Pekka - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustajaa. Tarvitsen apua mm. kaupassa asioimisessa, kotitöissä ja kodin hoitamiseen liittyvissä asioissa. Etsin reipasta, oma-aloitteista ja ripeää henkilöä avustajaksi. Käyn työssä,
Laakso Sari - 2016-05-19 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa vaikeavammaiselle pojalle Juukaan. Työ on vapaa-ajan avustamista harrastus- ja virkistystoimissa. Työssä on eduksi (muttei välttämätön) sosiaali- tai terveysalan
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 46-vuotiaalle perheenisälle Oulunsaloon vakituisen avustajan äitiysloman ajaksi, mahdollisesti myös pidempiaikaisesti. Avustettava on sähköpyörätuolia käyttävä neliraajahalvaantunut
Takkinen Vesa - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 69-vuotiaalle rollaattoria apuna käyttävälle naiselle Kuopion keskustaan. Työ on avustamista vapaa-ajalla
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-09-10 - Pohjois-Savo
Huoltohenkilö -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Kyvi ry ylläpitää ja huoltaa Itäisellä Suomenlahdella Kymenlaakson vesialueen retkisatamia. Kesäksi 2016 haemme huoltohenkilöä huoltamaan retkisatamaverkostoa Kotkan, Haminan ja Pyhtään aluevesillä.
Kymenlaakson virkistysalueyhdisty ry - 2016-04-12 - unspecified
Järjestyksenvalvoja -
Vartijat
Haemme joukkoomme tiimi työskentelyyn soveltuvia, hyvän asiakaspalvelun omaavia henkilöitä järjestyksenvalvojan monipuolisiin tehtäviin pääkaupunki seudulla sijaitseviin kohteisiimme. Henkilönä olet ulospäin
Visanka Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - unspecified
Kiskopyöräkuljettaja -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakasyritykseemme ammattitaitoista kiskopyöräkuljettajaa. Työkohteet ovat ympäri Suomea. Huom! Työt alkavat jo 16.5.2016! Vaadimme hakijoilta voimassa olevia rata-, työturva- sekä tieturvakortteja sekä
Sihti Oulu Oy - 2016-05-15 - unspecified
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme Lahteen kokkia Työtehtävinä ovat ravintolakokin (a la carte) erilaiset työtehtävät. Ravintolan ruokalistalta löytyy moneen makuun suussa sulavista grilliruoista, hampurilaisiin ja raikkaisiin salaatteihin.
HR Yhtiöt Oy - 2016-05-30 - unspecified
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Haetaan ammattitaitoisia, itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä kylpyhuoneremontintekijöitä vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävä edellyttää hyvää laatoitusosaamista. VTT henkilösertifikaatti
Turkutalo Oy - 2016-03-08 - unspecified
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
HR Hoiva on vahvasti kasvussa oleva sosiaali- ja terveyspalveluja valtakunnallisesti tuottava yritys. HR Hoivan ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tarjoaa kotihoito-, avustus-, siivous- ja asiointipalveluja. Panostamme työntekijöiden
HR Hoiva Oy - 2016-03-04 - unspecified
Muu suoramyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Terra-Talot Oy - 2016-03-22 - unspecified
Muurari -
Muurarit ym.
Vantaan Julkisivu-Urakointi Oy - 2016-05-20 - unspecified
Muutostyöneuvottelija -
Muut rakennustyöntekijät
Haemme Helsinkiin Muutostyöneuvottelijaa asuntorakentamiseen Muutostyöneuvottelijana toteutat asiakkaan unelman persoonallisesta ja nykytekniikalla varustetusta kodista. Vastaat muutostöiden suunnittelusta ja koordinoinnista tiiviissä
YIT Rakennus Oy - 2016-09-10 - unspecified
Myyntiedustaja Itä-Suomeen -
Myyntiedustajat
Labetto on suomalainen, valtakunnallisesti toimiva ravintolatarvike- ja makeistukku. Tuotevalikoimamme koostuu ravintolatarvikkeiden ja - tuotteiden lisäksi perinteistä linjaa edustavista makeisista. Labeton varasto ja toimitilat sijaitsevat
Labetto Oy - 2016-06-01 - unspecified
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Rand Customer Service Oy:lla on avoinna useita myynnin, markkinoinnin, ja asiakaspalvelun työtehtäviä useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Työssäsi toimit itsenäisenä freelancerina nauttien yhtiön tarjoamasta
Rand Customer Service Oy - 2016-02-15 - unspecified
Palveluasiantuntija -
Puhelin- ym. myyjät
Suomen Yhelp Osk on yksi Suomen johtavista asiakaspalvelu -ja palkanmaksupalveluita hoitavista yhtiöistä. Hoidamme useiden yhtiöiden asiakaspalvelutoimintoja, sekä palkanmaksupalveluita. Etsimme PALVELUASIANTUNTIJOITA ASIAKASPALVELUTEHTÄVIIN
Suomen Yhelp osuuskunta - 2016-02-15 - unspecified
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
VELVET Kampaamot etsivät molempiin Helsingin liikkeisiin hyvää parturi-kampaajaa/hiusmuotoilijaa. Jos hiukset ovat sinulle intohimo ja laadukas asiakaspalvelu itsestäänselvyys niin olet etsimämme ihminen! VELVET on jo vuonna
Velvet Beauty Oy - 2016-02-19 - unspecified
Rantavalvoja -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Tehtävä: Lempäälän kunnan liikuntapalvelut julistaa haettavaksi rantavalvojan tehtävän ajalle 6.6. - 14.8.2016. Työaika 38,25 h/vko. Edellytämme : Tehtävään palkattavalla henkilöltä
Lempäälän kunta - 2016-02-19 - unspecified
Ruokapalvelutyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tämä on avoin ruokapalvelutyöntekijä haku Turun seudulle. Työtehtäviin kuuluu osallistuminen ruoanvalmistukseen (lämmin ja kylmä), tarjoiluun ja pakkaamiseen, asiakaspalvelutyö, astiahuolto, laitteiden ja keittiötilojen
Suomen Henkilöstötalo - 2016-06-14 - unspecified
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lumentia Oy on kotimainen, yrittäjävetoinen monipuolista siivoustyötä tarjoava yritys. Kasvavana asiakaslähtöisenä toimijana alalla yrityksessämme on myös hyvät etenemismahdollisuudet. Työntekijämme
Lumentia Oy - 2016-03-15 - unspecified