Job Henkilökohtainen avustaja unspecified Anonyymi työnantaja - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Henkilökohtainen avustaja

Työnkuvaus:
Etsin osa-aikaista/tarvittaessa töihin kutsuttavaa henkilökohtaista avustajaa pääosin pk-seudulle. Olen 33-vuotias nainen, käytän liikkumisen apuvälineitä, joilla liikkumiseen tarvitsen apua. Tarvitsen avustajan joka toimii ns. käsinäni ja jalkoinani erilaisissa tehtävissä sekä konkreettisena apuna niin kotitöissä, avustamisessa kotona kuin sairauden hoitoon, asiointiin sekä vapaa-aikaan, harrastuksiini ja sosiaaliseen elämään liittyvissä käynneissä. Kotityötaidot katsotaan eduksi. Toimintakykyni vaihtelee joten omaat hyvän tilannetajun avustamisessa ja pystyt hoitamaan tilanteet myös silloin kun toimintakykyni heikkenee mutta ymmärrät avustajan työroolin. Etsimäni henkilö on luotettava, ahkera, ohjeita huolellisesti noudattava ja motivoitunut avustustyöhön ja tupakoimaton. Tehtävä edellyttää erittäin hyvää suomen kielen taitoa, hyvää fyysistä kuntoa sekä työnantajan ohjeiden ja toimintatapojen omaksumista. Aiempi kokemus henkilökohtaisena avustajana toimimisesta on eduksi, muttei välttämätöntä. Työntekijällä on oltava B-ajokortti. Avustajalla tulee olla avoin, huolellinen, luotettava, huomioiva ja itseohjautuva asenne annettuihin työtehtäviin. Avustustehtäviin kuuluu myös omakotitalon ylläpitoon kuuluvat tehtävät niin sisällä kuin ulkonakin sekä lemmikkien (kaksi kissaa ja iso koira) hoidossa avustaminen, joten työ ei sovellu allergiselle. Työtä voi olla eri vuorokaudenaikoina ja myös välillä viikonloppuisinkin, tällä hetkellä pääosin työaika painottuu kuitenkin aamupäivästä alkuiltaan arkisin, myös vapaa-ajan avustamista muina aikoina. Koeaika on 3-4kk riippuen työsopimuksen kestosta. Työn alkaminen sopimuksen mukaan. Palkkaus kotikunnan määrittämän tuntipalkan mukaan. Kuulun Hetaan.

Työnantajan nimi: Anonyymi työnantaja

Työnantajan osoite: Työ useassa osoitteessa tai etätyö

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

DJ / Tiskijukka -

Juontajat, kuuluttajat ym.
Haemme vähintään perustaidot omaavia tiskijukkia työskentelemään DJ-keikoilla ympäri Suomea. Töitä tehdään ravintoloissa ja erilaisissa yksityistilaisuuksissa. Työt painottuvat viikonlopuille,
Popmaster Oy - 2016-08-10 - unspecified

Etuputsari PK-seudulle -

Muut muualla luokittelemattomat
Haemme nyt ammattitaitoista ETUPUTSARIA PK-seudulle. Työ on takuukorjaustyötä. Tehtävänäsi on sokkelin paikkaus ja pesu. Lisäksi työ koostuu pienistä piikkaustöistä. Aikaisempi osaaminen rälläkän
Amiko Vantaa Oy - 2016-05-25 - unspecified

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle 60h/kk. Työtunnit käytetään tarpeen mukaan ja sovitusti, sijoittuen pääsääntöisesti arkipäiviin, joskus voi olla myös viikonloppuisin.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
HEI! Olen 48-vuotias liikuntarajoitteinen nainen. Liikun rollaattorilla sisällä ja ulkona. Haen henkilökohtaista avustajaa päivittäisiin askareisiin; kotityöt kaupassa käynti, ruuanlaitto, siivous, pyykkihuolto.Haen
Juuti Anita - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajavälitykseen ja kotihoitoon erikoistunut yritys. Olemme välittäneet hoitoalan ammattilaisia vuodesta 2001 ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja hoitajia kuukausittain. Laadukkaan hoitotyön
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Nyt haemme urheilullista henkilökohtaista avustajaa Lepsämään. Työhön kuuluu harrastuksissa avustaminen, joita ovat mm. juoksu ja uinti. Mikäli olet reipas, urheilullinen ja vastuuntuntoinen, sinulla on palvelualtis
CityWork Uusimaa Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan naista avustajaksi. Olen 50v. täyttänyt nainen, pyörätuolin käyttäjä ja jonkin asteen puhevika. Olen melko itsenäinen, en tarvitse lääkitysapua. Etsin henkilökohtaista avustajaa kesäksi
Sjövall Saija - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haen henkilökohtaista avustaajaa kaikkiin avustustöihin kodissa ja kodin ulkouolella. Huom ei nostoja. Työaika 40h/vko. Työaika arkipäivisin. Olethan luotettava, tunnollinen ja iloinen. Työ sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien
Åberg Maaret - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsitään rehellistä, luotettavaa ja auttamishaluista ihmistä henkilökohtaisen avustajan tehtäviin. Työtehtäviin kuuluu päivittäisissä askareissa auttaminen, kaupassa käynti sekä ajoittainen
Anonyymi työnantaja - 2016-08-02 - Kainuu

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjauksen ja neuvonnan kautta haemme henkilökohtaisia naisavustajaa neliraaja halvaantuneelle 66 vuotiaalle naishenkilölle. Avustajan työtehtäviin kuuluu kodinhoito mm.
Jyväskylän kaupunki/ Henkilökohtaisen avun palveluohjaus - 2016-04-24 - Keski-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 36-vuotias liikunta-ja näkövammainen nainen Kuusankoskelta. Etsin kesälomasijaista henkilökohtaisen avustajan tehtäviin. Työtehtäviin kuuluu avustaminen henkilökohtaisen hygienian hoidossa, siirtymisissä
Lunkka Petra - 2016-04-15 - Kymenlaakso

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja palkitsemismalleihin. Citywork Avustajapalvelut
CityWork Pirkanmaa Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa pitkäaikaissairaalle iäkkäälle miehelle noin 10 km päähän Kiteen keskustasta. Työnantaja käyttää apuvälineenä pyörätuolia
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Karjala

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 31-vuotiaalle kehitysvammaiselle miehelle. Avustajaa haetaan vapaa-ajan toimintoihin eli työ painottuu arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Työaika enintään 10h/kk. Sami kommunikoi kuvilla ja tukiviittomilla,
Lempinen Sami - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa pyörätuolissa olevalle henkilölle. Tehtävinä avustaminen päivittäisissä toiminnoissa kuten pukemisessa, peseytymisessä, ruuanlaitossa ja asunnon lämmityksessä.
Anonyymi työnantaja - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 71-vuotiaalle pyörätuolia liikkumisen apuvälineenä käyttävälle miehelle Kuopion Puijonlaaksoon.
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-04-28 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme reipasta, oma-aloitteista henkilökohtaista avustajaa Rautalammille. Työhösi kuuluu mm. avustaminen kodinhoidollisissa toimissa ja asioinnissa kodin ulkopuolella sekä osallistuminen vapaa-ajan toimintaan. Toivomme sinulla olevan
Pohjois-Savon oikeusaputoimisto yleinen edunvalvonta - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lounais-Suomen Avustajakeskus/TSLY ry välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Yhteyshenkilönä toimii Avustajakeskuksen työntekijä, mutta avustajan valinnasta päättää
Turun seudun lihastautiyhdistys r.y. - 2016-02-23 - Varsinais-Suomi

Kotipalvelutyöntekijä -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tarjoamme asiakkaillemme säännöllistä kotisiivousta Tampereen ja Ylöjärven alueella. Asiakas kohteiden välisen siirtymisen vuoksi edellytämme oman auton käyttöä, josta maksamme kilometrikorvauksen.
Ylöjärven Hyvä Työ Oy - 2016-08-02 - unspecified

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Työn nimi Kuorma-autonkuljettajia (Elintarvikejakelu Tampere) Hakemuksen sulkeutumispäivämäärä 10/06/2016 Työtehtävän tarkemmat tiedot Kuljettaja, haluaisitko työpaikan jossa voi myös viihtyä?
Duolog Oy - 2016-05-15 - unspecified

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Etsimme lähihoitajaa /hoiva-avustajaa tuntityöhön Helsinkiin Etsimme työntekijää lyhytaikaiseen lomasijaisuuteen "hyvää tyyppiä" tuntityöhön Helsingissä asuvalle asiakaspariskunnalle.
Oy HKH Management Consulting Ltd - 2016-04-16 - unspecified

Lähihoitajalle keikkatyötä oman työn ohella -

Lähihoitajat
Lähihoitaja! Teetkö keikkatyötä oman työn ohella vapaapäivinäsi, arki-iltaisin tai yövapailla? Onko keikkatyön palkkauksesi mielestäsi riittävällä tolalla? Keikkatyönantajan valinta
Sairaanhoitopalvelu Medicum/ Oy Medicum Services Ab - 2016-03-04 - unspecified

Metsätalousneuvoja -

Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo palvelee toimialueensa 14 500 metsänomistajaa yhdeksän kunnan alueella. Palveluksessamme on 65 toimihenkilöä. Työllistämme yrittäjiä
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ry - 2016-04-12 - unspecified

Muu kiinteistöhuollon työntekijä -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Etsimme tulevalle kesälle kesätyöntekijöitä erilaisiin kiinteistöhollon tehtäviin. Tehtävät pitävät sisällään mm. ulkoalueiden hoitoa, siivousta sekä vakituisen tiimin avustamista
WH-Arava Oy - 2016-03-16 - unspecified

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Lahja-ja sisustustavaroiden myyntiedustus eteläisen Suomen alueella. Edustaja hankkii itsenäisesti uusia asiakkaita ja kontaktoi jo olemassa olevia. Kyseessä on henkilökohtainen myyntityö, etätyön mahdollisuutta ei ole.
Tamtop Oy - 2016-07-15 - unspecified

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
Asiakasyritys etsii kokeneita koodareita ohjelmistokehityshankkeisiin. Toivomme että sinulla on jo muutaman vuoden kokemus asiakasprojekteista. Ensisijaisesti huomioimme hakijat jotka ovat valmiita toimimaan yrittäjinä, mutta työsuhteinen
Yrityspalvelu Kunnari - 2016-05-28 - unspecified

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät

Elo Media Oy - 2016-07-15 - unspecified

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä Oy on kotimainen, vuonna 2010 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme suomalais-puolalalaisen kauppakamarin sekä Henkilöstöpalveluyritysten
Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä Oy - 2016-07-15 - unspecified

Rakennussiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä Oy on kotimainen, vuonna 2010 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Olemme suomalais-puolalalaisen kauppakamarin sekä Henkilöstöpalveluyritysten
Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä Oy - 2016-04-28 - unspecified

 
 
site syntyy 3.8957159519196 sekuntia