Job Henkilöstöpäällikkö Etelä-Savo Etelä-Savon Koulutus Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Ammatillisen toisen asteen uudistus etenee ja vuoden 2018 alussa meitä ohjaa uusi lainsäädäntö niin toiminnan kuin rahoituksenkin osalta. Tällä hetkellä opettajat ovat viidessä eri työehtosopimuksen liitteessä ja lukuvuoden 2017 - 2018 alusta lukien tavoitteenamme on siirtyä yhtenäiseen vuosityöaikaan. Olemme kehittämässä koko henkilöstöhallinnon ja palkanlaskennan kokonaisuutta. Tällä hetkellä palkanlaskentamme on ulkoistettu Taitoa Oy:lle ja henkilöstöhallinnon järjestelmämme on Populus. Haemme joukkoomme henkilöstöpäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa 1.10.2016 tai sopimuksen mukaan. Tarjoamme näköalapaikkaa koulutussektorin vuosisadan merkittävimmän muutoksen läpiviemisessä. Henkilöstöpäällikkö on toimitusjohtajan suora alainen ja vastuualueina ovat mm.: - työsuhdeasiat, rekrytointiprosessi sekä rekrytoinnin kehittäminen - yhteistoiminta, työhyvinvointiin liittyvät neuvottelut - henkilöstö- ja palkkapolitiikan kehittäminen - palkkauksen arviointijärjestelmän kehittäminen - henkilöstöön liittyviä sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan tehtäviä Toivomme sinulta hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja neuvottelutaitoja, vahvaa kokemusta henkilöstöhallinnon tehtävistä sekä työlainsäädännön ja palvelussuhdeasioiden tuntemusta. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakouluasteen tutkinto ja riittävä kokemus henkilöstöhallinnon tehtävistä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa sekä osaamista henkilöstöjohtamisesta. Kokemus koulutussektorilta katsotaan eduksi. Hakija voi esittää palkkatoivomuksen. Sovellamme 4 kuukauden koeaikaa. Esedu on savuton oppilaitos.
Työnantajan nimi: Etelä-Savon Koulutus Oy
Työnantajan osoite: Otavankatu 4, 50100 MIKKELI
Työn lyhyt kuvaus: Henkilöstöjohtajat
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvoja -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan jämäkkää, sitoutunutta ja oma-aloitteista henkilökohtaista avustajaa erityistä tukea tarvitsevalle 8-vuotiaalle pojalle Savonlinnaan. Avustajaa tarvitaan vapaa-ajan toimintaan, läksyjen tekoon ja vahvistamaan
Savonlinnan kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan oma-aloitteista ja luotettavaa henkilökohtaista avustajaa 50-vuotiaalle miehelle Savonlinnaan, itäpuolelle kaupunkia. Avustajaa tarvitaan vapaa-ajan toimintoihin, kuten esimerkiksi uimahalliin, jääkiekkopeliin, metsäretkelle
Savonlinnan kaupunki - 2016-05-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan reipasta ja oma-aloitteista henkilökohtaista avustajaa noin 60-vuotiaalle miehelle Savonlinnaan länsipuolelle kaupunkia. Apua tarvitaan kaikissa päivittäisissä toiminnoissa. Avustettavalla on apuvälineenä pyörätuoli.
Savonlinnan kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaisen avustajan VUOSILOMAN SIJAISTA n. 40-vuotiaalle, näkövammaiselle naiselle Pieksämäelle. Sijaisuus on viikolla 9 (ajalla 29.2.-4.3.2016). Työtä on enintään 40 t/viikko.
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyritykseemme Joroisiin hitsaajaa. Työssä hitsataan mustaa terästä. Tehtävässä menestyminen edellyttää aikaisempaa työkokemusta hitsaustehtävistä sekä soveltuvaa teknistä
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-19 - Etelä-Savo
Kahvilapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
HAEMME KAHVILAPÄÄLLIKKÖÄ CAFE STELLAAN MIKKELIIN Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen (111h/ 3 vkoa). Tehtävän aloitus sopimuksen mukaan. Haemme intohimoista, avointa ja innokasta persoonaa, jolla
Osuuskauppa Suur-Savo - 2016-03-01 - Etelä-Savo
Kalastusohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kalastusohjaaja toimii yhteistyössä vapaa-ajankalastajapiirien ja kalastusseurojen kanssa. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja perheet. Työ pitää sisällään kalastuksen ohjausta kalakerhoissa ja kouluissa
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry - 2016-04-01 - Etelä-Savo
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-06-27 - Etelä-Savo
Kausityöhön ympäristötarkastajia Mikkeliin -
Ympäristötekniikan erityisasiantuntijat
Vapo Oy:n Suomen organisaatiossa polttoaineiden tuotanto ja myynti, lämpölaitosten ylläpito sekä vastuu asiakkaista ja sidosryhmistä kuuluu viidelle asiakasalueelle, jotka ovat Itä, Kaakko, Lounas, Länsi ja Pohjoinen.
Vapo Oy - 2016-03-11 - Etelä-Savo
Kokki/keittiön vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tertin Kartano tunnetaan tasokkaasta ruuasta, yksilöllisestä palvelusta ja aidosta kartanomiljööstä. Monipuolinen ruokatarjonta sekä persoonallisesti sisustetut hotellihuoneet ja ainutlaatuinen puutarhamiljöö luovat
Tertin Kartano Ky - 2016-04-28 - Etelä-Savo
Kotimyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kotipalvelumyyjä -
Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovipalveluyritys. Olemme nyt vahvistamassa Lämpölux -myyntitiimiämme Mikkelin alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-04-13 - Etelä-Savo
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Juvakodissa on haettavana lähihoitajan vakituinen työsopimussuhteinen tehtävä. Työn suorittamispaikka tehtävän alkaessa on Juvakoti, tehostetun palveluasumisen yksikkö. Tehtävä täytetään
Juvan kunta - 2016-03-04 - Etelä-Savo
Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Enonkosken kunnan sivistyslautakunta julistaa haettavaksi luokanopettajan määräaikaisen viransijaisuuden ajalle 15.8.2016-1.6.2017. Viikkotunteja on 22-24 riippuen hakijan pätevyydestä ja kokemuksesta. Suurin osa tunneista tulee
Enonkosken kunta - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Myyjä, Elisa / Saunalahti -
Puhelin- ym. myyjät
Etsitkö uusia tuulia työelämääsi?
Me etsimme Sinua. Enia Oy on yksi Suomen suurimmista telemarkkinointi - yrityksistä ja Elisa Oyj:n tytäryhtiö. Yrityksemme työllistää tällä hetkellä
Enia Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Myyjä, Elisa / Saunalahti (oppisopimus mahdollinen -
Myyjät
Myyjä (oppisopimus mahdollinen) Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija,
Enia Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Myymäläsiistijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitään joukkoomme uutta työkaveria. Työkokemuksen ja koulutuksen(laitoshuoltaja/toimitilahuoltaja) luemme eduksi mutta se ei ole välttämättömyys koska koulutamme tehtävään. Työtä olisi
Oy Nevotex Ab - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija / Elisa Viihde -
Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisa Viihde Etsitkö uusia haasteita myyntityön saralla? Haluatko markkinoida tuotetta, josta on asiakkaille niin todellista hyötyä kuin iloakin ja jonka puolesta haluat siksi itsekin puhua? Enia Oy on Saunalahden
Enia Oy - 2016-05-02 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt päivävuoroon kaikenikäisiä
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Infonor Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Haluatko ansaita 1700-2500€ kuukaudessa? Onko ollut vaikeaa löytää vakituinen työpaikka? Meillä on viidelle hyvälle tyypille tarjota vakituinen työpaikka todella mukavien työkavereiden kanssa. Saat varmasti kannustavan
Finnacta Oy - 2016-03-02 - Etelä-Savo
Päällysrakennehitsaajia ratatyöhön -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme valtakunnalliselle asiakkaallemme Etelä-Savon alueelle PÄÄLLYSRAKENNEHITSAAJA RATATYÖHÖN Työt toteutuvat eri puolella maakuntaa, todennäköinen aloitusaika on touko-kesäkuussa ja kausi kestää
Opteam Mikkeli - 2016-03-04 - Etelä-Savo
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 32 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-05-28 - Etelä-Savo
Peruskoulun lehtori, Ristiinan yhtenäiskoulu -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on peruskoulun lehtorin tehtävä ajaksi 10.8.2016-31.7.2017 Ristiinan yhtenäiskoulussa. Opetettavina aineina tekstiilityö ja englanti. Englannin kielen opetus sijoittuu alakouluun. Valittavalta edellytetään asetuksen
Mikkelin kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
SAIRAANHOITAJAN TOIMI MÄNTYHARJUN KUNNAN PERUSTURVAPALVELUISSA Mäntyharju on lumoava kulttuurikunta ja portti kauniiseen Järvi-Suomeen. Olemme ylpeitä yhteisöllisyydestä ja ystävällisestä ilmapiiristä.
Mäntyharjun kunta - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Siistijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kiinteistö ja Kotisiivous Katri Köninki Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-10 - Etelä-Savo
toimistosihteeri -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), on noin 13 000 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö. Ylioppilaskunnan tehtävänä on toimia jäsenistönsä edunvalvojana
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta - 2016-05-22 - Etelä-Savo
Tuntiopettaja (islamin uskonto) -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on sivutoimisen tuntiopettajan (islamin uskonto) tehtävä ajaksi 11.8.2016 - 2.6.2017. Tuntimäärä 4 h/vk. Valittavalta edellytetään asetuksen 986/1998 mukainen aineenopettajan kelpoisuus opetettavaan aineeseen.
Mikkelin kaupunki - 2016-06-27 - Etelä-Savo