Job Hoitaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Hoitaja

Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveysvirasto, Palvelutalo Rudolf Tehtävän kuvaus: Haemme lähihoitajaa vakinaiseen työsuhteeseen palveluasumisen yksikköön. Työ alkaa 25.4.2016 tai sopimuksen mukaan. Palvelutalo Rudolf sijaitsee Itä-Helsingissä Laajasalossa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Palvelutalossamme on asukkaita 135 kolmessa eri palveluasumisen tiimissä ja lisäksi talossa toimii dementiaryhmäkoti. Palvelutalossamme asuu myös vuokralla kolme nuorta, jotka myös osallistuvat asukkaittemme aktiivisen arjen järjestämiseen. Kevään aikana yhteisömme vielä monimuotoistuu lisää, kun palvelutaloomme muuttaa kehitysvammaisia tukiasuntoihin. Odotamme sinulta aitoa kiinnostusta ikäihmisten parissa työskentelyyn sekä hyviä työyhteisö-ja vuorovaikutustaitoja. Arvostamme motivoitunutta työotetta, muutosmyönteisyyttä sekä halua kehittää ikääntyneiden hoitotyötä ja olla mukana monimuotoisen yhteisömme kehittämisessä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn ikäihmisten parissa moniammatillisessa ja monikulttuurisessa työyhteisössä. Meillä hoitajan työ on vastuullista ja itsenäistä. Käytössämme on vastuuhoitajamalli. Toteutamme asukaslähtöisyyteen perustuvaa kuntouttavaa hoitotyötä. Meille on tärkeää, että asukkaamme saavat elää oman näköistä arvokasta vanhuutta elämänsä loppuun asti. Lisäksi tarjoamme kaupungin hyvät henkilöstöedut mm. työsuhdematkalippuedun, ammattia tukevaa koulutusta ja työsuhdeasunnon tarvittaessa. Jätä hakemus sähköisessä muodossa. Kelpoisuusehto: Tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto (lähihoitaja) tai muu vastaava tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Luemme eduksi: Kokemuksen ikääntyneiden hoitotyöstä sekä Terveys-Effican ja RAI-arviointijärjestelmän osaamisen. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Rudolfintie 17-19, 00870 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aamiaiskokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Asiakkaamme Loviisassa etsii aamiaiskokkia hotelliin. Työ on aamiaisen valmistaminen itsenäisesti hotellin asiakkaille. Tehtävän hoitaminen vaatii oma-aloitteisuutta ja organisointikykyä. Koulutus ei ole välttämätön,
VMP GROUP / Tiinaliisa Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Ajanvaraaja -

Yleissihteerit
Etsitkö osa-aikatyötä esimerkiksi opiskelun ohelle tai muuten lisätienestiä? Meillä on vapaana 4 ajanvaraajan paikkaa. Olemme iloinen ja nuorekas tiimi Kirkkonummella. Varaat esittelyaikoja edustajillemme eli et myy mitään.
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Arkkitehti -

Talonrakennuksen arkkitehdit
Etsimme valmistunutta arkkitehtia tai alan loppuvaiheen opiskelijaa kasvattamaan ammattitaitoaan monipuolisiin osa-aikatehtäviin! Oletko kiinnostunut keräämään arvokasta kokemusta arvostetussa yrityksessä asiakasläheisten
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, rekrytointi, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja
Job Services Finland Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettajan virka (SIVLTK 207/2016) -

Erityisopettajat
Erityisopetus luokilla 1.-9. Sijoituksesta sovitaan virkaan valitun kanssa. Edellytettävä koulutus ja kokemus Perusopetuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua erityisopetusta in kelpoinen antamaan henkilö: 1. jolla on asetuksessa opetustoimen
Siuntion kunta - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Hormipinnoittaja -

Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
Asentaja 3 paikka, RestaKoti Oy, Uusimaa RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat kattoremontit, kattopinnoitukset ja hormipinnoitukset. Nyt haemme joukkoon iloiseen
RestaKoti Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenperämies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyö -

Myyjät
Kesällä 2016 tarjoamme yli 1 000 kesätyöpaikkaa eri puolilla Suomea myymälöissämme, jakelukeskuksissamme ja pääkonttorillamme. Työskentely Lidlissä antaa kesätyöntekijöillemme arvostettua
Lidl Suomi Ky - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kiertävä erityisopetuksen resurssiopettaja -

Erityisopettajat
Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 15 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa. Loviisan suurimman koulun, Harjurinteen koulun,
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kotipalvelutyöntekijä -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme Vihdin alueelle palveluhenkistä, luotettavaa, vastuuntuntoista, ahkeraa, joustavaa ja reipasta työntekijää. T yö on 2 pv/vkossa ma-su klo 8-17 välillä sekä nopeallakin aikataululla sairaslomatuurauksia.
Kotipalvelu Clean Fresh Home Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä.
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Pez Media Oy on tammikuussa 2015 perustettu myynnin ammattilaisyritys joka toimii tällä hetkellä Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa. Etsimme NYT HELSINKIIN maaliskuussa 2016 avattuun uuteen toimistoomme ahkeria ja sujuvasanaisia
PEZ Media Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Päätoiminen tuntiopettaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan ammattiopisto Varia on Vantaan kaupungin ylläpitämä nykyaikainen, monialainen ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos, joka toimii
Vantaan kaupunki - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Palvelupäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme Helsinkiin hotellin ravintolaan palvelupäällikköä työllistymään kauttamme. Vastuualueinasi ovat tarvittaessa myös kokouspuoli sekä aamiainen yhdessä muiden palvelupäälliköiden
Extremely Nice Job Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Putkiasentaja -

Putkiasentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Rekrytoija -

Henkilöstönkehittämisen erityisasiantuntijat
Olemme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaisen kodinhoitojärjestelmän maahantuojayritys. Laajennamme yritystämme ja koulutamme jatkuvasti uusia työntekijöitä. Etsimme nyt kasvavaan tiimiimme tuloshakuista rekrytoijaa. Työtehtäviisi
Tmi T.Helminen - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Rengasasentajia -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Onko sinulla aikaisempaa kokemusta auto- ja rengasalalta? Olisitko sinä etsimämme tehokas työntekijä renkaanvaihtosesonkiin? Haemme nyt RENGASASENTAJIA asiakkaallemme pääkaupunkiseudulle. Etsimme tehtävään
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Olemme jo 8 vuotta Vantaalla toimiva maahantuoja yritys, joka kuuluu amerikkalaiseen jättikonserniin. Tuotettamme on markkinoitu 102 vuotta ja on myynnissä yli 65 maassa. Laajensimme toimintaamme nyt Kirkkonummelle ja etsimme sinne uusia vahvistuksia
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
HYKS Tulehduskeskuksen Infektiosairauksien yksiköissä hoidetaan erikoissairaanhoitoa vaativia potilaita ja vuodeosastolla olevien potilaiden hoitotyössä korostuu monipuolinen lääkehoito. Tarjoamme uudelle työntekijälle
HUS - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Etelän sosiaali- ja lähityö Helsingin sosiaali- ja terveysvirastoon kuuluu kolme asiakkaille palveluita tuottavaa osastoa: perhe- ja sosiaalipalvelut, terveys- ja päihdepalvelut sekä sairaala, kuntoutus
Helsingin kaupunki. - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haemme sosiaalityöntekijää sijaishuollon sosiaalityön yksikköön sijaisuuteen. Tiimissä työskentelee 10 sosiaalityöntekijää. Tehtävänäsi on toimia lapsen asioista
Espoon kaupunki - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen myyjä -

Myyjät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Viikki 1 kotihoito Tehtävän kuvaus: Haemme Pihlajiston alueella toimivaan Viikin kotihoitoon terveydenhoitajaa/sairaanhoitajaa äitiyslomasijaisuuteen. Tiimitilamme sijaitsevat aivan Pukinmäen rautatieaseman
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Tilahuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Sodexo Oy on kokonaisvaltaisia tilapalveluita tarjoava suomalainen yritys, joka kuuluu kansainväliseen, alallaan johtavaan Sodexo-konserniin. Tarjoamme monipuolisia ruokailu-, kokous- ja tapahtumapalveluita sekä toimitila- ja kiinteistöpalveluita,
Sodexo Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Laajennamme toimintaamme Vantaalla ja kasvatamme menestynyttä Suomen Terveysravinnon projektia Tikkurilan keskustan toimistossamme. Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä maahantuojista ja markkinoijista jolla on laadukkaat
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Työntömastotrukinkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Viestintäasiantuntijan määräaikainen virkasuhde -

Tiedottajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Ympäristöministeriö on johtava vaikuttaja kestävän kehityksen, hyvän elinympäristön ja monimuotoisen luonnon turvaamisessa nykyisille ja tuleville sukupolville. Toimialamme kattaa ympäristönsuojelun,
Ympäristöministeriö - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Yhdistelmätyöntekijä / Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme yhdistelmätyöntekijää noin kuukauden mittaiseen sijaisuuteen Vihdin Nummelaan alkaen 10.3. Työtehtäviin kuuluvat ruoka- ja siivouspalveluiden ammattitehtävät. Työajat ovat arkisin kahdessa vuorossa ajoittuen
VMP Group / Rimark Oy, Lohja - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Yleislääkäri -

Yleislääkärit
Päihdesairaala (ent. Järvenpään sosiaalisairaala) on Suomen ainoa riippuvuusongelmien hoitoon erikoistunut sairaala. Sairaalan toiminta perustuu tieteelliseen tutkimukseen, moniammatilliseen osaamiseen ja pitkään kokemukseen
A-klinikkasäätiö - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 4.0984089374542 sekuntia