Job Hoitoapulainen Lappi Sodankylän kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Hoitoapulainen

Työnkuvaus:
Sodankylän vanhustyössä on haettavana HOITOAPULAISEN TOIMI KOTIHOITOON Kelpoisuusehtona hoitoapulaisen toimeen on soveltuva koulutus ja/tai työkokemus hoiva-alalta. Toimessa katsotaan eduksi työkokemus vanhustyöstä. Hakijoilta odotamme oman työn kehittämishalukkuutta, joustavuutta, vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, kykyä toimia itsenäisesti sekä asiakkaiden toimintakykyä ylläpitävää työotetta arjen työssä. Toimeen hakevilla tulee olla ajokortti sekä oman auton käyttömahdollisuus. Toimi on kunnan yhteinen ja henkilöstöltä edellytetään joustavuutta siirtyä työ- ja tulosyksiköstä toiseen. Työhön liittyy opetusvelvollisuus. Palkkaus- ja muut ehdot määräytyvät Kvtes:n mukaan. Ennen toimien vastaanottamista tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus. Toimessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Hakemukset tulee lähettää ensisijaisesti kuntarekry.fi -palvelun kautta tai vaihtoehtoisesti sähköisesti kirjaamo (at) sodankyla.fi. Hakemukseen tulee liittää mukaan kelpoisuutta osoittavat todistukset ja ansioluettelo.

Työnantajan nimi: Sodankylän kunta

Työnantajan osoite: 99600 SODANKYLÄ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Lappi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A'la carte kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan ac taitoisia kokkeja Pyhä-Luosto alueelle Ravintola Huttuhippuun (Pyhä) ja Ravintola Vaiskoon (Luosto) ajalle: viikko 8 - n.10.4. www.eatlappi.fi 10.4 jälkeen mahdollisuus työskentelyyn Savonlinnassa. Ks. Savon Mafian kesärekry
Oy Savon Mafia Ab - 2016-02-15 - Lappi

Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -

Puhelinpalveluneuvojat
Uuden projektin alkaessa rekrytoimme asiakaspalveluhenkisiä ajanvaraajia vakituiseen työsuhteeseen. JMGroove Oy on pohjoissuomalainen telepalvelu-alan yritys, ja toimimme neljällä paikkakunnalla. Jmgroove Oy on perustettu vuonna 2012
JMGroove Oy - 2016-03-10 - Lappi

Elmontörer -

Rakennussähköasentajat
Eltel är en ledande europeisk leverantör av tekniska tjänster för kritiska infrastrukturnätverk - Infranets - inom segmenten Power, Communication och Transport & Security, med verksamhet i Norden, Baltikum, Polen, Tyskland,
Barona Teollisuus Oy - 2016-06-14 - Lappi

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat

Tornion Sairaskotisäätiö - 2016-08-17 - Lappi

Kennelapulainen -

Lemmikkieläinten trimmaajat ja eläintenhoitajat
Kennelapulainen, Alba Racing Kennel Alba Husky Kuukkelilampi etsii kennelapulaista. Olethan sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, ja aidosti kiinnostunut rekikoirista. Työhön kuuluu mm. koirien ruokinta, kennelin siivous ja huskysafareiden
Alba Racing Kennel - 2016-02-28 - Lappi

Kihlakunnansyyttäjä S12 -

Asianajajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Syyttäjälaitoksen organisaatio on kaksiportainen. Siihen kuuluu valtakunnansyyttäjän johtama Valtakunnansyyttäjänvirasto Helsingissä sekä 11 alueellista syyttäjänvirastoa, joilla
Lapin syyttäjänvirasto - 2016-03-17 - Lappi

Kokoonpanija -

Muut teollisuustuotteiden kokoonpanijat
Haemme nyt asiakasyrityksemme toimeksiannosta reipasta mekaanisen metsäteollisuuden tuotantotyöntekijöitä kokoonpanotehtäviin Keminmaahan. Edellytämme sinulta Edellytämme hakijoilta 18 v. ikää, hyvää
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Lappi

Kunnossapitohenkilö -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Kemin Matkailu Oy on Kemissä toimiva yhtiö, jonka toimiala on matkailu ja päätuotteet Jäänmurtaja Sampon risteilyt ja Kemin LumiLinna. Lisäksi yhtiö hoitaa Jalokivigallerian näyttelyä, omien kohteiden
Kemin Matkailu Oy - 2016-07-15 - Lappi

Lähihoitaja HHP-tiimiin -

Lähihoitajat
Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen perheyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan
Debora Oy - 2016-07-15 - Lappi

Lähihoitajan sijaisuus 31.10.2017 saakka -

Lähihoitajat
Kittilän kunnassa/vanhus- ja vammaispalveluissa on haettavana lähihoitajan työloman sijaisuus 31.10.2017 saakka. Hakijoilta edellytetään lähihoitajan tutkintoa. Sijoituspaikkana on palvelutalo Metsola, jossa asuu ikäihmisiä
Kittilän kunta - 2016-07-15 - Lappi

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Posion kunnan hyvinvointipalveluissa julistetaan haettavaksi vakinainen LASTENTARHANOPETTAJAN VIRKA Sijoituspaikkana on 44-paikkainen päiväkoti. Lastentarhanopettaja vastaa päiväkodin kasvatus -ja opetustyöstä, tavoitteena
Posion kunta - 2016-09-10 - Lappi

Lehdenjakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Etsitkö osa-aikatyötä, jossa työpäivät ovat vakituiset, mutta työaika joustava? Tule meille lehdenjakajaksi! Jaamme lehtiä ja mainoksia kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jos olet reipas ja työssäsi
P-S Suorajakelu Oy - 2016-08-10 - Lappi

Luokanopettaja, -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Luokanopettajan virka (0016). Viran tehtäviin kuuluu musiikin ja liikunnan opetusta perusopetuksessa ja lukiossa, mikä edellyttää ko. aineiden kelpoisuutta/osoitettavaa kokemusta. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön
Sallan kunta. - 2016-04-27 - Lappi

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Rovaniemen asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Lappi

Myyjä -

Myyjät
Elisan myyntipisteelle Kemi-Tornio alueen myyntitiimiin mahtuisi uusi myynnin taitaja. Reipas ja tuloshakuinen, aktiivisesta ständimyynnistä innostunut, MYYJÄ on siis haussa! Tärkein tehtäväsi on Saunalahden mobiili- ja laajakaistapalveluiden
Barona Palvelut Oy - 2016-04-21 - Lappi

Myyjä, Siwa Inari -

Myyjät
Etsimme nyt Inarin Siwaan asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat myymälän
StaffPoint Oy - 2016-03-05 - Lappi

Myymälämarkkinointivastaava Anttila Tornio -

Myyjät
Anttila Oy on Suomen suurimpia käyttötavaran vähittäismyyjiä. Anttilan toiminta perustuu monikanavaiseen palveluun ja vahvojen valittujen tuotealueiden osaamiseen. Meitä anttilalaisia on noin 1500 ja työskentelemme eri
ANTTILA OY - 2016-02-15 - Lappi

Oppimiskonsultti/ Myyntiedustaja -

Ovelta ovelle -myyjät
LEIKKISÄ JA JOUSTAVA TYÖ LAADUKKAIDEN JA OPPIMISTA TUKEVIEN TUOTTEIDEN PARISSA Suomalainen opettavaisiin leluihin ja peleihin erikoistunut Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen.
Leikkien Group Oy - 2016-04-19 - Lappi

Palveluesimies -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kuntoutus- ja Palvelukoti Lapin Kehto Oy, on yksityinen, Mielenterveys- ja päihdekuntoutusyksikkö Etsimme moniammatilliseen tiimiimme palveluesimiestä, määräaikaiseen työsuhteeseen. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalialan-
Kuntoutus- ja palvelukoti Lapin kehto Oy - 2016-02-15 - Lappi

Pizzakokki -apukokki, täydet tunnit. -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Olemme yksityinen, ketjuun kuulumaton A'la Carte ruokaravintola. Sijaitsemme Saariselän ydinkeskustassa, keskustorin laidalla. Lanseerasimme kesällä 2016 NELJÄN TUULEN PIZZAT, jotka ovat myös tulevalla talvisesongilla merkittävässä
Resteka Oy - 2016-09-10 - Lappi

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL HENKILÖSTÖPALVELUT OY - 2016-07-28 - Lappi

Puutavara-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Jouko Peltoniemi Oy - 2016-02-15 - Lappi

Raskaankaluston asentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-17 - Lappi

Ravintolan tarjoilija ja vastaanottovirkailija -

Tarjoilijat
Erähotelli Nellim on kansainvälisesti tunnettu matkailuyritys Pohjois-Lapissa. Panostamme laatuun ja hyvään palveluun, joka näkyy myös molempien hotelliemme arvosteluissa. Hotellimme erähotelli Nellim ja Muotkan Maja
Oy Erähotelli Nellim Ltd - 2016-09-10 - Lappi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kittilän kunnassa/vanhus- ja vammaispalveluissa on haettavana sairaanhoitajan pysyvä työsuhde. Sijoituspaikkana on kotihoito. Hakijoilta edellytetään sairaanhoitajan tutkintoa. Oman auton käyttö työn hoitamiseksi
Kittilän kunta - 2016-07-15 - Lappi

Sateentekijöitä Elisan Yritysmyyntiin -

Myyntiedustajat
Millainen On Rainmaker? Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-26 - Lappi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-20 - Lappi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Parcocare Oy - 2016-09-10 - Lappi

Talousassistentti -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
Botnia Mill Service on Metsä Fibren ja Caverion Industrian omistama palveluyhtiö. Botnia Mill Service tarjoaa kaikki metsäteollisuuden käynnissäpito-, kunnossapito- ja asennuspalvelut sekä projektointi- ja suunnittelupalvelut
Caverion - 2016-02-24 - Lappi

Viikonloppusiivoojia -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Meillä on sinulle työpaikka - tule meille töihin! Haemme palvelukseemme Ylläkselle VIIKONLOPPUSIIVOOJIA Työ koostuu hotellin, lomaosakkeiden ja yleisten tilojen siivouksesta sekä muista puhtaanapitopalveluihin liittyvistä
N-Clean Oy - 2016-02-25 - Lappi

 
 
site syntyy 0.41794919967651 sekuntia