Job Huolitsija Helsinki-Uusimaa SA-TU Logistics Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
SA-TU Logistics on vuonna 1987 perustettu kotimaan logistiikkapalveluihin keskittyvä yhtiö. Olemme suurin yksityisessä omistuksessa oleva tulli-ilmoitusten tuottaja Suomessa. Ulkomaankaupan dokumentaatiopalveluiden lisäksi tarjoamme asiakkaillemme kotimaan kuljetuspalveluita sekä tavarankäsittelyä. Päätoimipaikkamme sijaitsee Vuosaaren satamassa. Haemme Vuosaaressa sijaitsevaan pääkonttoriimme huolitsijaa. Tehtäviisi kuuluu muun muassa - Tulli-ilmoitusten ja muiden ulkomaankaupassa tarvittavien dokumenttien tuottaminen ja valvonta. Valittu henkilö tulee toimimaan pääsääntöisesti tuontitiimissä, mutta tarvittaessa auttaa myös muissa tiimeissä. - Yhteydenpito asiakkaisiin ja tarvittaviin viranomaisiin.Työ vaatii päivittäistä yhteydenpitoa eri osapuoliin. Tehtävässä menestyminen edellyttää: - Tietokoneen sujuvaa käyttöä ja perusohjelmien käyttötaitoa. Tietokone tulee olemaan pääsääntöinen työvälineesi ja sen käytön tuntemus on hyvin tärkeä osa suoritettavaa tehtävää. - Työssä käytetään pitkälti alan erikoisohjelmia, joihin annetaan koulutus, mutta myös MS-ohjelmistojen tuntemus on suureksi eduksi. - Kokemusta ja menestystä tiimitoiminnasta. Tiimin saumaton toiminta on meille erittäin tärkeä asia ja myös väline kaikkien viihtyvyyteen. - Tulliasioiden ja siihen liittyvän dokumentaation tuntemusta sekä yleistä logistiikka-alan tuntemusta.Työ vaatii suomen ja englannin kielen sekä suullista että kirjallista taitoa. Työ tehdään pääsääntöisesti arkisin ja normaalien toimistoaikojen puitteissa. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn hyvässä työympäristössä mukavien työkavereiden kanssa. Hakemukset pyydämme lähettämään 08.06.2016 mennessä sähköpostilla rekry (at) sa-tu.com. Lisätietoja tehtävästä antaa johtaja Esko Holopainen, puh. 029 170 8008
Työnantajan nimi: SA-TU Logistics Oy
Työnantajan osoite: Komentosilta 1, 00980 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: Yli 5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tarjoamme touko-/ kesäkuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme Sörnäisten toimistoon 4 myyntineuvottelijaa! Odotamme sinulta reipasta otetta
Riafi Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Elintarvikekeräilijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haetko pitkäkestoista varastotyötä? Kiinnostavatko keräilytehtävät? Barona Logistiikkaratkaisut Oy hakee Keravalla sijaitsevaan yksikköönsä ahkeria ja reippaita varastotyöntekijöitä 2-vuorotyöhön.
Barona Logistiikka Oy, Vantaa - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 15 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa. Loviisan suurimman koulun, Harjurinteen koulun,
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Hallintopäällikkö/hallintolakimies -
Muut lainopilliset erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Tekes on aktiivinen pelinrakentaja, joka vaikuttaa elinkeinoelämän uudistumiseen. Asiakkaitamme ovat elinkeinoelämän rohkeat uudistajat kaiken kokoisissa yrityksissä ja julkisissa organisaatioissa. TYÖTEHTÄVÄT
Innovaatiorahoituskeskus Tekes - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Huoltoasentaja -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Työtehtäväsi on ensi alkuun pk-seudulla liikkuvaa mutta muuttuu pikku hiljaa paikallisen kohteen huoltoasentajan tehtäväksi Sipoossa. Työ sisältää pääasiassa teollisuusovien ja kuormauslaitteiden
Mesvac Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
ICT-asiantuntija -
Käytön tukihenkilöt
Sosiaali- ja terveysvirasto, Tietojärjestelmäpalvelut Tehtävän kuvaus: Apotti on laaja-alainen sosiaali- ja terveydenhuollon muutoshanke. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on alueellisesti yhtenäinen sosiaali- ja terveydenhuollon
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
IT-Lähituki -
Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme IT-osaajaa kansainvälisen yrityksen lähitukeen Martinlaakson teollisuusalueelle Vantaalle. Työskentelyaika on kesällä sijaisuutena 04.07.2016 - 31.07.2016 sekä 08.08.2016 - 14.08.2016 välisenä
Eilakaisla Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme kaivinkonekuskeja pääkaupunkiseudun maanrakennustyömaille. Asiakkaamme arvostaa: - kokemusta eri kokoisista tela-alustaisista koneista - monipuolista kokemusta erilaisista työkohteista - sujuvaa ja turvallista
Maximus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Katsastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille KATSASTAJKSI Espoon katsastusasemalle Meillä pääset tutustumaan autoihin pintaa syvemmältä. Olet myös mukana varmistamassa, että jokainen tiellä vastaantuleva auto on turvallinen. Olethan joustava asiakaspalvelija,
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies, Timpuri -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Rewolt Henkilöstöpalvelut on kotimainen, yksityisomistuksessa oleva nuorekas henkilöstöpalveluita tuottava yritys. Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista rakennusmiestä/timpuria. Työkohde sijaitsee Tammisaressa. Työ
Rewolt Henkilöstöpalvelut - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Kivityöntekijä -
Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
Asiakkaamme on on pääkaupunkiseudulla vuodesta 2012 alkaen toiminut kaupunki- ja piha-alueiden maisemointiin erikoistunut yritys. Tilauskannan kasvaessa haemme heille kahta kokoaikaista KIVITYÖNTEKIJÄÄ kokoaikaisiin työsuhteisiin.
Wippii Work Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -
Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Vantaan
Kotirinki Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Layout-/ putkistosuunnittelija -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Palvelemme energia-alan ja teollisuuden asiakkaita maailmanlaajuisesti. Paikallispalveluissa keskitymme avainmarkkinoillemme. Tarjoamme
Pöyry Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Etsimme Pääkaupunkiseudulla toimivalle asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen LVI-asentajia. Sinulla tulisi olla useamman vuoden kokemus LVI-asentajan töistä. Lisäksi sinulla tulisi olla vahvaa näyttöä rivi-.
Värväämö Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Mobile developer -
Sovellusohjelmoijat
Finternet-Group is looking for mobile developers to join one of the Nordics' & Baltics' hottest tech startups and aid with our expansion around the planet. We're looking for both junior & senior level developers, full-time & part-time.
Internet Group Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
K-Supermarket on tavallista parempi ruokakauppa. Haemme joukkoamme vahvistamaan kahta kassamyyjää hurmaamaan asiakkaamme. Työtehtävä johon haemme tekijöitä pitää sisällään kassarahastusta, Veikkaus-myyntiä,
J & K Heinänen Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Palvelulinjastomyyjä -
Myyjät
Etsimme kokenutta myyjää asiakasyrityksemme palvelutiskille Vantaan alueelle keikkaluonteiseen työhön. Halutessasi voit työskennellä myös Helsingin ja Espoon alueen asiakasyrityksissämme. Toivomme hakijalta: - tuotetietoutta
Opteam Vantaa Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Kaupunkitekniikan keskuksen geotekniikkayksikkö huolehtii Espoon kaupungin tarvitsemasta geoteknisestä tutkimuksesta, suunnittelusta ja neuvonnasta, maa- ja kallioperätietojen tuottamisesta sekä tietokantojen
Espoon kaupunki - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Promootiotyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat toimistotyöntekijät
Me olemme Gasolin. Ratkaisemme asiakkaamme myynninedistämisen haasteet yhdistämällä promootiotoimiston ja henkilöstöhallinnon parhaat käytännöt. Vahvan myyntiosaamisen
Gasolin Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Putkiasentaja -
Putkiasentajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rakennussiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Uudenmaan alueella toimiville asiakkaillemme reippaita rakennussiivoojia erilaisiin rakennustyömaakohteisiin Espooseen. Etsimämme henkilöt ovat fyysistä työtä pelkäämättömiä, tottuneet keskiraskaaseen
HR Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rappaaja -
Rappaajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sähkösuunnittelija -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme kokenutta sähkösuunnittelijaa talotekniikan asiantuntijajoukkoomme. Työpiste sijaitsee Espoon Leppävaarassa pääkonttorissamme. Asiantuntijan tehtävänkuvaan kuuluvat pääasiassa vaativien uudis- ja
Vahanen Talotekniikka Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme Järvenpäähän ravintolaan aamusiivoojaa (1,5 h /pvä, 5 päivänä viikossa) . Edellytämme työntekijöiltämme siivousalan kokemusta, suomenkielen taitoa, asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta
SAN-PALVELUT KY - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Skoda-automyyjä -
Myyjät
Kauppa käy ja Veho Olari hakee Skoda-myyntitiiminsä vahvistukseksi kahta tulosnälkäistä ja positiivisen asenteen omaavaa automyyjää. Toivomme hakijoilta asiakaslähtöistä palveluajattelua sekä aktiivista
Veho Oy Ab - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Software Engineer -
Sovellusohjelmoijat
Haemme kokenutta Software Engineeriä asiakasprojektiimme. Sinulla tulisi olla kokemusta: - Openstack - Docker-containerit ja Kubernetes - Ohjelmistokehittäminen - Pilviteknologiat Koodaripalvelut.com Finland on vuonna 2002 perustettu konsulttiyritys.
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Taloushallinnon asiantuntija/controller -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Taloushallinnon ammattilainen - Haluatko työskennellä Suomen parhaassa taloushallintoalan työpaikassa? Haemme kasvavaan ja nykyaikaiseen International- tiimiimme innokasta Taloushallinnon Kehittäjää! Rantalainen Oy Helsingillä
Rantalainen Oy Helsinki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tuote-esittelijä -
Tuote-esittelijät
Etsimme pk-seudulle tuote-esittelijöitä/myyjiä kodintekniikkamyymälöihin esittelemään ja myymään tulostimia. Hyvä opastus tuotteista annetaan. Työpäivät useimmiten to-pe-la. Sopii opiskelijoille
Tessa Oy esittely- ja toimialapalvelu - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Tuotepäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Aerial Oy on erikoistunut antenni- ja mastotuotteiden suunnitteluun ja valmistamiseen. Jo vuonna 1969 perustettu yritys toimittaa masto- ja antennijärjestelmiä asiakkailleen ympäri maailman. Valikoimaamme kuuluvat erilaiset radio-, valaisin-,
VMP Group, Järvenpää - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Etsimme asiakkaallemme Mäntsälään varastotyöntekijää monipuolisiin varastotyötehtäviin lähettämöön. Työtehtävät sisältävät mm. lähtevän tavaran pakkaamista
VMP Group, Järvenpää - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa