Job Huonekalumyyjä Etelä-Pohjanmaa Kesko Oyj - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Huonekalumyyjä

Työnkuvaus:
Asko on toiminut Suomessa vuodesta 1918 lähtien. Asko on suomalaisen kodinsisustamisen tunnetuin ja luotetuin tuotemerkki. Askossa on laatutietoiselle kodin sisustajalle kilpailukykyinen mallisto sekä alan aktiivisin ja luotettavin palvelu. Askolla on Suomessa 36 myymälää. Asko kuuluu Sotkan ohella Suomen johtavaan huonekaluja ja sisustusratkaisuja myyvään Indoor Group -konserniin. Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 176 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä yli 600. Indoor Group on osa Kesko-konsernia. Haemme Seinäjoen myymäläämme HUONEKALUMYYJÄÄ vakituiseen, osa-aikaiseen (34 h/vko) työsuhteeseen. Tärkeimpänä tehtävänäsi on aktiivinen huonekalujen ja sisustustuotteiden myyntityö. Tavoitteenasi on löytää asiakkaillesi oikeat ratkaisut kodin sisustamiseen. Menestyt parhaiten työssäsi, kun sinulla on määrätietoinen ja asiakaslähtöinen asenne työhösi. Myyntityön lisäksi osallistut pitämään myymälän konseptin mukaisessa kunnossa sekä vastaat oman vastuualueesi tuotteiden esillepanosta ja osaston ylläpidosta. Haluat tehdä aktiivista ja tavoitteellista myyntityötä myymäläympäristössä. Tehtävän hoitaminen edellyttää myyntihenkisyyttä sekä hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Asko tarjoaa sinulle hyvän ja kilpailukykyisen palkkauksen. Tarjoamme sinulle: - perehdytyksen tehtävääsi - laadukkaat tuotteet myytäväksesi - motivoivan palkkauksen - johtavan konseptin Odotamme sinulta: - kokemusta aktiivisesta myyntityöstä - tuloshakuista ja aktiivista otetta työskentelyysi - innostunutta ja ennakkoluulotonta asennetta - ratkaisukeskeisyyttä ja hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja Jos kiinnostuit, lähetä hakemus ja CV 6.9.2016 mennessä oheisen linkin kautta. Tehtävään liittyvät tiedustelut sähköpostilla tuomo.luoma (at) asko.fi.

Työnantajan nimi: Kesko Oyj

Työnantajan osoite: 60120 SEINÄJOKI

Työn lyhyt kuvaus: Myyjät

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaskouluttaja -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
FINN-POWER Oy on levytyökoneisiin ja valmistusjärjestelmiin erikoistunut teollisuusyritys. Päätoimipisteemme on Kauhavalla, jossa meitä työskentelee yli 300. Olemme osa Milanon pörssissä noteerattua Prima Industrie
Finn-Power Oy/Kauhava - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Autovahinkotarkastaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja tuotamme pankki-,
OP - 2016-04-16 - Etelä-Pohjanmaa

Evelace jälleenmyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kauhava, Karvia, Lapua, Seinäjoki, Parkano ja Ähtäri Haluatko myydä laadukkaita alusvaatteita, vaikuttaa ansiotasoosi ja päättää
Evelace Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Harmonikansoitonopettaja -

Muut musiikin opettajat
Tehtävään sisältyy lasten ja nuorten harmonikansoiton opetus sekä kamarimusiikkiryhmien ohjaaminen. Viikoittainen opetustuntimäärä vaihtelee vuosittain (n. 6-10 tuntia). Virkasuhteen kelpoisuusvaatimukset määräytyvät
Lapuan kaupunki - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 13-vuotiaalle tytölle. Työaika 30h/kk, painottuen arki-iltoihin ja viikonloppuihin 1-2krt/vko. Työtehtävinä harrastuksissa avustaminen, mm. uinti ja pyöräily sekä asiointiapu.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-03 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle. Työtä 20h/kk. Työ alkaa kesäkuun lopussa, tarvittaessa aiemmin, nykyisen avustajan sijaistamista. Työtehtävinä: ruoanlaitto, kodinhoito, ulkoilu ja asiointi.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilöstöneuvottelija -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Haemme kesäksi HR- harjoittelijaa Seinäjoen toimipisteeseemme! Kaupallinen koulutus sekä sujuva suomen osaaminen on välttämätön, muiden kielien osaaminen on eduksi. Työssäsi
Citywork Pohjanmaa Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Kassamyyjä (5-25 h/vko) K-citymarket Heinola -

Myyjät
ETSIMME KAUPPIASHENKISIÄ KASSAMYYJIÄ KESÄAPULAISIKSI K-CITYMARKET HEINOLAAN KASSAOSASTOLLE Nautitko asiakaspalvelusta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta? Oletko valmis tekemään töitä hyvässä porukassa ja
Kesko Oyj - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Kausityöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
AVA ProRent Oy on henkilöstövuokraukseen ja rekrytointipalveluihin erikoistunut yritys. Meille asiakkaan ja työntekijän kokonaisvaltainen palvelu on ykkösasia. Toiminnassamme korostuvat laatu, osaaminen, luotettavuus, joustavuus
AVA ProRent Oy, Seinäjoki - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Vanhaan Rautatieläisten taloon restauroitu Hotelli-Ravintola Alma sijaitsee Seinäjoen keskustassa hyvien yhteyksien päässä, aivan matkakeskuksen naapurissa. Keittiössä Alman kokit käyttävät mahdollisimman
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsitkö uusia työmahdollisuuksia keittiöalalta - kenties opintojen tai toisen työn oheen tai kesäksi? StaffPoint tarjoaa juuri Sinun elämäntilanteeseesi sopivia monipuolisia työmahdollisuuksia alan tunnetuissa yrityksissä!
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Kokoonpanorobotinkäyttäjä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Etsimme asiakkaallemme Seinäjoelle kokoonpanorobotinkäyttäjää. Työ on itsenäistä robotin valvontaa, materiaalin syöttöä, sekä valmiiden tuotteiden
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-02-22 - Etelä-Pohjanmaa

Koneistaja robottisorville -

Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista koneistajaa robottisorville pitkäaikaiseen, mahdollisesti vakinaistuvaan työsuhteeseen. Työkoneenasi on Mori Seikin robottisorvi. Y-akselinen kone ja pyörivät työkalut. Teet vaikeita
Vimida Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

koulutussuunnittelija -

Koulutussuunnittelijat ym.
Kyseessä on määräaikainen koulutussuunnittelijan työ, johon sisältyy suunnittelijan osa-aikaisen sijaistamisen lisäksi vetovastuuta kahdesta hankkeesta: Kaikkien kansalaisopisto -hankkeeseen kaivataan työpanosta
Järvilakeuden kansalaisopiston kannatusyhdistys ry - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Etsimme lastenhoitajaa kotiimme Jurvan Niemenkylään syksyksi hoitamaan 1-vuotiasta tytärtämme. Työn kesto 22.8. - 16.12. Jatkuu mahdollisesti kevään puolella. Työpäiviä todennäköisesti neljä
Susiluoma Saara - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Lehtorin virka -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Kauhavan kaupunki julistaa haettavaksi lehtorin viran (nro 2107) vakinaisesti 1.8.2016 alkaen. Opetusaineena yhteiskuntaoppi ja historia. Alkusijoituspaikka on Kauhavan yläkoulu. tunteja on myös Kauhavan lukiossa. Kelpoisuusvaatimuksena on asetuksen
Kauhavan kaupunki - 2016-03-19 - Etelä-Pohjanmaa

Maatalousmyyjä -

Myyjät
Osuuskunta Maitosuomi on Valio -ryhmään kuuluva osuuskunta, joka vastaa toiminta-alueellaan maidon hankinnasta ja siihen liittyvistä taloushallinto-, neuvonta-, kauppa- ja kuljetustoiminnoista. Maitosuomen maidonhankinta-alueeseen kuuluu
Valio Oy - 2016-07-28 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -

Myyjät
Tele Finland on kasvava ja asiakasystävällinen operaattori, jolla on jo yli neljä vuotta peräkkäin ollut tutkitusti Suomen tyytyväisimmät matkapuhelinasiakkaat.Tele Finlandilla on jo yli puoli miljoonaa matkapuhelinliittymäasiakasta.
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija / Elisan palvelumyynti -

Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisan palvelut Etsitkö uusia haasteita myyntityön saralla? Haluatko markkinoida tuotetta, josta on asiakkaille niin todellista hyötyä kuin iloakin ja jonka puolesta haluat siksi itsekin puhua? Elisa tytäryhtiöineen
Enia Oy - 2016-05-20 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
JAPO Palvelut Oy on Alajärvellä toimiva kasvava ICT-alan yritys joka on osa JAPO yhtiöitä. Ohjelmistoliiketoiminnan asiantuntijoillamme on vahva alan osaaminen ja kokemusta suuristakin projekteista. Olemme erikoistuneet asiakaskohtaisten
JAPO Palvelut Oy - 2016-03-19 - Etelä-Pohjanmaa

Ompelija -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Haemme asiakkaallemme Lapualle OMPELIJAA Työ alkavaa sopimuksen mukaan ja on määräaikainen, määräaikausuuden jälkeen mahdollisuus työllistyä pidemmäksi
Smile MMS Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Pakkaaja loppuvuodeksi -

Pakkaajat
Etsimme Domretorille Kauhavalle ahkeria pakkaajia elintarviketeollisuuteen. Domretor Oy on Kauhavalla toimiva moderni, asiakaslähtöinen ja menestyvä ISO 22000-sertifioitu elintarviketeollisuusyritys, joka valmistaa elintarviketeollisuudelle,
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-08-10 - Etelä-Pohjanmaa

Pikaruokatyöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
Haemme ahkeria, rehellisiä ja joustavia työntekijöitä Kotipizzaan (2-3 henkilöä). Työaika n. 15-20 h/vk, sopii hyvin esim. opiskelijalle. Aikasempi työkokemus Kotipizzasta on suuri etu, mutta tärkeintä
Jassen Kaupat Ay / Kotipizza Hyllykallio - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Ripustelija / aputyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme ripustajaa ohutlevyteollisuuden pintakäsittelyyn. Työ on päivävuoroa/ 2-vuorotyötä. Edellytämme sinulta Kiinnostusta teollisuuden tehtäviin. Kokemus alasta katsotaan eduksi Ripeää
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme asiakkaallemme Ylistaroon SÄRMÄÄJÄÄ Hakijalta toivomme alalle soveltuvaa koulutustaustaa sekä/tai työn kautta hankittua osaamista alalta. Kuvien lukutaito on ehdoton edellytys työssä pärjäämisessä.
Biisoni Pohjanmaa Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme lastensuojeluyksikköön ohjaajaa, jonka työtehtäviin kuuluu sijoitettujen lasten ja nuorten hoito- ja kasvatustyö, omaohjaajatyö sekä perhetyö. Edellytämme hakijoilta sosiaali- tai terveysalan soveltuvaa
Aarreranta Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kotoraitin Seinäjoen yksikkö hakee perheohjaajaa osaksi moniammatillista tiimiään. Yksikkö tarjoaa tuettua asumista sekä perhetyötä lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä. Etsimme innostunutta, vastuuntuntoista,
Kotoraitti Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Työmaapäällikkö -

Rakennusalantyönjohtajat
TOIMINTAMME KASVAESSA HAEMME SEINÄJOELLE TYÖMAAPÄÄLLIKKÖÄ INFRAPROJEKTEIHIN Olemme monipuolisten ja vaativien infraratkaisujen toteuttaja Suomessa, Skandinaviassa ja Baltian maissa. Strategiamme mukaisesti pyrimme kasvamaan
Lemminkäinen Infra Oy - 2016-08-17 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 0.64738488197327 sekuntia