Job Iltapäiväkerho-ohjaaja Helsinki-Uusimaa Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Iltapäiväkerho-ohjaaja

Työnkuvaus:
Kansallinen Lastenliitto ry on vuonna 1972 perustettu lapsi- ja varhaisnuorisojärjestö. Lastenliiton tarkoituksena on vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi. Lastenliitto toimii vanhemmuutta tukevana, osallisuutta edistävänä ja elämyksiä tuottavana järjestönä, järjestämällä toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Toimintamuotoinamme ovat mm. kerhot, leirit ja retket. Arvojamme ovat oman elämän hallinta, erilaisuuden hyväksyminen ja vastuuntuntoisuus. Kansallinen Lastenliitto ry on Kokoomuksen läheisjärjestö. Kansallinen Lastenliitto järjestää koululaisten lakisääteistä iltapäiväkerhotoimintaa eri puolella Suomea. Helsingissä iltapäiväkerhotoimintaa järjestetään Herttoniemenrannan, Marjaniemen, Meri-Rastilan, Roihuvuoren ja Suutarilan ala-asteilla. Haemme iltapäiväkerho-ohjaajaa Suutarilan iltapäiväkerhoon. Iltapäiväkerhoissa on 1. ja 2.luokkalaisia lapsia ja iltapäiväkerho-ohjaajan työtehtäviin kuuluu mm. lasten turvallisuudesta huolehtiminen, toiminnan suunnittelu ja toteutus yhdessä muiden iltapäiväkerho-ohjaajien kanssa, yhteistyö vanhempien ja koulun kanssa, välipalan tarjoaminen. Tehtävässä pärjääminen edellyttää soveltuvaa koulutusta (esim. iltapäiväkerho-ohjaaja, koulunkäyntiavustaja, lähihoitaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja) tai kokemusta lasten parissa työskentelystä vastaavissa tehtävissä, partiossa, urheiluseurassa tms. Työ on osa-aikainen, työtunteja on 18 viikossa. Työaika on klo 12/13-16 koulupäivinä. Koulujen loma-aikoina ja lauantaityöpäivinä iltapäiväkerho on suljettu. Tehtävään valitun tulee esittää työnantajalle rikosrekisterilain 6§ 2 momentin mukainen rikosrekisteriote Lähetä vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen sähköpostilla 12.2.2016 klo 16.00 mennessä toiminnanjohtaja Pirjo Tolvasen osoitteeseen pirjo.tolvanen (at) lastenliitto.fi

Työnantajan nimi:
Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry

Työnantajan osoite: 00100 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasagentti -

Myyjät
Minusta ei ainakaan ole myyjäksi? Näin minäkin aikoinaan ajattelin, joten Hei juuri sinä! Turotim oy etsii myyjiä Helsingin toimistoon. Etsimme kaiken ikäisiä myynnistä kiinnostuneita henkilöitä joukkoomme.
Turotim Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Buukkaaja -

Yleissihteerit
Oletko luonteeltasi positiivinen, pirteä ja ahkera? Saatat olla juuri etsimämme henkilö! Etsimme parhaillaan lisää ajanvaraajia Martinlaakson toimipisteemme mukavaan porukkaan. Saat itse vaikuttaa työvuorojesi määrään
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Opetusvirasto, Pasilan peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Esimies / myyjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tulosvastuullinen esimies / myyjä Tarjolla on erittäin mielenkiintoinen ja haastava tehtävä venealan uudistuvassa ympäristössä Tehtävä: Avainasiakasmyyjänä rakennat itsellesi uuden asiakaskunnan ja
Marengo Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa avustustamaan kotitöissä, kuten siivouksessa, imuroinnissa, lattian pyyhkimisessä. Asunto on yksiö, joten siivottavaa aluetta ei ole paljon. Avustusta myös kaupassa käynnissä,
Eila Inkeri Latvanen - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Jakeluautonkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen pääkaupunkiseudulle JAKELUAUTONKULJETTAJAA. Työtehtäviin kuuluu yrityksen tuotteiden kuljettamista pakettiautolla pääkaupunkiseudun alueella. Työ edellyttää vähintään
Proffice Finland Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Kattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Haemme kattourakointiin erikoistuneelle asiakasyrityksellemme KATTOASENTAJIA vakituiseen työsuhteeseen. Työ sisältää omakoti-, rivi- ja kerrostalojen kattoasennuksia sekä saneerausta. Myös purkutyöitä ja uusien
Maximus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Kauneusneuvoja -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Henkilöstöpartneri Vertico Oy on erityisesti palvelualan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Asiakkaamme on kansainväliseen konserniin kuuluva kosmetiikkayritys, joka tarjoaa
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Käyttökeskusoperaattori -

Käytön operaattorit
Haemme käyttökeskusoperaattoria Network Operation -yksikköömme Espooseen. Tulet työskentelemään käyttökeskustiimissä, joka vastaa Carunan sähköverkkojen käyttötoimenpiteiden johtamisesta,
Caruna Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kesäharjoittelijoita tuotantoon -

Kemianteollisuuden prosessinohjaajat
Borealis on johtava innovatiivisten ratkaisujen toimittaja polyolefiineissa, peruskemikaaleissa ja lannoitteissa. Borealiksen pääkonttori sijaitsee Wienissä, Itävallassa, ja sillä on toimintaa yli 120 maassa. Henkilöstöä
Borealis Polymers Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suomen Tenava päiväkodit Oy on v.1994 perustettu Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju. Ateriapalvelumme on osa Tenava päiväkoteja. Valmistamme ja toimitamme pääkaupunkiseudulla 1200 lounasannosta lapsille. Nyt
Suomen Tenava päiväkodit Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kunnossapitoasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme kokenutta kunnossapitoasentajaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen Vantaalle. Työkohteena on Vantaalla sijaitseva teollisuuslaitos, jossa töitä tehdään
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja / hoitoalan opiskelija -keikkatyö -

Lähihoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 100 hoivakodissa, ja 250 kunnan kumppanina. Yrityksemme on joustava ja kannustava työnantaja, jossa pääset myös kehittämään työtäsi. Lähes 6000 terveydenhuoltoalan
Attendo Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Jousi, päivähoitoyksikkö Jousi-Kuovi STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle.
Helsingin kaupunki. - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Siltamäki, päivähoitoyksikkö Seulanen-Siltamäki Tervetuloa Jakomäki-Puistola-Suutarila varhaiskasvatusalueelle! Toimintaympäristömme tarjoaa lapsille monipuoliset ulkoilu-
Helsingin kaupunki. - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa

Maalari -

Rakennusmaalarit ym.
Suomen Lämpö-Pro Oy on kokonaisvaltainen remonttitalo. Toimialueemme ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa sekä Seinäjoen talousalue. Toimintamme kasvaessa haemme AMMATTITAITOISTA MAALARIA Haemme henkilöä
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija, kesätyö -

Myyntiedustajat
Samlerhuset-konserniin kuuluva Suomen Moneta markkinoi keräilyrahoja ja -mitaleita. Pitkä kokemus alalla ja kansainvälisten rahamarkkinoiden tuntemus takaavat asiantuntevan palvelun. Kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme ansiosta
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Sensor Control Nordic Ab är ett svenskt privatägt företag grundat 1997 som fungerar som oberoende leverantör av industridatorer, PLC system, drivsystem, givare, samt komponenter inom industriautomation. Våra kunder finns i Sverige,
Operaria Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmoija, tietotekniikka -

Sovellusohjelmoijat
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimimme Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uusimaalla. Haemme asiakasyrityksellemme Espooseen OHJELMOIJAA Odotamme
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkaallemme sähköasentajaa saneerauskohteeseen Helsingin keskustaan. Voit olla itsenäiseen työhön kykenevä ammattilainen tai vähemmän kokemusta omaava, oppiva asentaja. Työhön kuuluu mm. valaisimien
Briko Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Osastolla hoidetaan gynekologisia syöpäpotilaita sairauden eri vaiheessa ja rintasyöpäpotilaiden lääkehoitojen toteutus tapahtuu osastolla polikliinisesti. Työ on kolmivuorotyöluonteista. Hoitotyössä kohtaat
HUS - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Taloushallinnon harjoittelija -

Taloushallinnon toimistotyöntekijät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen asiantuntija, uusiutuva energia -

Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Energiavirasto edistää ja valvoo energiamarkkinoita, päästöjen vähentämistä, energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä.
Energiavirasto - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset asiakkaat ja sitoutunut henkilöstö.
Pohjolan LVIturva Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantoinsinööri -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
Haemme Lean-osaavaa tuotantoinsinööriä KaVo Kerr Groupin kuvantamislaitetuotantoon Tuusulaan. Tuotantoinsinöörinä kehität minitehtaan tuotantolinjoja yhdessä Lean-kehityshenkilöstön kanssa. Tehtäviisi
Barona Teollisuus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä toimijoista. Etsimme sekä kokoaikaisia että osapäiväisiä työntekijöitä Espoon Leppävaaran toimistoomme eri markkinointi-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin.
Buusteri Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Asiakkaamme, pitkään toiminut työmaapalveluita tuottava rakennusalan yritys, etsii kauttamme työnjohtajaa Espooseen johtamaan yli 20 henkilön ryhmää. Haemme henkilöä asiakkaamme omille listoille pitkäaikaiseen
Briko Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä rengassesonkiin -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme valtakunnalliselle rengasalalla toimivalle yritykselle oikealla asenteella töitä tekevää ihmistä rengasvarastolle syksyn sesongin ajaksi Vantaalle. Työhön kuuluu monipuolisesti rengasvarastossa työskentely:
HR Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 7.3156092166901 sekuntia