Job Informaatikko Helsinki-Uusimaa Kauniaisten kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Kauniaisten kaupunginkirjasto on elinvoimainen, monipuolisesti palveleva kirjasto, joka toimii yhteistyössä muiden HelMet-kirjastojen (Helsinki, Espoo, Vantaa) kanssa. Haemme Kauniaisten kaupunginkirjastoon 2.5.2016 alkaen hankinnasta vastaavaa informaatikkoa, jonka tehtäviin kuuluu mm. kokonaisvastuu aineiston hankinnasta, hankintajärjestelmän ylläpito, määrärahaseuranta ja muita aineiston hankintaan ja kokoelmiin liittyviä tehtäviä sekä asiakaspalvelu ja kirjaston arkirutiineihin osallistuminen. Lisäksi henkilö toimii mm. hankinta- ja kokoelmatiimin vetäjänä. Toimi on kokopäiväinen ja työaika 36,25 tuntia viikossa. Työhön sisältyy säännöllistä ilta- ja lauantaityötä. Arvostamme innostunutta ja iloista asennetta, aktiivista työotetta ja itseohjautuvuutta sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja. Henkilöltä odotetaan innostusta uusien toimintamallien ja palvelumuotojen kehittämiseen ja kokeilemiseen. Kelpoisuusvaatimuksena on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää tietoteknistä osaamista. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Koeaika on neljä kuukautta.
Työnantajan nimi: Kauniaisten kaupunki
Työnantajan osoite: Kauniaistentie 10, 02700 KAUNIAINEN
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakaspalvelutiimin esimies -
Puhelinpalveluneuvojat
Oletko asiakaspalveluhenkinen ja innovatiivinen ongelmanratkaisija, joka nauttii ihmisten kanssa työskentelystä? Etsimme nyt Veikon Koneelle osaavaa ASIAKASPALVELUTIIMIN ESIMIESTÄ Vantaan toimistolle. Toimeksiantajayritys Yli 60 suomalaista
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Autonasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Työtä tarjolla reippaille ja oma-aloitteisille automekaanikoille. Palkkaus kokemuksen, taitojen sekä tuottavuuden mukaan. Työtehtävän hoitaminen edellyttää erittäin hyvää suomenkielen suullista ja
Autorep Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Erityisopettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Paloheinän ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Experienced software developer -
Ohjelmistokehittäjät
Offerilla is Finland's largest local deals marketplace. By using their service consumers can buy the products and services of local companies at an exceptionally low cost. The company is growing rapidly as one of the largest players in the Nordic countries.
Wippii Work Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen espoolainen, 49-vuotias syntymästäni saakka sokea nainen. Pari vuotta sitten minulla diagnosoitiin 2-tyypin diabetes. Perheeseeni kuuluu sokea puoliso, 2 näkevää teini-ikäistä tytärtä, kaksi koiraa ja
Karjalainen Sari, Espoo - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Hydrauliikka-asentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakkaallemme Espoon Suomenojalle Hydrauliikka-asentajaa vakinaistuvaan työsuhteeseen. Työ alkaa vuokratyönä ja vakinaistuminen asiakkaalle 4 kk jälkeen. Työt alkaa
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme asiakkaallemme Caffille kauppakeskus Iso Omenaan, Selloon sekä Flamingoon kahta innokasta, asiakaspalveluhenkistä ja baristataitoista KAHVILATYÖNTEKIJÄÄ. Työtehtäviin kuuluu kassatyö, erikoiskahvien valmistus,
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kauneuskonsultti -
Kosmetologit ym.
Henkilöstöpartneri Vertico Oy on erityisesti palvelualan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Asiakkaamme on kansainväliseen konserniin kuuluva kosmetiikkayritys, joka tarjoaa
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Kehittämisasiantuntija -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Haemme asiakkaallemme yhteistyössä saneerauskohteisiin LAATTAMIESTÄ Odotamme hakijoilta alan vankkaa työkokemusta, voimassa oleva sertifikaattia ja työturvallisuuskorttia. Työsuhde on vakituinen ja valittu työllistyy
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Haemme pidempään sairaslomasijaisuuteen lähihoitajaa. Sijaisuus alkaa 16.5.2016 tai sopimuksen mukaisesti jo aikaisemmin. Lähihoitajalta toivomme työkokemusta vanhustenhuollosta, ruotsin ja suomenkielen osaamista, hyvät sosiaaliset
Loviisan seudun palvelutalosäätiö - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Keravan kaupungin Hoivakoti Vommaan haetaan kahta (2) lähihoitajaa avoinna oleviin toimiin. Lähihoitajan tehtävät tehostetun palveluasumisen hoivakodissa ovat vanhusten päivittäisistä tarpeista huolehtimista, virkistys-
Keravan kaupunki - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Lehtori -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Opetusvirasto, Stadin ammattiopisto, hyvinvoinnin toimiala Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Muu muovituoteteollisuuden prosessityöntekijä -
Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Europak Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä/asiakasneuvoja -
Myyjät
Fressi Tikkurila Vantaalla etsii vahvistusta myyntitiimiinsä! Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi on maan johtava kotimainen liikuntakeskusketju. Kuluneen 35 vuoden aikana Fressi on laajentunut nykyiseen mittaansa, 18 virkeään keskukseen
Fysioline Fressi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Nautitko nopeatempoisesta ja monipuolisesta myyntityöstä? Tahdotko luoda tulevaisuutta kiinnostavalla näköalapaikalla ja samalla kehittyä myynnin ammattilaiseksi? Mikäli vastasit kyllä, tässä on tilaisuutesi!
Barona Palvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Neljä koulunkäynninohjaajaa, Hyökkälän koulu -
Koulunkäyntiavustajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Hyökkälän kouluun neljää koulunkäynninohjaajaa
Tuusulan kunta - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Parturi-kampaajaa, haluatko tulla meille? Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tulla osaksi Dream Teamia. Meillä on selvät sävelet miten homma toimii eikä pomo ole paikalla häiritsemässä tekemistä. Olemme helppo ja
Tukkatalo Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Talonrakentajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusapumies -
Talonrakentajat
Haemme asiakkaallemme reippaita rakennusapumiehiä Helsingin työmaille. Työkohteina pääasiassa toimitiloja ja kerrostalotyömaita, uudis- ja saneerauskohteita. Työt sisältävät tavaran siirtämistä,
Maximus Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Röntgenhoitaja -
Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
HUS-Kuvantaminen on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä lääkintäteknisten
HUS - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Sales Advisor/Myyjä -
Myyjät
HAEMME TARVITTAESSA TYÖHÖN KUTSUTTAVIA SALES ADVISOREITA SEKÄ MÄÄRÄAIKAISTA VASTUU SALES ADVISORIA (25h/vk) LOHJAN MYYMÄLÄÄMME! Hei! Tiesitkö, että me H&M:llä haluamme, että olet oma
H&M Hennes&Mauritz Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Aikuissosiaalityö on osa perhe- ja sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Espoon kaupunki on
Espoon kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Asumispalvelut on osa Vantaan kaupungin aikuissosiaalityötä. Haussa olevan tehtävän asiakkaita ovat vantaalaiset asumispalvelujen tarpeessa olevat yli 18-vuotiaat henkilöt. Suurin osa tarvitsee asumisen
Vantaan kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Sprinkleri-projektipäällikkö -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme asiakasyrityksellemme talotekniikan osaajaa kasvavaan talotekniikan palvelu- ja urakointiliiketoimintaan. Jos tunnet vahvuudeksesi asiakaslähtöisen toimintatavan ja olet talotekniikan ammattilainen omalla alallasi, niin saatat olla etsimämme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija / blokkari -
Tarjoilijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminvetäjä -
Myyntiedustajat
Oletko luonteeltasi vastuullinen, sosiaalinen ja johtajahenkinen? Kiinnostaisiko sinua muiden ihmisten kannustaminen ja oman tiimin pyörittäminen? Etsimme tiiminvetäjää tsemppaamaan pientä myyntitiimiä ja huolehtimaan
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Tiskari / Astiahuoltaja -
Avustavat keittiötyöntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Restel
Restel Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa