Job JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA Pohjois-Savo ManpowerGroup Oy, Kuopio - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJA

Työnkuvaus:
NewIcon Oy:n liiketoiminta on fokusoitunut lääkehuollon automatisointiin. Käytössämme olevat osaaminen ja teknologia ovat alan korkeaa vaatimustasoa vastaavaa ja pyrimme kehittymään jatkuvasti. Palveluidemme ja tuotteidemme suunnittelun lähtökohtana on tarjota asiakkaillemme lisäarvoa omassa toiminnassaan. Vuosien kokemuksella voimme tarjota ylpeänä laatua, joka palvelee asiakkaita vuosiksi eteenpäin. Toimipaikkamme sijaitsee Kuopiossa ja työllistää tällä hetkellä 50 alansa huippuosaajaa. Haemme nyt liiketoiminnan kasvun myötä JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJAA Tehtäviisi kuuluu käyttöönotto- ja huoltotiimin IT-tuki, ongelmien ratkaisu asiakasrajapinnassa sekä ohjelmistokehitys. Työt tehdään pääosin tehtaalla Kuopiossa, mutta tarvittaessa sinulla tulee olla myös matkustusvalmiutta. Voit olla jo urallasi edennyt osaaja tai urasi alussa oleva tulevaisuuden tekijä. Tärkeintä on, että sinulla on oikea asenne uuden oppimiseen ja halua kehittyä ja menestyä työssäsi. Tehtävässä menestyminen edellyttää seuraavaa osaamista: Ohjelmointitaidot C#, C++, Java Tietokantaosaaminen My SQL, MS SQL server PC-laitteistot ja asennukset Käyttöjärjestelmät MS Windows, Linux osaaminen on eduksi Yleinen IT-osaaminen, ohjelmistoasennukset, perustiedot verkko-ympäristöstä Eduksi valinnassa huomioidaan automaatioalan osaaminen sekä PLC- ja/tai robottiohjelmointitaidot (IEC 61131-3, Beckhoff, Denso). Persoonaltasi olet joustava ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Sinulta löytyy kykyä työskennellä itsenäisesti ja tehdä päätöksiä. Toimintaasi ohjaa joka tilanteessa asiakaslähtöisyys ja pystyt toimimaan järjestelmällisesti myös paineen alla. Kommunikoit sujuvasti englannin kielellä ja sinulla on ajokortti. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si osoitteessa www.manpower.fi ja liittämällä hakemuksesi palkkatoiveineen kyseiseen tehtävään viimeistään 25.4.2016 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 9-10 Senior Recruitment Consultant Tiina Venäläinen puh. 050 300 4372 tai tiina.venalainen (at) manpower.fi

Työnantajan nimi: ManpowerGroup Oy, Kuopio

Työnantajan osoite: Viestikatu 3, 70600 KUOPIO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

2 Ajanvaraajaa -

Myyntiedustajat
Haemme lähiaikoina Iisalmeen avattavaan toimistoomme kahta ajanvaraajaa. Tehtäväsi on varata aikoja asiakaskäynneille valtakunnallisesti tunnettuun yritykseen. Työ on kokopäivätyötä ja maksamme työstäsi
Imago Center Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

2 Tutkimushaastattelijaa -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
M&J Dynastia Oy on kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Laajennamme loistavasti startannutta projektiamme ja koulutamme 2 tutkimushaastattelijaa Suomen Terveysravinnon tiimiimme. Tarjoamme mieluisan työn, jossa tehtävänäsi
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

4 myyjää iltavuoroon (takuupalkalla) -

Myyjät
M&J Dynastia Oy on kuopiolaiset juuret omaava telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Työskentelemme tunnettujen ja laadukkaiden tuotteiden parissa (mm. Suomen tunnetuimmat levikkituotteet, sähkö, terveystuotteet, varainhankinta) ja toimimme
M&J Dynastia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

ASIAKASNEUVOTTELIJA -

Puhelin- ym. myyjät
Etsitkö töitä myyntialalta ja viihtyisästä paikasta? Tule meille, meillä se onnistuu! Meille on tärkeää että työntekijä viihtyy ja tulee iloisin mielin aamulla töihin, sen vuoksi haluamme
FullMedia Oy - 2016-03-05 - Pohjois-Savo

Huoltamokahvilatyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Etsimme yhteistyökumppanillemme Pöljän Viitostuvalle huoltamokahvilatyöntekijää. Viitostupa sijaitsee Pöljässä noin 10 km Siilinjärveltä pohjoiseen. Työssä vastaat osaltasi kahvila-ravintolan
Banssi pohjoinen Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Järjestelmäasiantuntija -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Etsimme tietohallintoyksikköömme uutta osaajaa vakituiseen työsuhteeseen Espoon Leppävaaraan. Louhi on Suomen johtava webhotellien, verkkotunnusten, sekä virtuaali- ja pilviympäristöjen myyntiin ja ylläpitoon keskittynyt
Louhi Networks Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS NIUVANNIEMEN SAIRAALA (valtion oikeuspsykiatrinen sairaala) tuottaa korkealaatuista oikeuspsykiatrista erityistason hoitoa ja mielentilatutkimuksia. Sairaala toimii Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian klinikkana ja vastaa
Niuvanniemen sairaala - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Pätevyys: viranhaltijalta edellytetään korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opintoasteista tutkintoa (lastentarhanopettaja, kasvatustieteen kandidaatti, sosionomi, jolla on suoritettu 60 opintopistettä varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan
TERVON KUNTA - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella varhaiskasvatuspalveluissa lastentarhanopettajan sijaisuus Käärmelahden päiväkodin 1-5 -vuotiaiden sisarusryhmässä ajalle 1.8.-31.12.2016. Kelpoisuusehdot: Lastentarhanopettajan
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Lehdenjakajan vapaapäivän vuorottaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Etsimme Kuopioon keskustan alueelle kolmea reipasta ja tunnollista lehdenjakajan vapaapäivän vuorottajaa. Olethan vähintään 18-vuotias, hyväkuntoinen, aamuvirkku ja säitä pelkäämätön. Käytössäsi
Savon Jakelu Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Lehtori, maatalous -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Haemme luonnonvara-alalle maatalouden lehtoria vakinaiseen työsuhteeseen. Lehtorin tehtäviin kuuluu kasvinviljelyn ja mahdollisesti myös maatalousteknologian opetus. Työtehtäviin kuuluu myös tutkimus- ja kehittämistoiminta
Savonia-ammattikorkeakoulu Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Savo

Maanrakennusaputyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme reippaita ja fyysiseen työhön kykeneviä maanrakennusaputyöntekijöitä. Alan kokemus ja koulutus katsotaan hakijalle eduksi. Erittelethän hakemuksessasi tarkasti aiemman työkokemuksesi.
Banssi pohjoinen Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Muottikirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksemme työmaalle Kuopioon ammattitaitoista MUOTTIKIRVESMIESTÄ. Työssä edellytetään voimassa olevaa työturvallisuuskorttia. Tuothan hakemuksessasi tarkasti ilmi aiemmat työtehtäväsi alalta.
Banssi pohjoinen Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Muu myyntialan työntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- ja lämpöjohtosaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset
KotiSun Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi päivittäistavarakaupan asiakkaallemme Suomen Lähikaupalle Iisalmen seudulle asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan
StaffPoint Oy - 2016-02-26 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Kuopion toimipisteeseemme 5 UUTTA MYYNTINEUVOTTELIJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille todistetusti toimivilla tuotteilla. Kokemus myynnistä tai asiakaspalvelusta
Prime Sales Oy - 2016-03-25 - Pohjois-Savo

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Peltikattoasentaja -

Kattoasentajat ja -korjaajat
Haetaan kattosaneeraustöihin asentajaa. Hakijalla odotetaan vankkaa työkokemusta peltokattojen asennuksesta. Työt ovat projektiluontoisia ja sijoittuvat Pohjois-Savon alueelle. Ota pikaisesti yhteyttä sillä paikka täytetään
Kate-pojat - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Perhetyöntekijä (sosiaaliala) VARKAUS -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Perhetyöntekijä (sosiaaliala), Neljä Astetta Oy, Varkaus Neljä Astetta Oy on valtakunnallisesti toimiva lastensuojelualan yritys. Toimintamme on keskittynyt 0-21 -vuotiaiden lasten, nuorten ja heidän perheidensä välimaaston
Neljä astetta Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Pyöräkuormaaja- ja kurottajakuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Ylä-Savon Kiinteistö- ja turvallisuuspalvelu Oy toimii Ylä-Savossa koneurakointialalla. Haemme palvelukseemme reipasta, rehellistä ja ammattitaitoista pyöräkuormaaja- ja kurottajakuljettajaa. Edellytämme kuorma-autokorttia
Ylä-Savon Kiinteistö- ja turvallisuuspalvelu Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Itä-Suomi Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Savo

Sähköenergiaedustaja (ILTATYÖ) -

Puhelin- ym. myyjät
Prime Sales Oy on suomalainen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja työllistämme tällä hetkellä n. 55 henkilöä toimistoissamme Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Tavoitteenamme on olla Suomen johtava yritys
Prime Sales Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Savo

Sairaanhoitajan sijaisuus, Keitele -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon liikelaitoksen (Kysteri) Nilakan palveluyksikössä, Keiteleen vuodeosastolla, on haettavana sairaanhoitajan sijaisuus. Nilakan palveluyksikköön kuuluvat Keiteleen lisäksi Pielaveden,
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

Suomen kielen opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Suomen Punainen Risti on osa kansainvälistä Punaista Ristiä. SPR on julkisoikeudellinen avustus- ja palvelujärjestö, jolla on toimintaa maamme jokaisessa kunnassa. Voidakseen taata turvapaikanhakijoiden laadukkaat vastaanottopalvelut,
Suomen Punainen Risti - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Varastonhoitaja -

Varastonhoitajat ym.
Etsimme Siilinjärven kaivokselle henkilöä korjaamoiden varastotoimintojen ylläpitoon ja kehitykseen. Hakijalla tulee olla logistiikka alan peruskoulutus ja kykyä ja näkemystä varastotoimintojen kehittämiseen. Työhön
E Hartikainen Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Savo

Viikonlopputyö kotona -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Hei tarvitsetko lisätuloja ja olisitko valmis tekemään viikonlopputöitä! Tehtävät: Kodinhoitotyöt, asiointi kodin ulkopuolella ja kasvisruuan valmistaminen. Tehtävästä tarkemman tiedot annetaan haastattelutilanteessa.
Anonyymi työnantaja - 2016-04-15 - Pohjois-Savo

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Coffee House on keskustassa, torin laidalla sijaitseva suosittu kahvila, jonka laajaan valikoimaan kuuluu erikoiskahvit, makeat ja suolaiset kahvileivät sekä salaatit ja mehut Kaikissa Coffee Houseissa kahvin korkeasta laadusta huolehtii koulutettu
Osuuskauppa Peeässä - 2016-06-22 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 2.1316270828247 sekuntia