Job Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Helsinki-Uusimaa Monika-Naiset liitto ry - Työtarjoukset
Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Työnkuvaus:
Etsimme asiantuntevaan ja monikulttuuriseen työyhteisöömme Helsingin Kalasatamaan Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin tehtävänä on toimia yhteyshenkilönä liiton jäsenjärjestöihin ja tukea ja kehittää jäsenjärjestöjen toimintaa yhteistyössä niiden kanssa. Lisäksi hän koordinoi ja kehittää liiton vapaaehtoistoimintaa. Koordinaattori osallistuu liiton yhteiskunnallisen vaikuttamistyön toteuttamiseen, esimerkiksi lausuntojen ja kannanottojen valmisteluun. Hän toimii aktiivisesti liiton kumppaniverkostoissa ja pitää yhteyttä sidosryhmiin. Koordinaattorin tehtävä sijoittuu hallinnon yksikköön. Työ edellyttää soveltuvaa korkeakoulutusta, kokemusta kansalaisjärjestötoiminnasta, hyviä organisointi- ja kommunikointitaitoja sekä sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa. Kokemus vaikuttamistyöstä ja tietämys naisiin kohdistuvan väkivallan ja kotoutumisen kysymyksistä lasketaan eduksi. Palkka määräytyy Sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti. Hakijoiden haastattelut järjestetään viikoilla 15-16 Monika-Naiset liitossa, Hermannin Rantatie 12 A, 00580 Helsinki.
Työnantajan nimi: Monika-Naiset liitto ry
Työnantajan osoite: Hermannin rantatie 12 A, 00580 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lainopilliset avustajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Autokorjaamoyrittäjä -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Automaalaamo ja -peltikorjaamo etsii autohuoltokorjaamoyrittäjää yhteisiin vuokratiloihin Järvenpäähän. Työtila sisältää nosturipaikan. Kompressori löytyy. Sähkö, lämmitys ja muut
Automaalaamo Leinonen Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Dumpperinkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Latvala Logistics Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Eläkehallintopäällikkö -
Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista ja tuotamme pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.
OP - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Energiaratkaisujen myyntineuvottelija -
Myyjät
Haemme nyt vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen asiakaslähtöisiä MYYNTINEUVOTTELIJOITA Fortumin innostavaan ja energiseen outbound- myyntitiimiin Espoon Keilaniemeen. Tehtäväsi on tarjota Fortumin Energiaratkaisuja
Barona Palvelut Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin naispuolista avustajaa auttamaan kaikenlaisissa arjen askareissa, joita en rajoitteideni vuoksi voi itse tehdä. Minua ei tarvitse nostella. Toivon sinulta rehellisyyttä, oma-aloitteisuutta , käytännöläheisyyttä,
Nylund Pirjo-Liisa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haluatko hyvän ja vaihtelevan kesätyön? Olen perheellinen vaikeavammainen osa-aikainen yrittäjä. Toimin työnohjaajana sekä konsultoinnin parissa. Henkilökohtainen avustaja auttaa päivittäisissä toimissani
Tiri Jarmo - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Kassamyyjä -
Myyjät
Haemme asiakkaillemme Kassamyyjiä Espooseen Aiempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta katsotaan eduksi, annamme koulutuksen tehtäviin. Tärkeintä on iloinen ja reipas asiakaspalvelu sekä hyvät vuorovaikutustaidot.
Joblink Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Katsastaja -
Konetekniikan asiantuntijat
Olemme joustava, nuorekas täysin Suomalainen katsastusyritys. Meidät tunnetaan hyvästä palvelusta ja ammattitaidosta. Meillä on tällähetkellä 3 raskaan kaluston katsastusasemaa ja 1 kevyen kaluston katsastusasema,
Kelatien Katsastus Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Kattoasentaja -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Plus Kattopalvelu etsii kattohuoltajaa / kattoasentajaa kattotyökohteisiin. Työkohteet ovat pääsääntöisesti Uudellamaalla ja Etelä-Suomessa. Hakijalta edellytetään työkokemusta: - Kattotöistä
Suomen Plussa Yhtiöt Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Kokeneita asentajia (sähkö/mekaniikka) -
Rakennussähköasentajat
Haemme menestyvälle ja kansainvälisesti tunnetulle asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen Keravalle kokeneita ja ammattitaitoisia asentajia asennus- ja kunnossapitotehtäviin. Olet mukana asentamassa ja ylläpitämässä
Barona Teollisuus Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Korjausrakennesuunnittelija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Wise Group Finland Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan asiantuntija-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluita uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltian maissa. Yrityksessä työskentelee yli 370 talonrakennusalan suunnittelun,
Wise Group Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laboratoriohoitaja HUSLAB Laboratorio -
Laboratoriohoitajat
Haemme Meilahden sairaalan erikoishematologian laboratorioon laboratoriohoitajaa/bioanalyytikkoa 3-vuorotyöhön. Tehtäviin kuuluu myös verinäytteenottoa sekä luuydinnäytteenotossa avustamista. Tehtävä edellyttää
HUS - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Etsimme lastentarhanopettajia englanninkieliseen kielikylpypäiväkotiin. Käytämme lasten opetuksessa englantia. Opettajan äidinkielelenä voi olla joko suomen kieli tai ruotsin kieli ja englannin kielen taito tulee olla kiitettävä.
Porvoon Englanninkielinen Päiväkoti ry - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Haemme kuutta lastentarhanopettajaa vakinaisiin työsuhteisiin 1.8.2016 alkaen Itä-Hakkilan toimintayksikköön. Itä-Hakkilan toimintayksikkö koostuu tällä hetkellä viidestä päiväkotiryhmästä
Vantaan kaupunki - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Kannelmäen peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Marketing Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
- Visma tehostaa yritysten toimintaa tarjoten ohjelmistoja, ulkoistuspalveluita, kaupankäyntiratkaisuja, vähittäiskaupan IT ratkaisuja sekä IT projekti- ja konsultointipalveluita. Visma digitalisoi liiketoimintaprosesseja julkisen
Visma Services Oy - 2016-03-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ loppukesän ajalle. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haemme Espoo Lähderantaan (2149) myymälään myyjää määräaikaiseen työsuhteeseen 01.06 - 31.08.2016 väliselle ajalle tai sopimuksen mukaan. Keskimääräinen vähimmäistyöaika
Alko Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
KotiSun Group Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- , lämpöjohto- ja viemärisaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset omakotitaloihin ja pienkiinteistöihin.
KotiSun Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
neuvotteleva virkamies -
Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Liikenne- ja viestintäministeriö edistää väestön hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukukykyä. Huolehdimme toimivista, turvallisista
Liikenne- ja viestintäministeriö - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Oman äidinkielen opettaja, somali -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Myllypuron peruskoulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Palkkahallinnon asiantuntija -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Projektikuvaus: Palkkahallinnon prosessien ja tietojärjestelmien kehittäminen. Vaadittava osaaminen: - Mepco-tietojärjestelmän käyttäjäkokemus min 2 vuotta - Yksityisen
eWork Nordic Oy - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
PALVELUTISKIMYYJÄ -
Myyjät
Haemme Karjaalle sekä lähiseudulle reippaita ja luotettavia asiakaspalvelijoita / palvelutiskimyyjiä. Saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi ja kehittyä vaativissa / monipuolisissa palvelutiskin työtehtävissä.
Kairest Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolapäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintolapäällikkö O'Learys Iso Omena Espoo Ruotsista lähtöisin oleva O'Learys on koko perheen sporttiravintola, joka tarjoaa saman katon alla sekä pohjoisamerikkalaisvaikutteista ruokaa, ainutlaatuisia urheiluelämyksiä
Restel Oy - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Idän kotisairaala Kotisairaalahoito on sairaalatasoista, lyhytaikaista ja ympärivuorokautista akuuttisairaanhoitoa potilaan kotona, vanhainkodissa tai palvelutalossa. Potilaat tulevat kotisairaalan hoitoon pääasiassa
Helsingin kaupunki. - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hyvinkään sairaalassa toimii vilkas yhteispäivystys, joka vastaa Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän potilaiden päivystyspalveluista. Alueen väestöpohja on
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa