Job Kaavoitusarkkitehti Varsinais-Suomi Kimitoöns kommun - Kemiönsaaren kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kaavoitusarkkitehti

Työnkuvaus:
Kaavoitusarkkitehtia tai Kaavoittajaa Tehtäviisi kuuluu asema- ja yleiskaavoihin sekä poikkeamislupiin ja suunnittelutarveratkaisuihin liittyvien asioiden käsittely. Toimit kunnan ja kaavoituskonsulttien, aluehallintoviranomaisten ja maanomistajien välisenä yhteyshenkilönä. Edellytämme yhdyskuntasuunnittelun tai vastaavan alan korkeakoulututkintoa. Olet sitoutunut, kykenet toteuttamaan ideoita ja sinulla on hyvät yhteistyötaidot. Sinulla on molempien kotimaisten kielten riittävä kirjallinen ja suullinen taito. Kokemus kunnallisesta kaavoitustyöstä katsotaan eduksi. Annamme paljon painoarvoa henkilökohtaiselle soveltuvuudelle. Kemiönsaaren kunta on kaksikielinen saaristokunta, jonka enemmistökieli on ruotsi. Kunnassa on noin 7 000 asukasta ja 5 000 vapaa-ajan asuntoa. Kemiönsaari sijaitsee noin 50 minuutin päässä Turusta ja alle kahden tunnin päässä Helsingistä. Tehtävä on kokoaikainen ja työsopimussuhteinen. Palkka määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan. Voit myös esittää oman palkkatoivomuksesi. Valitun henkilön tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen työn alkamista. Koeaika on neljä kuukautta. Autamme tarvittaessa viihtyisän asunnon etsimisessä.

Työnantajan nimi: Kimitoöns kommun - Kemiönsaaren kunta

Työnantajan osoite: Vretavägen 19, 25700 KEMIÖ

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autosähköasentaja -

Muut sähköasentajat
Etsimme vakituiseen työsuhteeseen autosähköasentajaa. - Vähintään 5v aikaisempi työkokemus - Laaja nykypäivän autojen tekninen tuntemus - Enlannin kielen taito - BC-luokan ajokortti - Palvelu- ja tiimihenkisyys
V-Wauhtipiste KY - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Asiakkaamme on yksi Suomen johtavista leipomo- ja elintarviketeollisuuden raaka-aineiden maahantuonti- ja tukkuliikkeistä. Olemme kesän aikana hakeneet heille motivoituneita ja osaavia työntekijöitä. Tuotannon kasvun vuoksi autamme
Resourcing Control Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Försäljare -

Myyjät
Etsimme myyjää NewYorkerin myymäläämme Raisioo! Ovatko kehittyminen ja uudet haasteet käyttövoimasi? Jos vastasit kyllä, sopisit hyvin tiimiimme. NEW YORKER työllistää tällä hetkellä
New Yorker Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Paimion lukiossa on haettavana historian ja yhteiskuntaopin lehtorin sijaisuus ajalle 15.8.2016 - 3.6.2017. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti.
Paimion kaupunki - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi

Hoitaja -

Lähihoitajat
Haemme lähihoitajia eripituisiin ja äkillisiin sijaisuuksiin. Työ on 3-vuorotyötä ja meillä on käytössä kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus. Työntekijän tehtävänä on asiakkaan
Varsinais-Suomen Erityishuoltopiirin kuntayhtymä - 2016-04-19 - Varsinais-Suomi

Hoitaja -

Lähihoitajat
Naantalin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston hoito- ja vanhuspalvelujen tehtäväalueelle julistetaan haettavaksi Hoitajan toimi Hoitajan toimen ensimmäisenä sijoituspaikkana on Naantalin Birgittakoti Birgittakoti on 65 paikkainen
Naantalin kaupunki. - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Hotel Stallbacken Nagu - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme koneenasentajaa vakituiseen työsuhteeseen. Asiakasyrityksemme on vakavarainen metalliteollisuuden vientiyritys. Tehtävään valittavalta henkilöltä
IntoJob Oy - 2016-05-19 - Varsinais-Suomi

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Määräaikainen henkilökohtaisen koulunkäynninohjaajan toimi. Lähihoitajan koulutus katsotaan eduksi. Valitun on esitettävä ennen valinnan vahvistamista lasten kanssa työskentelevien rikosrekisterilain 6 §:n
Laitilan kaupunki - 2016-03-16 - Varsinais-Suomi

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista kehitysvammaisille henkilöille Iina&Akseli-kodissa Kaarinassa. Mikäli olet halukas työskentelemaan kehitysvammaisten parissa ja pidät monipuolisesta toimenkuvasta, niin ota yhteyttä.
Yksityinen Sosiaalipalvelu Oy, Turku - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Haemme Martin esiopetukseen esiopetuspätevää lastentarhanopettajaa ajalle 15.8.2016 - 31.5.2017. Liikunnallisuus ja musikaalisuus luetaan eduksi, mutta hyvät vuorovaikutus- ja tiimitaidot ovat ehdoton edellytys. Yksikössä
Turun kaupunki. - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Liikennemyymälätyöntekijä -

Huoltamotyöntekijät
Etsimme ABC Auraan LIIKENNEMYYMÄLÄTYÖNTEKIJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen 30.9.2016 asti. Työtä on 90 tuntia kolmessa viikossa. Oletko Sinä? - asiakaspalvelun ammattilainen eli sinulla on aito
Turun Osuuskauppa - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi

Muu prosessityöntekijä -

Muut prosessityöntekijät
Tarjoamme aktiiviselle ja oppimishaluiselle aaltopahvin jalostusta tuntevalle henkilölle määräaikaisia tuotantotehtäviä neljäksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen työsuhde mahdollisesti jatkuu toistaiseksi
SCA Packaging Pakkausjaloste Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Röni-Kuva Oy on Suomessa ja Ruotsissa toimiva ilmakuvaukseen ja ilmakuvien myyntiin erikoistunut yritys. Kuva-arkistomme kattaa kuvia aina vuodesta 1920 alkaen. Kymmenien vuosien kokemus takaa laadukkaat tuotteet sekä asiantuntevan palvelun.
Röni-Kuva Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja Varsinais-Suomi, Turku/ 1 Paikka Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Turun alueella. Laadukkaat tuotteemme ja
Kate-Pro Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme myyntipäällikköä vakituiseen työsuhteeseen menestyksekkäälle asiakkaallemme, joka toimii yritysavustuksen -ja ratkaisujen parissa. Työ on B to B -myyntiä ja sisältää pohjapalkan sekä
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Ohutlevyseppä -

Ohutlevysepät
Haemme peltiseppää ilmanvaihtokanavien, -osien ja -kammioiden valmistukseen tehtaallemme. Kokemus ilmastointiasennuksista on eduksi, mutta ei välttämätön. Tehtaallamme on käytössä nykyaikaiset koneet, mm. tietokoneavusteisesti
Modul-Kanava Oy - 2016-04-25 - Varsinais-Suomi

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Pakettiautonkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Tällä hetkellä haemme kesätöihin reippaita pakettiauton- ja kuorma-autonkuljettajia Tampereelle, Turkuun ja Poriin asiakasyritykseemme kesälomien tuurauksiin (Enset Oy). Työ on lähetysten toimittamista yrityksiin
JTV-Partner Oy - 2016-03-03 - Varsinais-Suomi

Projektipäällikkö, Laivanrakennus -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Haemme projektipäällikköä laivanrakennusosastollemme Kaefer Oy kuuluu kansainväliseen Kaefer Groupiin, joka tarjoaa laivanrakennuspalveluja uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa sekä maailmanlaajuisesti. Haemme nyt hyvän
Kaefer Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Promoottori / Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
MKTG Finland Oy (entinen Irokeesi Oy) on Suomen johtava tapahtumaelämyksiä tarjoava yritys. Yritys on osa Dentsu Aegis Networkia sekä globaalia markkinointiviestinnän organisaatiota MKTG:tä. Satoja, aktiivisia 18-69 -vuotiaita
MKTG Finland Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Puhelinneuvottelija / sisäänostaja -

Myyntiedustajat
Suomen Jalometallikierrätys Oy on Suomen suurin jalometallien kierrätykseen erikoistunut yritys, markkinajohtaja alallaan, suomalainen osakeyhtiö ja Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden muuttaa
Suomen Jalometallikierrätys Oy - 2016-05-18 - Varsinais-Suomi

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme RAKENNUSAPUMIESTÄ asiakkaallemme Turun talouslueelle. Työ pääasiassa asuintalojen uudis- ja saneerauskohteita Työturvakortti pitää olla voimassa. Soita jos olet kiinnostunut: Rami Saari 050 3726233 Tai lähetä
Avertas Oy - 2016-05-02 - Varsinais-Suomi

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Henkilöstöpalvelu GroupPro Oy on Varsinais-Suomen alueella toimiva henkilöstöpalveluyritys. Henkilökuntamme on alalla kokenutta ja omaa vahvan paikallis- sekä seudun teollisuusrakenteen tuntemuksen. Palveluihimme kuuluvat
Grouppro - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Sähkökoneenasentaja, huoltoasentaja -

Muut sähköasentajat
Haemme arvostetulle asiakasyrityksellemme määräaikaiseen työsuhteeseen kunnossapitoasentajaa kunnossapito- ja huoltotehtäviin Turkuun. Edellytämme hakijalta koneasentajan/sähköasentajan tutkintoa tai vastaavaa koulutusta,
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Mikäli olet vailla työharjoittelupaikkaa ole rohkeasti yhteydessä ja katsotaan yhdessä soveltuuko paikka sinulle työharjoittelupaikaksi. Markkinointi- ja myyntiosaaminen eivät ole haitaksi! Lisäksi toivottavaa on someosaaminen.
Armada Marketing Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

Tukkumyyjä -

Myyjät
Husko Savukalatukku Oy on vakavarainen, hyvän asiakaskunnan omaava kalatukku. Asiakaspiiri koostuu useista tukkuliikkeistä, suurista kaupparyhmistä, kalakauppiaista ja yksityisistä henkilöistä. Toimipaikkamme sijaitsee Liedossa
Husko Savukalatukku Oy - 2016-06-01 - Varsinais-Suomi

Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakasyrityksellemme reippaita ja ahkeria tuotantotyöntekijöitä Turkuun. Tuotantotyöntekijän työ vaatii tarkkuutta ja reipasta asennetta työhön. Osallistut tuotannon eri työvaiheisiin. Sinulla on aikaisempaa
Aputeam Oy - 2016-03-03 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut, henkilöstön osaamisen kehittäminen,
Opteam, Uusikaupunki - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Viherrakentaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Pihahommiin ilonen ja aktiivinen viherrakentaja/puutarhuri, joka ei sula sateessa ja nauttii auringon paisteesta. Osaat käyttää monia koneita ja laitteita tai ainakin halukas oppimaan .
pUUHAKURu oY - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 2.9321720600128 sekuntia