Job Keittäjä Helsinki-Uusimaa Rikosseuraamuslaitos - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Keittäjä

Työnkuvaus:
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta sekä yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta. Ydintoimintojen toteuttamista varten Suomi on jaettu kolmeen rikosseuraamusalueeseen, joihin kuuluu yhteensä 26 vankilaa ja 15 yhdyskuntaseuraamustoimistoa. Lisäksi Rikosseuraamuslaitoksessa on kolme valtakunnallista yksikköä. Työpaikan tiedot: Keravan vankila PL 133 (Lahdentie 711) 04201 Kerava TYÖTEHTÄVÄT Keravan vankila on yksi Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen yksiköistä. Keravan vankilassa on 95 suljettua vankipaikkaa ja 74 vankipaikkaa avovankilaosastolla. Vankilan ruokahuollon järjestämisen periaatteissa huomioidaan mm. ruoan maittavuus, vankien ravintotarpeiden tyydyttäminen sekä vankien ruokailutottumusten ohjaaminen terveelliseen ja taloudelliseen suuntaan. Keittäjät opastavat keittiössä työskenteleviä vankeja. VAATIMUKSET Hakijalta edellytetään soveltuvaa koulutusta, työkokemusta ja hygieniapassia. Rikosseuraamuslaitoksen tehtävää täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hakijan henkilökohtaiseen soveltuvuuteen rikosseuraamusalan tehtäviin (asetus 1108/2009). Laitoskeittiökokemus on eduksi. Kelpoisuusvaatimuksena keittäjän virkaan on soveltuva koulutus ja kokemus. Kielitaitovaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003 6§:n mukaan). Viran tehtäväkohtainen palkka on vaativuustason 4 mukainen (1761,48€/kk), jonka lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 36% sekä kokemusosaa enintään 12% tehtäväkohtaisesta palkasta. Virkamieslain 9 §:n 2 mom. mukainen viraston toimintaan liittyvä peruste, Rikosseuraamuslaitoksen varautuminen toimitilavision toteuttamiseen. tai sopimuksen mukaan Määräaikainen (yli 12 kk). Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.poliisi.fi/supo. Virkaan valittavalle henkilölle voidaan asettaa enintään kuuden (6) kuukauden koeaika (Valtion virkamieslaki 10 §). Viitenumero: 25-83-2016

Työnantajan nimi: Rikosseuraamuslaitos

Työnantajan osoite: Lahdentie 711, 04200 KERAVA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme nyt myyjiä kauppakeskusten ständitiimeihimme ja Call Centereihin. Toimenkuvaasi kuuluu edustaa päämiehiemme tarjoamia tuotteita tai palveluita kauppakeskuksissa ja toimistoissamme eri myyntikampanjoissa. Toivomme sinulta: -
Eira Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Asuntomyyjä tai Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haemme asiantuntijamyyntityöhön asunto- ja kiinteistökaupan parissa, koulutettavaksi tai jo alan kokemusta omaavia, kehitystahtoisia tekijöitä laadukkaaseen ja kasvavaan joukkoomme. marko.sormunen (at) aulalkv.fi, Aula Elämäsi
Suomen Aula Lkv Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Caddiemaster -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Haemme caddiemasteria Sarfvik Golfklubille kaudelle 2016 Golfsarfvik Oy on Suomen vanhin osakepohjainen golfkenttä. Sarfvik on arvostettu kenttäyhteisö, jonka tunnusmerkkejä ovat korkealuokkaiset kentät, huomaavainen palvelu,
Golfsarfvik Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Customer Operations Specialist -

Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
DealDash is looking for talented and motivated individuals who are interested in joining a company with startup roots that has now grown into an e-commerce success. This is an English language position within our Customer Support team. You will need to
DealDash Oyj - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Elementtisaumaaja -

Talonrakentajat
Tikrusan Oy on luotettava ja ammattitaitoinen rakennusalan palveluita tarjoava yritys. Työskentelemme sekä yrityksille, että yksityisille talouksille. Olemme toimineet alalla vuodesta 2009 lähtien ja kohteita takanamme on jo yli 3000.
Tikrusan Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Englannin tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Etsimme englannin tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät
Global Service Finland Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Försäljare -

Myyjät
Vi söker försäljninsagent till Helsingfors centrum. Arbetet är deltid och passar bra t.ex för studenter. Du behöver ingen tidigare arbetserfarenhet. Vi betalar 300€ STARTBONUS för alla som börjar arbetet i Mars!
Buusteri Oy - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Front End Developer -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
FRONT END DEVELOPER e21 Solutions Oy tehostaa teollisuuden ja teknisen kaupan yritysten liiketoimintaa sähköistämällä prosesseja, helpottamalla tuotetiedon hallintaa ja kasvattamalla myyntiä B2B verkkokaupparatkaisuilla.
Tuocon Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Kirjanpitäjä / Laskentakonsultti -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Tavoitteenamme on tarjota poikkeuksellista palvelua. Siksi etsimme lahjakkaita, kansainvälisesti kokeneita ammattilaisia, jotka haluavat tarjota asiakkaillemme jotain parempaa. Arvostamme pitkäaikaista
Accounting Services Tilimatic Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme ammattitaitoisia KIRVESMIEHIÄ ja TIMPUREITA Pääkaupunkiseudun rakennustyömaille. Työssäsi tarvitset vahvan kokemuksen rakennustöiden eri vaiheista, sujuvan suomenkielen taidon ja voimassaolevan työturvallisuuskortin.
Värväämö Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustajan toimi -

Koulunkäyntiavustajat
Koulukäyntiavustajan toimi on osa-aikainen ja määräaikainen, 15.8.2016 - 28.2.2017 väliseksi ajaksi. Toimeen haetaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 3.5.2016 klo 16.00. Toimeen valitun
Hangon kaupunki - Hangö stad - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Töölön sairaalan osasto 4 on 25 sairaansijaa käsittävä ortopedis-traumatologinen vuodeosasto. Erikoisalamme on lantio-ja alaraajavammat. Osastolla hoidetaan HUS-piirin alueelta sekä muualta Suomesta tulevia trauma- tai
HUS - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Mehiläinen-konserni on tunnetuin ja arvostetuin yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja Suomessa. Mehiläinen ja siihen vuonna 2015 yhdistynyt Mediverkko tarjoavat laaja-alaisimmat palvelut yksityis-, yritys- ja kunta-asiakkaille.
Mehiläinen Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenohjaaja -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Vantaan rakennustyömaille LIIKENTEENOHJAAJIA Työtehtäviin kuuluu liikenteen ohjaaminen rakennustyömaan välittömässä läheisyydessä, niin että työt voidaan tehdä turvallisesti. Aiempi
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Puhelinpalveluneuvojat
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2015 Fortumin liikevaihto oli
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija/KESÄTYÖ -

Myyntiedustajat
PALKKAAMME VIELÄ KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ! Turotim Oy on vuonna 1995 telemarkkinointiyritys, meillä on 7 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat suurimpien kustantajien, jo entuudestaan kaikille tuttuja,
Turotim Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Palveluneuvoja vakuutusalan toimeksiantoon -

Puhelinpalveluneuvojat
Vi söker just nu en motiverad, svensktalande medarbetare för vår uppdragsgivare inom försäkringsbranschen på vårt kontor i Munksnäs, Helsingfors. I ditt arbete som kundservicemedarbetare kommer du att ge kunder
GoExcellent Finland South Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Olemme kirjoittamassa ainutkertaista tarinaa rakennusalalle. Haluaisimme kutsua sinut kirjoittamaan siihen oman lukusi! Rakennusala on perinteikäs ja sen yhteiskunnallinen vaikutus on valtava. Perinteistä voi ja pitää oppia mutta niiden
Academic Work Suomi Ab - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Raudoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Haemme asiakkaallemme itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä raudoittajia. Pystyt tekemään työtä kuvien mukaan ja olet oma-aloitteinen. Sinulla on voimassa olevat työ- ja tulityökortit. Työmaat Pääkaupunkiseudun
Maximus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme kahta sairaanhoitajaa lasten kotisairaanhoitoyksikköön perustettavaan uuteen yöhoitotiimiin. Työ on vaativaa, itsenäistä, lapsen kotona tapahtuvaa hoitotyötä. Työtä tehdään tiiviissä
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kätilöopiston sairaalan naistentautien poliklinikalla hoidetaan erilaisten gynekologisten ongelmien vuoksi hoitoon hakeutuvia potilaita. Kätilöopiston sairaalan naistentautien poliklinikalla toimii myös HYKS sairaanhoitoalueen
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat

Kaarlo Syrjänen & Co - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Rapiditaxi Oy on osa erilaisiin henkilökuljetuksiin erikoistunutta Korsisaari-konsernia. Palkkaamme nyt Tuusulaan osa-aikaisen taksinkuljettajan. Palkkaus on alalle yleinen provisiopalkkaus. Kaikki ajoneuvomme ovat invavarusteisia takseja. Taksimme
Rapiditaxi Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Terveyskeskusavustaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme terveyskeskusavustajaa vakituiseen työsuhteeseen. Hakijoilta edellytetään hyvää molempien kotimaisten kielten osaamista, kokemusta vastaanoton terveyskeskusavustajan työstä ja hyvää organisointikykyä.
Lohjan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Toteutuskonsulentti -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
MSX International on kansainvälisesti johtava autoteollisuuden alan yritysteknologian palveluyritys. Yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme ovat autojen maahantuojia sekä heidän jälleenmyyjiään, ja keskiössä on
MSX International Ltd. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
Health Store Finland etsii promoottoreita konsulentti tehtävään marketteihin, tuotteille jotka ovat jo kauppojen valikoimassa. Tehtävänä on esitellä meidän kasvavaa tuotevalikoimaa useasta eri lisäravinteesta.
Health Store Finland Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa

Yrityskehittäjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Vihdin kunta hakee Yrityskehittäjää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Yrityskehittäjä toimii kunnan, yritysten ja sidosryhmien välillä aktiivisena yhdyshenkilönä ja vastaa kunnan yrityspalvelujen
Vihdin kunta - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.8962631225586 sekuntia