Job Keittiökalustemyyjä, Puustelli Lielahti Pirkanmaa Rekrytointipalvelu Sihti Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Keittiökalustemyyjä, Puustelli Lielahti

Työnkuvaus:
Puustelli Group Oy kuuluu Harjavalta-konserniin, joka on kotimainen perheyhtiö. Konserniin kuuluu myös Kastelli-talot. Konserni työllistää Suomessa verkostoineen noin 2000 henkilöä ja vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 240 milj. €. Puustelli - alansa markkinajohtaja jo vuodesta 1983. Etsimme Tampereen Lielahden toimipisteeseen aktiivista KEITTIÖKALUSTEMYYJÄÄ Työssäsi keskityt keittiömyynnin uusien asiakkaiden hankintaan Pirkanmaan alueella Lielahden myymälästä käsin. Tuotteinasi ovat alan johtavien keittiökalusteiden lisäksi myös muut säilytysratkaisut sekä remontointi- ja asennuspalvelut. Hoidat koko myyntiprosessin aina asiakashankinnasta jälkimarkkinointiin itsenäisesti ja laadukkaasti. Sinun ei tarvitse olla valmis keittiöalan osaaja, vaan sinut valmennetaan alan ammattilaiseksi. Työ edellyttää mahdollisuutta työskennellä tarvittaessa myös ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Eduksesi katsomme myynnin työkokemuksen ja ymmärryksen remontoinnista. Sinulla on oma auto käytössäsi. Työn aloitusajankohta on sopimuksen mukaan. Tehtävä alkaa määräaikaisuudella, menestyksellä hoidetun vuokratyösuhteen jälkeen on mahdollisuus vakinaistua asiakasyritykseen. Hae tehtävään 24.7.2016 mennessä osoitteessa www.sihti.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa Mira Perttula, 050 444 4418, mira.perttula (at) sihti.fi. Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon ja rekrytoinnin notkea ammattilainen. Toteutamme johtajien ja asiantuntijoiden osuvia rekrytointeja, suorahakuja ja henkilöstövuokrausta. Olemme yritysten johdon ja henkilöstön kokonaisvaltainen kumppani. Palveluvalikoimaamme kuuluvat myös liiketoiminnan kehittämispalvelut ja soveltuvuuden arvioinnit. Rekrytointipalvelu Sihti Oy on Henkilöstöpalveluyritysten liiton auktorisoitu jäsen.

Työnantajan nimi: Rekrytointipalvelu Sihti Oy

Työnantajan osoite: 33400 TAMPERE

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Pirkanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asentaja -

Putkiasentajat
Tehtävä: Ylöjärven Vesi liikelaitos hakee asentajaa Kuruun vakinaiseen työsuhteeseen. Asentajan tehtäviin kuuluu mm. Kurun viemärijohtojen ja jätevedenpumppaamojen kunnossapito sekä toimiminen jätevedenpuhdistamonhoitajan
Ylöjärven kaupunki - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -

Puhelinpalveluneuvojat
Koulukiusaamista ehkäisevää työtä ja Kouluturvaa myyntiä! Armada Marketing oy etsii nyt toimistoonsa haasteista pitäviä, reippaita ja tuloshakuisia vastuunkantajia. Onko sinua joskus kiusattu opintiellä? Oletko
Armada Marketing Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Myymme puhelimitse monia erilaisia tuotteita sekä yrityksille että kuluttajille; mm. juridiikan ja liiketoiminnan kirjallisuutta, koulutuksia,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-06-27 - Pirkanmaa

CNC-sorvaaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme hyvämaineiselle ja arvostetulle asiakasyrityksellemme Tampereelle osaavaa CNC-sorvaajaa. Työssä käytetään mm. Puman sorvia Fanucin ohjauksella sekä Mazak ohjattua pyörivillä työkaluilla varustettua
Job Services Finland Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Esimiesharjoittelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden ja esimiesten rautainen osaaminen jonka ansiosta olemme markkinajohtaja useiden Suomen myydyimpien tuotteiden
Finnacta Oy - 2016-03-22 - Pirkanmaa

Hiekkapuhaltaja, teollisuusmaalari -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Etsimme teollisuuden alan asiakasyrityksellemme HIEKKAPUHALTAJAA/ TEOLLISUUSMAALARIA metallituotteiden käsittelyyn. Aikaisempi kokemus hiekkapuhalluksesta on välttämätöntä, kokemus teollisuusmalauksesta on eduksesi. Olethan
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Hiekkapuhaltaja/ teollisuusmaalari -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen Tampereelle ammattitaitoista HIEKKAPUHALTAJAA / TEOLLISUUSMAALARIA märkämaalaukseen korkeapaineruiskulla. Maalattavat kappaleet ja sarjat vaihtelevat paljon jopa päivittäin, joten joudut välillä
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa

Hieroja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät

Style Code/Unelma Spa - 2016-02-23 - Pirkanmaa

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen HITSAAJAA. Työskentely tapahtuu Länsi-Teiskossa, noin 30 kilometrin päässä Ylöjärveltä. Työ on määräaikainen ja työn arvioitu kesto on kolmesta viikosta
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Staria tarjoaa asiantuntijaratkaisut hallintoon vahvana uudistajana ja toteuttajana. Toimintamme perustuu pitkään kokemukseen, innolla uutta rakentaen, vahvoja perinteitä kunnioittaen sekä jokaista ammattilaista arvostaen. Asiantuntijuuden
Staria Oyj - 2016-03-04 - Pirkanmaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakasyrityksemme on monipuolinen valkeakoskelainen rakentamisen ammattilainen. Etsimme heille kesän urakoihin kiireellisesti KIRVESMIESTÄ Hakijalta vaaditaan kokemusta kirvesmiehen työstä, voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
Alen Consulting Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa

Kivimies -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Häme Oy - 2016-05-02 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Palkkaamme kesätöihin 2 kokkia. Työnkuvaan kuuluu lounaan valmistus, tilausravintolan avustavat tehtävät sekä Bistron annosten valmistus. Meillä ei eineksiä lämmitellä, vaan ruoka tehdään suurella
Pharmarent Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Laserleikkaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle laserleikkaajaa. Työtä tehdään ma-pe kahdessa tai kolmessa vuorossa. Työ pitää sisällään koneen ohjelmointia ja työtä tehdään perehdytyksen
Job Services Finland Oy - 2016-04-29 - Pirkanmaa

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Brendell Finland Oy on voimakkaassa myötätuulessa oleva maahantuonti- ja markkinointiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Kuopiossa. Tuomme maahan haavanhoitotuotteita ja ensiaputarvikkeita ammattikäyttöön, joita
Brendell Finland Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ProsperCart myy kehittynyttä verkkokaupparatkaisua, joka skaalautuu startupista isoon yritykseen asiakkaan liiketoiminnan kasvun mukana. ProsperCart on ohjelmisto tosissaan verkkokauppaa käyville yrityksille, joille on tärkeää
ProsperCart Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Ohutlevytyöntekijä -

Ohutlevysepät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-09 - Pirkanmaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Etsimme asiakasyrityksellemme Kampaamokauppa Sitruunalle parturi-kampaajaa. Odotamme Sinun olevan parturi-kampaaja, jolla on iloinen ja kaupallinen mieli sekä kyky toimia oma-aloitteesi ja itsenäisesti, mutta osana kokonaisuutta. Arvostamme
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Polttoaineprosessinhoitaja -

Voimalaitosten koneenhoitajat
Tampereen Sähkölaitos Oy:n Energia-yksikkö hakee Polttoaineprosessinhoitajaa Naistenlahden voimalaitokseen kiinteän polttoaineen vastaanottoon. Prosessinhoitajan päätehtävänä on vastata polttoaineen vastaanotto-,
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-01 - Pirkanmaa

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme osaavia ja omatoimisia rakennusapumiehiä Valkeakoskelle sekä lähikuntiin uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijoilta: - työturvallisuuskorttia - tulityökortti katsotaan eduksi - kokemusta rakennustyömailta
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-05-03 - Pirkanmaa

Raskaankaluston asentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa

Ravintolatyöntekijä/vastaanottoapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Kesäkauden 2016 ajaksi haetaan Viinikanniemen leirintäalueelle reipasta, oma-aloitteista ja luotettavaa ravintolatyöntekijää/vastaanottoapulaista. Edellytetään anniskelupassia, hygieniapassia, ruoanlaittotaitoa ja kokemusta
Vinica Oy/ Nokia Camping Viinikanniemi - 2016-06-22 - Pirkanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Pirkanmaan Sininauha ry - 2016-05-20 - Pirkanmaa

TeliaSonera -yritysmyyjä -

Myyntiedustajat
Asiakkaamme etsii Tampereella suorarekrytointina yritysmyynnin osaajia. Pääset mukaan puhelimitse TeliaSoneran tuotteita ja palveluita myyvään tiimiin. Tuotteita myydään sekä nykyisille että uusille kotimaisille
GO ON TAMPERE OY - 2016-04-24 - Pirkanmaa

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Työnjohtaja, Infrarakentaminen -

Rakennusalantyönjohtajat
VRJ Group on rakentamisen monialakonserni, joka työllistää yli 300 työntekijää eri puolilla Suomea. Pirkanmaalla toimivan tytäryhtiön VRJ Länsi-Suomi Oy:n toimialoja ovat, infrarakentaminen, viher-, ja ympäristörakentaminen
VRJ Länsi-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa

Ylikonstaapeli -

Komisariot ja ylikonstaapelit
TYÖPAIKKA KUVAUS Sisä-Suomen poliisilaitos vastaa poliisipalveluista sekä suorittaa sille erikseen määrätyt muut tehtävät. Poliisilaitos huolehtii yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä,
Sisä-Suomen poliisilaitos - 2016-04-12 - Pirkanmaa

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-05-12 - Pirkanmaa

 
 
site syntyy 0.41152191162109 sekuntia