Job Keittiötyöntekijä Päijät-Häme Amiko Lahti Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme asiakasyrityksellemme Järvelään osaavaa ja ammattitaitoista Keittiötyöntekijää. Työtehtäviisi kuuluvat pikaruuan, pizzojen ja maukkaiden a la carte -annosten valmistus sekä muut keittiön työtehtävät. Toivomme myös, että tarvittaessa pystyt auttamaan salin puolella esimerkiksi kassatyön osalta. Omaat jo aiempaa kokemusta itsenäisestä keittiötyöstä ja työskentelet ripeällä ja tehokkaalla otteella. Tehtävässä vaaditaan voimassa oleva hygieniapassi. Työajat sijoittuvat toimipisteen aukioloaikojen mukaan, klo 6-21:30 välille. Tarjoamme sinulle noin 2-3 viikon mittaisen määräaikaisen työsuhteen, jossa työtunteja kertyy noin 20-35h/vko. Työt alkavat 4.8. Mikäli kiinnostuit, jätäthän hakemuksen verkkosivujemme kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa mielellään Amikolta Henriikka Kokkola (henriikka.kokkola (at) amiko.fi, 0400184371). Amikon henkilöstöpalvelujen toiminta perustuu yli 30 vuoden alakokemuksen tuomaan ammattitaitoon. Kauttamme työllistyy esim. teollisuuden, logistiikan, kaupan alan, rakentamisen ja toimistotyön alan ammattilaisia. Toimistomme sijaitsevat Lahdessa, Helsingissä, Porissa ja Kouvolassa, mutta toimimme valtakunnallisesti.
Työnantajan nimi: Amiko Lahti Oy
Työnantajan osoite: 16600 JÄRVELÄ
Työn lyhyt kuvaus: Avustavat keittiötyöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Päijät-Häme
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Huomio Opiskelija! Eikö opintotuki riitä? Haluatko syödä muutakin kuin makaroonia? Jos sinulla on viikossa 15h ylimääräistä aikaa ja tilillesi mahtuu 500-1000e/kk, niin olet juuri meidän etsimämme henkilö.
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme
AutoCad 3D-suunnittelija -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Tervetuloa Davanti Finland Oy:n kattavaan keittiölaitemaailmaan. Ammattitaitoinen myyntitiimimme palvelee Sinua kaikissa ammattikeittiöiden laite- ja kalustetarpeissa. Valtakunnallisiin palveluihimme kuuluvat ammattikeittiölaitemyynnin
Eilakaisla Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Automaalari -
Ruiskumaalaajat ja -lakkaajat
Lahden Pinta Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
CNC-koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme asiakkaallemme kokenutta CNC-koneistaaja vakituiseen työsuhteeseen. Toivomme sinulta alan koulutusta ja mielellään jo useamman vuoden kokemusta CNC-koneistuksesta. Katsomme hakijalle eduksi kokemuksen Heidenhain ohjauksesta, sekä
Opteam/ Hämeen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Erikoistuva lääkäri, Anestesiologia -
Erikoislääkärit
Tule työskentelemään Suomen toiseksi suurimpaan keskussairaalaan lähelle pääkaupunkiseutua! Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen ERIKOISTUVAA LÄÄKÄRIÄ leikkaus- anestesia ja teho-osastolle,
Päijät-Hämeen Sos.- ja terv.huollon kuntayhtymä - 2016-06-22 - Päijät-Häme
Hitsaaja (iltatyö) -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Heinolaan HITSAAJAA (iltatyöt) Haemme ammattitaitoista hitsaajaa osa-aikatyöhön. Työ sopii hyvin tehtäväksi oman työn ohessa iltaisin. Vuorot ja työpäivät ovat sovittavissa
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme
Höyläämön työntekijöitä -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Koskisen Oy on puutuoteteollisuuden monialakonserni. Perheyritys työllistää kotimaassa 1000 henkeä. Liikevaihto on lähes 250 milj. euroa ja viennin osuus on noin 50 %. Koskisen
Koskisen Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme purkutöihin kaivinkoneenkuljettajaa. Edellytämme hakijalta aiempaa työkokemusta kaivinkoneenkuljettajan työstä, ja erityisesti purkutöistä. Vaadittavaan osaamiseesi kuuluu mm. purkukouran käyttö,
Amiko Lahti Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Keittiötyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme avustavaa Keittiötyöntekijää Lahteen arvostettuun työympäristöön monipuolisten ravintola- ja juhlapalveluiden pariin. Työtehtäviin kuuluvat avustavat kokin tehtävät,
VaGomet Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Kesätöitä postinjakelussa -
Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-22 - Päijät-Häme
Lähihoitaja (210072) -
Lähihoitajat
Heinolan sosiaali- ja terveystoimen rekrytointiyksikkö/varahenkilöstö etsii ammattitaitoiseen joukkoonsa lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen alkaen 1.4..2016 tai sopimuksen mukaan. Varahenkilöstö vastaa akuutteihin
Heinolan kaupunki - 2016-02-18 - Päijät-Häme
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme luotettavaa, oma-aloitteista ja tunnollista siivoojaa, joka pystyy työskentelemään sekä itsenäisesti että toisen työparina. Pääasiallinen työtehtävä on elintarvikesiivous. Työ on
Siivouskikka Siltaset Ky - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
WAU ry on valtakunnallinen hyvinvointijärjestö, jonka missiona on edistää lasten ja nuorten terveyttä sekä sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla. Päätoimintamuotona on ilmainen liikunnallinen matalankynnyksen
WAU RY - 2016-05-22 - Päijät-Häme
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Lehtimäki Group on matkailualan yritysryhmä, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1932. Yritysryhmään kuuluu tilausajoja monipuolisella bussikalustolla tarjoava Lehtimäki Tilausajot, paikallisliikennettä Päijät-Hämeessä
Lehtimäen Liikenne Oy - 2016-04-13 - Päijät-Häme
Muu puutarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Tuloisela Vesa Heikki Erik - 2016-02-18 - Päijät-Häme
Myyjä Fortumin myyntipisteelle -
Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme
Myyjä palvelutiskiin Riihimäelle -
Myyjät
Haemme juustopalvelutiskille myyjää Riihimäelle. Toivomme hakijan olevan ulospäinsuuntautunut, reipas ja iloinen asiakaspalveluhenkinen myyjä, joka kokee asiakaspalvelutyön omakseen. Aikaisempi työkokemus ja kaupallinen
Amiko Lahti Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Pez Media Oy etsiin nyt kahta myyjää myymään asiakkaamme täysin uutta julkaisua Freestyle. Freestyle on yksityinen ja sitoutumaton elämänsuojelun lifestyle-lehti, joka toteuttaa ehkäisevää päihdetyötä
PEZ Media Oy - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Myyntitykille töitä! Etsimme teknisten tuotteiden myyntiin Lahden talousalueelle tehokasta myyjää. Tuotteet myymme suoraan loppukäyttäjille sekä jälleenmyyjille. Myyntitykiltä odotamme: -Ymmärrät
Orapi Nordic Oy Ab - 2016-07-15 - Päijät-Häme
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Olemme Kuopiolainen ikkuna -ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Kartoitamme asiakkaiden tarpeet asikkaidemme luona ja suoritamme työt puhtaasti Avaimet Käteen-takuutyönä. Etsimme kasvavaan joukkoomme Lahden alueelle tuloshakuista
Suomen Valmisremontit Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Päätoiminen tuntiopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haemme päätoimista islamin uskonnon tuntiopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen elokuusta 2016 alkaen. Pääkouluna on Liipolan peruskoulu, joka toimii monipuolisessa oppimisympäristössä monitoimitalo
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Porrassiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
A & M Kiinteistöpalvelut Oy - 2016-06-04 - Päijät-Häme
psykiatrinen sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 2.5. - 31.10.2016 osaavaa ja innovatiivista psykiatrista sairaanhoitajaa lapsiperheiden perhetyöhön Peruspalvelukeskus Aavaan. Sairaanhoitaja, tule meille lapsiperheiden perhetyöhön
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-13 - Päijät-Häme
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Nuori? Reipas? Innokas? Etsitkö töitä? Tarjoamme paikkaa oma-aloitteiselle, sanavalmiille puistotyöntekijälle. HopLop on pohjoismaiden johtava liikuntaseikkailupuistojen ketju 18 toimipaikalla ympäri Suomen. Kun katsotaan
HopLop Oy - 2016-03-11 - Päijät-Häme
Ravitsemistyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä (PHSOTEY) tarjoaa kesätyömahdollisuuksia monipuolisesti eri ammattialoilla. Haemme kesälomasijaisiksi keskussairaalan ravintopalveluihin ravitsemistyöntekijöitä.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Sähköurakointiprojektien projektinhoitaja -
Sähkötekniikan asiantuntijat
Haemme asiakkaamme palvelukseen sähköurakointiprojektien projektinhoitajaa Pohjois-Suomeen. Edellytämme hakijalta joko sähköteknikon tai -insinöörin koulutusta ja vähintään kolmen vuoden työkokemusta.
Amiko Lahti Oy - 2016-04-13 - Lappi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme mukavaan joukkoomme vakituista työntekijää. Haemme henkilöä joka on tunnollinen, itsenäiseen työhön pystyvä, reipas. Suomen kielen taito vaaditaan. Mieluusti myös kokemus eduksi. Työ on leipomotilojen
Alder Yhtiöt Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme
Trukinajotaitoinen varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyritykseen Trukinajotaitoista Varastotyöntekijää. Työtehtäviin sisältyy monipuolisesti varaston työtehtäviä kontinpurusta keräilyyn ja lastaukseen. Tehtävässä vaaditaan hyvää
VaGomet Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme
Tuotantotyöntekijä -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Lahteen reipasta ja fyysiseen työhön soveltuvaa tuotantotyöntekijää. Odotamme sinulta kärsivällistä ja tarkkaa työotetta. Lisäksi toivomme sinulta kokemusta teollisesta tuotantotyöstä.
CityWork Häme Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme
Varastotyöntekijäharjoittelija, kesätyö -
Varastonhoitajat ym.
Lahden kaupunki - 2016-03-15 - Päijät-Häme