Job Kerhonohjaaja unspecified Valkeakosken 4H-yhdistys ry - Työtarjoukset

Käytä
id:
ODU0Yjg0ZTktYmU5MS00MjBjLWFkYzYtMzc3OWY5YzFhNzU2IDgx

reference: 854b84e9-be91-420c-adc6-3779f9c1a756

documentId: 10006693

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1560931807542

Työnimike: Kerhonohjaaja

Työnkuvaus:
Haemme lukuvuodelle 2019-2020 uusia kerhonohjaajia etupäässä nuorista, mutta myös aikuiset ovat tervetulleita mukaan! Kerhoa ohjataan pareittain ja ohjaajan tulee olla vähintään 15-vuotias.

4H-kerhossa opitaan itse tekemällä, yhdessä oman kerhoporukan kanssa. Jos olet kiinnostunut ohjaamaan lapsiryhmää esimerkiksi kokkailun, tyttöjen juttujen, keppareiden, tallitaitojen, eräilyn ja luonnon tai vaikka konsolipelien ja pelaamisen parissa kerran viikossa, n. 15 kertaa lukukaudessa, niin käy täyttämässä lomake meidän nettisivuilla. Pyrimme järjestämään kerhoja monipuolisesti eri puolilla kaupunkia, ohjaajien oman osaamisen mukaan.

Kerhoa ohjataan vapaaehtoispohjalta, mutta siitä maksetaan pieni palkkio. Palkkio on aluksi 8e/kerta, kerhonohjaajakoulutuksen käyneille 9e/kerta. Jatkokoulutus nostaa palkkiota vielä eurolla.

Valitettavasti kesällä emme vastaa kyselyihin, mutta elokuun alusta voi toki myös tiedustella tehtävistä lisää. Kerhokausi alkaa syyskuun alussa ja uudet kerhonohjaajat koulutetaan tehtäviin elokuun loppupuolella.

Anna Rautio, Puh: 0465751324, valkeakoski (at) 4h.fi

numberOfPosts: 6

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3412

positionTypeCode: temporary

contractTypeCodes_0: parttime

Työnantajan nimi: Valkeakosken 4H-yhdistys ry

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autokaupan markkinointivastaava -

Haemme Kokkolaan liiketoimintalähtöistä markkinoinnin ammattilaista vastaamaan Osuuskauppa KPO:n autokauppa-toimialan markkinoinnista. Tehtävässäsi otat kokonaisvastuun markkinoinnista liiketoiminnassa, joka työllistää n. 150 henkilöä ja jonka myynti
Osuuskauppa KPO - 2018-08-18 - unspecified

Hitsaaja -

Etsimme yhteistyökumppanillemme Haapavedelle ammattitaitoista hitsaajaa.Toivomme sinulta alan koulutusta tai työkokemusta hitsaamisesta, sekä hyvää asennetta työn tekemiseen.Jos olet joustava ja reipas tekijä, laita hakemusta tulemaan.Me tarjoamme varman palkan kahdesti kuukaudessa, ammattimaisen
NJC Henkilöstöpalvelut - 2019-02-21 - unspecified

Infrasuunnittelun projektipäällikkö, NRC,Tampere -

Tule muovaamaan kestävän kehityksen rakenteita! Etsimme infrasuunnittelun projektipäällikköä NRC Group Finlandin suunnittelutiimiin! Toimimme monialaprojektien vetäjinä, suunnittelijoina ja asiantuntijoina pääasiassa rauta- ja raitioteihin liittyvissä tehtävissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Adecco Finland Oy, - 2019-09-05 - unspecified

Jr. IT Specialist working with Windows upgrade pro -

Are you currently studying IT and looking for a longer summer job? Do you have technical background and previous IT support experience? Are you able to work also early mornings and late nights? We are now looking for a two IT Junior Specialists to our client company. Go ahead and apply already today,
Oy Academic Work Suomi Ab - 2019-02-28 - unspecified

Karaokejuontaja -

Haemme sanavalmiita karaokejuontajia ravintolakeikoille ja yksityistilaisuuksiin lähinnä pääkaupunkiseudulla. Työt painottuvat viikonlopuille, joten tehtävä sopii hyvin myös lisäansioksi arkityön tai opiskelujen ohelle. Työn luonteen vuoksi oman auton käyttö on lähes välttämätöntä.
Popmaster Oy - 2019-03-22 - unspecified

Kiinteistöhoitaja -

Lahden yhteiskoulu on Lahden yhteiskoulun säätiön ylläpitämä yksityinen oppilaitos, joka toimiiajanmukaisissa tiloissa Lahden keskustassa. Kouluyhteisömme muodostuu peruskoulun 6.-9. luokista,lukiosta ja aikuislukiosta. Peruskoulun noin 600:n ja lukion reilun 400:n oppilaan hyväksi LYKissatyöskentelee
Lahden yhteiskoulun säätiö - 2019-03-22 - unspecified

Kokki keikkatyöhön -

Haemme ammattitaitoisia kokkeja keikkatöihin ja määräaikaisiin työsuhteisiin eri asiakasyrityksiimme Satakunnan alueelle. Lounaskokki, AC-kokki, keittiöapulainen -Ilmianna itsesi! Haussa on tyyppejä, joilta löytyy jo vähintäänkin tutkinto keittiöpuolelta
Barona Oy - 2018-09-01 - unspecified

Kondiittori -

Laitilan Leipä S. Heinonen Oy on valtakunnallisesti toimiva, vakavarainen, kahden erillisen leipomon (perinteinen ja gluteeniton) perustajaperheen yritys. Olemme leiponeet jo vuodesta 1974 alkaen menestyksellisesti. Vahvaa kasvua tukeaksemme, tarvitsemme erityisiä ammattilaisia joukkoomme.Etsimme itsenäiseen
Laitilan Leipä S. Heinonen Oy - 2019-03-20 - unspecified

Laatoittaja -

LAATOITTAJA / KYLPYHUONESANEERAAJAHaemme saneerauskohteisiin pääkaupunkiseudulle vähintään 5 vuoden työkokemuksen omaavaa itsenäiseen työskentelyyn kykenevää laatoittajaa / kylpyhuonesaneeraajaa korjausrakennus kohteisiin.Työnkuvaan kuuluu myös muut korjausrakentamiseen liittyvät työt,
Saneerauspalvelu Allén Oy - 2019-08-10 - unspecified

Laboratoriohoitaja HUSLAB Genetiikan laboratorio -

Kiinnostaako genetiikka? Genetiikan alalla toiminta laajenee ja kehittyy jatkuvasti.  Haemme HUSLABin Genetiikan laboratorioon laboratoriohoitajaa / bioanalyytikkoa toistaiseksi jatkuvaan työsuhteeseen.  Sijoituspaikka on Meilahden sairaala-alueella sijaitseva Genetiikan laboratorio, jossa
HUS - 2019-04-24 - unspecified

Luokanopettaja -

Äänekosken kaupungin opetuspalvelut hakee määräaikaista luokanopettajaa 1.8.2019 - 31.7.2020 väliseksi ajaksi. Sijoituspaikka on Suolahden yhtenäiskoulu. Koulussa on lähes 650 oppilasta ja noin 60 työntekijää. Etsimme henkilöä, jolla on intoa ja halukkuutta yhteis- ja tiimiopettajuuteen.
Äänekosken kaupunki - 2019-05-30 - unspecified

Markkinointisuunnittelija Hyvinkäälle -

Haemme nyt joukkommeMARKKINOINTISUUNNITTELIJAATuottamaan kuva-, video- ja tekstisisältöjä hankkija.fi -sivustolle/verkkokauppaan, someen, sähköpostikirjeisiin sekä muihin valittuihin kanaviin. Sivuston UX:n kehittäminen ja hakukonenäkyvyyden parantaminen ovat osa työnkuvaasi. CRM ja markkinoinnin
Hankkija Oy - 2019-09-01 - unspecified

Mikrotukihenkilö -

Etsimme NOTE-konsernin Hyvinkään toimipisteeseenICT-tukihenkilöä osaksi konsernin IT-tiimiäTulet asiantuntijatehtävissä vastaamaan osaltasi NOTE konsernin IT-ympäristön toiminnasta ja loppukäyttäjien tukipalveluista elektroniikan sopimusvalmistusliiketoiminnassa. Vastaat osallisena konsernin
NOTE Hyvinkää Oy - 2019-08-20 - unspecified

Myyjä Helsingin Sanomien Road showhun, Etelän alu -

Myyjä Helsingin Sanomien Road showhun, Etelän alue Tiedän mitä mietit. Mistä saisin työpaikan täyttämättä pitkää hakemusta tai cv:tä? Nyt olet oikeassa paikassa, sillä me olemme tehneet hakemisen sinulle helpoksi - meille voit hakea
Rainmaker SalesHow Oy - 2018-09-15 - unspecified

Myyjä -

Haemme osa-aikaista myyjää vakituiseen työsuhteeseen kauppakeskus Itiksen Finlayson-myymälään. Sopimustunnit 25-30h/vko. Työajat asettuvat kauppakeskuksen aukiolon mukaan, joten olethan valmis tekemään vuoroja monipuolisesti kaikkina päivinä. Työ
Finlayson Oy - 2018-09-29 - unspecified

Myyjä -

Liity bändiimme!Hard Rock Cafe Helsinki etsii palvelualtista ja rokkaavalla asenteella varustettua myyjää kansainväliseen Rock Shop -tiimiimme määräaikaiseen työsuhteeseen. Työ alkaa huhtikuun puolivälissä ja jatkuu lokakuuhun.Sinulla on vähintään vuoden kokemus myyntityöstä ja koet myynnin
Hel Rock AB - 2019-03-16 - unspecified

Myyntineuvottelija / Account manager -

Helsinki Times is the leading English language online newspaper in Finland, with news, press reviews, culture, sports and opinion columns from distinguished writers. Helsinki Times targets the increasing number of immigrants, diplomats, businessmen and tourists arriving to Finland for long and short-term
Dream Catcher Oy - 2019-08-10 - unspecified

Narikkatyöntekijä -

Haemme asiakaspalveluhenkisiä narikkatyöntekijöitä Porin keskustaan aukeavaan yökerhoon. Työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti ilta- ja yöaikaan viikonloppuihin, mutta työvuoroja on tarjolla myös arkisin. Työvuorot vaihtelevat viikoittain asiakasyrityksen tilausten mukaisesti, joten työ
K-S Turvamiehet Oy - 2019-03-20 - unspecified

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Tule töihin reippaaseen ja osaavaan työyhteisöömme Vantaalle (Vantaa 1-2,4-6,8). Etsimme sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanutta ammattilaista ohjaajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen 31.5.2019 asti. Jos koet omaksesi työn, missä pääset
Eteva kuntayhtymä - 2018-09-13 - unspecified

Postinjakaja -

Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin kaikilla toiminnan
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-09-21 - unspecified

Rakennussiivooja -

Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista RAKENNUSSIIVOOJAA pitkäaikaiseen saneeraushankkeeseen. Odotamme hakijoilta aiempaa kokemusta rakennustyömaiden siivoustöistä, hyvää fyysistä kuntoa ja hyvää suomen kielen taitoa. Hakijalla tulisi olla voimassa
Maximus Oy - 2018-09-05 - unspecified

Ravintolan tarjoilija -

Haemme asiakkaallemme ammattitaitoisia AC-tarjoilijoita Talvisesonkiin 2018-2019 Tahkolle. Edellytämme kokemusta ac- ja buffatarjoilusta. Etsimme luotettavia, nuorekkaita ja ammattiylpeitä tekijöitä! Haemme henkilöä työskentelemään viikottain, sekä
Kairest Oy - 2018-08-16 - unspecified

Resurssiopettaja -

virkaNummen yhtenäiskoulu on Hämeenlinnan läntisellä alueella toimiva 1-9-luokkien yhtenäiskoulu. Koulussamme on oppilaita reilu 900 ja koulun henkilökuntaa 70. Syksyllä 2018 aloitimme koulun uusissa tiloissa Nummikeskuksessa, joka on alueen kylätalo erilaisine palveluineen. Tehtävään kuuluu
Hämeenlinnan kaupunki - 2019-08-10 - unspecified

Särmääjä, Kuortti -

Haemme kone- ja metallialan asiakkaallemme Kuorttiin särmääjää vakituiseen työsuhteeseen.Työhön perehdytetään, joten sinulla ei tarvitse välttämättä olla aikaisempaa kokemusta. Tärkeämpiä ominaisuuksia ovat hyvä asenne työtä kohtaan, huolellisuus ja halu oppia.Työtä tehdään kahdessa
StaffPoint Oy - 2019-01-25 - unspecified

Software Engineers -

We are looking for senior and junior level Software Engineers to various roles in Tampere, Finland. Software Developers You will be a member of a software development team, implementing new features for our Passenger Information System (PIS) products that are used on-board in trains, trams and metros.
Teleste Information Solutions Oy - 2018-08-21 - unspecified

Taloushallinnon trainee -

Greenstep Academyn trainee-ohjelma antaa erinomaiset eväät nykyaikaiseen kirjanpitotyöhön, jossa taloushallintoalan muutoksen ja automaation myötä korostuu konsultoiva asiantuntijarooli.Osallistujilla tulee olemaan koulutuksen päätteksi valmiudet erilaisiin työtehtäviin asiakasyrityksien taloushallinnossa,
Greenstep Oy - 2019-07-16 - unspecified

Tuotantotyöntekijöitä Rovaniemelle -

Haemme asiakkaallemme pikaisesti TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ Määräaikaiseen työsuhteeseen puutuotteiden käsittelyyn ja pakkaamiseen kesän / syksyn ajaksi. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa alan kokemusta, mutta olet nopea oppimaan ja haluat tehdä työsi aina laadukkaasti ja työturvallisuus huomioon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2019-07-31 - unspecified

Turvakaideasentaja -

TurvakaideasentajaKeski-SuomiHaemme turvakaideasentajia vakituiseen tehtävään Keski-Suomen alueelle. Työturvallisuus on meille tärkeää ja tulet olemaan tärkeä osa sen ylläpidossa ja edistämisessä. Turvakaideasentajan tehtäviin kuuluu turvakaiteiden asennusta ja purkua kattoremonttityömaille
Kattokeskus Keski-Suomi Oy - 2019-03-22 - unspecified

Turvatekniikan osaaja Jyväskylän seudulle -

Oletko sinä turvallisuuden uudet kasvot?Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä hetkellä etsimme:Turvatekniikan osaajaa Jyväskylän seudulleSecuritas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys.
Securitas Oy - 2019-09-03 - unspecified

 
 
site syntyy 0.68975019454956 sekuntia