Job Kesämuusikot Kymenlaakso Kouvolan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kesämuusikot

Työnkuvaus:
Kaupungilla olisi tarjota musiikkia harrastavalle ja esiintymiskykyiselle nuorelle kahden viikon kesätyömuusikon pesti, muusikot ovat töissä 10.6. -31.7. välisen ajan kahden viikon jaksoissa. Kouvolan Ydinkeskusta ry toimii keikkojen järjestäjänä ja ns työnjohtajana. Keikkoja on kaduilla, toreilla, vanhusten palvelutaloissa ja erilaisissa kesätapahtumissa eri puolilla kaupunkia. Kesämuusikoista pyritään muodostamaan pieniä, akustisia kokoonpanoja ja valmiit duot ja triot sekä solistit voivat myös ilman muuta jättää hakemuksensa. Bändejä ei valitettavasti voida rekrytoida pelkästään käytännön syistä. Päivittäisiä esiintymisiä kertyy vaihteleva määrä riippuen missä päin Kouvolaa esiintymisiä on. - Kerro hakemuksessasi musiikkiharrastuksestasi ja - opinnoistasi. Paikkoja voivat hakea kouvolalaiset koululaiset ja opiskelijat, jotka ovat syntyneet vuosina 1996 - 2000. Palkka kahden viikon jaksolta on 600 €. Haku päättyy 13.3.2016 ja valituille ilmoitetaan päätöksestä huhtikuun alkuun mennessä. Lisätietoja antaa Reijo Vaurula puh. 02061 56457, reijo.vaurula (at) kinno.fi ja työvoimasuunnittelija Juha Mäkelä puh. 02061 57149, juha.makela (at) kouvola.fi

Työnantajan nimi: Kouvolan kaupunki

Työnantajan osoite: 45100 KOUVOLA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Muusikot, laulajat ja säveltäjät

Maa: Suomi

Alue: Kymenlaakso

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asentaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Haminaan kokenutta työkone- / raskaskone-asentajaa. Tehtävänäsi on toimia kalustovastaavana maanrakennustyömaalla. Työn on tarkoitus kestää n. 2 vuotta. Työt painottuvat huoltoon,
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-03-01 - Kymenlaakso

CNC -KONEISTAJA KOTKAAN (Mazak sorvi) -

Koneenasettajat ja koneistajat
Global Work on vastuullinen ja luotettava auktorisoitu rekrytointialan yritys. Palveluita ovat esimerkiksi Insights Discovery - esimies-, tiimi- sekä vuorovaikutusvalmennukset, SHL:n kompetenssipohjaiset soveltuvuusarvioinnit, Glow coaching - henkilöstön-
Global Work, Lappeenrannan Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Kymenlaakso

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-21 - Kymenlaakso

Kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-03-03 - Kymenlaakso

Kesätyöntekijä, Amarillo Kouvolaan -

Avustavat keittiötyöntekijät
Kymen Seudun Osuuskauppa (KSO) on kymenlaaksolaisten oma kauppa, joka harjoittaa marketkauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppaa, autokauppaa, rauta- ja puutarhakauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa.
Kymen Seudun Osuuskauppa - 2016-04-12 - Kymenlaakso

Kiiteistönhoito ja siivous -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt kesätyöntekijöitä Kouvolaan, Inkeroisiin, Myllykoskelle, Valkealaan ja Kuusankoskelle kiinteistönhoidon ja siivouksen erilaisiin tehtäviin. Yleisimpiä kesätyötehtäviä kiinteistönhoidossa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Kokoonpanotyöntekijöitä (Kouvola) -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaillemme KOKOONPANOTYÖNTEKIJÖITÄ määräaikaiseen työsuhteeseen. Jos sinulla on aikaisempaa kokemusta tuotanto- ja kokoonpanotöistä tai metallialan/rakennusalan töistä, tai koulutus ko.
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-06-27 - Kymenlaakso

Koneinsinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Tulet toimimaan innovatiivisessa koneenrakennusalan yrityksessä projekti-insinööriharjoittelijan tehtävissä. Tehtäviisi kuuluvat mm: -laitekokoonpanojen valvonta ja avustavat kokoonpanotehtävät -avustavat laitesuunnittelutehtävät
Jauhetekniikka Oy Kotka - 2016-05-18 - Kymenlaakso

Koti- ja yrityssiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsimme asiakasyrityksellemme luotettavaa siivoojaa koti- ja yrityssiivoukseen. Odotamme hakijalta kokemusta vastaavista tehtävistä sekä huolellista työn jälkeä. Laitoshuoltajan tai muun siivousalan koulutus on tehtävässä
VMP Group / Plaudite Oy - 2016-04-21 - Kymenlaakso

Laboratoriohoitaja/Bioanalyytikko -

Laboratoriohoitajat
Terveystalo on verkostoltaan Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt,
Suomen Terveystalo Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Mainosten- ja lehtien jakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Jaamme kaupunkilehtiä ja mainoksia kotitalouksiin kaksi kertaa viikossa. Tule meille jakajaksi. Työ sopii koululaisille (kuluvan vuoden aikana 14 vuotta täyttävät), opiskelijoille, eläkeläisille sekä lisätyötä
Jakelusuora Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Myyjä, Elisa / Saunalahti -

Puhelin- ym. myyjät
Myyjä, Elisa/Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija, joka
Enia Oy - 2016-05-20 - Kymenlaakso

Myyjä -

Myyjät
Kiinnostus on ollut valtavaa ja paikat täyttyvät kovaa vauhtia. Muutamia paikkoja on kuitenkin vielä avoinna. Etsimme joukkoomme motivoituneita ja oppimis halukkaita henkilöitä myyjiksi. Tehtäväsi tulee olemaan tuotteidemme
Cleanveritas - 2016-02-26 - Kymenlaakso

Myyjä -

Myyjät
Suomen luotetuin urheilukauppa etsii myyjää. Olet iloinen, rohkea ja osaat kohdata erilaisia ihmisiä ja osaat löytää asiakkaan tarpeet ja vastata niihin. Tykkäät tehdä tuloksellista myyntityötä ja
Avoinyhtiö Jari ja Tuija Seppänen, Intersport Kouvola - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Myyjä Soneralle -

Myyjät
Mietitkö alan vaihtoa tai myynnin ammattilaisena uutta potkua urallesi? Kasvatamme tiimiämme ja haemme nyt viittä myynnin ammattilaista tai sellaiseksi vasta pyrkivää kokopäiväiseen työsuhteeseen FIN Kotimaan Puhelinpalveluiden
Opteam - 2016-05-15 - Kymenlaakso

Myyntiedustaja/puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme Kouvolaan kolmea myyjää myymään kirjoja Suomen 100-vuotis juhlavuoden kirjojen myyntiin. Myymme kirjoja valmiisiin kanta-asiakasrekisteriosoitteisiin. Työssä on mukavat työajat, ainoastaan 5 h/pv. Viihtyisät
Kauppahuone Dolgoruki - 2016-08-17 - Kymenlaakso

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Perhetyöntekijä (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Perhetyöntekijä (sosiaaliala), Neljä Astetta Oy, Kotka Neljä Astetta Oy on valtakunnallisesti toimiva lastensuojelualan yritys. Toimintamme on keskittynyt 0-21 -vuotiaiden lasten, nuorten ja heidän perheidensä välimaaston
Neljä astetta Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Peruskoulun luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Kouvolan kaupungin perusopetuksessa on haettavana Peruskoulun luokanopettajan viransijaisuus (10777) ajalle 1.9.2016-3.6.2017. Viran ensimmäinen sijoituspaikka: Kirkonkylän koulu Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Kouvolan kaupunki - 2016-04-27 - Kymenlaakso

Puhelinryhmän esimies -

Puhelin- ym. myyjät
Toimintamme kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia. Etsimme joukkoomme iloista ja positiivisen asenteen omaavaa puhelinryhmän esimiestä. Tehtäviisi tulee kuulumaan: Käyntiaikojen sopiminen suosituslistoista. Uusien ajanvaraajien haastattelu.
Cleanveritas - 2016-04-12 - Kymenlaakso

Rakennusalan ammattilaisia -

Muut rakennustyöntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Ravintolatyöntekijä, Kouvola -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme ravintolatyöntekijää asiakasyrityksellemme Varuskuntaravintolaan Vekaranjärvelle. Ravintolatyöntekijän tehtäviin kuuluu linjaston täytön, puhtaanapidon ja asiakaspalvelun.lisäksi keittiötyöskentelyä
StaffPoint Oy - 2016-04-24 - Kymenlaakso

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Merikaupunki Kotkassa avoterveydenhuollon palvelualueella on haettavana sairaanhoitajan työsuhde, vakituinen vuosilomantekijä. Tehtävän sijoituspaikkana ovat Kotkan terveysasemat. Työ on päivätyötä. Tutkinto-
Kotkan kaupunki - 2016-03-11 - Kymenlaakso

Särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Halton on sisäilmastoratkaisuihin erikoistunut perheyritys, jolla on toimintaa Suomen lisäksi 30 maassa. Haemme ammattitaitoista särmäyspuristimen käyttäjää Kausalan toimipisteeseen. Odotamme sinulta: tunnet särmäyksen
Halton Oy - 2016-04-21 - Kymenlaakso

Taksinkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Haetaan asiakaspalvelutaitoista ja luotettavaa taksinkuljettajaa. Ikä ei ole este. Työvuoroja on kaikkina vuorokauden aikoina. Edellytyksenä on taksinkuljettajan peruskurssin suorittaminen hyväksytysti. Jos kurssia ei ole vielä
TakSea ky - 2016-04-12 - Kymenlaakso

Tuntiopettaja, AMK -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
AVOIN OPETTAJAN TEHTÄVÄ HAMINAN KAUPUNGIN LASTEN JA NUORTEN KOULUTUSPALVELUISSA Aseman koulussa määräajaksi 1.8.2016 - 31.7.2017 täytettävä: Päätoiminen tuntiopettaja luokilla 1 - 6 Tehtävän
Haminan kaupunki - 2016-05-04 - Kymenlaakso

Tuotantotyöntekijä puusepänteollisuuteen -

Huonekalupuusepät ym.
Haemme puusepänteollisuuden asiakasyrityksellemme tuotantotyöntekijää pidempiaikaiseen, mahdollisesti vakinaistuvaan tehtävään. Työ sisältää monipuolisia puutavaran käsittely- ja jalostustehtäviä,
Plaudite Oy - 2016-08-10 - Kymenlaakso

Työnjohtaja, muut teollisuuden alat -

Teollisuuden työnjohtajat
Raskone Oy. Raskone on yksi Suomen suurimmista hyötyajoneuvoihin keskittyneistä korjaamoketjuista, ja sillä on 20 toimipistettä eri puolilla Suomea. Yhtiö on perustettu vuonna 1994. Raskoneen vuoden 2014 liikevaihto oli 62,4 miljoonaa
Opteam - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Viher-/konetyöntekijä -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt viher-/konetyöntekijää Kouvolaan vakituiseen työsuhteeseen. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus- ja uudistamispalveluita.
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

 
 
site syntyy 0.81986093521118 sekuntia