Job Kesätyöntekijä Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kesätyöntekijä

Työnkuvaus:
Tekninen ja ympäristötoimi luo päivittäisellä työllään asumiselle ja yrittämiselle toimivat ja viihtyisät edellytykset. Kaupunkisuunnittelukeskuksen tehtävänä on suunnitella maankäyttöä Espoossa. Keskus laatii yleis- ja asemakaavat, joilla ohjataan kaupungin kehitystä. Lisäksi keskuksessa laaditaan kaavoitusta tukevat liikennesuunnitelmat. Kaupunkisuunnittelukeskuksessa on tällä hetkellä 135 työntekijää. Espoo on yli 260 000 ihmisen kasvava kotikaupunki, joka työllistää noin 14 000 henkilöä. Kaupungin vahvuutena on korkeasti koulutettu väestö sekä luova ja kehittämismyönteinen ympäristö. Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina Espoo on elävä, kasvava, kehittyvä ja viihtyisä asuinpaikka. Tarjoamme asukkaillemme monipuoliset palvelut, hyvät liikenneyhteydet, hyvin hoidetut viher- ja ulkoilualueet, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monia muita ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Hyvän asiakaspalvelun tekee henkilöstö, joka tuntee espoolaisten asiakkaiden tarpeet. Espoo on moniarvoinen ja -kulttuurinen kaupunki. Monimuotoiset työyhteisöt, joissa erilainen osaaminen ja kokemus yhdistyvät, ovat edellytys espoolaisten asiakkaiden kohtaamiselle. Hyvällä mielellä työskentelevät työntekijät käyttävät osaamistaan laajasti kaupunkinsa hyväksi. Haluamme, että työntekijämme voivat hyvin, kehittävät omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä tuntevat työn iloa omasta työstään. Espoossa työskentelystä on etua. Me tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä. Tarjoamme esimerkiksi apua asunnon hankintaan, taloudellista tukea opiskeluun ja itsensä kehittämiseen sekä työsuhdematkalippuedun ja liikunta- ja kulttuuriedun. Haluamme, että viihdyt Espoossa ja pääset kehittymään maan parhaiden osaajien joukossa. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Liikennesuunnitteluyksikkö etsii yhtä opiskelijaa (lukiolainen tai muu 2. asteen opiskelija) 1 kk ajaksi maastotehtäviin liikennelaskentaan sekä käsittelemään tietoja työpaikalla. Palkka tehtävässä 1000e/kk. Tehtävään voi hakea vain EspooRekry- järjestelmän kautta.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Kirkkojärventie 6 b, 02770 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus:
Kartoituksen ja maanmittauksen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la carte - tarjoilija -

Tarjoilijat
Kun ihmisten mahat mouruavat nälkää ja suut huutavat perusvelliä parempaa apetta on sinun aikasi iskeä. Olet salamana pöydän äärellä ja tyrmäät asiakkaat heti kättelyssä hurmaavalla
Opteam Vantaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

F2F-Varainhankkija / Feissari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SUOMEN PAKOLAISAPU ETSII F2F-VARAINHANKKIJOITA HELSINKIIN Tule mukaan Suomen Pakolaisavun F2F-kampanjaan! Etsimme kesä-syyskuulle (1.6.-30.9.2016) tiimiimme neljää F2F-varainhankkijaa tekemään
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 20-vuotiaalle kehitysvammaiselle naishenkilölle. Avustettavalla on vaikea epilepsia, jonka hoitoon perehdytetään. Avustettava asuu ryhmäkodissa Etelä-Helsingissä ja työ tapahtuu
Newton Sanna - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Imu- / paineautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kalustopäällikkö -

Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
Niemi® Muuttaa Kaiken Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella olemme erikoistuneet tapahtuma-, logistiikka sekä nosto- ja haalauspalveluihin. Huolehdimme vuosittain noin 20
Niemi Palvelut Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Etsimme asiakasyrityksillemme osa-aikaisia kassamyyjiä päivittäistavarakuppaan Nurmijärven alueelle. Henkilöstöpartneri on erityisesti kaupan alan henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin erikoistunut henkilöstöpalveluyritys.
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölö 3 kotihoito Helsingin eteläisessä kotihoidossa työskentelee noin 300 hoitoalan ammattilaista 24 tiimissä, 12 lähipalvelualueella. Tiimeistämme kolme on ruotsinkielisiä.
Helsingin kaupunki. - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee laitoshuoltajaa yrityspalvelukeskus Leijaan. Puhtauspalvelumme huolehtii tilojen siisteydestä. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö lisää ihmisten hyvinvointia.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenohjaaja -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Espoon rakennustyömaille LIIKENTEENOHJAAJIA Työtehtäviin kuuluu liikenteen ohjaaminen rakennustyömaan välittömässä läheisyydessä, niin että työt voidaan tehdä turvallisesti. Aiempi
Selekta Rakennus Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Muuttaja -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
MUUTTAJA, 4 paikkaa, Muuttohaukat Oy (Vantaa) Muuttohaukat Oy hakee pääkaupunkiseudulla erikseen töihin kutsuttavaan työsuhteeseen MUUTTAJIA. Meillä on töissä kivaa! Nyt haemme joukkoomme lisää hyviä tyyppejä,
Muuttohaukat Ky - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Muuttomies -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Solmaster Oy on menestyvä kotimainen teollisuuskemikaalien ja lattiapinnoitteiden valmistaja, joka on vuodesta 1976 lähtien kehittänyt, myynyt ja markkinoinut tuotteita teollisuuden ja rakennusalan käyttöön. Yhtymän
Solmaster Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Pääsuunnittelija/vanhempi suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa. Ohjelmistokehityksessä
Elomatic Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Pikaruokaravintolatyöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Restel
Restel Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Tarjoamme helmikuussa aloittaville uusille työntekijöille ylimääräisen 500 euron bonuksen palkan päälle! Palkkaamme uuteen myyntitiimiimme 2 myyntineuvottelijaa Helsingin ytimessä starttasi uusi helposti myytävä
Riafi Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Rekrytointikonsultti -

Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntijat ja urasuunnittelijat
Briko Oy on rakentamiseen, viher- ja maarakentamiseen, rakennustuoteteollisuuteen sekä talotekniikkaan keskittynyt suomalainen henkilöstövuokrausyritys. Toimintamme kasvaessa haemme nyt
Briko Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja (kärkimies) -

Rakennussähköasentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Etsimme sairaanhoitajia ja sairaanhoidonopiskelijoita kesäloman sijaisuuksiin Hyksin Sisätaudit ja kuntoutus tulosyksikköön Espooseen Jorvin sairaalaan ja Vantaalle Peijaksen sairaalaan. Monipuolinen toimintamme kattaa endokrinologian
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
KESÄTYÖ/ OSA-AIKATYÖ HUONEISTOHOTELLISSA Haemme positiivista, huolellista ja oma-aloitteista siivoojaa osa-aikaiseen kesätyöhön korkeatasoiseen huoneistohotelliin. Laadukkaat huoneistomme sijaitsevat pääosin ydinkeskustan
Huoneistohotelli Gella Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Mustion Linna, jonka historia ulottuu yli 200 vuoden taakse, on Suomen arvokkaimpia kartanoita. Yksityisessä omistuksessa oleva Mustion Linna sijaitsee Länsi-Uudellamaalla ja tarjoaa huikeat puitteet erilaisiin tilaisuuksiin, korkeatasoiset
Oy Svartå Gård Ab - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme Lassila & Tikanoja Oy:lle kahta siivoojaa Kehäradan asemakohteisiin. Työtehtäviin kuuluu alueen asema-alueen ja tilojen siivous. Edellytämme sinulta Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Varatie Vihdin tiimi etsii joukkoonsa yöhoitajaksi lastensuojelualan tai muun vaativan hoitotyön ammattilaista, jolta löytyy asennetta, tahtoa ja positiivista ajattelua työntekoa kohtaan sekä kokemusta yötyöstä.
Familar Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Terveyskeskuslääkäri -

Yleislääkärit
Raaseporin kaupunki hakee terveyskeskuslääkäriä kahteen virkaan. Raaseporissa on yhteensä kolme terveysasemaa; Tammisaaressa, Karjaalla ja Pohjassa. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millä terveysasemalla haluat työskennellä.
Raseborgs stad - Raaseporin kaupunki - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Tiiminvetäjä -

Henkilöstöjohtajat
Oletko luonteeltasi vastuullinen, sosiaalinen ja johtajahenkinen? Kiinnostaisiko sinua muiden ihmisten kannustaminen ja oman tiimin pyörittäminen? Etsimme tiiminvetäjää tsemppaamaan pientä myyntitiimiä ja huolehtimaan
Tmi T.Helminen - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä Hakkilaan! -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
VMP Varamiespalvelu on lähes 30 vuotta toimialaa kehittänyt, yksi Suomen johtavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä, jonka ydinosaamista on henkilöstövuokraus ja rekrytointi kaikille toimialoille. Meillä on ilo
VMP Group / Bework Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme kesätyöntekijöitä pääkaupunkiseudulle asiakaspalvelutehtäviin noutopihoille ja myymälöihin. Sinulla on halua ja intoa hyvään asiakaspalveluun ja uuden oppimiseen. Olet täysi-ikäinen,
DT Finland Oy/STARK - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa

Vuokravälittäjiä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Realia Management Oy on kiinteistöjohtamiseen erikoistunut yritys. Keskeisiä palvelujamme ovat ylläpidon johtaminen, asuntovuokraus, toimitilavälitys sekä arviointi- ja konsultointipalvelut. Realia Managementissa työskentelee
Realia Management Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme maanrakennusalan asiakkaallemme YHDISTELMÄ- ja KASETTIAUTONKULJETTAJIA. Työ on PK-seudulla ison rakennusprojektin maa-aineksen ajoa. Jos olet luotettava ja osaava kuljettaja, niin työtä on paljon tekijälle! - Ammattiajolupa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.3432869911194 sekuntia