Job Kesätyöntekijä Satakunta UPM-Kymmene Oyj - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee globaalisti noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM Rauman tehtaaseen kuuluu kolme paperikonelinjaa, revintämassaosasto, kaksilinjainen kuorimo, kaksi hiomoa, kaksi kuumahiertämöä, vesilaitos ja biologinen jätevedenpuhdistamo sekä fluff-sellulinja. Paperikoneilla valmistetaan aikakauslehtipapereita - yhdellä koneella kiillotettua, superkalanteroitua SC-paperia ja kahdella päällystettyä LWC-paperia. Raumalla valmistetun paperin loppukäyttökohteita ovat aikakauslehdet, myyntikuvastot sekä erilaiset mainospainotuotteet. Tehtaan koneiden ja laitteiden kunnossapito on merkittävä osa tehtaan toimintaa. Lisäksi tehtaalla valmistetaan revintämassaa eli fluff-sellua hygienia- ja kattaustuotteiden raaka-aineeksi. Paperin tuotantokyky on 1 000 000 tonnia ja fluff-sellun 150 000 tonnia. Paperinvalmistukseen käytetään vuosittain yli 1,3 miljoonaa kuutiometriä kuusipuuta ja 165 000 tonnia sellua. Rauman tehtaalla työskentelee noin 560 henkilöä. Etsimme nyt UPM Rauman paperitehtaallemme KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Tuotannon, biovoimalaitoksen ja kunnossapidon prosessitehtäviin. Rauman paperitehtaalla pääset tutustumaan monipuoliseen prosessiteollisuuteen ja kehittämään tiimityöskentelytaitojasi. Tehtaamme tuotanto toimii seitsemänä päivänä viikossa ympäri vuorokauden. Tuotannon kesäharjoittelijat sijaistavat vakituisen henkilöstön lomia erityyppisissä tehdasolosuhteissa. Osa kesätyöpaikoista sijoittuu kunnossapito- ja tukitoimintoihin, joissa pääsääntöinen työaika on päivätyö. Työllistämme alan opiskelijoita tuotannon prosessitehtäviin, tuotanto- ja biovoimalaitoksen mekaanisen ja sähköautomaatiokunnossapidon tehtäviin sekä laboratoriotehtäviin. Lisäksi kesätöitä on tarjolla varastoissa, vartioinnissa ja kiinteistöjen kunnossapidossa. Palkkaamme kokeneempia hakijoita tuotannon työnjohtotehtäviin. Rauman tehtaalle voi hakea myös toimihenkilötehtäviin, jotka käsittävät hallinnon ja myynnin tukitehtäviä. Tuotantolaitoksissamme edellytetään sujuvaa suomen kielen taitoa. Englannin kieli katsotaan eduksi. ODOTAMME Me UPM:llä arvostamme vastavuoroista luottamusta, tuloksien saavuttamista yhdessä sekä rohkeaa uudistumista. Näiden arvojen jakamista odotamme myös kesätyöntekijöiltämme. Lisäksi oma-aloitteisuus ja positiivinen asenne sekä kyky saattaa asiat päätökseen ovat piirteitä, joista arvostamme. Monilla tehtailla kesätyöntekijät työskentelevät kolmessa vuorossa, joten edellytämme hakijoilta myös mahdollisuutta vuorotyöhön. Turvallisuus on meille erityisen tärkeää ja edellytämme myös kesätyöntekijöiltämme sitoutumista 0-tapaturmatavoitteeseemme sekä sen vaatimiin toiminta- ja työskentelytapoihin. TARJOAMME Tarjoamme kesätyöntekijöillemme kannustavan ja mukavan työyhteisön. Meillä pääset oppimaan ja kehittymään turvallisessa työympäristössä. Kesätyöntekijämme jatkavat usein UPM:llä myös seuraavien kesätöiden tai opinnäytetöiden merkeissä. UPM on tupakoimaton työpaikka.
Työnantajan nimi: UPM-Kymmene Oyj
Työnantajan osoite: 26100 RAUMA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alue-edustaja -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset
Pohjolan LVIturva oy - 2016-08-02 - Satakunta
Designer for E&IC Field Design Layout Changes -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-08-02 - Satakunta
Engineer - Steel Design -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are looking for a Steel Design Engineer for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts in October, estimated duration
Nipromec Oy - 2016-08-10 - Satakunta
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Lounais-Suomen Avustajakeskus/TSLY ry välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Yhteyshenkilönä toimii Avustajakeskuksen työntekijä. Avustajan valinnasta päättää työnantaja
Turun seudun lihastautiyhdistys r.y. - 2016-04-19 - Satakunta
Kaksi lähihoitajaa -
Lähihoitajat
Lähihoitajan tehtävät vammaispalveluissa, palveluasunto Jokisuistossa. Pätevyysvaatimuksena lähihoitajan tehtävään on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen tutkinto. Työkokemus
Porin kaupunki - 2016-02-15 - Satakunta
Keittäjä, kokki -
Avustavat keittiötyöntekijät
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Kesätyöntekijä -
Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Kolkuttaako jo lukulomat ovella? Meneekö loppukevät todistusta odotellessa? Etsimme 10 kesätyöntekijää Lahden toimipisteeseemme myyntineuvottelijan tehtävään. Finnacta
Finnacta Oy - 2016-02-24 - Päijät-Häme
Kesätyöntekijä -
Metsurit ja metsätyöntekijät
Puunhankinta ja metsätalous, UPM Metsä hankkii puuraaka-aineen UPM:n tehtaille Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Valtaosan puusta hankimme Suomesta yksityismetsänomistajilta, joille tarjoamme myös monipuolisia metsänhoito-
UPM-Kymmene Oyj - 2016-02-15 - Pohjois-Savo
Kesätyöntekijä yrityksen piha-alueen hoitoon -
Avustavat puutarhatyöntekijät
Suomen Hyötytuuli Oy - 2016-04-13 - Satakunta
Kirpputorimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Satakunnan Vanhempainyhdistystentuki ry. - 2016-03-30 - Satakunta
Kunnossapitoasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut.
Kaiku HR Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Lead Buyer -
Ostajat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are now looking for a Lead Buyer for our client in Olkiluoto. Work starts
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-07-15 - Satakunta
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Rauman tilausliikenne - 2016-04-21 - Satakunta
Muottikirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-09-10 - Satakunta
Myyntiedustaja kotitalouksille -
Myyntiedustajat
Suomen Ilmakuva Oy:n kuva-arkistoon kuuluu yli 4 miljoonaa ilmakuvaa 1950-luvulta alkaen. Kuvaamme myös jatkuvasti uusia ilmakuvia. Jos sinulla on aikaisempaa suoramyyntikokemusta tai halu oppia vapaa, mielenkiintoinen ja haastava ammatti myyntialalta
Suomen Ilmakuva Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Myyntineuvottelija, kesätyö -
Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ .Täytä lomake nyt, niin lupaamme ottaa sinuun yhteyttä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-05-28 - Satakunta
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin! Maksamme kaikille uusille myyjille takuupalkkaa 8€/h. Voit ansaita enemmänkin provisioilla ja bonuksilla, mutta tienaat varmasti vähintään 8 euroa tunnissa. Voit tulla työskentelemään vakituisesti
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-04-12 - Satakunta
Osa-aikaisia siivoojia Eurajoelle -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Perhepäivähoitaja / Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Kasvun Lähde ry avaa kristilliseen Taimitarha-ryhmiksen. Lastenhoitajan tai vastaavan koulutuksen omaavat työntekijät hoitavat max 8 lasta toimipaikassa Kankaanpään keskustassa. Työhön kuuluu lasten hoitamisen lisäksi
Kasvun Lähde / Karilainen Salla - 2016-07-15 - Satakunta
Perusopetuksen tuntiopettaja (FY, MA) -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Porin sivistystoimen virat ovat kaupunkikohtaisia. Virkojen sijoituspaikat määrätään valintapäätöksen jälkeen. Viikkotunnit vaihtelevat lukuvuosittain. Kelpoisuusvaatimuksena on asetus opetustoimen henkilöstön
Porin kaupunki - 2016-03-05 - Satakunta
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Kiinalainen pioni oy - 2016-08-02 - Satakunta
Sähkökeskusasentaja, Pori -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Haemme Porin seudulle asentajia sähkökeskusten mekaaniseen ja sähköiseen kokoonpanotyöhön. Hakijoilta odotamme: - Sähkö-/automaatioalan tai asentajan koulutustaustaa - Sähkö-/automaatioalan työkokemusta
Innolink Staff Oy - 2016-05-02 - Satakunta
Sairaanhoitajia ja lähihoitajia -
Lähihoitajat
Esperi Palvelukoti Omenapuu tarjoaa mielenterveys- ja päihdekuntoutujille asumispalvelua turvallisessa ympäristössä. Yksikössä on erikoistuttu mielenterveys- ja päihde ongelmista toipuvien henkilöiden psykososiaaliseen
Esperi Care Oy - 2016-02-15 - Satakunta
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
A-klinikkasäätiön Kokemäen perhe- ja päihdeklinikka (www.a-klinikka.fi/kokemaki) on perheneuvola- ja päihdehoitopalveluihin erikoistunut avohoitoyksikkö. Klinikan toiminta-alueena on kuusi Satakunnan kuntaa, joiden yhteinen
A-klinikkasäätiö, Länsi-Suomen palvelualue - 2016-02-15 - Satakunta
Tarkastaja -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Virastomme edistää
Lounais-Suomen aluehallintovirasto - 2016-02-15 - Satakunta
Team Leader - method engineer -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the
Kaiku HR Oy - 2016-03-01 - Satakunta
Työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Haemme raudoitusliikkeeseen työjohtajaa /määrälaskijaa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Vaatimuksena on kuvanlukutaito sekä työkokemus rakennusalan työjohdon tehtävistä. Työtä voi osittain
Amiko Pori Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Valimotyöntekijä -
Muotin- ja keernantekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Varastotyöntekijä Raumalle -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Varastotyöntekijä Raumalle Haemme asiakasyrityksellemme varastotyöntekijää Raumalle. Tehtävässä toimit hoitaen monipuolisesti varaston eri työtehtäviä, kuten tavaran vastaanottoa ja hallintaa. Pidät
Aputeam Oy - 2016-02-15 - Satakunta
WCS-suunnittelija -
Sovellusohjelmoijat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoisia WCS-Suunnittelijoita. Odotamme hakijoilta: -Ohjelmointitaitoa -Java, Proggress, osaaminen vähintään yhdessä näistä -Olio-ohjelmointitaito -Tietokantaosaaminen -Matkustusvalmius -Asiakaspalvelutaitoinen
Innolink Staff Oy - 2016-02-15 - Satakunta