Job Kesätyöntekijä siivoustehtäviin Lappi ISS Palvelut Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kesätyöntekijä siivoustehtäviin

Työnkuvaus:
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÄÄ Muonion seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden ylläpitosiivous, porrassiivous ja mahdollisesti myös ikkunanpesu ja suursiivoukset. Työajat vaihtelevat arkipäivistä viikonloppuun, aamuvuorosta iltaan; pääasiassa oma käytettävyytesi on tässä rajana. Kiireisin lomakausi alkaa juhannuksen jälkeen ja jatkuu aina syyskuun loppuun saakka, mutta osalle hakijoista voimme tarjota töitä jo huhtikuusta alkaen. Toivomme sinulta iloista asiakaspalveluasennetta, oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoisuutta. Olemukseltasi olet siisti, ja työnjälkesi on kunnollista. Olet lisäksi motivoitunut, ja opit mielelläsi uutta. Arvostamme aikaisempaa kokemusta siivousalan töistä, mutta huomioimme myös muiden alojen työkokemuksen. Osa tehtävistämme vaatii 18 vuoden iän ja nuhteettoman taustan. Kaikki kohteemme eivät sijaitse julkisten kulkuyhteyksien varrella. Tarjoamme vaihtelevaa työtä ja tärkeän roolin isossa palvelualan yrityksessä. Täytä sähköinen hakemuksesi huolella viimeistään 29.5.2016 osoitteessa www.iss.fi. Hakemusten käsittelyn aloitamme jo hakuaikana. Muista merkitä hakemukseen mille ajalle ja miltä alueelta etsit töitä, sekä mahdolliset vuoroihin liittyvät rajoitukset. ISS Palvelut on jo kuudetta kertaa mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa. Kampanjassa kehitämme suomalaista työelämää sekä sitoudumme kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen. Lue lisää www.kesaduuni.org ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme henkilöstövaltaisia tukipalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 517 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 11 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 75 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com, www.facebook.com/duunISSa - ISS on savuton työpaikka -

Työnantajan nimi: ISS Palvelut Oy

Työnantajan osoite: 99300 MUONIO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Lappi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ammatti- ja apumiehiä prosessipuhdistukseen -

Muut prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme Lassila & Tikanojalle prosessipuhdistuksiin ammatti- ja apumiehiä teollisuuden huoltoseisokkeihin. Töitä on myös tarjolla huoltoseisokkien lisäksi muissa ympärivuotisissa prosessipuhdistusalan tehtävissä.
Opteam Lappi - 2016-02-15 - Lappi

Business Controller -

Talousjohtajat
Our client is looking for an experienced Business Controller for their offices in Kemi Business Controller Your job description includes administration of all business units and financial risk analyzing in order to make recommendations for effective solutions.
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Lappi

Erityisopettajan virka -

Erityisopettajat
Kittilän kunnassa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva perusopetuksen laaja-alainen erityisopettajan virka (yläkoulu) 1.8.2016 alkaen. Haastatteluun kutsuttavien tulee esittää kelposuutta osoittavat todistukset. Ennen viran vastaanottamista
Kittilän kunta - 2016-02-18 - Lappi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle naiselle kodin ulkopuollella liikkumiseen ja asiointiin sekä liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin. Työaika on n.40h/kk ja työajat on soviteltavissa. Työpaikka sijaitsee
Marketta Savukoski - 2016-02-15 - Lappi

Kalusteasentaja -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Vahvistaaksemme toimintaamme haemme Rovaniemen Puustelliin keittiöremonttikohteiden kalusteasennuksiin itsenäisenä yrittäjänä toimivaa, remonttitaitoista kalusteasentajaa. Arvostamme palveluhenkisyyttä ja joustavuutta.
Puustelli Group Oy - 2016-07-28 - Lappi

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Äkäslompolo on aito lappilainen kylä, joka sijaitsee seitsemän tunturin syleilyssä, Yllästunturin juurella Ylläs on tunnettu erityisen hyvistä retkeilymahdollisuuksistaan sekä monipuolisista rinteistään.
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Lappi

Kerroshoitaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Oletko SINÄ, etsimämme reipas, joustava ja tunnollinen työntekijä.Haluatko työskennellä Suomen parhaimpiin valitussa hotellissa ? Sinä, joka arvostat puhdasta jälkeä ja olet nopea oppimaan uutta. Paikka, johon
Banssi lappi Oy - 2016-03-03 - Lappi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Pirttihirmu on lähiruokaravintola, joka on toiminut Seinäjoella kesästä 2014. Avaamme uuden ja uljaan Pirttihirmun Tornioon, Lapparin Elämystehtaaseen kesäkuussa 2016. Ravintola Pirttihirmu kuuluu Duudsonit Activity
Arctic Action Oy - 2016-05-22 - Lappi

KOKKI -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Harrinivan Lomakeskus on kasvava perheyritys, joka tarjoaa monipuolisia ohjelma-, majoitus- ja ravitsemuspalveluita Muoniossa. Asiakaskuntamme koostuu lähes kokonaan keskieurooppalaisista. Lisätietoja www.harriniva.fi. Tarjoamme sinulle haastavan,
Harrinivan Lomakeskus Oy - 2016-03-16 - Lappi

Kunnossapitoinsinööri vesiverkostoihin -

Yhdyskunta- ja liikennesuunnittelijat
KUNNOSSAPITOINSINÖÖRI VESIVERKOSTOIHIN Vesiverkostojen kunnossapitoinsinöörinä vastuullasi on em. toimintojen kunnossapito, ennakkohuollot ja niiden kehittäminen, painottuen tilaajarooliin. Tehtäviisi kuuluu muun muassa
Napapiirin Energia ja Vesi Oy - 2016-09-10 - Lappi

Lehtori, äidinkieli/S2-kieli -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Lapin ammattiopisto on suurin Rovaniemen koulutuskuntayhtymän kolmesta ammatillisesta oppilaitoksesta. Ammattiopistossa voi opiskella ja hankkia ammatillista perus- ja aikuiskoulutusta niin oppilaitoksessa kuin oppisopimuksella kaikilla koulutusaloilla
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - 2016-05-20 - Lappi

Lukkoseppä -

Työkaluntekijät ja lukkosepät

Rovaniemen Lukkopalvelu Oy - 2016-04-24 - Lappi

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Rovaniemen asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Lappi

Palveluesimies -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Toimintamme kasvaessa haemme ammattitaitoista PALVELUESIMIESTÄ siivouspalveluiden tuottamiseen ja toteuttamiseen lentoasemalle. ISS siivouspalvelut huolehtii kiinteistöjen ja toimitilojen puhtauspalvelusta
ISS Palvelut Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Palveluesimies Tornioon -

Vartijat
Pidämme haasteista. Entä sinä?Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme. Tällä hetkellä etsimme: Palveluesimiestä
Securitas Oy - 2016-02-24 - Lappi

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Ravintola Poron Bensis sijaitsee Levin Gondolialueen vieressä. Monipuolinen myymälä, huoltamo ja ravintola palvelevat matkaajia ja paikallisia. Haemme Poron Bensikselle kahvila-ravintolaan työntekijää. Hakemukset kirjallisena
Hullu Poro Oy - 2016-08-02 - Lappi

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kesälomien ajaksi haetaan Pelkosenniemen terveyskeskuksen vuodeosastolle sairaanhoitajan sijaista ajalle 1.6-31.8.2016 Terveyskeskuksen vuodeosasto on 24-paikkainen. Akuuttipotilaita on noin puolet ja pitkäaikaispotilaita noin puolet. Työ
Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä - 2016-02-23 - Lappi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja Kesätyö -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÄÄ Humppilaan siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen ja myymälöiden ylläpitosiivous,
ISS Palvelut Oy - 2016-03-24 - Kanta-Häme

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Lappi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-08-17 - Satakunta

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Kemijärvi on n. 8 000 asukkaan tuntureiden kaupunki taivaan tulien loisteessa. Vesistöjen ympäröimänä Kemijärvi tarjoaa asukkailleen ja matkailijoille loistavat harraste- ja ajanviettomahdollisuudet sekä viihtyisän
Kemijärven kaupunki, hyvinvointipalvelualue - 2016-05-22 - Lappi

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Lapland Hotel Riekonlinna sijaitsee enää päivämatkan päässä Jäämerestä, Saariselän palvelujen keskellä. Haemme asiakasyrityksellemme Lapland Hotel Riekonlinnaan tarjoilijoita tulevaan kesä-
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Lappi

Toimistoavustaja -

Toimistoavustajat
Haemme yhdistykseemme järjestöavustajaksi nuorta työntekijää Raha-automaattiyhdistyksen Paikka auki -avustusohjelman rahoituksella. Lisätietoa avustusohjelmasta: www.ray.fi ja www.paikkaauki.fi Tarjoamme sinulle mahdollisuuden
Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry - 2016-02-15 - Lappi

Trukinkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Keitele Groupin liikevaihto vuonna 2015 oli yli 170 miljoonaa
Keitele Group - 2016-02-15 - Lappi

Tutkijatohtori -

Matemaatikot, aktuaarit ja tilastotieteilijät
Lapin yliopiston profiili on arktisen ja pohjoisen muutoksen tutkimus. Arktisten alkuperäiskansojen tutkimus tukee yliopiston profiilia. Arktisten alkuperäiskansojen tutkimus määritellään laajasti siten, että alkuperäiskansoja
Lapin yliopisto - 2016-03-03 - Lappi

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Rovaniemen Keskus-Burger Oy, Hesburger Sampokeskus - 2016-05-25 - Lappi

 
 
site syntyy 4.0007929801941 sekuntia