Job Kesätyöntekijä viherpalveluun Etelä-Karjala ISS Palvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme reipasta VIHERALAN TYÖNTEKIJÄÄ Lappeenrantaan kesäkaudelle 2016. ISS:n viherpalvelut tarjoaa asiakkailleen monipuolisia ja räätälöityjä palveluja, mm. viheralueiden hoitoa ja perusparannusta, viherkasvien hoitoa sekä viheralueiden suunnittelu- ja konsultointipalveluita. Ammattitaidolla hoidettu ympäristö lisää viihtyvyyttä. Tehtäviin kuuluu puiden, pensaiden, perennojen ja kesäkukkien hoitoa, nurmikon leikkaamista, roskakierroksia ja muita kunnossapidon työtehtäviä. Rakennuspuolella tehdään esimerkiksi kiveyksiä, nurmikoita ja istutuksia. Toivomme sinulta oma-aloitteista, innostunutta asennetta työhön ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Työ on fyysistä ulkoilmatyötä, jota tehdään huonollakin säällä. Olet mielellään viheralan koulutuksen omaava, viherrakennustaitoinen, alan opiskelija tai alalla aiemmin työskennellyt henkilö. Ajokortti ja paikallistuntemus katsotaan eduksi. Tarjoamme sinulle kausityötä mukavassa työporukassa viheralan monipuolisissa työtehtävissä. Haemme kesätyöntekijää ajalle 30.5.-31.8.2016. Täytä sähköinen hakemuksesi viimeistään 15.5.2016. Lisätietoja löydät kotisivuiltamme osoitteesta www.iss.fi. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. ISS Palvelut on jo kuudetta kertaa mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa. Kampanjassa kehitämme suomalaista työelämää sekä sitoudumme kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen. Lue lisää www.kesaduuni.org ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme henkilöstövaltaisia tukipalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 517 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 11 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 75 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com, www.facebook.com/duunISSa - ISS on savuton työpaikka -
Työnantajan nimi: ISS Palvelut Oy
Työnantajan osoite: 53100 LAPPEENRANTA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus:
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Karjala
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Betonituotetyöntekijä, teollisuus -
Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme työntekijää betonituotetehtaalle. Työ pitää sisällään elementin valua,villotusta ja raudoitusta. Kuvien luku taito on eduksi mutta ei
Saimaan Työpalvelu Oy - 2016-04-19 - Etelä-Karjala
Elintarvikesiivooja iltatyöhön -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-15 - Pirkanmaa
Erikoislääkäri tai erikoistuva lääkäri -
Erikoislääkärit
Avoinna on erikoislääkärin viransijaisuus 31.12.2016 saakka. Virkasuhdetta on mahdollisuus jatkaa. Palkka ja koulutusmahdollisuudet ovat erittäin kilpailukykyiset ja seniorituki on hyvä. Suomen Medisiinariliitto valitsi keskussairaalamme
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-09-10 - Etelä-Karjala
Eristäjä / eristyspeltiseppä -
Eristäjät
Haemme asiakasyrityksellemme eristäjää ja eristyspeltiseppää putkilinja- ja teollisuuserityksiin Imatralle. Edellytämme hakijoilta aikaisempaa kokemusta teollisuuseristäjän tehtävistä ja voimassa olevaa
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-30 - Etelä-Karjala
Kassamyyjiä -
Myyjät
ETSIMME KAUPPIASHENKISIÄ KASSAMYYJIÄ K-CITYMARKET IMATRAN KASSAOSASTOLLE Nautitko asiakaspalvelusta ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta? Oletko valmis tekemään töitä hyvässä porukassa ja palvelemaan asiakkaita
Kesko Oyj - 2016-04-12 - Etelä-Karjala
Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Rauman seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-28 - Satakunta
Kesätyöntekijöitä turvallisuusalan tehtäviin -
Vartijat
Haemme KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ turvallisuuspalveluiden tehtäviin Lahden seudulle. Yleisimpiä kesätyötehtäviä turvallisuusalalla ovat aula-, piiri-, paikallis- sekä myymälävartiointi. Työvuorot
ISS Palvelut Oy - 2016-04-24 - Päijät-Häme
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Hidir Demirel T:mi - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
TurvaTuote Saitseff Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Loppusiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi kaakko Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Myyjä -
Myyjät
Friitala on tunnettu laadukkaiden nahkavaatteiden, laukkujen ja kenkien tuotemerkki Suomessa jo yli 120 vuoden ajan. Haemme nyt Lappeenrannan myymäläämme lisää ammattitaitoista myyntihenkilökuntaa. Odotamme sinulta: -aikaisempaa
Friitala Fashion Oy Ltd - 2016-04-12 - Etelä-Karjala
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Tule mukaan menestystiimiin! Kymppi-Katto kasvaa vauhdilla. Meillä on tarjota asiakkaille toimivin paketti, siksi meillä kauppa käy: Teemme katot, ulkoverhoukset, ikkunat ja ovet - kaikki kerralla kuntoon! Kymppi-katon ja sisaryrityksen
Kymppi-Katto Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Suomen terveysravinto työllistää tällä hetkellä 50 alan ammattilaista. Erityisen kova kysyntä tuotteillemme mahdollistaa nyt ständitiimimme kasvattamisen Suomen laajuisesti yli 10 eri kaupunkiin. Ständimyyjänä
Suomen Terveysravinto - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
Myyntineuvottelija, osa-aikainen -
Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, osa-aikainen Etsitkö töitä opiskelujen oheen tai muuten vain lisätienestejä? Enia Oy markkinoi Saunalahden liittymiä sekä Elisan elämyksellisiä ja monipuolisia palveluja suomalaisille kuluttajille.
Enia Oy - 2016-06-04 - Etelä-Karjala
Nuorisotyönohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Parikkalan seurakunnassa on avoinna NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRANSIJAISUUS 1.3.2016 - 28.2.2017 väliseksi ajaksi. Vastuualueena on varhaisnuoriso-, nuoriso- ja rippikoulutyö. Kelpoisuusehtona on piispainkokouksen hyväksymä tutkinto.
Parikkalan seurakunta - 2016-03-04 - Etelä-Karjala
Opettaja, rakennusala -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Saimaan ammattiopisto Sampossa on haettavana määräaikainen rakennusalan opettajan tehtävä aikuiskoulutukseen ajalle 1.8.2016 - 31.12.2016. Kelpoisuusvaatimuksena on rakennusmestarin koulutus tai ylempi rakennusalan koulutus ja
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-06-22 - Etelä-Karjala
Palveluesimies -
Toimistotyön esimiehet
Toimintamme kasvaessa haemme ammattitaitoista PALVELUESIMIESTÄ siivouspalveluiden tuottamiseen ja toteuttamiseen Rauman seudulle. ISS:n siivouspalvelut huolehtii kiinteistöjen ja toimitilojen puhtauspalvelusta ja viihtyvyydestä. Ylläpito-
ISS Palvelut Oy - 2016-05-28 - Satakunta
Palvelumyyjiä -
Myyntiedustajat
tsimme Fin Kotimaan Puhelinpalveluille PALVELUMYYJIÄ vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Fin Kotimaan Puhelinpalvelut on Call Center-alan ammattilainen, jonka tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaat Soneran ja Viasatin myyntituotteet. Työ
Barona Henkilöstöpalvelut Oy, Kotka - 2016-02-15 - Etelä-Karjala
peruspesijöitä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Projektipäällikkö rakennustekniikka -
Rakennusalantyönjohtajat
Haemme RAKENNUSALAN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ/TYÖNJOHTAJAA Kemiin ISS Palvelujen kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus- ja uudistamispalveluita.
ISS Palvelut Oy - 2016-03-10 - Lappi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan reipasta tiimityöhön sopivaa suomen kielen taitoista siivoojaa kokopäivätyöhön. Työ on päivätyötä arkisin. Ajokortti eduksi, mutta ei välttämätön. Tiedustelut arkisin klo
Kiinteistöhuolto Kantola Oy - 2016-03-09 - Etelä-Karjala
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-12 - Lappi
Taidekasvattaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Haemme taidekasvattajaa esiopetusta taidolla ja taiteella -hankkeeseen ajaksi 3.10.2016 - 2.6.2017. Työ on vuositasolla osa-aikaista, työpäiviä ovat esiopetuksen toimintapäivät. Esiopetusta taidolla ja taiteella -hankkeen
Lappeenrannan kaupunki - 2016-09-10 - Etelä-Karjala
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Etsimme nyt Lappeenrantaan TAKSINKULJETTAJAA. Vuoroja on vaihtelevasti kuukaudessa, jonkin verran työntekijä voi itsekin vaikuttaa työvuoroihin. Edellytämme kuitenkin mahdollisuutta ajaa ilta- ja yövuoroja ja tarvittaessa viikonloppuisin.
Kajon Oy - 2016-03-18 - Etelä-Karjala
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme aktiivisia palveluvastaavia siivoustyöhön. Tehtävä on vakituinen osa-aikainen (37,5 h/vko). Työtä tehdään arkisin alkaen klo: 6.00-14:00. Tehtävä sisältää
SOL Palvelut Oy - 2016-03-01 - Etelä-Karjala
Tuntiopettaja (liiketal.pt., visuaal. myyntityö) -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Saimaan ammattiopisto Sampo hakee liiketalouden perustutkintoon ammatillisten aineiden tuntiopettajaa, jonka tehtävänä on visuaalisen myyntityön opetus nuorten ja aikuisten koulutuksissa Lappeenrannan ja Imatran toimipisteissä.
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Karjala
TV- ja Viihdepalvelumyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Meillä DNA:lla vallitsee nuorekas ja rento tekemisen meininki, johon kelpaa liittyä, olitpa sitten jo kannuksesi myynnin parissa ansainnut tai vasta uuden uran alkutaipaleella. Meillä sinusta kasvaa TV- ja Viihdepalvelumyyjä Päätehtäväsi
Barona Sales Services Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala
Venäjän toimitusten hoitajaa -
Huolitsijat, tulli- ja laivanselvittäjät
Haemme Lappeenrantaan VENÄJÄN KULJETUSTEN HOITAJAA Haemme raaka-aineteollisuusalalla toimivalle asiakasyrityksellemme Venäjälle suuntautuvien kuljetusten hoitajaa. Työtehtäviin kuuluvat mm. -sopia kuljetusliikkeiden kanssa
VMP GROUP / Fegato Oy - 2016-08-10 - Etelä-Karjala