Job Kesätyöpaikkoja Lahdessa Päijät-Häme RTK-Palvelu Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kesätyöpaikkoja Lahdessa

Työnkuvaus:
Kesätyöpaikkoja Lahden yksikössä Haemme energisiä, reippaita ja oma-aloitteisia kesätyöntekijöitä. Kesätyöpaikkoja on tarjolla siivouksessa eri asiakaskohteissamme. Kohteet vaihtelevat toimistoista teollisuuskiinteistöihin, ja sinun osaamisesi ja kokemuksesi perusteella yhdessä katsomme sinulle soveltuvat kohteet ja työtehtävät. Etsimme alan konkareita, mutta tarjoamme myös nuorille tärkeää työkokemusta. Olemme vastuullisesti toimiva työnantaja ja olemme sitoutuneet toimimaan Vastuullinen kesäduuni-kampanjan arvojen mukaisesti. Me perehdytämme sinut asiaankuuluvasti tehtäviin ja tuemme sinua koko työsuhteen ajan. Auki olevia tehtäviä on jatkuvasti ja työsuhteet vaihtelevat osa-aikaisista kokopäiväisiin ja aloitus sovitaan joustavasti. Hae siis rohkeasti meille töihin! Etusijalla tehtäviin valittaessa ovat 18-vuotta täyttäneet henkilöt. Haastatteluun kutsuttavilla tulee olla sujuva suomenkielen taito. Työt edellyttävät fyysisen työn vaatimaa kuntoa. Mainitse hakemuksessasi ajanjakso, milloin olet käytettävissä, ja haetko kokoaikaista vai osa-aikaista työtä. Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesimies Salme Kelontekemä puh. 029 029 3415. Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta viimeistään 16.5.2016.

Työnantajan nimi: RTK-Palvelu Oy

Työnantajan osoite: 15100 LAHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Päijät-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja myyntineuvottelijoita -

Myyntiedustajat
Oletko vailla iltatyötä tai lisätuloja opiskelun ohelle? Palkkaamme syksylle lisää osapäiväisiä työntekijöitä pääosin ilta- ja viikonlopputyöhön Lahden toimistolle, ihan keskustan
Buusteri Oy, Lahti - 2016-07-28 - Päijät-Häme

Asiakashankkija -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- ja lämpöjohtosaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset
KotiSun Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme asiakkaallemme Heinolan Torilla sijaitsevan kahvilaan leipomistaitoista kahvilatyöntekijää. Toivomme sinulta mielellään alan tutkintoa, tai ainakin jonkin verran kokemusta ravintola/ kahvila-alan työstä. Tehtävä
Opteam/ Hämeen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Kaivinkoneen perämies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme kaivinkoneen perämiestä. Toivomme sinulta aiempaa työkokemusta rakennus/maanrakennusalan työtehtävistä. Tehtävä edellyttää hyvää fyysistä kuntoa sekä oma-aloitteista
Amiko Lahti Oy - 2016-08-02 - Päijät-Häme

Keittiöapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät

Manhattan Steak House - 2016-07-15 - Päijät-Häme

Kenkä- ja laukkumyyjä -

Myyjät
KRM Kenkä Oy on ECCO - jalkineiden vähittäiskauppaa harjoittava yritys jonka omistaa sveitsiläinen KRM Ag .KRM Ag:n omistaa kokonaisuudessaan Ecco EMEA AS. ECCO on maailman johtava miesten, naisten ja lasten innovatiivisten ja mukavien
KRM Kenkä Oy - 2016-03-25 - Päijät-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen valmista LÄHIHOITAJAA tai LÄHIHOITAJA- tai SAIRAANHOITAJAOPISKELIJAA 30.5.2016-18.9.2016 väliselle ajalle Nastolan kotihoitoon. Työ on hoito- ja hoivatyötä asiakkaiden
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-05-02 - Päijät-Häme

Liikunnan ja terveystiedon opettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme Kannaksen lukioon tyttöjen liikunnan ja terveystiedon määräaikaista päätoimista tuntiopettajaa ajalle 9.8.2016-31.7.2017. Tehtävään kuuluu lukion tyttöjen liikunnan ja terveystiedon opettaminen
Lahden kaupunki - 2016-03-30 - Päijät-Häme

Menekinedistäjä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Menekinedistäjä Lahteen Retail24 on Pohjoismaiden johtava päivittäistavarakaupassa tapahtuvan myynninedistämisen tekijä. Yhtiö on perustettu Norjassa vuonna 2002. Retail24
Retail24 Finland Oy - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Metallityöntekijöitä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme metallialan työntekijöitä asiakkaillemme Lahden talousalueelle. Työtehtävät vaihtelevat metallialan kokoonpanotöistä aina haastaviin levytyökeskuksen käyttäjän, polttoleikkaajan, koneistajan,
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-18 - Päijät-Häme

Mig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Urajärvelle MIG- HITSAAJAA Tässä työtehtävässä hitsataan umpi- ja täytelangalla 5 mm mustaa rautaa ja teräsrakenteita. Ammatissa tarvitaan kädentaitoja, huolellisuutta, laatutietoisuutta
Selekta Industry Oy - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-22 - Päijät-Häme

myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haluatko tienata 400-1000e opiskelun ohella? Etsimme nyt yhteensä viittä reipasta henkilöä osa-aikaiseen työsuhteeseen opiskelun ohelle. Toimit myyntineuvottelijana Lahden toimipisteessämme jossa tarjoamme sinulle kattavan
Finnacta Oy - 2016-02-24 - Päijät-Häme

Ompelija -

Vaatturit, pukuompelijat, turkkurit ja hatuntekijät
Pidätkö tarkkuutta ja huolellisuutta vaativasta työstä? Haluatko nähdä työsi tuloksen? Tule meille kesätöihin! Etsimme asiakkaallemme OMPELIJOITA Lahteen. Tehtävässäsi
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-06-27 - Päijät-Häme

Projekti-insinööri -

Systeemisuunnittelijat
Tehtävässäsi vastaat projektien toteutuksesta ja taloudesta sekä toimit asentajatiimin esimiehenä sähköistyskohteissa, joita ovat liikerakennukset ja teollisuuskiinteistöt. Etsimme tähän tehtävään
Sähköneliö Oy - 2016-04-12 - Päijät-Häme

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Sysmään Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä
R-Kioski Oy - 2016-02-26 - Päijät-Häme

Rakennusapulaisia ja rakennustyöntekijöitä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Lahteen reippaita ja oma-aloitteisia RAKENNUSAPULAISIA ja RAKENNUSTYÖNTEKIJÖITÄ Erilaisiin rakennustyömaalla tapahtuviin työtehtäviin. Työkohteita on niin uudis- kuin saneerauspuolella.
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-03-31 - Päijät-Häme

Rakennusapumiehiä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme nyt asiakkaallemme Lahden talousalueelle RAKENNUSAPUMIEHIÄ Tehtävänäsi on erilaiset aputyöt, kuten purku- kanto- ja siivoustyöt. Kokemuksestasi riippuen voit päästä vaativimpiinkin tehtäviin. Työsuhteita
Kilta Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-04-28 - Päijät-Häme

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Fresno sijaitsee Lahden keskustassa torin laidalla. Fresno on ruoka- ja seurusteluravintola, jossa makuja löytyy moneen makuun grilliruoista, hampurilaisiin ja raikkaisiin salaatteihin. Ravintolan tunnelmallinen ja rauhallinen ilmapiiri, rento palvelu,
Lahti Diner Oy - 2016-05-13 - Päijät-Häme

Sähkösuunnitelija, Porkka Finland Oy, Lahti -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme asiakasyrityksellemme Porkka Finland Oy:lle ammattitaitoista sähkösuunnittelijaa. Työtehtäviisi kuuluu ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmäkalusteiden sähköistyksen suunnittelu ja sen kehittäminen.
StaffPoint Oy - 2016-03-02 - Päijät-Häme

Sandwich Artist -

Pikaruokatyöntekijät
Etsimme joukkoomme reipasta ja iloista työntekijää Orimattilan Subway- ravintolaan. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja mukaansa tempaavan työympäristön. Monipuolisiin työtehtäviin kuuluvat mm. asiakaspalvelu,
Subcom Oy - 2016-08-10 - Päijät-Häme

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vahvistamme Kuopion yksikköämme Haemme nyt Iisalmen alueelle OSA-AIKAISTA SIIVOOJAA Siivoojana tulet toimimaan osana siivouspalvelun tiimiämme ja liikkuvassa työssäsi vastaat osaltasi asiakasyritystemme ympäristön siisteydestä
RTK-Palvelu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme määräaikaiseen virkasuhteeseen SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ Peruspalvelukeskus Aavan, lapsiperheiden sosiaalityöhön Nastolaan. Sijaisuus on ajalle 29.3. -31.12.2016. Etsimme sosiaalityöntekijää hoitamaan
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-08 - Päijät-Häme

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme lapsiperheiden tukeen sosiaalityöntekijää 1.3.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virka on uusi. Sosiaalityöntekijän tehtäviin lapsiperheiden tuessa kuuluvat mm. palvelutarpeen arviointien tekeminen ja lastensuojelun
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Supply Chain Finance Analyst Trainee -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Hartwall on suomalainen juoma-alan innovatiivinen suunnannäyttäjä. Hartwallin kattavaan tuotevalikoimaan kuuluu oluita, siidereitä ja long drink -juomia, pullotettuja vesiä, virvoitusjuomia,
Oy Hartwall Ab - 2016-02-22 - Päijät-Häme

Tarjoilijoita ekstraamaan -

Tarjoilijat
Henkilöstöpalvelu Heimo luo uudenlaista työnteon ja työn tarjoamisen kulttuuria. Ketterässä ja kokeneessa Heimossa työtä tehdään henkilökohtaisella otteella, rehdisti. Heimotyö-, Heimorekry-
Henkilöstöpalvelu Heimo Oy - 2016-05-05 - Päijät-Häme

Toimistosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Siivouspalvelu Trinomi Ky - 2016-03-24 - Päijät-Häme

Tuote-esittelijä -

Tuote-esittelijät
Haemme konsulenttia keikkaluontoiseen työhön. Tuotteet elintarvikkeita. Työ sopii hyvin opiskelijalle tai lisätyöksi toisen työn oheen. Oletko etsimämme? - sinulla on kokemusta myynti- ja asiakaspalvelutyöstä
Kaavin erä- ja seikkailupalvelut - 2016-05-28 - Päijät-Häme

Vuorovastaava, ravintola -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Esimerkillinen? Tiiminvetäjä? Asiakaspalvelulähtöinen? Puhummeko sinusta? Tarjoamme tärkeää roolia reippaalle, vastuulliselle vuoropäällikölle. HopLop on pohjoismaiden johtava liikuntaseikkailupuistojen
HopLop Oy - 2016-03-11 - Päijät-Häme

 
 
site syntyy 0.7525749206543 sekuntia