Job Kierrätystyöntekijä Keski-Suomi Sammakkokangas Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kierrätystyöntekijä

Työnkuvaus:
Sammakkokangas Oy on kahdeksan kunnan omistama jäteyhtiö, jonka tehtäviin kuuluvat jätelain mukaiset palvelutehtävät. Yhtiön pääpaikkana toimii Sammakkokankaan jätekeskus Saarijärvellä. Yhtiön osakkaita ovat Saarijärven ja Viitasaaren kaupungit sekä Pihtiputaan, Karstulan, Uuraisten, Kivijärven, Kinnulan ja Kannonkosken kunnat. Haemme ahkeraa ja motivoitunutta työntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Työhön kuuluu erilaiset tehtävät jätekeskuksessa, jäteasemilla ja aluekeräyspisteillä. Työtehtäviä ovat mm. jätteiden vastaanotto, -käsittely, -pakkaaminen, asiakkaiden opastaminen ja neuvominen. Työhön kuuluu myös kirjaamista ja seurantaa. Työtä tehdään yhtiön eri toimipisteissä ja tehtävät vaihtelevat kone- ja toimistotöiden välillä. Odotamme: alalle soveltuvaa koulutusta (esim. ympäristönhoitaja), kokemusta konetöistä, joustavuutta, halua oppia uutta, aktiivista otetta, asiakaspalvelutaitoja sekä välttäviä atk -taitoja. Toivomme, että sinulla on jo kokemusta vastaavista tehtävistä ja suuntautuneisuutta ympäristö- ja jätealaa kohtaan. Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään lähettämään sähköpostitse, postitse tai tuomaan alla olevaan osoitteeseen 11.4.2016 kello 12:00 mennessä. Hakemuksesta tulee ilmetä hakijan perustietojen lisäksi vähintään koulutus ja työkokemus sekä tiedot työn kannalta olennaisista kursseista. Hakemukseen ei tule liittää työ- tai tutkintotodistuksia. Todistukset katsomme haastatteluvaiheessa siihen kutsuttujen henkilöiden osalta. Postitse osoitteella: Sammakkokangas Oy, Outi Ruuska, Sivulantie 11, 43100 Saarijärvi Sähköpostitse osoitteeseen: outi.ruuska (at) sammakkokangas.fi Tuomalla toimistolle osoitteeseen: Paavonaukio 3 B, 43100 Saarijärvi Lisätietoja arkisin toimitusjohtaja Outi Ruuskalta p. 044 4685 500 tai outi.ruuska (at) sammakkokangas.fi

Työnantajan nimi: Sammakkokangas Oy

Työnantajan osoite: Kannonkoskentie 1134, 43100 SAARIJÄRVI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Jätteiden lajittelijat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija -

Myyjät
Palkkaamme Jyväskylän toimistoomme eri projekteihin 4 asiakasneuvottelijaa Senioritiimiin. Työ sopii erinomaisesti esimerkiksi eläkeläisille, sillä meillä elämänkokemus katsotaan pelkästään eduksi.
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Erikoissuunnittelija kaavoitukseen -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
Tule töihin kaavoitukseen, osaksi osaavaa ja aktiivista tiimiämme! Erikoissuunnittelijana keskeisimmät tehtäväsi koostuvat kaavoitukseen liittyvästä vuorovaikutuksen
Jyväskylän kaupunki - 2016-05-15 - Keski-Suomi

F2F-varainhankkija/Feissari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SYÖPÄSÄÄTIÖ ETSII D2D-VARAINHANKKIJOITA JYVÄSKYLÄÄN Tule mukaan Syöpäsäätiön D2D-kampanjaan! Etsimme ovitiimimme kolmea varainhankkijaa
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Hevostenhoitaja -

Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat
Hevostenhoitajan työtehtävät pienessä ratsastuskoulussa. Ratsastustaito, edellytykset kerhotoiminnan ja ratsastuksen ohjaukseen katsotaan eduksi. Tietyin edellytyksin myös oppisopimus
Teemmä Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Kiinteistöhuollon koneenkuljettaja -

Trukin- ja siirtokoneenkuljettajat
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoisia koneenkuljettajia kiinteistöalalle kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen sekä määräaikaiseen työsuhteeseen. Tässä tehtävässä työskentelet (vakituisessa
Temp-Team Finland Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Kiinteistönvälittäjä -

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haemme Jyväskylän toimistolle: LKV-pätevää henkilöä joka ei pelkää työtä, on ahkera ja ulospäinsuuntautunut, valmis laittamaan itsensä likoon ja haluaa päättää itse palkkansa
Jyväskylän Habita Oy - 2016-05-19 - Keski-Suomi

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Akson Hoivapalvelut Oy on kotimainen ja paikallinen perheyritys, joka toimii Jyväskylän alueella. Haemme nyt kahta sitoutunutta ja luotettavaa hoitajaa työskentelemään erityislapsiperheessä. Työaika painottuu arki-iltoihin,
Akson Hoivapalvelut Oy - 2016-03-03 - Keski-Suomi

Lvi-työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
Toimintamme laajentuessa haemme ammattitaitoista Lv projektinhoitajaa Jyväskylään hoitamaan LV tarjouslaskentaa ja työnjohtoa pääasiassa Keski-Suomessa. Edellytämme ammattitaidon lisäksi vähintään
Primair oy - 2016-04-15 - Keski-Suomi

Muu myyjä -

Myyjät
Vahvistamme joukkuettamme, haemme vakituiseen työsuhteeseen kahta remonttimyyjää. Olet vastuuntuntoinen, omaat positiivisen asenteen ja elät haasteista. Asiakaspalvelu on sinulle luontaista ja tahdot auttaa asiakasta onnistumaan kodin
Keski-Suomen Takuuremontit Oy - 2016-05-24 - Keski-Suomi

Muu puu- ja sahatavaran prosessityöntekijä -

Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Etsimme syksyn kiireisiin päivittäistavarakaupan asiakasyritykseemme S-market Äänekoskelle ja lähialueelle (Äänekoski-Saarijärvi-Uurainen-Suolahti-Laukaa-Tikkakoski). MYYJIÄ Työnkuvaan kuuluu kassatyöskentelyä,
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyjä, Siwa Koskenpää -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Koskenpäähän asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat
StaffPoint Oy - 2016-04-26 - Keski-Suomi

Myyntiagentti -

Myyntiedustajat
Haluatko työn, jossa saat itse päättää omista työajoistasi, etkä ole sidottu yhteen paikkaan? Tässä sinulle sellainen! Voit olla kokenut myyjä tai vasta koulusta valmistunut. Tärkeintä on, että
Suomen hakukonemestarit - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
TEKNINEN MYYJÄ Etsimme sinua menestysnälkäinen, ratkaisukeskeinen ja osaava Tehtävässä vastaat osaltasi Ramatorin myynnistä, olemassa olevien asiakassuhteiden syventämisestä ja uusien asiakkaiden hankinnasta.
Ramator Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin keskustan toimistollemme! Voit tulla työskentelemään vakituisesti, osa-aikaisesti tai merkonomin oppisopimuksella. Palkkaamme myyntineuvottelijoita työskentelemään arkisin klo 9-21 välillä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-03-15 - Keski-Suomi

Nordic Green Energy sähkönmyyjä -

Myyjät
Nordic Green Energy on johtava pohjoismaalainen energiayhtiö, jonka päätuote on sähkö sekä kuluttaja, että yritysasiakkaille. Nordic Green Energy toimittaa energiaa miljoonille asiakkailleen Pohjoismaissa ja myy sähköä
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Nuorisourheilun varainhankkija, kesätyö -

Myyjät
Tarjoamme kesätöitä viidelle henkilölle menestyneen Urheilun Unelma-arpa projektin parissa Jyväskylän toimistossamme. Kampanjaa toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-03-15 - Keski-Suomi

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
SENIOR JAVA DEVELOPER / VANHEMPI JAVA-OHJELMISTOSUUNNITTELIJA Aitio Finland Oy on Jyväskyläläinen tietojärjestelmäratkaisuja toteuttava ohjelmistotalo. Meitä on nyt 12 henkeä ja aiemmin meidät tunnettiin nimellä
Aitio Finland Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi

Perusopetuksen lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Keski-Suomen onnellisin kunta Uurainen hakee avarakatseista äidinkielen opettajaa vakinaiseen lehtorin virkaan. Työ on pääsääntöisesti yläkoulun puolella, mutta joskus saattaa päästä opettamaan myös
Uuraisten kunta - 2016-04-12 - Keski-Suomi

Projektikoordinaattori -

Ympäristön- ja luonnonsuojelun erityisasiantuntijat
Haetaan projektikoordinaattoria 5E kylät - vähähiiliset yhteisöt -hankkeeseen ajalle 1.9.2016-31.8.2018. Hankkeen toiminta-alue on Saarijärvi-Viitasaaren seutukunta ja Äänekosken
Maaseudun Sivistysliitto ry - 2016-07-15 - Keski-Suomi

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
LehtiKaverit hakee kahdeksaa myynnin rautaista ammattilaista! Olemme kategorisoineet valikoimamme laadukkaisiin ja tunnettuihin aikakauslehtiin. Yrityksemme uskoo johtamismalliin, jossa haluamme, että sinulla on oikeasti hauskaa työssäsi.
Osuuskunta Dimangia Innovations - 2016-04-15 - Keski-Suomi

Rakennusaputyöntekijä -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Haemme kokemusta omaavaa rakennusmiestä määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Etsimme motivoitunutta ja omatoimista henkilöä, joka osaa toimia rakennustyömaalla. Vaadimme hakijalta oikeaa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-15 - Keski-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Työtehtäviin kuuluu asuinkiinteistöjen sekä liikekiinteistöjen yleisten tilojen siivousta. Ajokortti, oma auto ja suomenkielen taito ovat työssä välttämättömiä. Viihdyt työtehtävissäsi,
KS-Kiinteistö oy - 2016-05-15 - Keski-Suomi

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Työ sisältää lastensuojelun perhehoidon, adoptiotyön sekä lastensuojelun asiantuntijatehtävien työtä. Aluetoimisto on Jyväskylässä. Työntekijällämme on tukenaan oma tiimi sekä
Pelastakaa Lapset ry/Keski-Suomen aluetoimisto - 2016-04-15 - Keski-Suomi

Tuotantotyöntekijä -

Satunnaistöiden tekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme Vihtavuoreen tuotantotyöntekijöitä kesätyöhön. Työt alkavat kesäkuun alussa ja jatkuvat elokuun loppuun. Toivomme sinulta: - Aiempaa tuotantotyökokemusta, sekä kokoonpano
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-04-21 - Keski-Suomi

Yliopistonlehtori, ympäristötiede -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja,
Jyväskylän yliopisto - 2016-03-01 - Keski-Suomi

 
 
site syntyy 5.4699459075928 sekuntia