Job Kiinteistöhuoltomies Helsinki-Uusimaa Kirkkonummen Huolto Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Olemme Läntisen Uudenmaan johtava kokonaisvaltaista kiinteistöpalvelua tuottava yritys. Olemme palvelleet taloyhtiöitä vuodesta 1974. Henkilökuntamme määrä on n. 60 ja hoidossamme on yli 300 asiakasyhtiötä. Kiinnostus palvelujamme kohtaan kasvaa kovaa vauhtia. Tarvitsemme joukkoomme osaavaa ja palvelualtista henkilökuntaa vahvistamaan jo ennestään hyvää tiimiämme. Etsimme KIINTEISTÖNHOITAJAA Sinulla tulee olla Kiinteistönhoitajan pätevyys ja mielellään vähintään 1- 3 vuoden kokemus. Työssä tarvitaan kiinteistötekniikan hallintaa. Työtehtävä pitää sisällään kiinteistön teknistä hoitoa ja ulkoalue työtä. Olet ulospäin suuntautunut asiakaspalvelija etkä pelkää tarttua työhön. Sinulla on vahva tunne, että osaat ratkaista visaisia pulmia ja tilanteita sekä Sinulla on tunne että täytät suuret odotuksemme. Saat mahdollisuuden olla osa mahtavaa tiimiämme jonka tavoitteena on tarjota kiinteistönpalveluja asiakkaillemme - palveluja joiden tason tulee jopa ylittää asiakkaidemme odotukset. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Kaksikielisyys (suomi ja ruotsi) katsotaan eduksi.
Työnantajan nimi: Kirkkonummen Huolto Oy
Työnantajan osoite: 02400 KIRKKONUMMI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kiinteistöhuollon työntekijät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja / Buukkari -
Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Ajanvaraaja -
Yleissihteerit
Etsimme nuorekkaaseen tiimimme Porvooseen uusia reippaita ja positiivisia buukkaajia. Työ on osa-aikaista ja sopii hyvin myös opiskelun tai toisen työn ohelle. Hallitset sujuvan suomenkielen ja olet valmis tekemään minimissään
Ikonen Marketing Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Ajoneuvoasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Mekonomen autohuolto Carboys Oy on Hernesaaressa toimiva monipuolinen merkkikorjaamo. Yritys on perustettu vuonna 2011 ja nyt liityttyämme vuonna 2015 Pohjoismaiden suurimpaan autohuoltoketjuun, etsimme kasvavaan joukkoomme ammattitaitoista autoasentajaa.
Carboys Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvoja -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Haluaisitko työskennellä liikunnan ja hyvinvoinnin parissa? Oletko sinä henkilö johon muut tukeutuvat kun he tarvitsevat tukea omissa liikuntatottumuksissa tai hyvinvointi haasteissa? Hae joukkoomme asiakasneuvojaksi! Asiakasneuvoja
Hyvinkään Hyvä Kunto Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Aulapalvelu- / Puhelinvaihdetyöntekijä -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Aulapalvelu- / Puhelinvaihdepalvelu Haemme Pohjois-Tapiolassa sijaitseviin toimipisteisiimme tuuraajia, jotka voidaan kutsua työhön tarvittaessa. työhön sisältyy tuurauksia aulapalvelussa, puhelinvaihteenhoidossa sekä postin
Libella Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Elektroniikka-asentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
digihuolto.fi has gained its customers' trust as a robust and good service provider during the last 30 years. We provide services for TVs, digiboxes, audio equipment and other electronics, including computers. Now we are looking for professional people
Itä-Vantaan TV-Huolto Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Etuuskäsittelijä -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Haemme kahta vastuuntuntoista ja numerotarkkaa etuuskäsittelijää määräaikaisiin työsuhteisiin 14.3.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsuhde kestää 31.12.2016 saakka. Etuuskäsittelijän työtehtäviin
JATTK-työttömyyskassa - 2016-02-19 - Helsinki-Uusimaa
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Etsimme nyt lisää asiakaspalveluhenkisiä hammashoitajia Espooseen keikkatöihin eri kohteisiin. Erinomaiselle tiimipelaajalle mahdollisuus myös vakivuoroon jatkossa. Olethan reipas työhöntarttuja, etkä pelkää
Deal Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) on perustettu vuonna 1938. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on lisätä vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä. HIY:n arvoja
Helsingin Invalidien Yhdistys r.y. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja/viherrakentaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme monipuolisiin ja haastaviin kohteisiimme ammattitaitoista kaivinkoneen kuljettajaa, jolla on kokemusta viherrakentamistöistä. Rakennamme pääasiassa julkisia kohteita pääkaupunkiseudulla. Edellytämme kokemusta
Hortensis Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kenttäpäällikkö -
Moottoripyörälähetit ym.
Kiinnostaako työpaikka Suomen lupaavimmassa startupissa? Wolt etsii skarppia, oma-aloitteista ja hyvällä asenteella varustettua ihmistä niin kutsutun Kenttävastaavan tehtävään. Mikä Wolt? Wolt on palvelu, jolla
Wolt Enterprises Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Keräilijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Perheyritys Agrica Ab Porvoon Peruna on täyden palvelun elintarviketukku Porvoossa. Palvelemme koko Itä-Uuttamaata sekä pääkaupunkiseutua. Valttikorttimme ovat joustavuus, palvelu sekä laatu. Haemme nyt joukkoomme KERÄILIJÄÄ
Agrica Ab / Porvoon Peruna - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme kasvavaan yritykseen kirvesmiehiä. Teemme talojen perustuksia. Pääasiassa omakotitaloja, mutta myös kerrostaloja ja rivitaloja. Vaadimme hyvää fyysistä kuntoa, vastuun ottamista ja aiempaa kokemusta betonitöistä/
Perustus-Ässä Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Mäntsälä-Pornainen kotihoitoon haetaan neljä (4) LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kolmen (3) lähihoitajan ensisijainen töiden aloittamispaikka on Mäntsälän alueen tiimeissä. Yhden (1) lähihoitajan
Mäntsälän kunta - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Haetaan lastenhoitajaa perheeseen Helsinkiin. Vuoroja on sekä päivällä että illalla, 5 päivänä viikossa. Etsimme henkilöä, joka on hyvä lasten kanssa. Englannin kielitaito ja twin kielitaito katsotaan
Lausvuo Akua Boatemaa Vida - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja / -huoltomies -
Putkiasentajat
Putkiexpert työllistää tällä hetkellä 11 henkilöä ja tarvitsemme lisää ammattitaitoisia asentajia tiimiimme. Työtehtävänä LVI-asennukset ja LVI - huollot uudis- ja saneerauskohteissa.
Putkiexpert Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
MEKANIIKKASUUNNITTELIJA -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme MEKANIIKKASUUNNITTELIJOITA kasvavaan osaajajoukkoomme. Tehtävänäsi on monipuoliset tuotekehitys / toimitusprojektit osana tiimiä. Työntekopaikka on Comatecin Vantaan toimisto tai asiakkaan tiloissa pääkaupunkiseudulla.
Comatec Group - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Netti-TV-palveluneuvottelija -
Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNEUVOTTELIJOITA osapäivätyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin
Buusteri Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Opettaja -
Erityisopettajat
Opetusvirasto, Stadin aikuisopisto Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta, henkilöstö-
Helsingin kaupunki. - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Oversättare -
Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Finlands skogscentrals uppgift är att främja skogsbaserade näringar, verkställa skogslagstiftningen och sköta uppgifter som hänför sig till skoglig information. Finlands skogscentral söker en ÖVERSÄTTARE
Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Patenttiassistentti -
Yleissihteerit
Haemme pääkonttoriimme Helsingin Ruoholahteen kahta patenttiassistenttia 31.3.2017 asti kestävään työsuhteeseen. Patenttiassistentin tehtäviin kuuluu mm. patenttien hakemiseen liittyvän kirjeenvaihdon hoitamista
Papula-Nevinpat - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Personal Trainer -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Motivus on 31-vuotias kotimainen kuntokeskusketju, joka toimii Helsingissä ja Turussa. Tarjoamme kattavan valikoiman ryhmäliikuntatunteja, monipuoliset kuntosalit sekä laadukkaita personal trainer -palveluita ilman pakkositoutumista. Nyt
Kuntokumppanit Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Rikosseuraamustyöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva Rikosseuraamuslaitos vastaa tutkintavankeuden toimeenpanosta
Rikosseuraamuslaitos - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Ruokapalveluvastaava -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Sosiaali- ja terveysvirasto, Aluetyön yksikkö/Asukastalo Malmin toimintakeskus Tehtävän kuvaus: Etsimme ammattitaitoista ruokapalveluvastaavaa Asukastalo Malmin toimintakeskukseen ajalle 11.8-10.10.2016. Vastaat asukastalon valmistuskeittiön
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sales Specialist -
Myyntiedustajat
Ricoh Finland Oy kuuluu kansainväliseen Ricoh-konserniin, joka on perustettu Japanissa vuonna 1936. Ricoh on yksi maailman johtavista digitaalisten toimistoratkaisujen ja palveluiden toimittajista. Toiminnassamme korostuu palveluhalukkuus, asiakkaan
Talente Consulting Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Tuotantotyöntekijä -
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Haemme tuotantotyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Vantaalle. Työ sopii hyvin ensimmäistä työtä etsivälle nuorelle, joka on luonteeltaan tarkka, haluaa oppia uutta ja osaa noudattaa
Suomen Henkilöstötalo - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Varainkerääjä -
Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Yrityksemme Face2Face on yksi suurimpia Pohjoismaiden myynti- ja markkinointiyrityksiä. Toimimme Tukholmassa, Oslossa, Zurichissa, Kööpenhaminassa, Helsingissä sekä New Yorkissa. Toimintamme alkoi vuonna 1999 Oslosta ja Ruotsissa
Face2FaceFinland Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Varastoalan moniosaaja -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme varastoalan moniosaajia. Hakijalta odotamme aikaisempaa työkokemusta työmaaympäristöstä. Positiivinen asenne, sekä korkea työmotivaatio ovat edellytys työtehtävissä menestymiseksi.
CityWork Häme Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Vartija -
Vartijat
Luona Oy tuottaa kotiin tuotavia palveluja ja asumiseen liittyviä ratkaisuja kuten tuettua asumista, kriisimajoitusta, kotihoitoa, vastaanottokeskustoimintaa ja kotouttamista. Työllistämme yhteensä noin 100 täysiaikaista ja tarvittaessa
Luona Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa