Job Kiinteistöhuoltomies Lappi OY NORTHWAY TRADING LTD - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme asiakkaallemme Lapin Safareille Saariselälle huoltomiestä. Etsimme ahkeraa, oma-aloitteista ja tunnollista henkilöä mukaan osaksi tiimiämme. Huoltomiehen tehtäviin kuuluvat erilaiset huoltotyöt niin sisä- kuin ulkotiloissakin; hiekoitukset, tulistelupaikkojen kunnostus, pienet rakennus- ja korjaustyöt sekä piha-alueiden ja lumirakenteiden kunnossapito, moottorikelkkojen ja muun kuljetusvälineistön huolto ja turvallisuus asiat työnjohdon ohjeistamana. Työhön kuuluu olennaisena osana päivittäisten safariohjelmien teknistä esivalmistelua, sekä niiden aikana tapahtuvaa huoltologistiikan varmistamista. Kiireisen sesonkityön luonteen vuoksi edellytämme joustavuutta työajoissa sekä sopeutumiskykyä ulkotyön asettamiin vaatimuksiin ja haasteisiin. Työ pitää sisällään useita eri toimipisteitä alueellamme, mistä johtuen voi työpäivä olla hyvinkin liikkuva. Henkilön on pystyttävä mukautumaan useaan eri työtehtävään päivän aikana. Mikäli sinulla on kokemusta huoltomiehen työtehtävistä, jonkinlainen englannin kielitaito, BE-ajokortti, hyvä fyysinen kunto sekä osaat ajaa moottorikelkalla, saatat olla etsimämme henkilö. Eduksi katsotaan alalle soveltuva koulutus ja aluetuntemus. Työ alkaisi lokakuun alussa, jatkuen maaliskuuhun 2017. Majoituksen hankinnassa avustamme mahdollisuuksien mukaan. Tarjoamme myös yrityskohtaisia henkilökuntaetuja.
Työnantajan nimi: OY NORTHWAY TRADING LTD
Työnantajan osoite: Saariselkä, 99830 SAARISELKÄ
Työn lyhyt kuvaus: Kiinteistöhuollon työntekijät
Maa: Suomi
Alue: Lappi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la carte -tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme Ylläkselle A LA CARTE-TARJOILIJAA. Tehtävässä menestyminen edellyttää vähintään kolmen vuoden vahvaa kokemusta a la carte-tarjoilusta. Palkkaamme OSAAMISTA ja TUNTURIASENNETTA: riittävää
Opteam Lappi - 2016-03-02 - Lappi
Aamiaishuoneen hoitaja -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme perinteiseen matkailuhotelliimme Inarin saamelaiskylään aamiaistarjoiluun ahkeraa ja luotettavaa henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu päivittäin aamiaisen valmistus, tarjoilu ja ravintolatilojen siivous. Hotellissamme
Hotelli Inarin Kultahovi Oy - 2016-07-15 - Lappi
Apulaisrehtori -
Opetusalan johtajat
Sodankylän kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi 1.9.2016 alkaen toistaiseksi PERUSKOULUN APULAISREHTORIN VIRKA, sijoituspaikkana Aleksanteri Kenan koulu. Tarjoamme haasteellisen, monikulttuurisen, kansainväliseen yhteistyöhön
Sodankylän kunta - 2016-05-28 - Lappi
Asiakaspalvelija, tonttu -
Kahvila- ja baarimyyjät
Elves Needed in Santa's Seaside Office Kemin Matkailu Oy - Kemi Tourism Ltd. is a tourism company owned by the City of Kemi. Kemi Tourism operates the Icebreaker Sampo, the Kemi SnowCastle, the Gemstone Gallery and Santa's Seaside Office in Kemi. Arctic
Kemin Matkailu Oy - 2016-06-27 - Lappi
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Hammashoitajan tehtäviin kuuluu käytännön suunhoitotyö hammaslääkärin työparina, asiakaspalvelu sekä hoidontarpeenarviointi. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on lähihoitajatutkinto,
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) - 2016-06-22 - Lappi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
MS-tautia sairastava nainen etsii henkilökohtaista avustajaa kodin sisä- ja ulkotöiden hoitamiseen, harrastuksiin, koiran lenkitykseen ja muuhun toimintaan. Työhön ei kuulu hoitotyötä. Työtä on yleensä
Anonyymi työnantaja - 2016-02-15 - Lappi
Iltapäivätoiminnan ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Inarin koulu hakee iltapäivätoiminnanohjaajaa 50% työajalle ajalle 12.9.2016-31.1.2017 arkisin kello 12.30-16.30. Iltapäivätoiminnanohjaajan tehtävä sijoittuu pohjoissaamenkieliseen ryhmään. Toimeen valittavan
Inarin kunta - 2016-09-10 - Lappi
Käyttömestarin toimi -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Kemin kaupungin kulttuurikeskuksessa toimivat Kemin kaupunginteatteri, Kemin taidemuseo, Kemin historiallinen museo, Kemin kaupunginkirjasto, Kivalo-opisto, Länsi-Pohjan musiikkiopisto sekä Kemin musiikkitoimi. Kulttuurikeskuksessa on vuosittain
Kemin kaupunki - 2016-04-19 - Lappi
Kiinteistöhuoltomies -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Daimex Oy etsii ammattitaitoista ja oma-aloitteista huoltomiestä. Työ on monipuolista sisältäen huolto- ja korjaustoimenpiteitä sekä ylläpitotehtävien hoitoa niin ulkoalueilla kuin kiinteistöjen sisätiloissa
Daimex Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistöhuoltomies -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Rewest Oy etsii ahkeraa kiinteistönhoitajaa asuin- ja liikekiinteistöjen laitosmiestöiden hoitoon Espooseen. Odotamme sinulta aiempaa kokemusta alalta ja tekninen osaamisesi on ajantasalla. Käytät tekniikkaa sujuvasti niin kiinteistöissä,
Rewest Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Konepuuseppä -
Konepuusepät
Puuseppä porrastehtaan puusepän töihin, työhön sisältyy porrasosien valmistus sekä hionta- ja liimalinjan käyttö. Työ soveltuu reippaalle , oma-aloitteelliselle työntekijälle jolla puusepän
LAPPIPORRAS OY - 2016-09-10 - Lappi
Laboratoriohoitaja -
Laboratoriohoitajat
Haemme kahta laboratoriohoitajaa NordLab Kemin kliiniseen laboratorioon. Laboratoriohoitajan tehtäväkuvaan kuuluu asiakaspalvelu, näytteenotto- sekä analyysitehtävät. Tarjoamme Sinulle - nykyaikaisen työympäristön,
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä - 2016-06-09 - Lappi
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivous- ja laitoshuollon tehtävät terveyskeskuksen vuodeosastolla. Työssä on aamu- ja iltavuoroja, sekä viikonloppu töitä. Kokemus vuodeosaston työtehtävistä ja laitoshuoltajan ammattitutkinto katsotaan
Sodankylän kunta - 2016-04-15 - Lappi
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inarin Kiinteistöt Oy on kunnan omistama yhtiö, joka vastaa kunnan kiinteistöjen kiinteistönhoidosta ja laitoshuollosta. Haemme määräaikaiseen työsopimussuhteeseen kahta henkilöä laitoshuoltajan tehtäviin.
Inarin Kiinteistöt Oy - 2016-08-02 - Lappi
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Sivistyslautakunta julistaa haettavaksi LASTENTARHANOPETTAJAN sijaisuuden Päiväkoti Riekkoon. Lastentarhanopettajat ovat varhaiskasvatuksen asiantuntijoita. Lastentarhanopettajien pedagoginen koulutus keskittyy lapsuuteen, lapsen kasvuun, kehittymiseen
Enontekiön kunta - 2016-05-15 - Lappi
Moniosaaja /aputyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Lapin Satu Ky on hotelli- ja ravintola-alan perheyritys. Meidän hotellistamme löytyy 13 viihtyisää huonetta, joissa on suihku ja wc. Lapin Sadun ravintolaan mahtuu noin 30 henkeä. Ravintolassa tarjoamme joka päivä lounasta
Lapin Satu Ky - 2016-02-15 - Lappi
Myyjä Elisan myyntipisteelle Kemi-Tornio alueelle -
Myyjät
Intoa myyntiin ja toivetta lisätuloihin opintojen oheen? Haemme Elisan myyntipisteelle Kemiin ja Tornioon myynnin osaajaa tai sellaiseksi haluavaa. Reipas ja tuloshakuinen, aktiivisesta ständimyynnistä innostunut Myyjä, tartu tilaisuuteen!
Barona Palvelut Oy - 2016-02-15 - Lappi
Myyjä -
Myyjät
K-Market Näätämö - 2016-05-02 - Lappi
Myyjä, Nuorgam -
Myyjät
Etsimme asiakkaallemme Rajamarket Suomenrinteeseen myyjää. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä ja kestää elokuun 2016 loppuun. Rajamarket Suomenrinne Oy:stä saat monipuoliset palvelut saman katon alta.
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Lappi
Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-09-10 - Lappi
Osastonhoitaja (kuvantamisen yksikkö) -
Johtavat kätilöt
Lapin sairaanhoitopiirissä on haettavana 31.8.2016 klo 15.00 mennessä OSASTONHOITAJAN VIRKA (kuvantamisen yksikkö) Lapin sairaanhoitopiirissä haettavana osastonhoitajan virka kuvantamisen (radiologia ja kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede)
Lapin sairaanhoitopiirin ky - 2016-08-10 - Lappi
Osastonhoitaja (leikkaus- ja anestesiayksikkö) -
Johtavat kätilöt
Lapin sairaanhoitopiirissä on haettavana 19.9.2016 klo 15.00 mennessä OSASTONHOITAJAN VIRKA (leikkaus- ja anestesiayksikkö) Lapin keskussairaala toimii Lapin alueen päivystävänä sairaalana. Sairaalassa tehdään
Lapin sairaanhoitopiirin ky - 2016-09-10 - Lappi
palvelusihteeri -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Tervolan kunta julistaa haettavaksi 20.5.2016 klo 14.00 mennessä PALVELUSIHTEERIN VIRAN Sosiaali- ja terveysosastolla on toimistotyön palveluyksikkö, tiimi. Tiimiin kuuluvat kaksi hallintosihteeriä ja kaksi palvelusihteeriä. Tiimin
Tervolan kunta - 2016-05-05 - Lappi
Peruskoulun luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
luokanopettaja / resurssiopettaja, tehtäviin kuuluu yksilö-ja pienryhmäopetusta sekä samanaikaisopetusta luokassa Valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustasta annetun lain
Kemin kaupunki, Kivikon koulu - 2016-02-15 - Lappi
R-kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Posiolle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-02-15 - Lappi
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Onko sinulla aikaisempaa kokemusta auto- ja rengasalalta? Olisitko sinä etsimämme tehokas työntekijä renkaanvaihtosesonkiin? Haemme nyt RENGASASENTAJIA asiakkaallemme Rovaniemelle! Etsimme tehtävään reippaita ja positiivisella
Personalhuset Staffing Group - 2016-03-02 - Lappi
Sähkövoiman linja-asentaja -
Linja-asentajat ja -korjaajat
Koillis-Lapin Sähkö Oy on Kemijärven kaupungin, Pelkosenniemen, Sallan ja Savukosken kuntien omistama ja omistajakuntien alueella sähkön siirtoliiketoimintaa harjoittava yhtiö. Liikevaihto on 7,8 milj. euroa, sähkön
Koillis-Lapin Sähkö Oy - 2016-09-10 - Lappi
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sodankylän terveyskeskuksessa on haettavana 3.8. klo 15.00 mennessä SAIRAANHOITAJAN TOIMI ensisijaisena sijoituspaikkana vuodeosasto Etsimme muuttuvaan toimintaympäristöömme sairaanhoitajaa. Arvostamme hyviä yhteistyö-
Sodankylän kunta - 2016-07-15 - Lappi
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja -
Erityisopettajat
Rovaniemen kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa julistetaan haettavaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimeen on erityislastentarhanopettajan koulutus tai soveltuva erityisopettajan
Rovaniemen kaupunki - 2016-05-25 - Lappi
Vastaanottovirkailija, hotelli -
Hotellin vastaanottovirkailijat
Haemme reippaita työntekijöitä Snowman World Lumiukkomaailman vastaanottoon Joulupukin Pajakylään. Vastaanottotyö sisältää igluasiakkaiden sisään- ja uloskirjausta, lipunmyyntiä Snowman Worldin
Arctice Oy /Snowman World - 2016-09-10 - Lappi