Job Kiinteistönhoidon apumies Helsinki-Uusimaa Uniflex Suomi Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Yhtä laajalta alueelta löytyy myös suorarekrytointeihimme tyytyväisiä asiakkaita. Pörssiyrityksen toiminnan kuuluu olla läpinäkyvää ja meidänkin kurssiamme voit seurata Tukholman pörssissä. Noudatamme samaa avoimuutta myös viestinnässämme asiakkaidemme kanssa. Uskomme yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamiseen ja kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon. Olemme myös ylpeitä Reiluja Vuokratöitä - auktorisoinnistamme, jonka edellytyksenä olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan sekä toimeksiantajiamme että työntekijöitämme kohtaan. Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Helsinkiin apumiestä monipuolisiin kiinteistönhoidon tehtäviin! Työtehtävän kuvaus Työtehtäviisi kuuluvat kiinteistön huoltomiehen työtehtävät. Tulet tekemään pääasiassa ulkopuolen huoltotöitä sekä piha-alueiden hoitoa. Oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan sinun on jatkossa mahdollista osallistua myös muihin asuinkiinteistöjen huoltotehtäviin. Hakijan profiili Etsimme tehtävään henkilöä, jolta löytyy reipas asenne ja halu oppia uutta. Alan koulutus ja kokemus katsotaan eduksi, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Työntekijänä olet motivoitunut ja aktiivinen tiimipelaaja. Sinulta löytyy oma-aloitteinen ja ahkera työskentelyote, ja lisäksi viihdyt hyvin ulkotöissä. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa. B-ajokortti katsotaan eduksi. Työtehtävä on aluksi osa-aikainen, 2 työpäivää/vko ja aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan. Myöhemmin työsuhdetta on mahdollista jatkaa kokoaikaisena ja vakituisena. Tässä asuinkiinteistöjen huoltoon erikoistuneessa yrityksessä sinulla on loistava tilaisuus päästä kehittämään omaa osaamistasi ja ansaita paikkasi kiinteistönhoidon ammattilaisena. Kohteet sijaitsevat Helsingin Viikissä. Kiinnostuitko? Hae tehtävään pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja saat numerosta 040 689 3200.
Työnantajan nimi: Uniflex Suomi Oy
Työnantajan osoite: 00790 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Kiinteistöhuollon työntekijät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Apulaismyymäläpäällikkö -
Myymälän esimiehet
Tule mukaan joukkoomme! Olemme monikansallinen muotialan yritys. Suunnittelemme, valmistamme, markkinoimme ja myymme vaatteita sekä asusteita. Meillä on tällä hetkellä neljä eri tuotelinjaa: Woman, Man, Kids ja Violeta by
Mango Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Asiakas- ja tutkimushaastattelija -
Puhelin- ym. myyjät
Mikä on sinun työtuntisi arvo? 15,00 €/h vai vielä enemmän? Tarjoamme palkitsevaa myynti- ja markkinointityötä kauppakeskuksissa sekä puhelinmyyntitoimistoissamme turvallisella tuntipalkalla. Kilpailuta ja vertaa palkkaasi
Eira Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Asiakasneuvottelija -
Myyntiedustajat
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Myymme puhelimitse monia erilaisia tuotteita sekä yrityksille että kuluttajille; mm. juridiikan ja liiketoiminnan kirjallisuutta, koulutuksia,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Aulapalvelutyöntekijä -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
CNC -sorvaaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme kansainväliselle asiakasyrityksellemme CNC -koneistuksen ammattilaista. Työtehtäviin kuuluu erilaiset CNC -sorvaukseen liittyvät työtehtävät. Etsimämme hakija on hyvän asenteen omaava ammattilainen,
VMP Group, Järvenpää - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Elintarviketyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus. Kumppanuus
Job Services Finland Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Henkilöstöpäällikkö -
Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla työskentelee n. 2 900 henkilöä neljälle tulosalueella: perhepalvelut, terveyspalvelut, vanhus- ja vammaispalvelut
Vantaan kaupunki - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Deti-Jon Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kotipalvelutyöntekijä -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme työntekijää kotisiivouksiin Espooseen. Jos olet omatoiminen, reipas ja tunnollinen, ota yhteyttä ja tule meille töihin. Aikaisempi kokemus siivoustyöstä on plussaa, mutta kaikissa kohteissa perehdytys tehtäviin.
Kotihoitopalvelu Mimmit ja Minna - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kustannuslaskija -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Tarjouslaskija Haemme tarjouslaskijaa pääasiassa korjausrakentamiseen erikoistuneelle rakennusyritykselle, joka on vakavarainen ja pitkän historian omaava. Toivomme hakijalta: - tehtävään soveltuvaa koulutusta esim. rakennusmestarin
Henkilöstöpalvelu Reilut Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
TOIMENKUVA Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen jo kokemuksen omaavaa laattamiestä elokuun loppuun asti, tämän jälkeen jatko on myös mahdollinen. Laattamiehen työtehtäviin kuuluu laatoitus- sekä
VMP Group / Bework Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Palvelutalo Hongas on 21- paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Palvelutalo Hongas on kodinomainen yksikkö, joka sijaitsee luonnon kauniilla alueella noin 4km keskustasta. Asukkaistamme noin puolet ovat ruotsikielisiä, joten ruotsinkielen
Vanhustenhuollon tuki ry - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee laitoshuoltajaa Peltolan koululle. Tehtävä on määräaikainen 31.5.2016 asti. Puhtauspalvelumme huolehtii tilojen siisteydestä. Viihtyisä, terveellinen ja turvallinen
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja/barnskötare -
Lastenhoitotyöntekijät
Ett av Pilke päiväkodit:s största mål är att erbjuda barnen en bra dag - varje dag. En vårdplats i en trygg miljö med uppmuntrande atmosfär ger barnen en bra grund att lära sig nya saker i god anda och trygga
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Maalari -
Rakennusmaalarit ym.
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Myymäläpäällikkö -
Myymälän esimiehet
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota haasteita ja monipuolisia uramahdollisuuksia? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys,
JYSK OY - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiassistentti -
Yleissihteerit
Kuvaavatko sinua sanat myyntihenkinen, kehittymishaluinen ja itsenäinen? Tässä on sinulle hieno mahdollisuus päästä oppimaan uutta ja kehittymään huippumyyjäksi kokeneiden myyjien avustuksella! Etsimme markkinointiviestinnän
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Pakettiautonkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Duolog Works Oy on logistiikka-alalla suurin kuljettajapalveluun erikoistunut henkilöstöpalveluyritys. Juuri itselle sopivimman työpaikan saanti alalla on haastavaa erilaisten vaatimusten johdosta ja tästä syystä Duologissa
Duolog Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa
Puhelinmyyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Mikä on sinun työtuntisi arvo? 15,00 €/h vai vielä enemmän? Tarjoamme palkitsevaa myynti- ja markkinointityötä kauppakeskuksissa sekä puhelinmyyntitoimistoissamme turvallisella tuntipalkalla. Kilpailuta ja vertaa palkkaasi
Eira Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusten kuntotutkija/sisäilmatutkija -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Wise Group on suomalainen talonrakennusalan moniosaaja, joka tarjoaa konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluita uudis- ja korjauskohteisiin. Pitkäaikaisista ja uudistuvista asiakassuhteistamme kertovat yli 30 000 toteutettua kohdetta
Wise Group Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
MediPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi terveyskeskukset, sairaalat,
MediPower Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Clean Kalle Ab Oy juuret ulottuvat vuoteen 1952. Nykyään yrityksellä on noin 35 työntekijää. Vuosien saatossa palvelutarjontamme on laajentunut pesulapalveluista käsittämään puhtaanapitoalan kokonaisratkaisuja
Clean Kalle Ab Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
Porvoon Mittaletku Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
TJÄNSTERÅDGIVARE -
Yleissihteerit
Elisa är ett företag som erbjuder telekommunikations-, ICT- och onlinetjänster. Företagets kunder består av 2,3 miljoner konsumenter, företag och organisationer inom den offentliga förvaltningen. Elisa erbjuder tjänster
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Tutkimushaastattelija -
Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Suomen Terveysravinto Oy on alansa yksi merkittävimmistä toimijoista. Etsimme sekä kokoaikaisia että osapäiväisiä työntekijöitä Espoon Leppävaaran toimistoomme eri markkinointi-, myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin.
Buusteri Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vanhempi neuvonantaja rahapolitiikka- ja tutkimuso -
Ekonomistit
Rahapolitiikka- ja tutkimusosaston ennustetoimisto vastaa Suomen taloutta koskevista kokonaistaloudellisista ennusteista ja Suomen talouden seurannasta sekä kotimaisen talouspolitiikan analyysista. Ennustetoimisto myös ylläpitää
Suomen Pankki - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Oriola Oy on suomalainen lääkkeiden ja terveysvaikutteisten tuotteiden tukkuliike ja jakelija, joka toimii luotettavana ja tehokkaana kanavana lääkevalmistajien ja kuluttajien välissä. Oriola Oy:llä on yli 60 vuoden
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa
Viherrakentaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi etelä Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa