Job KIRJANPITÄJÄ Satakunta ManpowerGroup Oy, Rauma - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
ETS-Lindgren valmistaa häiriösuojattuja tiloja ja komponentteja ja on oman toimialansa markkinajohtaja maailmalla. Valmistamme kokonaisuuksia ja tuotteita energian, sähkömagneettisen energian sekä akustisen energian havainnoimiseksi sekä mittaamiseksi. Kehitämme ja sovellamme jatkuvasti uusia teknisiä ratkaisuja. Olemme osa ESCO Technologies -konsernia, joka on listattu New Yorkin pörssissä (ESE). Euroopan pääkonttorimme on Eurassa, Suomessa. Nykyisen kirjanpitäjämme siirtyessä sisäisesti uusiin tehtäviin haemme taloushallinnon tiimiimme vakituiseen työsuhteeseen Euraan tarkkaa KIRJANPITÄJÄÄ vastaamaan Suomen toimintojen kirjanpidosta. Vastuullasi on kirjapidon viennit sekä täsmäytykset, sisäisessä laskennassa vastaat hallinnon raportoinnista ja täsmäytyksestä. Tehtäviisi kuuluu myös kuukausittainen ALV-raportointi sekä muu verotukseen liittyvän tuen antaminen tiimille. Toimit konsernin kuukausiraportoinnin varahenkilönä talouspäälliköllemme, avustat tilinpäätöksissä ja olet osana taloushallinnon tiimiä kehittämässä taloushallinnon raportointia. Raportoit talouspäällikölle ja työkielenäsi on päivittäin sekä suomi että englanti. Tilikautemme on 1.10.-30.9. Tehtävässä menestyminen edellyttää: - vähintään viiden vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä - taloushallinnon koulutusta sekä tilinpäätösosaamista - erinomaisia tiimityöskentelytaitoja sekä kehittävää ja innostunutta työotetta - hyviä tietoteknisiä taitoja erityisesti Excelin käytössä, Sonet-, Wintime- ja Hyperion- kokemus eduksi - kokemus kansainvälisen yrityksen taloushallinnon toiminnoista katsotaan eduksi Tarjoamme sinulle vakituisen työsuhteen kansainvälisessä ja kehittyvässä työympäristössä, hyvät työvälineet sekä ammattitaitoisen tiimin tuen. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Toimithan nopeasti ja haet tätä tehtävää 19.7.2016 mennessä liittämällä mukaan englannin kielinen CV:si palkkatoivomuksen kera. Valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.
Työnantajan nimi: ManpowerGroup Oy, Rauma
Työnantajan osoite: 27510 EURA
Työn lyhyt kuvaus: Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: Yli 5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Cost Controller -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for COST
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-03-11 - Satakunta
Engineer Coordination -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are now looking for Engineer Coordination for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts as soon as possible, estimated
Nipromec Oy - 2016-04-12 - Satakunta
I&C Electrical Manager -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-04-12 - Satakunta
I&C FIELD COMMISSIONING TECHNICIAN -
Sähkötekniikan asiantuntijat
We are now looking for I&C Field Commissioning Technician To Olkiluoto Your responsibilities include -Review periodically the list of circuits as per time schedule to be tested he /she is in charge of. This includes the identification of their location
ManpowerGroup Oy, Rauma - 2016-04-12 - Satakunta
I&C TXP Commissioning Technician, Olkiluoto -
Elektroniikan asiantuntijat
AREVA NP and Siemens Company, the world leader in the design and construction of nuclear power plants, and the supply of fuel, maintenance and modernization services offers interesting job opportunities. We are now looking for a I&C TXP Commissioning
ManpowerGroup Oy, Rauma - 2016-09-10 - Satakunta
Iltapäiväkerhonohjaaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Huittisten 4H-yhdistys hakee iltapäiväkerhonohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 9.8.-31.10.2016, jonka jälkeen työsopimusta mahdollisesti jatketaan. Iltapäiväkerhonohjaajan työaika on 21h/vko ja
Huittisten 4H-Yhdistys - 2016-07-15 - Satakunta
Kasvihuonetyönjohtaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme kasvihuonealalta kokemusta omaavaa tarvittaessa englannin kielellä pärjäävää työnjohtajaa. Vahvan taustan työhön antaa puutarha-alan
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-05-05 - Satakunta
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Tilitoimisto Mäkynen Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Leinonen Group on kansainvälinen tilitoimisto. Tarjoamme kirjanpito-, palkanlaskenta-, neuvonta- ja hallintopalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille 14 toimistossa, 11 maassa lähes 200 ammattilaisen voimin. Suomessa Leinonen
Leinonen Suomi Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Kirjanpitäjä -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Uotila & Laine Oy on ammattitaitoinen taloushallinnon osaaja joka on tunnettu luotettavuudestaan ja vankasta osaamisestaan. Yli kolmenkymmenen vuoden kokemus taloushallinnon alalla on tehnyt Uotila & Laine Oy:stä luotettavan yhteistyökumppanin.
Eilakaisla Oy - 2016-05-15 - Varsinais-Suomi
Koneenasentajia teollisuuden kunnossapitoon -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Quant on teollisuuden kunnossapidon globaali markkinajohtaja. Olemme jo yli 25 vuoden ajan auttaneet asiakkaitamme hyödyntämään kunnossapidon koko potentiaalin. Quantin ammattilaiset
Barona Teollisuus Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Lead Buyer -
Ostajat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are now looking for a Lead Buyer for our client in Olkiluoto. Work starts
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-08-10 - Satakunta
Mekaanisen kunnossapidon insinööri -
Teollisuuden työnjohtajat
Kasvamme voimakkaasti ja vahvistamme osaajajoukkoamme. Haemme nyt joukkoomme mekaanisen kunnossapidon insinööriä ennakkohuolto-ohjelmien määrittelyyn. Tule kanssamme rakentamaan teollisuuden parasta palveluyritystä Olkiluodon
Empower Oy - 2016-02-15 - Satakunta
Muu rahdinkäsittelijä, varastotyöntekijä ym. -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kuljetus Transpori Oy - 2016-05-22 - Satakunta
Myyntineuvottelija, kesätyö -
Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme olla sinuun yhteydessä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-03-02 - Satakunta
Myyntineuvottelija, oppisopimus -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin oppisopimuksella! Oppisopimusopiskelijana tienaat reilusti ja saat samalla merkonomin ammattitutkinnon. Muutama päivä kuukausittain on perinteistä opiskelua koulun penkillä ja loppu työ ja oppiminen tapahtuu
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-07-15 - Satakunta
OIO Technical Operation Supervisor -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are looking for OIO Technical Operation Supervisor for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts in September 2016,
Nipromec Oy - 2016-07-15 - Satakunta
Opetusaliupseeri -
Aliupseerit
TYÖPAIKKA KUVAUS Puolustusvoimat on arvostettu, nykyaikainen valtion työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia tehtäviä 12 000 työntekijälle eri puolilla Suomea. Tutkimusten mukaan henkilökunnan keskuudessa
Puolustusvoimat - 2016-05-11 - Satakunta
Osa-aikainen siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Serveco Oy on kiinteistö- ja toimitilapalveluja yrityksille ja julkishallinnolle tuottava yritys. Palveluvalikoimaamme kuuluvat siivous-, kiinteistönhoito-, ympäristö- ja aulapalvelut sekä erityispalveluna elintarvikehygienia
Serveco Oy - 2016-03-23 - Satakunta
Palveluvastaava Kankaanpää -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoista PALVELUVASTAAVAA KANKAANPÄÄ Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme palveluvastaavaa siivoustyöhön Kankaanpään alueelle. Tehtävä on osa-aikainen ja työtä tehdään työvuorolistan
SOL Palvelut Oy, Tampere - 2016-02-15 - Satakunta
Promootiotyöntekijä -
Myyjät
Promootiotyöntekijä, Markkinointitoimisto OFRD Oy Olemme nuorekas, tapahtumamarkkinointiin ja promootioihin erikoistunut yritys. Toimimme maanlaajuisesti ja tällä hetkellä palkkalistoillamme on yli 130 ammattitaitoista työntekijää
OFRD Oy - 2016-03-31 - Satakunta
Rakennussiivooja, Pori -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme asiakkaallemme rakennussiivoojaa Porin keskustaan. Työ tehdään samassa kohteessa ma-pe 07-15:30 välisenä aikana eli mukava arkiduuni kyseessä. Edellytämme sinulta - Suomenkielen taitoa - Työturvallisuuskorttia
StaffPoint Oy - 2016-05-28 - Satakunta
Raudoittaja -
Betonirakentajat ja raudoittajat
KJ REKRY on aloittanut toimintansa vuoden 2016 alussa. Toimintaa harjoitetaan toistaiseksi Suomen Teräsosaajat Oy:n kyljessä aputoiminimellä. KJ REKRY:N henkilökunta tarjoaa yrityksille rautaisella työmotivaatiolla henkilövuokrausta,
Suomen Teräsosaajat Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme Rivieeralle kesäkaudeksi ravintolan tarjoilijaa. Jos sinulla on alan koulutus ja vähintään kahden vuoden työkokemus ja olet innostunut asiakaspalvelutyöstä, niin olet mahdollisesti etsimämme henkilö.
Rivieera Oy - 2016-03-04 - Satakunta
Safety Officer -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for Safety Officer for our client working on the Olkiluoto
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-02-15 - Satakunta
Scaffold Supervisor -
Muut rakennustyöntekijät
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-06-27 - Satakunta
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-04-28 - Satakunta
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Haetaan osaavia telineasentajia, jotka pystyvät myös itenäiseen työskentelyyn. Pääasiassa työt ovat Turun seudulla, mutta etenkin Satakunta ja Uusimaa kuuluu työalueeseen. Ylityövalmius suotavaa. Etuja: ajokortti
Haksa Oy - 2016-03-01 - Satakunta
Yhteyspäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
?Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-02-23 - Satakunta
Yrittäjä -
AINUTLAATUINEN TILAISUUS SINULLE, JOKA HALUAT RYHTYÄ KAHVILA-SISÄLEIKKIPUISTO YRITTÄJÄKSI Lasten sisäleikkipuisto Hauskis etsii toiminnalleen jatkajaa. Huvimaailmassa on tilaa 350 henkilölle ja palveluina mm. Lounaskahvila, ryhmätapahtumia yritysjuhlista syntymäpäiväjuhliin
Suomen Puuhapiste Oy / Hauskis - 2016-02-15 - Satakunta