Job Kliininen ylilääkäri Etelä-Pohjanmaa JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kliininen ylilääkäri

Työnkuvaus:
JIK ky:ssä on haettavana kliinisen ylilääkärin virka. Viran alkusijoituspaikka on Ilmajoen terveyskeskus. Ylilääkärinä toimit kliinisen työn ohella lääkäreiden lähiesimiehenä sekä organisoit ja kehität terveyskeskuksen päivittäistä toimintaa. Henkilökunta on osaavaa ja sitoutunutta. Tukenasi on JIK ky:n johtava ylilääkäri ja osastonhoitajat. Kliininen ylilääkäri kuuluu JIK ky:n hyvinvointipalveluiden johtoryhmään. Työn aloitus on 1.4.2016 tai sopimuksen mukaan. JIK ky huolehtii tarvittavasta perehdytyksestä. Kelpoisuusvaatimuksena on yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto tai muu soveltuva erikoislääkärin tutkinto. Pätevien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös erikoistumisopintojen loppuvaiheessa olevat hakijat. Virassa noudatetaan Lääkärisopimuksen ja KVTES:n määräyksiä. Palkka on kilpailukykyinen. Viran täytössä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Valitun tulee toimittaa hyväksytty lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista. JIK ky on savuton työpaikka. Hakemukset, joihin liitetään ansioluettelo tai CV, osoitetaan JIK ky:n johtavalle ylilääkärille Elina Majapurolle, ja toimitetaan osoitteeseen JIK-peruspalvelu liikelaitos kuntayhtymä, Kirjaamo, Kärrytie 1, 61300 KURIKKA. Kuoreen tunnus;Hakemus/kliininen ylilääkäri. Hakemuksen voi jättää myös sähköisesti Laura-järjestelmän kautta. Linkki hakulomakkeelle löytyy osoitteesta www.jikky.fi/tyopaikat. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. Lisätietoja tarvittaessa: JIK ky:n johtava ylilääkäri Elina Majapuro, elina.majapuro (at) jikky.fi. Hakuaika päättyy: Ma 7.3.2016. ----- JIK ky on Jalasjärven ja Ilmajoen kuntien sekä Kurikan kaupungin yhdessä perustama liikelaitos kuntayhtymä, joka tuottaa terveyden- ja sairaanhoidon, ympäristö terveyden huollon ja vanhustenhuollon palveluja sekä Kurikan ja Jalasjärven sosiaalipalvelut. Palvelemme 35 000 asukkaan väestö pohjaa, ja JIK ky:ssä työskentelee lähes 1 000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Lääkärinvirkoja on 25.

Työnantajan nimi: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Työnantajan osoite: 60800 ILMAJOKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Erikoislääkärit

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

ABC-palvelupäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme äitiyslomasijaisuuteen ABC Lapualle palvelupäällikköä esimiehen kakkoseksi. Toimenkuvana on toimia liikennemyymäläpäällikön sijaisena, koko yksikön palvelutiimin vetäjänä ja
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa - 2016-06-09 - Etelä-Pohjanmaa

Edustaja, myyjä tai yrittäjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifikoidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Kauhavan kaupunki ilmoittaa haettavaksi 22.5.2016 klo 15.00 mennessä erityislastentarhanopettajan toimen Erityislastentarhanopettajan toimi on vakituinen ja se täytetään 1.8.2016 alkaen. Erityislastentarhanopettajan toimialueena on
Kauhavan kaupunki - 2016-05-03 - Etelä-Pohjanmaa

FW-kehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
Haemme huippujoukkueeseemme vahvan kokemuksen omaavaa haasteita pelkäämätöntä laiteläheisten ohjelmistojen kehittäjää. Tunnet suurta intohimoa mikrokontrolleri/prosessori-pohjaisen elektroniikka-laitteiston
Exertus Oy - 2016-03-11 - Etelä-Pohjanmaa

Hallintojohtaja -

Muut hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat
Seinäjoki on suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan keskus. Seurakuntaelämä on vilkasta, kaupunki kasvaa ja toimintaympäristö on kirkon työlle myönteistä. Seinäjoen seurakunta koostuu Seinäjoen alueseurakunnasta
Seinäjoen seurakunta - 2016-05-02 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa sijaisuuteen -45 syntyneelle naistyönantajalle 7.9 alkaen. Työtä ma-pe klo 8-16 eli 40h/Vko. Sijaisuus kestää ainakin 31.8 asti, mutta jatko voi olla vielä 1-3kk. Tietoa sijaisuuden
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 10-20h/vko naistyönantajalle. Työ olisi päiväpainotteista 2-3krt/vko. Työ alkaisi ensin sijaisuudella 1.6-6.7 ja jatkuisi 7.7. vakituisena. Työtehtävinä: muistina toimiminen,
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-15 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 25-vuotiaalle naiselle. Työaika 30 h/kk. Työtehtävinä harrastus- ja vapaa-ajan toimintojen mahdollistaminen, tehtävät tarkentuvat myöhemmin ja avustustoiminnan alkaessa. Työntekopaikka
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle. Työaika enintään 120 h / kk. Työtehtävinä kodinhoitotöitä, asiointiapua, ruoanlaittoa ja siivousta. Työ on päivä- ja iltatyötä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtaisen avustajan sijaisuus -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaisen avustajan sijaista miestyönantajalle. Sijaisen tarve viikonloppuisin lauantaina ja sunnuntaina, kumpanakin päivänä työaika 5 tuntia. Viikonloppuavustajan tarve ajalle 11.6. -28.8. ja ne sovitaan erikseen.
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-28 - Etelä-Pohjanmaa

Kouluttaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Haetaan kouluttajaa jolla oikeus työturvakorttikoulutuksiin, eduksi katsotaan tulityö- ja tieturvakorttien kouluttajaoikeudet. Oma auto käytössä ja töihin tarvittaessa kutsuttava.
ACC Consulting Oy - 2016-04-15 - Etelä-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Lapuan uusi kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Hoitokoti Helmi valmistuu kesällä 2016 Liuhtarin kaupunginosaan, Myllykyläntielle. Hoitokoti Helmi tarjoaa ympärivuorokautista autettua asumista sekä tukiasumista kehitysvammaisille
Esperi Care Oy - 2016-04-13 - Etelä-Pohjanmaa

Muu palvelutyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Etsimme työntekijää Asuntomessuille 8.7-7.8.2016 väliseksi ajaksi nimikkotaloomme esittelijäksi. Työ tapahtuu talossa ma-su kello 10-18 välisenä aikana. Työvuoroja messujen aikana on noin 20 kpl. Työtehtäviisi
LKV Vaisto Oy - 2016-05-13 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntikonsulentti Kosmetiikkatuotteille -

Tuote-esittelijät
Haetaan MYYNTIKONSULENTTI/ TUOTE-ESITTELIJÄ/ PROMOOTTORI Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy on valtakunnallisesti toimiva, voimakkaasti kasvava tapahtumatoimisto. Olemme mukana messuilla, tapahtumissa ja erilaisissa kuluttajakohtaamisissa. Tarjoamme
Myynti ja Markkinointi Volyymi Oy - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Prime Sales Oy on oululainen myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja toimistomme sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Vakavarainen ja innovatiivinen yrityksemme työllistää valtakunnallisesti 65 henkilöä. Meille
Prime Sales Oy - 2016-05-25 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
A-lehdet Oy, Alavuden toimisto hakee 2 MYYNTINEUVOTTELIJAA Mediatalo ja kustantaja A-lehdet Oy on lanseerannut uusia lehtiä ja hakee lisää työvoimaa. Jos Sinulla on kokemusta tuotteiden, palvelujen tai minkä hyvänsä
A-lehdet Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Accountor rekrytoi kehittymishaluisia ja motivoituneita myyjiä kasvavaan organisaatioomme. Työpisteesi sijaitsee Seinäjoella. Tule kanssamme osaksi kasvavaa, motivoitunutta myyntitiimiämme. Haemme joukkoomme niin kannuksensa myynnin
Accountor Pohjanmaa Oy, Seinäjoen toimipiste - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Nuoriso-ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Ilmajoen kunta julistaa haettavaksi vakinaista täyttämistä varten nuoriso-ohjaajan toimen Toimi täytetään 1.8.2016 alkaen. Toimessa on neljän kuukauden koeaika. Nuoriso-ohjaaja kelpoisuusvaatimuksena on vähintään
Ilmajoen kunta - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Palveluvastaava -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivista ja asiakaspalveluhenkistä palveluvastaavaa siivoustyöhön Ylistaroon. Työt sijoittuvat erilaisiin asiakaskohteisiimme ja painottuvat ilta-aikaan. Työaika noin 10-20 tuntia
SOL Palvelut Oy, Seinäjoki - 2016-03-16 - Etelä-Pohjanmaa

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme SEINÄJOELLE motivoitunutta ja ammattitaitoista rakennusmiestä teräsrunkohallin pystytysprojektiin. Tehtäviin kuuluu mm. pohja- ja valutöiden valmistelutyöt, teräsrakenteiden pystytys ja kattotyöt.
Make My Solutions Oy - 2016-03-23 - Etelä-Pohjanmaa

Rappusiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme aktiivisia palveluvastaavia rappusiivoukseen Seinäjoelle. Työ on päivätyötä ma-pe. Kohteet sijaitsevat Seinäjoen alueella. Halutessasi mahdollisuus myös osapäiväiseen
SOL Palvelut Oy, Seinäjoki - 2016-04-13 - Etelä-Pohjanmaa

Ravintolasiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haluatko työn, missä näet konkreettisesti tekemäsi työn jäljen? Tässä loistotarjous! Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Seinäjoelle ahkeraa tarvittaessa työhön kutsuttavaa ravintolasiivoojaa. Hakemamme
StaffPoint Oy - 2016-05-03 - Etelä-Pohjanmaa

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Lappajärven kunta hakee palvelukseensa kokoaikaista ruokapalvelutyöntekijää juuri valmistuneeseen 54-paikkaiseen päiväkoti Ullanlinnaan. Päiväkodille tuodaan valmis ruoka, jonka jakelusta ruokapalvelutyöntekijä
Lappajärven kunta - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Telineasentaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme Seinäjoelle telineasentajia. Layher-telineiden pystytystä teollisuuskohteessa. Työtä tehdään 2-3 hengen ryhmissä. Työ alkaa toukokuussa 2016 ja kestää ainakin syksyyn, mahdollisesti
Job Services Finland Oy - 2016-04-26 - Etelä-Pohjanmaa

Terminaalityöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme kahta osa-aikaista terminaalityöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Seinäjoelle.
Sublog Oy - 2016-03-16 - Etelä-Pohjanmaa

Toimitusjohtaja -

Pääjohtajat ja toimitusjohtajat
Lakeusrekry hakee yritysjohtotehtävistä kokemusta omaavaa henkilöä pk-sektorin yrityksen vetovastuuseen nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä talossa toisiin tehtäviin. Pääset mukaan liiketoiminnan kehittämiseen
Lakeusrekry Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Rakennus K. Karhu Oy on vuonna 2001 perustettu rakennusliike, jonka toimipaikat sijaitsevat Seinäjoella, Vaasassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä. Vuosittainen liikevaihtomme on noin 40 M€. Haemme vakituiseen työsuhteeseen
Rakennus K. Karhu Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Viherlaitoksen kausityöpaikat -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Viherlaitoksen kausityöpaikat kesäkaudelle 2016 ovat haettavissa 19.2.2016 mennessä. Työnhakulomakeen sekä tiedot haettavista paikoista voi lukea ja tulostaa Lapuan kaupungin verkko-sivuilta,
Lapuan kaupunki - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 2.1744079589844 sekuntia