Job Kokki Helsinki-Uusimaa StaffPoint Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kokki

Työnkuvaus:
Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä. Mausteiset makuelämykset ja virkistävät juomat johdattelevat Amarillon alkulähteille, runsaiden makujen maailmaan. Kokkimme ovat matkanneet Texasia ristiin rastiin ja istuneet leiritulilla Rio Granden molemmin puolin, jotta voimme tarjota parasta Texmexiä ison meren tällä puolen. Etsimme kesäksi kokkeja Amarilloon! Työtehtäviisi kuuluu valmistaa Amarillon herkulliset annokset sekä huolehtia esivalmisteiden riittävyydestä tuleville päiville. Työ on kiireistä, joten sinun tulee osata työskennellä tiimissä, nopeastikin muuttuvissa tilanteissa. Ravintola on auki viikon jokaisena päivänä, aamusta myöhäiseen iltaan. Työtä on tarjolla 90 tuntia 3 viikkoon. Työt alkavat kesä- tai heinäkuun aikana sopimuksen mukaan ja jatkuvat aina elokuun loppuun saakka. Edellytämme sinulta - Kokin perustutkintoa - Aiempaa kokemusta kokin työtehtävistä - Oma-aloitteisuutta - Reipasta asennetta - Kykyä työskennellä kiireisessä työympäristössä - Hygieniapassia ja salmonellatodistusta Tarjoamme sinulle - Upean kesätyöpaikan Helsingin ydinkeskustassa - Mukavat työkaverit - Mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi - Mahdollisuuden työllistyä muihin asiakasyrityksiimme syksyllä Kiinnostuitko? Varmista kesätyöpaikkasi jo ajoissa, joten täytä työhakemus huolellisesti alla olevan linkin kautta. Lisätietoja Lotta-Riina Kolppanen Rekrytointikonsultti, HoReCa Pääkaupunkiseutu Staffpoint Oy Ruoholahdenkatu 14 00180 HELSINKI 020 720 6289 vaihde030 047 2000 lotta-riina.kolppanen (at) staffpoint.fi www.staffpoint.fi

Työnantajan nimi: StaffPoint Oy

Työnantajan osoite: 00180 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asuntomyyjä -

Myyjät
Haemme YIT Kotien pariin Helsinkiin Asuntomyyjää Toimit yhtenä tuloksentekijänä YIT Kotien dynaamisessa myyntitiimissä. Palvelet asiakkaitamme ammattimaisesti ja hyödynnät työssäsi mahdollista aikaisempaa
YIT Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Festarikassa -

Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme asiakasyrityksellemme kassatyöntekijöitä festarikaudelle 2016. Arvostamme kokemusta asiakas- ja kassatyöskentelystä. Kykynet itsenäiseen työskentelyyn, sinulla on hyvä paineensietokyky, hyvät vuorovaikutustaidot
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan reipasta, oma-aloitteista henkilöä auttamaan pyörätuollilla liikkuvaa naishenkilöä. Siirtyminen paikasta toiseen tapahtuu rollaattorilla. Työn kuvaan kuuluu mm. kodintyöt, asiointi ym. Edellytetään
Anonyymi työnantaja - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Huollon työnjohtaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Olemmme valtuutettu Jaguar, Land Rover sekä Fiat, Alfa Romeo ja Jeep autotalo. Haemme Espoon asiakaspalvelutiimiimme vahvistusta hoitamaan huollon työnjohtajan tehtäviä kaikkien merkkien osalta, päävastuualueena Fiat Alfa
Oy Sports Car Center Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Huoltomies -

Kiinteistöhuollon työntekijät
kh-kiinteistöpalvelut oy on kiinteistöhuolto- ja tätä toimintaa tukevien yritysten yhteenliittymä. Yritysryppääseemme kuuluva kiinteistöhuoltoliike Huoltojokke Oy hakee palvelukseensa KONEAJOTAITOISTA HUOLTOMIESTÄ
Kh-kiinteistöpalvelut Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Käsinpakkaaja -

Pakkaajat
Etsimme asiakkaallemme Espoon Kauklahteen osa-aikaisia, tarvittaessa töihin kutsuttavia käsinpakkaajia. Mahdollisuus myös kokoaikaiseen työsuhteeseen. Arvostamme: Asiallista fyysistä kuntoa, oikeaa asennetta työntekoon, järkevää
CH Cargo Handling Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan kahta kokkia pakistanilaiseen ravintolaan. Työntekijöiden täytyy puhua englantia. Hindin tai urgun kielen taito eduksi. B-ajokortti täytyy olla. This is Zain from Munir AY. I am looking for two full time employee (Cook for
Munir avoin yhtiö - 2016-05-28 - Etelä-Karjala

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintolakokki Rantasipi Imatran Valtionhotelli Linnaravintola Hemmottelukylpylä Rantasipi Imatran Valtionhotelli sijaitsee Vuoksen kulttuurimaisemassa, Imatran kosken varrella ainutlaatuisessa ympäristössä. Imatran Valtionhotellin
Restel Oy - 2016-06-01 - Etelä-Karjala

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Espooseen ammattitaitoista ja kokenutta Kokkia kesäravintolaan. Tehtävään edellytetään kokin koulutusta, tiimihenkisyyttä, vastuuntuntoa, suomenkielentaitoa, sekä positiivista asennetta. Valittavalla henkilöllä
Eevak Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Helsingissä Mikonkadulla sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaamme ammattitaitoista kokkia, joka hallitsee kiinalaisen ruoan sekä sushin valmistuksen. Työtä on noin 25-30 tuntia/vk ja työ alkaa mahdollisimman pian sopimuksen
Yuhong Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Koneenkäyttäjä -

Paperimassan sekä paperin ja kartongin valmistuksen prosessityöntekijät
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997
Adecco Finland Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Tuletko hyvin toimeen lasten kanssa? Onko tavoitteenasi työllistyä välivuoden ajaksi? Etsitkö joustavaa työtä muun elämän oheen? Haemme nyt keikkailevia LASTENHOITAJIA Tuusulaan syksyksi. Työ on keikkaluontoista
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Liikeideapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tahdotko mukaan tarjoamaan piirikunnan parasta palvelua? Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä. Mausteiset makuelämykset ja virkistävät juomat johdattelevat Amarillon alkulähteille, runsaiden makujen
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja, kielirikasteinen englanti -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Lauttasaaren ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

LVI-insinööri -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Lämpökarelia Oy on joensuulainen LVI-alan yritys, jonka toimialaan kuuluvat LVI-urakointi- ja huoltotyöt. Yrityksellämme on toimipisteet Joensuussa, Kiteellä, Kuopiossa ja Vantaalla. Toimimme Itä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla
Lämpökarelia Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Matkustajapalveluvirkailija -

Kuljetuksen toimistotyöntekijät
Haemme useita työstään innostuneita ja positiivisella otteella työskenteleviä henkilöitä asiakaspalvelutehtäviin Helsinki - Vantaan lentoasemalle. Matkustajapalveluvirkailijan tehtävissä pääset
Swissport Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Muu puhdistustyöntekijä -

Muut puhdistustyöntekijät
Haemme työntekijää kuiva- ja märkäaineiden puhdistustehtäviin. Työ sisältää pääasiassa suurteho imuautolla tehtävät maa-ainesten siirrot, imuroinnit ja puhallukset. Kaluston siirrot
Henkilöstöpalvelu Reilut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Muu toimisto- tai laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Freshico Oy on vuonna 2012 perustettu siivouspalveluyritys. Tärkeimmät arvomme ovat korkealaatuinen asiakaspalvelu ja asiakaslähtöisyys. Meillä työskentelyssä tärkeintä on, että löydämme jokaisen
Freshico Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Seuraatko intohimoisesti muotia, oletko asiakaspalvelun ammattilainen ja haluatko työskennellä kaupan alalla? Sinä saatat olla etsimämme henkilö osaksi Tammisaaren Lindex-myymälän tiimiä! Me tarjoamme inspiroivan
Lindex Oy. - 2016-03-20 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme asiakkaallemme Suomen Lähikauppa Oy:lle Äänekosken Valintataloon kahta myyjää määräaikaiseen työsuhteeseen 1.9.2016-31.12.2016. Kyseessä on projektityö. Myyjän työtehtäviin
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Närvårdare -

Lähihoitajat
Trivs du med att jobba med äldre? Vi söker närvårdare till vårt vårdarteam på Bertahemmet, som vårdar äldre i tre små grupphem och ett seniorhus i Södra Haga, Helsingfors. Även läroavtalsplats
Finlands Svenska Söndagsskolförbund rf - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

NC-Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
How about working with challenging tasks in a respectful and friendly working environment, developing world leading solutions, and being part of a global yet tight-knit network of 14,000 colleagues in 50 countries? This is Metso. Haemme nyt venttiilitehtaallemme
Metso Oyj - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Porrassiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan vakituiseen työsuhteeseen porrassiivoojaa. Työtehtäviin kuuluu taloyhtiössä porrassiivous sekä saunatilojen ja kellareiden siivous. Työkohteet ovat Helsingissä ja Vantaalla. Porrassiivouksen työkokemuksen
Helsingin Kiinteistöpalvelu Oy. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Porrassiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitään päivittäiseen porrassiivoukseen ammattitaitoista ja hyvän suomenkielen taidon omaavaa siivoojaa. Työkohteet Helsingin alueella. Ajokortti tarvitaan. Työtä viitenä päivänä viikossa. Paikka
Hesa Porrassiivous Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Lakiasiaintoimisto Asiakasturva Oy on Suomen johtava listaamattomien yhtiöiden osakekauppaan ja yritysjuridiikkaan perehtynyt lakiasiaintoimisto. Meille on myönnetty Suomen Vahvimmat -sertifikaatti, joka on merkki siitä, että yritys
Lakiasiaintoimisto Asiakasturva Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Segment Marketing Communications Manager -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ABB (www.abb.com) is a leader in power and automation technologies that enable utility, industry, and transport and infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Taloushallinnon koordinaattori -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
OSRAM on yksi johtavista valaistusteknisten tuotteiden valmistajista maailmassa. Oy OSRAM Ab on saksalaisen OSRAM GmbH:n tytäryhtiö joka vastaa OSRAM -tuotteiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa ja Baltiassa. Yrityksen liikevaihto
Kallinen Consulting Oy - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa

Tuntiopettaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Vantaan aikuisopisto hakee tuntiopettajia. Vantaan aikuisopisto on yksi Suomen suurimmista kansalaisopistoista. Järjestämme vuosittain noin 1800 kurssia noin 30 000
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Välinehuoltaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme kolmea asiakaspalveluhenkistä, oma-aloitteista myönteisesti asennoituvaa ja joustavasta ryhmätyöstä pitävää ammattilaista sairaalan välinehuoltotehtäviin. Tehtäviin kuuluu potilaan tutkimuksessa
HUS - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 1.5499157905579 sekuntia