Job Kokki Helsinki-Uusimaa Suomen Tenava päiväkodit Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Tenava Keittiöt on osa Suomen Tenava päiväkodit Oy:ta. Tenava Keittiöitä on kaksi, toinen Espoon Sunassa ja toinen Muuramessa Kinkomaalla. Tenava Keittiöistä lähtee päivittäin lounasta ja välipalaa yhteensä n. 1500 lapselle ja aikuiselle. Tenavilla kokataan päiväkotiruokaa yli 10 vuoden kokemuksella. Noudatamme ravitsemussuosituksia, mutta pidämme huolen, että ruoka myös maistuu lapsille! Ruokalistasuunnittelumme tehdään yhteistyössä päiväkotien, vanhempien ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa, unohtamatta tietenkään lapsia. Haemme energistä ja työtä pelkäämätöntä kokkia keittiöllemme Espooseen. Sinulla on hyvät tiimityöskentelytaidot, mutta kykenet myös itsenäiseen työhön. Olet huolellinen ja luotettava työntekijä, jolle laadun tuottaminen on tärkeää. Osaat organisoida työtäsi ja toimit asiakaslähtöisesti. Työtehtävät keittiöllämme ovat kiertäviä, joten työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki keittiön työtehtävät, esimerkiksi lounaan ja välipalan valmistus, salaatin teko, varastojen hallinta, tiskihuolto sekä järjestely- ja siivoustehtävät. Riippuen työntekijän osaamisesta, myös erityisruokavaliokeittiön työtehtävät voivat kuulua työtehtäväkokonaisuuteen. Toivomme hakijalta kokemusta kokin työtehtävistä, suurtalouskeittiöympäristössä työskentely sekä alan koulutus katsotaan eduksi. Hygieniapassi ja ajokortti välttämättömiä työssä. Tarjoamme sinulle vastuullisen työtehtävän iloisessa työporukassa. Työpaikkana korostamme jatkuvaa oppimista ja sinulla on toiveittesi ja tarpeittesi mukaan mahdollisuus myös kehittyä meillä. Jos koet olevasi etsimämme henkilö, toivomme että saamme hakemuksesi mahdollisimman pian! Lisätietoja tetävästä antaa Tenava Keittiöiden päällikkö Sari Nieminen, 0108367210.
Työnantajan nimi: Suomen Tenava päiväkodit Oy
Työnantajan osoite: Solisevantie 2, 02760 ESPOO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Arkistoharjoittelija -
Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Etsimme kahta reipasta ja oma-aloitteista lukion/ammatillisen oppilaitoksen opiskelijaa kesätöihin terveysaseman potilasarkistoon ja yleisiin siivoustehtäviin. Työtehtävinä on potilasasiakirjojen
Vantaan kaupunki - 2016-02-26 - Helsinki-Uusimaa
B2B Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Oletko markkinoinnista kiinnostunut tuleva huippumyyjämme? Medialuotsi Oy on digitaaliseen markkinointiin erikoistunut mediatoimisto, joka omaa Googlen myöntämän Partner-sertifikaatin. Etsimme nyt hyvillä vuorovaikutustaidoilla
Medialuotsi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Development Engineer, Modularization -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme uransa alkuvaiheessa olevaa insinööriä tai diplomi-insinööriä suunnittelutehtäviin. Ideaalihakijamme on kone- tai mekaniikkasuunnittelun diplomi-insinööri, jolla on valmiudet viedä
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Tehtävän kuvaus: Jokivarren koulu on lämminhenkinen kouluyhteisö, joka toimii kahdessa opetuspisteessä. Pääkoululla opiskelevat luokat 1.- 6. ja Nikinmäen opetuspisteessä luokat 1.- 4. Koulussamme pidetään
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Farmaseutti -
Farmaseutit
Etsimme Tuusulaan asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia määräaikaiseen työsuhteeseen tulevalle kesälle viikoille 26-31. Odotamme sinulta: - soveltuvaa koulutusta ja kokemusta farmaseutin tehtävistä - asiakaspalvelulähtöistä
Sihti Etelä-Suomi Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa
Imu- / paineautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Kassamyyjä lounasravintolaan -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haetaan ammattitaitoista kassamyyjää lounasravintolaan. Olemme avoinna ma-pe 7-16. Työaika ajoittuu pääsääntöisesti klo 8.30- 16.15 välille. Työtehtäviin kuuluu suositteleva myyntityö, asiakaspalvelu
Topron Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Kauppakeskuskoordinaattori -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Rakennamme Triplaa seuraavan kuuden vuoden ajan Helsingin Pasilaan. Uusi kaupan, kaupunkikulttuurin, liike-elämän ja liikenteen keskus on valtava rakennushanke. Tulemme tarjoamaan projektin edetessä mielenkiintoisia työtehtäviä
YIT Rakennus Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Keittiöapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy on ravintola-alan työntekijöiden välittämiseen ja vuokraamiseen erikoistunut perheyritys. Tällä hetkellä työllistämme merkittävän määrän raavintola-alan
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Keittiömestari -
Keittiöpäälliköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Kemisti -
Kemistit
Helsingin yliopisto - Maailman parhaiden joukossa! Vuonna 1640 perustettu Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaiden monitieteisten tutkimusyliopistojen joukkoon. Se on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö,
Helsingin yliopisto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Laatutakuu-yrittäjä iltaan -
Yrittäjiemme työtyytyväisyys on huippuluokkaa! 91 % Suosittelee Laatutakuu-yrittäjyyttä muillekin. Haemme nyt LAATUTAKUU-YRITTÄJÄÄ Helsinkiin huolehtimaan iltapainotteisen asiakaskunnan toimitilojen siivouksesta ja asiakassuhteiden hoitamisesta. Olet myynti- ja
Suomen Laatutakuu Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Nurmijärvi - Elinvoimaa ja elämisen tilaa Haemme varhaiskasvatukseen lastentarhanopettajaa vakinaiseen työsuhteeseen 01.08.2016 alkaen. Sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Suopolun päiväkoti Klaukkalan alueella. Työaika
Nurmijärven kunta - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Lead Developer -
Ohjelmistokehittäjät
Offerilla on Suomen suurin paikallisten tarjousten markkinapaikka. Offerilla.com sivuston kautta kuluttajat voivat ostaa paikallisten yritysten palveluita ja tuotteita poikkeuksellisen edullisesti. Yritys on kasvamassa kovaa vauhtia yhdeksi Pohjoismaiden
Wippii Work Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Liikenteenpysäyttäjä -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-03-17 - Helsinki-Uusimaa
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Pihlajamäen ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi- ja lämpöjohtosaneerauksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Toteutamme saneeraukset omakotitaloihin ja pienkiinteistöihin pinta-asennuksina.
KotiSun Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa
Päätoiminen tuntiopettaja, suomi toisena kielenä -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Helsingin aikuislukio, Itä-Helsingin toimipiste Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin
Helsingin kaupunki. - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Päiväkodin johtaja -
Lastenhoidon johtajat
Päiväkoti Satumetsä Espoon Pohjois-Tapiolassa etsii PÄIVÄKODINJOHTAJAA opinto- ja perhevapaan sijaiseksi 1.8.2016- 31.7.2017 väliselle ajalle. Viihtyisässä päiväkodissamme on tällä hetkellä
Päiväkoti Satumetsä / Tapiolan lastentalo ry - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Palvelutiskimyyjä -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Professional Housekeeper -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
The Embassy of the Bolivarian Republic of Venezuela in Helsinki is looking for a professional Housekeeper to work at the official residence 40 hours/week. What we want from you: - Prior experience in professional home cleaning and preferably in other
Embassy of the Bolivarian Republic of Venezuela - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Project Manager -
Systeemisuunnittelijat
We are looking for an experienced Project Manager for our customer project. You should have experience in: - IT Project Management/Scrum Master - Team leading Koodaripalvelut.com Finland provides professional IT consultants for various customer projects.
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-04-28 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmestari -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta RAKENNUSMESTARIA Uudellemaalle vastaamaan työmaatoimintojen johtamisesta. Tehtävä edellyttää alan koulutusta sekä vankkaa työkokemusta. Ammattitaitosi turvin näet kokonaisuuksia
Job Services Finland Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Järvenpää on yli 40 000 asukkaan kulttuurikaupunki, jonka palveluksessa on noin 2300 eri alojen ammattilaista. Kaupunki on edelläkävijä kunta-alan toimintakulttuurin kehittämisessä ja panostaa henkilöstön
Järvenpään kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Suurtalouskokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä pääkaupunkiseudulla! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
System Specialist -
Sovellusohjelmoijat
Oletko analyyttinen ja ratkaisukeskeinen tiimipelaaja, jolla on ymmärrystä IoT-ratkaisuista sekä aikaisempaa kokemusta ylläpitotehtävistä? Etsimme kokoaikaista Systems Specialistia työskentelemään tuotannon
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijä -
Tuotannon valmistelijat
Etsimme kuljetuspalvelu- ja logistiikka-alan asiakasyrityksellemme TOIMISTOTYÖNTEKIJÄÄ Helsinkiin Toimenkuvaasi kuuluu toimistoympäristön työtehtävät; asiakaspalvelu, kuljetusjärjestelyissä avustaminen
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa