Job Koordinaattori Pohjois-Savo Syömishäiriöliitto - Syli Ry - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koordinaattori

Työnkuvaus:
Valtakunnallinen Syömishäiriöliitto - SYLI ry on perustettu v. 2004 Turussa. Liitto edustaa syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään. Kuopiossa käynnistyy projekti vuosiksi 2016-2018. Haemme matalan kynnyksen toimintaan syömishäiriöön sairastuneille ja heidän läheisilleen koordinaattoria kolmen vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Työ tulee vastaanottaa 1.6.2016 alkaen. Koordinaattori vastaa vapaaehtois- ja kokemusasiantuntijatoiminnan koordinoinnista, kouluttamistyöstä, projektin viestinnästä, sidosryhmäyhteistyöstä ja projektin hallinnosta. Koordinaattorilla tulee olemaan työparina toiminnanohjaaja. Arvostamme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, järjestö- ja projektiosaamista sekä työkokemusta. Tehtävän hoito edellyttää hyvää organisointikykyä ja itsenäistä työotetta. Lisäksi työtehtävissä suoriutumista edistää RAY:n avustustoiminnan tunteminen, hyvät viestintä-, esiintymis-, verkostoitumis- ja vuorovaikutustaidot sekä vapaaehtois- ja vertaistukitoiminnan tuntemus. Työ on osin iltatyötä. Hakemus, cv ja palkkatoivomus lähetetään 25.2.2016 mennessä sähköisesti osoitteeseen info (at) syomishairioliitto.fi. Tiedustelut aluepäällikkö Tanja Tiainen ke 17.2. klo 11-14 ja ma 22.2. klo 9 - 11 puh. 040 752 9526. Työhaastattelu järjestetään Tampereella viikolla 11.

Työnantajan nimi: Syömishäiriöliitto - Syli Ry

Työnantajan osoite: 70100 KUOPIO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

2 Tutkimushaastattelijaa -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
M&J Dynastia Oy on kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Laajennamme loistavasti startannutta projektiamme ja koulutamme 2 tutkimushaastattelijaa Suomen Terveysravinnon tiimiimme. Tarjoamme mieluisan työn, jossa tehtävänäsi
M&J Dynastia Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Savo

ASIAKASNEUVOTTELIJA -

Puhelin- ym. myyjät
Etsitkö töitä myyntialalta ja viihtyisästä paikasta? Tule meille, meillä se onnistuu! Meille on tärkeää että työntekijä viihtyy ja tulee iloisin mielin aamulla töihin, sen vuoksi haluamme
FullMedia Oy - 2016-03-05 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa 71-v pyörätuolia käyttävälle neliraajahalvaantuneelle miehelle Vuorelaan. Työhön kuuluu avustaminen kaikissa arjen toiminnoissa kuten ruokailussa, pesuissa, WC-käynneillä,
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-03-22 - Pohjois-Savo

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Kuopion kaupungin avustajakeskuksen kautta haemme henkilökohtaista avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 65-vuotiaalle pyörätuolia liikkumisen apuvälineenä käyttävälle miehelle Rypysuolle. Työ
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Hormipinnoittaja -

Talonrakentajat
Asentaja, 1 paikka, RestaKoti Oy, Savo. RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat kattoremontit, kattopinnoitukset ja hormipinnoitukset. Nyt haemme joukkoon iloiseen
RestaKoti Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Savo

Keittiökalustemyyjä -

Myyjät
Elega Oy on valtakunnallinen keittiön ovenvaihtoihin erikoistunut yritys, alan markkinajohtaja. Työllistämme Suomessa ja Ruotsissa noin 150 henkilöä. Meillä on jo 60.000 tyytyväistä asiakasta ja 25 vuoden kokemus
Elega Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Kiinteistöpalvelujen kouluttaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
Tehtävänä on kiinteistöpalvelujen kouluttajan tehtävät perustutkintojen sekä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen koulutus ja kehittämistehtävät työelämäpalvelujen
Savon koulutuskuntayhtymä - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Kiinteistösiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme osaavaan joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen kahta kiinteistösiivoojaa (2 paikkaa), joilla on tehtävään soveltuva koulutus tai vahva työkokemus. Oppisopimuskoulutus on myös mahdollista. Hakijan tulee hallita
Niiralan Kulma Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Savo

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon ammattitaitoista kirvesmiestä. Tehtävä edellyttää voimassa olevaa työturvallisuuskorttia. Tuothan hakemuksessasi tarkasti ilmi aiemman työhistoriasi ja osaamisesi. Työt alkavat
Banssi pohjoinen Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Kirvesmies/rakennusmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakasyrityksellemme Kuopioon kahta rakennusmiestä/kirvesmiestä tehdaskiinteistön korjaus/kunnostus töihin. Työtehtävät sisältävät mm. katon paikkausta, joten korkeanpaikan kammoa ei saa olla.
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, Kuopio - 2016-04-01 - Pohjois-Savo

Koordinaattori -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Sosiaali- ja terveysvirasto, Lastensuojelun palvelut / muut perheiden tukipalvelut Tehtävän kuvaus: Koollekutsujan työtehtäviin kuuluu läheisneuvonpidon asiakasprosessista vastaaminen, koulutus- ja konsultaatiotehtävät
Helsingin kaupunki. - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Kunnaneläinlääkäri -

Eläinlääkärit
Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut on Siilinjärven isännöimä kuuden kunnan muodostama ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Pohjois-Savossa. Lisäksi Kuopioon myydään eläinlääkintähuollon
Siilinjärven kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Lumityöntekijä, Kuopio -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Etsimme asiakkaallemme käsilumityöntekijöitä kevään ajalle. Työvuoroja on tarjolla säiden mukaan. Edellytämme sinulta Hyvää fyysistä kuntoa Joustavuutta työaikojen suhteen B-luokan ajokorttia,
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Savo

Myyntiagentti (Matti myöhäset, Kesätyö) -

Myyntiedustajat
Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa kesällä siistissä sisätyössä? Etsimme kahta kesätyöntekijää Kuopion toimipisteeseemme kahteen eri projektiin: - Urheiluvarainhankkija - Myyntineuvottelija
Finnacta Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja (IDG) -

Myyntiedustajat
Suomen Teollisuustyökalut Oy myy työkaluja, koneita ja tarvikkeita teollisuudelle, koneyrittäjille, korjaamoille ja maataloudelle. Meillä on yli 100 esittelyautoa pohjoismaissa. Suomessa olemme toimineet vuodesta 1997 Haemme MYYNTIEDUSTAJAA
Suomen Teollisuustyökalut Oy - 2016-06-01 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksen kasvun vuoksi etsitään itsenäistä myyntiedustajaa Savon ja Itä-Suomen alueelle, joissa ei tällä hetkellä ole edustajaa, eli kasvumahdollisuudet alueella ovat erinomaiset. Myytävät tuotteet ovat
Nanotech Pro Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija / Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
Uusien toimeksiantojen myötä etsimme ammattitaitoiseen tiimiimme myyntineuvottelijoita/ asiakashankkijoita. Työ alkaa palkallisella perehdytysjaksolla, jossa koulutamme sinulle: myynnin ja asiakaspalvelun perusteet, työvälineet,
IT-Networks Finland Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-04-24 - Pohjois-Savo

Ohutlevysärmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme asiakasyrityksellemme ohutlevysärmääjää Leppävirralle. Työt alkavat juhannuksen jälkeen ja kestävät 1-2kk. Edellytämme hakijalta: - työkokemusta - alan koulutusta - työturvallisuuskorttia
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Savo

Osa-aikaisia myyntineuvottelijoita -

Myyjät
Terveisiä sinulle, joka olet etsimässä itsellesi lisätyötä syksylle koulunoheen! KEITÄ ME OLEMME Olemme M&J Dynastia Oy, telemarkkinoinnin asiantuntijayritys Savon sydämestä. Toimimme Kuopiossa, Varkaudessa
M&J Dynastia Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Savo

Perusopetuksen erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueella on haettavana toistaiseksi voimassa oleva perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 1.8.2016 alkaen. Viran sijoituskoulu on Pyörön koulu. Tehtäväkuvaus: Erityisluokanopettajan
Kuopion kaupunki työnantajapalvelu - 2016-05-05 - Pohjois-Savo

Puuseppä -

Huonekalupuusepät ym.
Kalusteita julkisiin tiloihin mittatilaustyönä valmistava yritys hakee motivoitunutta ja osaavaa puuseppää. Työtehtäviin sisältyy mm. koneistusta ja kokoonpanoa. Kokemusta vastaavasta työstä tulee olla. Työtä
M-Erikoiskaluste Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Pyöräkuormaajankuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Vuori Trans Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Sairaanhoitajan tehtävä -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme sairaanhoitajaa vakinaiseen työsuhteeseen. Työsuhteen alussa tehtävä sijoittuu tehostetun palveluasumisen yksikköömme, Vanhan Pappilan palvelukotiin. Työsuhteen kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä
Siilinjärven kunta - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Sairaanhoitajan toimet (3), Neurokeskus -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, Neurokeskuksessa, Neurokirurgian osastolla on haettavana kaksi (2)sairaanhoitajan toimea ja yksi (1) sairaanhoitaja/neuromodulaatiohoitajan toimi. Neurokirurgian osasto vastaa kiireellistä hoitoa tai erotusdiagnostiikkaa
KYS Kuopion yliopistollinen sairaala - 2016-03-08 - Pohjois-Savo

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Kuopiossa sijaitseviin asiakaskohteisiimme tarvittaessa töihin kutsuttavia keikkatyöntekijöitä ja määräaikaisia lomatuuraajia siivoustehtäviin. Työ voi olla osa- tai kokoaikaista. Arvostamme siivousalan
Coor Service Management LP Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme asiakasyrityksellemme useaa sisustuskirvesmiestä pidempiaikaiseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Työtehtäviin kuuluu kaikki sisätilojen remontit. Työt sijaitsevat Kuopion ja Iisalmen alueella. Odotamme
Osuma Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Savo

Summer jobs! Englannin kielen kouluttaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Since 1993 Speaking Out Oy's core business activity has been to offer local language-training courses for children. Our courses are operated in schools, nurseries and other suitable locations. The aim is to provide a high quality, local service. In other
Speaking Out Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Tietopalveluneuvoja -

Kirjastotyöntekijät
Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista yliopistoista. Monialainen yliopisto tarjoaa opetusta yli 100 pääaineessa. Itä-Suomen yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää noin 2 800 henkilöä.
Itä-Suomen yliopisto - 2016-04-12 - Pohjois-Savo

Tuotannon työntekijä puusepänteollisuuteen -

Konepuusepät
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Savo

 
 
site syntyy 5.4033508300781 sekuntia