Job Kosmetologi Helsinki-Uusimaa KauneusPopUp - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kosmetologi

Työnkuvaus:
Kauneushoitola Onnentunne etsii yhtä tai kahta sopimusyrittäjää hoitolan tarjoamiin palveluihin. Osaamiseltasi olet esimerkiksi kosmetologi, kynsi- tai ripsiteknikko, hieroja tai jalkahoitaja. Työskentelet hyvämaineisen kauneushoitolan tiloissa tai kotikäynneillä omalla toiminimelläsi tai esimerkiksi osuuskunnan kautta, joko kiinteällä vuokralla tai provisiolla. Sinulta odotan ammattitaitoista otetta, asiakaspalvelutaitoja ja valmiutta asettaa asiakas etusijalle. Etsin ensisijaisesti pitkäaikaista työkaveria, joten odotan myös sitoutumista liiketoimintaan ja asiakkaisiin. Ripsienpidennykset (sekä klassiset että volyymit) olisi hyvä olla hallussa, koska ripsiasiakkaita riittää! Työ tarjoaa joustavan työajan ja asiakkaiden ajanvaraustoiveet ovat toiminnan keskiössä. Toivon, että omalla panoksellasi olet valmis palvelemaan asiakkaita tarvittaessa myös viikonloppuisin ja iltaisin. Asiakkaiden tavoittaminen markkinoinnilla on ensiarvoisen tärkeää liiketoiminnan menestymisen kannalta ja työssä sinun odotetaan osallistuvan myös markkinointiin. Kauneushoitola Onnentunne tarjoaa sinulle: toimivat ja siistit tilat ammattilaisvälinein. Osaamista ja kokemusta markkinoinnissa ja kampanjoissa. Mahdollisuuden toimia itsenäisenä yrittäjänä ilman oman liikkeen perustamisen hankintoja ja riskejä. Hoitolalla on vakiintunut asiakaskunta ja töitä riittää. Eduksi katsotaan mikäli sinulla on jo omaa asiakaskuntaa. Aloitus sopimuksen mukaan ja viimeistään 1.6.2016. Paikka täytetään heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Kauneushoitola Onnentunne sijaitsee Helsingin Lassilassa, parin minuutin kävelymatkan päässä Pohjois-Haagan juna-asemasta ja aivan Kehä I:n vieressä. Hoitola on perustettu vuonna 2013 ja omaa vakiintuneen asiakaskunnan. Lisätietoja löydät osoitteesta www.onnentunne.fi. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä joko puhelimitse, puh. 040 539 5494 tai sähköpostilla, kauneuspopup (at) live.com

Työnantajan nimi: KauneusPopUp

Työnantajan osoite: Leiviskätie 2 A, 00440 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kosmetologit ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Yleissihteerit
Haemme kesäapulaista asiakaspalvelun tehtäviin, ajalle 27.6. - 5.8.2016. Tehtäviin kuuluu mm. puhelimeen vastaaminen, sähköposti viestintä, asiakirja käsittely, avainhallinta, asiakkaiden palveleminen vastaanotossa.
Länsimäen Kiinteistöpalvelu Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Asiantuntija työssäkäyntitilastoon -

Matemaatikot, aktuaarit ja tilastotieteilijät
TYÖPAIKKA KUVAUS Tilastokeskus on monipuolinen yhteiskunnallisen tiedon tuottaja ja aktiivinen kansainvälisen tilastoyhteisön jäsen. Tehtävänämme on yhdistää tieto tilastoiksi ja tietopalveluiksi kansalaisten,
Tilastokeskus - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Automaatiosuunnittelija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Helsinkiin automaatiosuunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen. Automaatiosuunnittelijana vastaat teollisten tuotteiden ja teknisten ratkaisujen kokonaisvaltaisesta automaatiosuunnittelusta. Olet mukana tuotekehityksessä, mutta myös
Barona Teollisuus Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

F2F-varainhankkija / Feissari -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
SYÖPÄSÄÄTIÖ ETSII D2D-VARAINHANKKIJOITA HELSINKIIN Tule mukaan Syöpäsäätiön D2D-kampanjaan! Etsimme ovitiimimme kolmea varainhankkijaa keräämään
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa MS -tautia sairastavalle 47-vuotiaalle mieshenkilölle Keravan keskustaan. Toivotaan aikaisempaa kokemusta vastaavasta työstä mutta se ei ole välttämättätöntä. Työhön
Juntunen Isto - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

HR Trainee -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
The programme line Secure Land Communications (SLC) at Airbus Defence and Space develops, installs and maintains professional and land mobile radio (PMR/LMR) networks based on Tetra, Tetrapol and P25 technologies
Airbus Defence and Space Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Hoivakoti Auringonnonnousu on mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikkö, jossa ruoka valmistetaan omassa keittiössä 20 henkilölle. Työhön sisältyy ruokalistojen suunnittelu, ruuanvalmistus sekä leipominen ja
Hoivakoti Auringonnousu Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kesäsiivooja Karhunkorpeen -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Tasolaiset Oy hakee kesäsiivoojaa Nurmijärven Karhunkorpeen. Tuuraus kestää noin neljä viikkoa. Toimisto/tehdassiivous suoritetaan kaksi kertaa viikossa, noin 2,5 tuntia per kerta. Siivous kello 15 jälkeen. Hakemukset nettilomakkeella
Tasolaiset Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Haemme Vapaalan yksikköön lastentarhanopettajaa 4-5 -vuotiaiden lasten ryhmään. Vapaalan yksikköön kuuluvat Vapaalan ja Nikkarin toisiaan lähekkäin sijaitsevat päiväkodit. Vapaala
Vantaan kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Liikenteenhoitaja -

Kuljetuksen toimistotyöntekijät
FREJA on globaali kuljetus- ja logistiikkapalvelujen johtava yritys. FREJAlla on toimipisteet Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Kiinassa. Kun tähän lisätään laaja yhteistyöverkostomme, tarjoamme palvelujamme ympäri
FREJA Transport & Logistics Oy, Turku - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Maanrakennustyöntekijä -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Haluatko tienata opiskelun ohessa lisäeuroja? Vantaan Tikkurilan toimipisteemme etsii innokkaita osa-aikaisia työntekijöitä. Työ on JOUSTAVUUTENSA ansiosta helposti sovitettavissa opintojen oheen. Kyseessä voi olla myös
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys. Vahvistamme nyt Porvoon myyntitiimiämme. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisäävät suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Optikko -

Optometrian erityisasiantuntijat
Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa lähes 130 omalla ja yrittäjävetoisella
Silmäasema Fennica Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Parturi -

Kampaajat ja parturit
Etsimme iloista ja motivoitunutta parturia Vallilassa sijaitsevaan toimipisteeseen GROOMKnockout. Voit olla vasta valmistunut tai jo pidempään alalla työskennellyt, pääasia on että ystävällinen asiakaspalvelu ja
Barbershop Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
-Etsin iloista, ammattitaitoista, yrittäjähenkistä parturi-kampaajaa liikkeeseeni töihin. Joko sopimusyrittäjäksi tai vuokratuolille. -Liike sijaitsee hyvälllä sijainnilla Kampin läheisyydessä -Oma valmis
Laura´s Beauty & Wellness - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Tämä työpaikka kuuluu Heti palkkaa! -mallin piiriin. Heti palkkaa! -mallin tarkoituksena on tarjota työntekijälle mahdollisuus nopeaan palkanmaksuun. Tämä tarkoittaa sitä, että turhan odottelun sijasta palkka
HR Yhtiöt - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ryhmänjohtaja -

Henkilöstöjohtajat
Kiinnostaako työskennellä myynnin parissa? Oletko haaveillut oman tiimin johtamisesta? Me annamme sinulle mahdollisuuden näihin. Kuulumme amerikkalaiseen konsersiin, joka valmistaa ja myy tekstiilipuhdistusjärjestelmää yli
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköprojektipäällikkö -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme sähköprojektipäällikköä vakituiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudulle. Asiakasyrityksemme tekee sähköurakointia ja saneerauksia ja tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista
Maximus Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksen Meilahden tornisairaalan kardiologian osastolle sairaanhoitajaa vakinaiseen toimeen 1.5.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan. Osastolla hoidetaan pääasiassa erilaisia sydänpotilaita ja osastolla toimii
HUS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Senior Developer -

Sovellusohjelmoijat
We are looking for a Senior Developer for Device Connection Platform Development for our customer project. Apply for the job IMMEDIATELY, the selection process is already ongoing. Required skills: BS/BA in Computer Science or other related field 2-3 years
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät

Juspek Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaaliohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme sosiaaliohjaajaa lapsiperhetyön avo- ja sijaishuollon palveluihin vakituiseen virkaan. Sosiaaliohjaajan virka sijoittuu lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon palveluihin. Keskeisenä tehtävänä on asiakkaiden tukeminen
Lohjan kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Suunnittelija, digitaalipainotuotanto -

Yleissihteerit
Haemme asiakasyrityksemme palvelukseen suunnittelijaa digitaalipainotuotantoon. Asiakkaamme on kotimainen DVD- ja CD-tuotteiden valmistaja. Yritys toteuttaa digitaalisen median sekä kuva-, ääni- ja ATK-tallenteiden monistukset viimeisintä
Alrekry Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Tarjoilija, Näsin Ravintolamaailma Osuuskauppa Varuboden-Osla etsii joukkoonsa tarjoilijaa Näsin S-Marketin kupeessa olevaan ravintolamaailmaan, jossa toimii yhdessä Presso, Rosso Express & Hesburger. Työntekijä palkataan
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Terassi Tarjoilija, kesätyö -

Tarjoilijat
Hei sinä ravintola-alan ammattilainen tai urasi alkuvaiheessa oleva tuleva ammattilainen! Haemme kesäksi terassityöntekijöitä uudelle Helsingin keskustassa sijaitsevalle terassille. Edellytämme hyvää asennetta ja
Lisäpalvelu Helsinki Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Toimistoassistentti -

Yleissihteerit
Haemme asiakasyrityksellemme Vantaalle toimistoassistenttia myyntiorganisaatioon. Asiakasyrityksemme on suuri, pohjoismaissa toimiva valokuvaustarvikkeiden jakelija. Tuotevalikoimaan kuuluvat esimerkiksi kamerat, videokamerat, objektiivit ja kiikarit.
Alrekry Oy - 2016-04-16 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantoinsinööri -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Oletko vastavalmistunut tai jo hieman työkokemusta omaava tulevaisuuden lupaus? Etsimme kehittymishaluista tuotantoinsinööriä Lahden seudulle kokoaikaiseen ja vakituiseen työhön.
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme Espoon Juvanmalmilla sijaitsevalle asiakkaallemme VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ pikaisesti alkavaan työsuhteeseen. Tehtäviin kuuluu varaston perustöitä, kuten tavaran vastaanottoa, keräilyä, pakkausta ja lähettämötyöskentelyä.
Proffice Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 5.5883681774139 sekuntia