Job Kotisiivooja Helsinki-Uusimaa Huoleton koti Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kotisiivooja

Työnkuvaus:
Olemme yksityistalouksille erilaisia siivous- ja kodinhoitoalan palveluja tarjoava yritys, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2002. Työllistämme noin 20 työntekijää, joista suurin osa on viihtynyt työssään yrityksessämme jo useamman vuoden ajan. Nyt etsimme joukkoomme yhtä uutta vakinaista työntekijää, joka on kiinnostunut työskentelemään mukavassa tiimissämme kodinhoidon ammattilaisena. Tarjoamme mukavat päivittäiset työajat (ark. 7.30-16,00). Työskentely tapahtuu yleensä pareittain, mutta mahdollisesti myöhemmin myös jonkin verran yksin. Asiakaskohteemme sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Liikumme yrityksen omilla autoilla tai joskus julkisilla kulkuneuvoilla. Ajokortti katsotaan siten eduksi ja tällä hetkellä ajokortilliset hakijat ovat ensisijaisessa asemassa työpaikkaa haettaessa. Koulutus tai työkokemus otetaan huomioon sekä palkattaessa että palkkauksessa, mutta kokemus alalta ei ole välttämätöntä. Tärkeää on, että olet oma-aloitteinen ja reippaan luonteen omaava henkilö etkä pelkää tehdä fyysistä työtä. Kiinnostus kodinhoitoa ja siihen liittyviä asioita kohtaan on tärkeää. Asiakkaamme ovat tottuneet saamaan hyvää palvelua, ja siksikin perehdytämme työhön. Hyvä suomen kielen taito vaaditaan ehdottomasti. Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen jyrki.lehto (at) huoletonkoti.fi tai voit soittaa ark. 9-16 numeroon 010 321 6290 (Jyrki Lehto). Varmin tapa on lähettää kirjallinen hakemus. Kannattaa myös käydä tutustumassa kotisivuihimme www.huoletonkoti.fi.

Työnantajan nimi: Huoleton koti Oy

Työnantajan osoite: Korppaanmäentie 36, tsto 2, 00300 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kotiapulaiset ja -siivoojat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Aulapalvelutyöntekijä -

Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Oletko omatoiminen ja innokas asiakaspalvelija? Haluatko työskennellä mielenkiintoisessa, kansainvälisessä yrityksessä? Nyt sinulla on mahdollisuus kerryttää hyvää työkokemusta viihtyisässä työympäristössä.
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Autonpesijä -

Ajoneuvojen pesijät
Haemme ahkeria autonpesijöitä Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevaan kalustokeskukseemme ja Helsinki Keskustan toimipisteeseen. Työnkuvaan kuuluu mm. autojen pesut ja-siirrot, sekä autojen toimitukset valittavilta edellytämme sujuvaa
Interrent Oy - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Glad och energisk barnskötare sökes till Gruppfamiljedaghemmet Lilla Sillen (fulltid) Vi erbjuder en unik arbetsplats i en liten hemtrevlig miljö. Barngruppen består av 8 barn i åldern 2-5. Lilla Sillen är ett tryggt och
Sillen rf - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Opetusvirasto, Minerva förskola Beskrivning av jobbet: Enligt barnskötarens arbetsbeskrivning Barnskötare i en förskolegrupp. Barnskötaren skall tillsammans med arbetsteamet planera och genomföra verksamheten i barngruppen.
Helsingin kaupunki. - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Beauty Advisor -

Kosmetologit ym.
L'Oréal Finland etsii nyt kauttamme kahta vastuullista, ammattitaitoista ja myyntihenkistä BEAUTY ADVISORIA. Työpiste sijaitsee Helsingissä. Tehtävät ovat vakituisia ja alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

CNC-sorvaaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme nyt Tuusulaan sijaitsevalle vakavaraiselle asiakkaallemme ammattitaitoista CNC-sorvaajaa soveltuva koulutus ja ajokortti Täsmällisyyttä ja tarkkuutta sopivaa työtaustaa(sorvaus,mazak) Tarjoamme Sinulle: mukavan työympäristön
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Graafinen suunnittelija -

Graafiset ja multimediasuunnittelijat
Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry (KY) hakee palvelukseensa Art Directoria (AD) ajalle 15.8.2016-27.8.2017 Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry (KY) on noin 3 000 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa opiskelevan jäsenensä etu- ja
Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 900 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Etelä-Suomessa asiakkaiden
Med Group Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Laatoittaja -

Lattianpäällystystyöntekijät
Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n Auktorisoitu
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
HUSLABin preanalytiikan linja vastaa terveyskeskusten laboratoriotoiminnasta ja perusterveydenhuollon asiakasrajapinnasta koko Uudenmaan alueella. Vastuualueella on noin 60 terveysasemalaboratoriota ja henkilökuntaa on kaikkiaan yli 350. Preanalytiikan
HUS - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Laitoshuoltaja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n puhtauspalvelut hakee määräaikaista laitoshuoltajaa Varian tennistien toimipisteeseen ajalle. Työ kestää 31.12.2018 asti. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lehtori, kuvataide -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Opetusvirasto, Helsingin kuvataidelukio Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös nuorten
Helsingin kaupunki. - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Linja-autonkuljettaja -

Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Linja-autonkuljettaja Nurmijärvelle. Työ on pääsääntöisesti linja-ajoa, mutta myös tilausajoa ja koululaiskuljetuksia. Edellytetään D -ajokorttia. Suomenkielen taito on välttämätön.
M.B. Liikenne Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

LVI-suunnittelija -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Etsimme valtakunnalliselle talotekniikan suunnittelu- ja urakointiyritykselle Vantaalle LVI-suunnittelijaa Vastaat itsenäisesti suunnitteluprojekteista ja toimit osana suunnitteluyksikköä. Edellytämme hakijoilta LVI-alan koulutusta
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Eerikinkadulle Helsinkiin määräaikaiseen työsuhteeseen perhevapaan sijaiseksi asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Lahjoitamme jokaiselle työntekijällemme ylimääräisen 300 euron PARAS TYÖPAIKKA 2015 - BONUKSEN palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ kokoaikaiseen työhön. Työtehtävä
Buusteri Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja olemme avanneet uuden toimipisteen
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme 3 myyntineuvottelijaa posliini- ja lasituotteiden täydennysmyyntiin kanta-asiakkaillemme.Toimintamme on Suomessa vahvassa kasvussa ja puhelinmyyntitiimimme tarvitsee ammattitaitoista puhelinmyyjää tekemään tehokasta kuluttajamyyntiä
OY Apilanlehti/Klöverbladet AB - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haetaan ohjaajaa Jälkipolku hoito-ohjelmaan Tukikohta ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on kehittää päihteitä käyttäville ja kuntoutuville asiakkaille
Tukikohta ry - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Pajaohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Lohjan Nuorisotyöpaja Tuumassa on haettavana määräaikainen pajaohjaajan tehtävä. Tehtävä on Aluehallintoviraston hankerahalla palkattu tehtävä, joka täytetään 31.12.2016 saakka. Mikäli
Lohjan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Palvelumuotoilija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Onko palvelumuotoilu sinun intohimosi? Haluatko päästä asiakasrajapintaan liiketoiminnan kehitystyöhön? Tämä tehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden päästä työskentelemään palvelumuotoiluprosessin
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Big Babo Oy - 2016-05-07 - Helsinki-Uusimaa

Resurssiopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Siivoustyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää iltatyöhön Helsinkiin.
Inhouse Partners Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Tuotannonohjaajaharjoittelija -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Asiakasyrityksemme hakee kesätyöhön TUOTANNONSUUNNITTELIJAHARJOITTELIJAA Helsinkiin. Tehtäviin kuuluu mm. työjonojen seuraaminen ja ylläpito, resursointi, tuotantoprosessien seuranta, tuotannon suunnittelu linjatyönjohdon
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Uusimaa Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Verkostosuunnittelija, muut teollisuuden alat -

Elektroniikan erityisasiantuntijat
Relacom Finland Oy on valtakunnallisesti toimiva palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan saamaan enemmän etua verkko- ja järjestelmäinvestoinneistaan. Olemme yksi Suomen ja Pohjoismaiden johtavista kumppaneista verkkojen ja järjestelmien
Relacom Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 8.4245550632477 sekuntia