Job Koulukeskuksen alakoulun rehtorin virka Etelä-Pohjanmaa Kauhajoen kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulukeskuksen alakoulun rehtorin virka

Työnkuvaus:
Kauhajoen Koulukeskuksen alakoulun rehtorin virka (400 053) Virkaan valittavalta edellytetään näkemystä yhtenäisestä perusopetuksesta ja hyviä henkilöstöjohtamisen taitoja. Johtamiskoulutus sekä opetusjärjestelyiden suunnitteluohjelmien ja oppilashallinnon sähköisten ohjelmien käyttötaito luetaan eduksi. Hakemukset tulee tehdä ensisijaisesti Kuntarekry.fi:n sähköisen hakulomakkeen kautta tai osoitetaan Kauhajoen kaupungin sivistyslautakunnalle, os. Kauhajoen kaupunki, PL 500, 61801 KAUHAJOKI. Hakemukset, joiden liitteenä on nimikirjanote tai oikeaksi todistettu ansioluettelo sekä kopiot kelpoisuutta osoittavista todistuksista, tulee jättää 4.5.2016 klo 15.00 mennessä. Virkojen, sijaisuuksien ja tehtävien kelpoisuusehdot ovat asetuksen 1998/986 mukaiset. Virkoihin, sijaisuuksiin ja tehtäviin valittujen on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä lain 504/2002 edellyttämä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valinnan suorittamisesta. Tehtäviin ja virkoihin valittujen kohdalla noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta. Kauhajoen kaupunki on savuton työpaikka.

Työnantajan nimi: Kauhajoen kaupunki

Työnantajan osoite: 61800 KAUHAJOKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Opetusalan johtajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aamiaiskokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Onko ensi kesän suunnitelmasi vielä auki? Tässä huippuhyvä vaihtoehto! Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Powerparkiin Alahärmään ammattitaitoisia aamiaiskokkeja, jotka eivät varhaisia aamuherätyksiä
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Astiahuoltaja, Lapua -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme kesäksi asiakasyrityksellemme Lapualle ripeitä astiahuoltajia! Astiahuoltajan tehtäviin kuuluu ravintolan tiskistä ja salin siisteydestä huolehtiminen. Työpäivät saattavat olla usein hyvinkin kiireisiä
StaffPoint Oy - 2016-05-28 - Etelä-Pohjanmaa

Edustaja, konsulentti tai yrittäjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi- ja kauneusalan laadukkaat ja sertifikoidut tuotteet sekä ainutlaatuisen menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu vuoden
Trendintekijät Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Harmonikansoiton tuntiopettaja -

Muut musiikin opettajat
Kauhavan kaupunki / Härmänmaan musiikkiopisto hakee harmonikansoiton tuntiopettajaa 1.11.2016 alkaen vakinaisesti. Opetusta on kaikissa opetuspisteissämme Alahärmä, Kauhava, Kortesjärvi, Lappajärvi ja Ylihärmä,
Kauhavan kaupunki - 2016-08-10 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa -01 syntyneelle pojalle 30h/kk vapaa-ajalle ja harrastuksiin. Työtä pääsääntöisesti iltoina ja viikonloppuina 2krt/vko. Muuten työajat sovittavissa. Avustajan tehtävänä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-22 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan puolankielistä henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle. Töitä on 40h/kk. Työtehtävinä on asiointiapu ja harrastustoiminnan mahdollistaminen mm. erilaiset tapahtumat, ulkoilu. Työnantajalla apuvälineenä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Näkövammainen mies hakee avustajaa 18-25h/vko. Työajat sovittavissa. Työtä pääsääntöisesti päiväsaikaan, jos menoja, niin iltaisin. Avustajan tehtävä toimia työnantajan silminä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Kanttorin osa-aikainen (80 %) virka -

Muusikot, laulajat ja säveltäjät
Seinäjoen seurakunnassa on 8 kanttorin virkaa, joista neljä on sijoitettu alueseurakuntaan. Etsimme laajaan työntekijäjoukkoomme aloitteellista ja yhteistyökykyistä henkilöä. Odotamme kanttorin perustaitojen vankkaa
Seinäjoen seurakunta - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Kioskimyyjä -

Kioski- ja torimyyjät

Manteres' Ky - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Koulunkäynnin- ja APIP-ohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
Sivistyskeskuksen erityispalvelut hakee osaavia ohjaajia määräaikaisiin työtehtäviin lukuvuodeksi 2016-2017 1. Koulunkäynninohjaajaa Ylistaron yläasteelle erityisluokkaopetukseen, työaika 38,25h/vko 2. Aamu- ja
Seinäjoen kaupunki , - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Kurikan kaupungin sivistystoimessa on haettavana Koulunkäyntiavustajan toimia ajalle 9.8.2016-4.6.2017 Haku ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi (hakusana Kurikka). Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat
Kurikan Kaupunki - 2016-04-28 - Etelä-Pohjanmaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Haemme lastentarhanopettajaa Mimilii-Ankkuriin äitiyslomasijaisuuteen. Olemme luomu- ja liikuntapainotteinen päiväkoti Lapualla Saarenkankaalla. Kelpoisuusvaatimus tehtävään on vähintään kasvatustieteen kandidaatin
Mimilii Ky - 2016-03-18 - Etelä-Pohjanmaa

Lattianpinnoittaja -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Banssi on täyden palvelun henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy satoja henkilöitä eri aloille. Palvelulupauksemme mukaisesti olemme toiminnassamme sitoutuneet pitkäjänteisyyteen, työntekijän arvostamiseen
Banssi Häme Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

MAG-Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme yhteistyöyrityksellemme Kurikkaan MAG- HITSAAJAA Hitsaaja kokoaa levy- ja metallirakenteita yhdistäen osat eri hitsausmenetelmiä käyttäen. Ammatissa tarvitaan kädentaitoja, huolellisuutta, laatutietoisuutta ja yhteistyötaitoja.
Selekta Industry Oy - 2016-03-17 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Lakeus Grilli Kauhavalla etsii tiimiinsä uutta työntekijää. Jos olet iloinen, ahkera, oma-aloitteinen, kykenet työskentelemään kiireessä, myös paineen alla, sekä tulet ihmisten kanssa toimeen, olet juuri
Hotelli Mäntylinna Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Haemme joukkoomme osa-aikaisia myyjiä S-market Kivistöön, Seinäjoelle. Työsuhteiden olisi tarkoitus alkaa maaliskuun aikana tai sopimuksen mukaan. Tarjoamme - Mahdollisuuden kehittyä kaupan alan palveluammattilaiseksi - Haasteellisia
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme nyt asiakkaallemme K-market Kimaraan Jurvaan asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot
StaffPoint Oy - 2016-08-17 - Etelä-Pohjanmaa

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin! Maksamme kaikille uusille myyjille takuupalkkaa 8€/h. Voit ansaita enemmänkin provisioilla ja bonuksilla, mutta tienaat varmasti vähintään 8 euroa tunnissa. Voit tulla työskentelemään vakituisesti
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Paketoija -

Pakkaajat

Tähtiporras Oy - 2016-08-17 - Etelä-Pohjanmaa

Perheohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen järjestää kaikki sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut yhteistoiminta-alueen noin 24 000 asukkaalle. Sen jäsenkuntia ovat Kauhavan kaupunki sekä Evijärven ja Lappajärven kunnat.
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Perusopetuksen lehtori / FY-KE -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Määräaikainen perusopetuksen lehtori, (404033 fysiikka-kemia), Seinäjoen lyseo - englannin kielellä opettaminen katsotaan eduksi. Tunteja voi mahdollisesti olla myös lukion puolella. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus
Seinäjoen kaupunki - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa

Pesutyöntekijä -

Liha- ja lypsykarjan kasvattajat sekä muiden kotieläinten kasvattajat
Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme pesutyöntekijää sikalaan Lapualle. Työ on säännöllistä
Sublog Oy - 2016-05-11 - Etelä-Pohjanmaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 5 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme SEINÄJOELLE! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-06-09 - Etelä-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Fit Wok on vuonna 2011 perustettu terveellisen ja maistuvan, tuoreista raaka-aineista valmistetun wokkiruuan ravintolakonsepti. Ravintolan annokset ovat koottavissa asiakkaan omien vaatimusten mukaan tai halutessaan asiakas voi valita annoksensa suoraan
Biisoni Pohjanmaa Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa

Ruisherkkumyyjä -

Myyjät
Ruisherkku on kesän paras festarieväs: valkosipulivoissa paahdettua ruisleipää, joka vie kielen mennessään. Ruishukka etsii Seinäjoen keikoille paikallisia vahvistuksia Provinssiin, Tangomarkkinoille ja Vauhtiajoihin.
Huippumyynti Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja, Isojoki -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palveluissa haettavana 9.2.2016 klo 15.00 mennessä SAIRAANHOITAJA, määräaikainen sijaisuus ajalle 1.3-31.8.2016 Alkusijoituspaikkana
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Toimitusjohtaja/energia- ja hankeasiantuntija -

Pääjohtajat ja toimitusjohtajat
Etelä-Pohjanmaan energiatoimisto Thermopolis Oy on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen osakeyhtiö, jonka tavoitteena on uusiutuvan energian käytön, energiatehokkuuden ja kestävän kehityksen edistäminen Etelä-Pohjanmaalla.
Thermopolis Oy - 2016-03-17 - Etelä-Pohjanmaa

Tuotannonesimies -

Teollisuuden työnjohtajat
Etsimme teknologiateollisuuden asiakkaallemme TUOTANNONESIMIESTÄ haasteelliseen, mutta monipuoliseen työtehtävään osaavaan joukkoon ja nykyaikaiseen työympäristöön. Etsimämme henkilö: Olet asiakaspalveluhenkinen
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-03-03 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 8.2289710044861 sekuntia