Job Koulukuraattori (2.9.16) Pohjois-Karjala Joensuun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulukuraattori (2.9.16)

Työnkuvaus:
KURAATTORIN TOIMI ALKAEN 5.9.2016 Koulukuraattori sijoittuu varhaiskasvatus- ja koulutuskeskuksen oppilashuoltotiimiin ja työskentelee esi- ja perusopetusikäisten lasten parissa. Kuraattorin tehtävänä on tukea, ohjata ja auttaa oppilasta koulunkäynnissä sekä muussa hänen ikäänsä liittyvässä kokonaiskehityksessä. Lisäksi kuraattori tukee oppilaan huoltajia sekä opettajia ja koko kouluyhteisöä koulun kasvatustehtävässä. Kuraattori toimii myös alansa asiantuntijana opiskeluhuolto- ja monialaisissa asiantuntijaryhmissä. Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 6 §:n mukainen kelpoisuus tai muu soveltuvuus. Työ edellyttää laaja-alaista lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvää asiantuntemusta sekä hyvää yhteistyökykyä. Koulumaailman tuntemus sekä kokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä tai koulukuraattorityöstä katsotaan eduksi. Työalueena on ensin Eno-Uimaharju-alue ja työhuone sijaitsee Enon palvelupisteellä. Työalueeseen saattaa tulla muutos vuodenvaihteessa 2016-2017. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti ja palkkaus sopimuksen mukaan. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Tehtävään liitetään neljän (4) kuukauden koeaika. Työpaikkamme ovat savuttomia. Hakuaika päättyy perjantaina 2.9.2016 klo 15.00. Tehtävää haetaan sähköisesti Joensuun kaupungin internetsivuilla osoitteessa http://www.joensuu.fi/rekrytointi, josta löytyy sähköinen hakulomake. Palvelu- ja opiskelutodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut pidetään viikolla 36. Lisätietoja tehtävästä antaa vastaava psykologi Minna Eskelinen sähköpostitse minna.eskelinen (at) jns.fi

Työnantajan nimi: Joensuun kaupunki

Työnantajan osoite: 81200 ENO

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakashankkija (osa-aikainen, opintojen ohella) -

Puhelin- ym. myyjät
Tarvitsetko lisätuloja. Miltä tuntuisi tilipäivänä saada 400-1100€ kuukaudessa palkkaa? Minulla on iltavuoroon paikkoja hyville tyypeille auki. Etsin sellaisia tyyppejä, jotka tulevat sovitusti töihin, et siis jätä
Finnacta Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Asiakaspalvelun ammattilaisia, B2B -

Puhelinpalveluneuvojat
Oletko energinen ja monipuolinen asiakaspalveluosaaja? Ovatko myynnillisyys ja asiakaspalveluhenkisyys vahvuuksiasi työelämässä? Oletko jo ehtinyt kerryttää kokemusta asiakaspalvelualalta? Etsitkö viihtyisää
Barona Customer Care Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Asiakkuus- ja myyntineuvottelija -

Myyjät
Asiakkuus- ja myyntineuvottelija Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti kiinnostunut työnhakija,
Enia Oy - 2016-03-31 - Pohjois-Karjala

Hoitaja -

Lähihoitajat
Hoitajan vuorotteluvapaan sijaisuuden hakuaikaa Kuusikummun asumisyksikköön on jatkettu. Aikaisemmin jätetyt hakemukset huomioidaan. Haemme hoitajan sijaista vuorotteluvapaan ajalle 1.5. - 21.9.2016. Kuusikummun asumisyksikkö on ympärivuorokautista
NuVa-kuntayhtymä - 2016-04-12 - Pohjois-Karjala

Hyväntekeväisyysvarainhankkija -

Myyntiedustajat
HYVÄNTEKEVÄISYYSVARAINHANKKIJA Haemme vakituiseen työsuhteeseen neljää kokoaikaista varainhankkijaa. Keräämme varoja jäsenjärjestöillemme virallisella keräyksellä, sekä omalla tukituotemyynnillä.
Suomen Kansanterveysyhdistys, Joensuu - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Java Developer -

Ohjelmistokehittäjät
Blancco Technology Group is on the lookout for a stellar Java Developer to work on the data erasure side of our business in our office Joensuu, Finland. As a Java developer you will find it fun to challenge the idea of "impossible", producing
Blancco Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Karjala

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Juuan Työpalvelu ja Tuotevälitys Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Karjala

Kaivinkoneenperämies -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Etsimme hoiva-alan ammattilaisten tiimimme keittiötyöntekijää vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Sijaisuuden kesto on 1.4.2016 - 30.9.2016 Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on - ollut työttömänä työnhakijana
Pielisen-Karjalan Dementiakoti Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

kesätyöntekijöitä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Kesätyöt kaupungin työpaikoilla järjestetään 2.5. - 30.9.2015. Kaupungilla erityisesti puutarhapuolella, kulttuuri- ja nuorisopalveluissa sekä päivähoidossa
Joensuun kaupunki - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt ammattitaitoista KIINTEISTÖNHOITAJAA vaativiin kiinteistönhoidon tehtäviin Joensuuhun. ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus-
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Kokoonpanija, muovituoteteollisuus -

Muovituoteteollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakkaallemme reipasta muovityöntekijää mm. erilaisiin kokoonpanotehtäviin. Eduksi tehtävään on alan koulutus tai työkokemus vastaavista tehtävistä, mutta tärkeintä on kuitenkin hyvät
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, Joensuu - 2016-06-09 - Pohjois-Karjala

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Haemme asiakasyrityksellemme CNC - KONEISTAJAA Kiteelle. Työtehtävinä CNC - koneistus ja särmäys sekä muut konepajan työtehtävät. Edellytämme alan koulutusta, piirrustusten lukutaitoa sekä kykyä
Juhta Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Karjala

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Päiväkoti Taikametsä on pieni yksityinen päiväkoti Lehmossa. Etsimme nyt joukkoomme innostunutta, oma-aloitteista lähihoitajaa työntekijöidemme vapaa- ja opintopäivien ajaksi. Työtä on vaihdellen
Päiväkoti Taikametsä - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Myyjä -

Myyjät
Instru optiikka Oy on yksi Pohjois-Euroopan johtavista optisen alan vähittäismyyntiyrityksistä ja alan markkinajohtaja Suomessa ja Virossa. Instru optiikka Oy panostaa palvelun ja tuotteiden laatuun, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä
Instru optiikka Oy - 2016-06-22 - Pohjois-Karjala

Myynti- ja markkinointivastaava -

Yleissihteerit
Zander Port Oy (Koli Spa Lotus kylpylä) on Kolilla toimiva matkailuyritys (kolispa.fi). Yhtiö omistaa Kolin Purnuniemessä sijaitsevat 15 loma-asuntoa, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 70 vuodepaikkaa. Lisäksi yhtiö omistaa
Zander Port Oy - 2016-06-14 - Pohjois-Karjala

Myyntineuvottelija YRITYSMYYNTIIN -

Myyntiedustajat
Etsimme YRITYSMYYNTINEUVOTTELIJOITA Pohjois-Karjalan Sähkön yritystuotteiden myyntiin. Tehtävään palkallinen koulutus PKS:n toimesta. Yritysmyyntikokemus katsotaan eduksi. Yritysasiakkaiden kanssa tehtävää neuvottelua
Media Karjala Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
atFlow Oy on vuonna 2008 perustettu joensuulainen internetpalveluyritys, jonka erityisosaamista ovat verkkopalvelut, verkkokaupat sekä sähköiset tiedonhallintapalvelut. Haemme nyt joukkoomme Myyntipäällikköä vastaamaan
atFlow Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Haetaan parturi-kampaajaa Iso-Myyn Voxyhair liikkeeseen. Olet: -ammattitaitoinen -innokas kouluttautumaan ja oppimaan uusia tekniikoita -itsenäiseen työskentelyyn kykenevä -ulospäinsuuntautunut -myyntihenkinen -tiimihenkinen Tarjoamme:
Voxy Oy - 2016-03-02 - Pohjois-Karjala

Project Controller -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
The European Forest Institute is now seeking a Project Controller (Finance) The European Forest Institute (EFI) is an international organisation established by European States. EFI undertakes forest research
European Forest Institute - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala

Putkihitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Työsi koostuu kaukolämpöverkostojen rakentamis- ja kunnossapitotehtävistä Joensuun alueella. Tehtävä edellyttää työkokemusta puikko- ja kaasuhitsauksesta putkelle. Sinulla on tehtävään soveltuva
Konepalvelu H Tahvanainen Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Rakennusmies Joensuu -

Talonrakentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Joensuuhun reippaita ja fyysiseen työhön kykeneviä rakennusmiehiä rakennustyömaalle. Työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti. Alan koulutus ja/tai aikaisempi kokemus alalta
Banssi Itä Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Karjala

Raskaskalustoasentaja/mekaanikko -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Etsimme Joensuuhun Raskaankaluston asentajaa/mekaanikkoa pitkäaikaiseen työsuhteeseen. Työ sisältää monipuolista raskaan kaluston asennus- ja huoltotyötä. Hakijoilta odotamme kokemusta ainakin henkilö/pakettiauto
Innolink Staff Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

S2-kielen päätoiminen tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Lieksan kaupunki - 2016-04-16 - Pohjois-Karjala

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Ilomantsin kunta - 2016-05-15 - Pohjois-Karjala

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vahvistamme Joensuun yksikköämme Haemme nyt SIIVOOJAA Siivoojana tulet toimimaan osana siivouspalvelun tiimiämme ja liikkuvassa työssäsi vastaat osaltasi asiakasyritystemme ympäristön siisteydestä ja viihtyisyydestä.
RTK-Palvelu Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Pielisen siivouspiste on Pielisen-Karjalassa toimiva, koti- ja laitossiivouksiin erikoistunut yritys. Toimipisteemme on Lieksassa, Enossa, Uimaharjussa, Kolilla ja Nurmeksessa. Päätoimipiste on Lieksasta jossa sijaitsee toimistomme, pesulatoiminnot
Pielisen Siivouspiste - 2016-05-28 - Pohjois-Karjala

Sosiaalialan ohjaaja/lähihoitaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haetaan ohjaajaa (lähihoitajaa) Aurinkorinteen palvelukotiin Ilomantsiin. Palvelukodissa on 17 asukaspaikkaa ja asukkaat ovat lähinnä kehitysvammaisia. Ohjaajan työtehtäviin kuuluu asukkaiden arjen toimien ohjaaminen ja avustaminen.
Honkalampi-säätiö - 2016-05-18 - Pohjois-Karjala

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.

Kauko E. Naumanen Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Karjala

Ylilääkäri -

Erikoislääkärit
KÄSIKIRURGIAN YLILÄÄKÄRIN VIRKA kirurgian klinikassa Tervetuloa iloisten ja ystävällisten ihmisten seuraan Pohjois-Karjalaan. Sairaalamme sijaitsee luonnonkauniissa yliopistokaupungissa Joensuussa jossa on hyvät harrastusmahdollisuudet.
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sos palv ky. - 2016-06-22 - Pohjois-Karjala

 
 
site syntyy 8.5094358921051 sekuntia