Job Koulukuraattori Keski-Suomi Hankasalmen kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Hankasalmen kunnan sivistyspalveluissa on haettavana KOULUKURAATTORIN virka 1.11.2016 alkaen Hankasalmen kunnassa on kolme alakoulua, yhtenäiskoulu ja lukio. Oppilaita on yhteensä noin 620. Koulukuraattorin tehtäväkuva muodostuu oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisesta kuraattorityöstä esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa. Koulukuraattorin keskeisinä tehtävinä ovat opiskelun ja koulunkäynnin tuki ja ohjaus, koulu- ja opiskeluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen, psykososiaalisen tuen tarjoaminen oppilaille, opiskelijoille ja heidän perheilleen sekä monialainen verkostotyö. Hakijoilta edellytämme kiinnostuneisuutta koulu- ja oppilaitosmaailmassa tehtävään oppilas- ja opiskelijahuoltotyöhön, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja, kehittävää työotetta sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Työkokemus koulun opiskeluhuoltotyöstä sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin sisältyvistä palveluista katsotaan eduksi. Toivomme työntekijältä vahvaa sosiaalialan ammatillista identiteettiä ja innostunutta suhtautumista kehittämistyöhön. Kelpoisuusvaatimuksena koulukuraattorin virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 8 §:n ensimmäisen momentin mukainen kelpoisuus ja alan tuntemus. Palkkaus perustuu kunnalliseen virka- ja työehtosopimukseen. Koeaika on kuusi kuukautta. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava selvitys terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 25.8.2016 klo 12. Lisätietoja: rehtori Satu Lahti 014-2671 235, satu.lahti (at) hankasalmi.fi sivistystoimenjohtaja Eila Laulajainen-Malkki, 040-536 8453 eila.laulajainen-malkki (at) hankasalmi.fi
Työnantajan nimi: Hankasalmen kunta
Työnantajan osoite: Kirkkotie 3, 41520 HANKASALMI
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Keski-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyjät
M&J Dynastia on kasvava ja kehittyvä kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Haluatko ansaita mukavasti ja hankkia itsellesi samalla ammatin? Meillä se on mahdollista! Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin
M&J Dynastia Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyjät
M&J Dynastia on kasvava ja kehittyvä kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Haluatko ansaita mukavasti ja hankkia itsellesi samalla ammatin? Meillä se on mahdollista! Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin
M&J Dynastia Oy - 2016-03-23 - Keski-Suomi
Eläinlääkäri, eläinklinikka -
Eläinlääkärit
TULE MEILLE TÖIHIN! Evidensia Eläinlääkäripalvelut on Suomen laajin, osaavin ja monipuolisin eläinlääkäriasemien verkosto. Joukossamme työskentelee runsaasti eläinlääkinnän vahvoja
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Farmaseutti -
Farmaseutit
Etsimme asiakasyrityksellemme Korpilahdelle farmaseuttia kesäksi kolmen kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Odotamme sinulta: - soveltuvaa koulutusta ja kokemusta farmaseutin tehtävistä - asiakaspalvelulähtöistä toimintatapaa
Sihti Sisä-Suomi - 2016-04-27 - Keski-Suomi
Farmaseutti -
Farmaseutit
Etsimme Viitasaarelle asiakaspalveluhenkistä farmaseuttia kesälle 2016 kolmen kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Työn aloitus on kesäkuun 2016 alussa. Odotamme sinulta: - soveltuvaa koulutusta ja kokemusta farmaseutin tehtävistä
Sihti Sisä-Suomi - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjauksen ja neuvonnan kautta haetaan ja välitetään henkilökohtaisia avustajia Jyväskyläläisille henkilökohtaisen avun työnantajille. Haetaan
Jyväskylän kaupunki/ Henkilökohtaisen avun palveluohjaus - 2016-02-28 - Keski-Suomi
Jälleenmyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
ETSIN ITSENÄISIÄ JÄLLEENMYYJIÄ ESIM. KOTOA KÄSIN TAPAHTUVAAN MARKKINOINTIIN JA MYYNTIIN Oletko positiivinen ja kiinnostunut itsesi ja läheistesi hyvinvoinnista? Terveys ja hyvinvointi on ala, joka kasvaa tasaisesti suhdanteista
Vitatrade OY - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Junatarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme JUNATARJOILIJAA Jyväskylästä lähteviin juniin. Junatarjoilijan vastuulla on koko ravintolavaunu aina asiakaspalvelusta ja kassatyöskentelystä ruoka-annosten valmistamiseen ja pöytien siistimiseen. Ravintolavaunuissa
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Keski-Suomi Oy - 2016-06-04 - Keski-Suomi
Kenttämyyjä -
Myyntiedustajat
Asiakasyrityksemme on kotimainen Design-talo, joka suunnittelee ja valmistaa design- ja liikelahjoja Suomessa. Etsimme nyt heille B2B-KENTTÄMYYJÄÄ Jyväskylään Työtehtäviisi kuuluu asiakashankinta ja olemassa olevien
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-03-17 - Keski-Suomi
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaillemme Jyväskylään ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Edellytämme hakijalta työturvallisuuskorttia, tulityökortti eduksi. Oma auto helpottaa
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-21 - Keski-Suomi
Laitoshuoltaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme osa-aikaista (50%) laitoshuoltajaa Äänekosken terveyskeskussairaalan vakinaiseen toimeen 9.5.2016 alkaen. Terveyskeskussairaala on 40-paikkainen ja hoidossa keskitytään sairauksien akuutti- ja kuntoutusvaiheiden hoitoon. Yksikössä
Äänekosken kaupunki - 2016-03-18 - Keski-Suomi
Lastenhoitajan toistaiseksi voimassa oleva toimi -
Lastenhoitotyöntekijät
Hankasalmen kunnan sivistyspalveluissa on haettavana SINISIIVEN PÄIVÄKODIN LASTENHOITAJAN TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVA TOIMI 1.6.2016 alkaen Sinisiipi on Niemisjärven taajamassa, koulun yhteydessä toimiva pieni päiväkoti.
Hankasalmen kunta - 2016-03-19 - Keski-Suomi
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Petäjäveden kunnan varhaiskasvatuksessa on haettavana lastentarhanopettajan sijaisuus ajalle 1.11.2016-31.5.2017. Tehtävän sijoituspaikkana Petäjäkallion päiväkoti. Lisätietoja tehtävästä antaa
Petäjäveden kunta - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Markkinointisuunnittelija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
KESPET Oy on kansainvälinen, LVI- ja teollisuuseristystuotteiden, rakennusteollisuuden ohutlevytuotteiden ja näihin liittyvien asennustarvikkeiden ja käsityökalujen myynnin johtava yritys Suomessa. Tarjoamme kokonaisvaltaista eristystarvikkeiden
Kespet Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Metsäkoneenkuljettaja -
Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat
Total-Henkilöstöpalvelut Oy on Kuopiosta lähtöisin, yksityisomistuksessa oleva tehokas ja joustava henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Toimimme paikallisesti Itä-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Keski-Suomessa. Toimintamme
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Keski-Suomi
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Prasos Oy hakee kansainvälisen kasvunsa tueksi kansainvälistä myyntijohtajaa. Yritys on neljä vuotta sitten perustettu nuorekas finanssiteknologia-alan yritys. Prasos Oy on toistaiseksi keskittynyt kryptovaluuttoihin, lähinnä
Prasos Oy - 2016-03-16 - Keski-Suomi
Myyntineuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Onko vaikea löytää vakituinen työpaikka. jossa oikeasti on mukavat työkaverit? Haluatko ansaita itsellesi 1700-2500€ kuukaudessa? Meillä molemmat on mahdollista, sillä nyt on tarjolla nopeille hakijoille vakituinen
Finnacta Oy - 2016-02-18 - Keski-Suomi
Myyntineuvottelija/Rekrytointivastaava -
Myyntiedustajat
Finnacta Oy on savolaiset juuret omaava, hyvällä tavalla erilainen markkinoinnin erikoisosaaja. Toimintamme kasvaessa palkkaamme joukkoomme Myyntineuvottelijan/Rekrytointivastaavan. Työtehtäviin kuuluu suosittujen tuotteiden myyminen
Finnacta Oy - 2016-05-30 - Keski-Suomi
Nuohooja / Hormipinnoittaja -
Rakennuspuhdistajat ja nuohoojat
RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat kattoremontit, kattopinnoitukset, hormipinnoitukset. Nyt haemme joukkoon iloiseen ammattitaitoista ja erittäin hyvällä
RestaKoti Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Yrityksemme kasvaa voimakkaasti ja tarvitsemme uusia eri ohjelmistotekniikoiden osaajia esimerkiksi C/C++, C#, Python, SQL, UML, LabView, CoDeSys ja HTML5 -tekniikat sekä Linux - ja Android - ympäristöihin. Plussaa on, jos sinulla on kokemusta
Vision Development Oy - 2016-04-26 - Keski-Suomi
Palvelumyyjä -
Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
R-kioskimyyjä -
Kioski- ja torimyyjät
1417 Jukka Päivärinta Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme Äänekosken rakennustyömaille RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu paljon erilaisia avustavia tehtäviä kuten esimerkiksi työmaan siivous, purkutyöt, erilaiset raivaustyöt ja tavaroiden
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Rakennusapulainen -
Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Jyväskylän alueelle elementtityöntekijöitä. Työtehtävät koostuvat betonisten elementtien kokonaisvaltaisesta valmistuksesta kuten muottien tekemisestä, raudoittamisesta ja valamisesta.
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Sosionomi -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
SOSIONOMI LASTEN JA VANHEMMAN VÄLISTEN TAPAAMISTEN VALVONTAAN AKSON HOIVAPALVELUT OY on kasvussa oleva kotimainen ja paikallinen perheyritys, joka toimii Jyväskylän ja Laukaan alueella. Kuulumme kotimaiseen ja valtakunnalliseen Akson -
Akson Group Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Tilitoimistoyrittäjä -
Oletko yrittäjähenkinen taloushallinnon ammattilainen joka haaveilee omasta yrityksen perustamisesta nyt tai lähitulevaisuudessa? Nyt siihen on loistava mahdollisuus OLE Online-tilitoimiston perustamisohjelman kautta. Saat täyden yksilöllisen tuen, koulutuksen ja työvälineet
TEMP-TEAM Finland Oy - 2016-03-25 - Keski-Suomi
Värikonsultti, yrittäjä -
Stailamos® värikonsultti yrittäjä! Sopii sisustussuunnittelijoille, kosmetologeille, pukeutumisen myyjille, ompelijoille, ym. värien kanssa työskenteleville henkiöille. Sinua odottaa pitkälle kehitetty työ metodimme parissa. Sähköinen henkilön
Stailamos Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Vastaava työnjohtaja, rakennusala -
Rakennusalantyönjohtajat
Haemme vakituiseen työsuhteeseen VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA. Vastaat projektiluontoisten (pääsääntöisesti saneeraus- ja korjausrakennuskohteita) rakennustyömaiden päivittäisen työn koordinoinnista, hankinnoista
Suolahden PS-Rakennus Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi