Job Koulunkäynninohjaaja Kanta-Häme Tammelan kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulunkäynninohjaaja

Työnkuvaus:
Tammelan kunnan perusopetuksessa julistetaan haettavaksi määräaikaista täyttämistä varten koulunkäynninohjaajan toimi ajalle 15.8.2016-3.6.2017. Pyydämme jättämään määräaikaan mennessä ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona jäljennökset opinto- ja työtodistuksista. Mikäli Sinulla on useampia liitteitä, tallenna liitteet pakattuna kansiona; Valitse liitteet, hiiren oikealla Lähetä kohteeseen, Pakattu kansio (zip-tiedosto). Tarvittaessa avustamme sähköisen hakemuksen jättämisessä. Mikäli hakemus toimitetaan postitse, hakemus tulee lähettää osoitteeseen: Tammelan kunta, Kirjaamo, Hakkapeliitantie 2, 31300 Tammela tai sähköisesti kirjaamo (at) tammela.fi Hakuaika päättyy 30.5.2016 klo 12.00. Hakemukseen tulee liittää oikeaksi todistettu ansioluettelo tai vastaava ja kelpoisuuden osoittavat todistukset. Kelpoisuusehdot: asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista, nro 986/1998, myöhempine muutoksineen. Tehtävien täytössä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa. Valittujen on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 edellyttämä rikosrekisteriote.

Työnantajan nimi: Tammelan kunta

Työnantajan osoite: Kuumakuja 60, 30100 FORSSA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Koulunkäyntiavustajat

Maa: Suomi

Alue: Kanta-Häme

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asentaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

R-yhtiöt - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Asiakasneuvottelija -

Myyntiedustajat
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Myymme puhelimitse monia erilaisia tuotteita sekä yrityksille että kuluttajille; mm. juridiikan ja liiketoiminnan kirjallisuutta, koulutuksia,
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-02-18 - Kanta-Häme

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Suoramarkkinointi Mega Oy on v.1986 perustettu, Suomen johtava puhelimitse tehtävään markkinointiin erikoistunut yritys. Kuulumme vahvasti kehittyvän Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent -liiketoimintayksikköön. Alma Talent
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Asiakaspalvelija taksikeskukseen -

Puhelinpalveluneuvojat
Haemme asiakkaallemme Kanta-Hämeen Aluetaksi Oy:lle kahta asiakaspalvelijaa Hattulaan, Parolan keskustassa sijaitsevaan välityskeskukseen. Työt alkavat mahdollisimman pian ja työtä on tarjolla 8-40h/viikko, kesäkautena enemmän
Wippii Work Oy - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Betonituotetyötekijä -

Betonirakentajat ja raudoittajat
Etsimme asiakasyrityksellemme betonituotetyöntekijää elementtitehtaaseen. Työ sisältää mm. raudoitusta, hiertämistä ja valujen tekoa. Olet hakemamme henkilö, jos omaat jo kokemusta betonielementtitehtaassa
Innolink Staff Oy - 2016-02-15 - Kanta-Häme

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Tmi T.Helminen - 2016-02-22 - Kanta-Häme

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme Janakkalan ja Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelle HAMMASHOITAJAA vakinaiseen toimeen Janakkalaan. Kelpoisuusvaatimuksena on hammashoitajan tutkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai aiempi vastaava tutkinto,
Janakkalan kunta - 2016-08-17 - Kanta-Häme

Hoitoapulainen -

Lastenhoitotyöntekijät
Mainio Vire tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia sosiaali- ja hoivapalveluja yli 80 paikkakunnalla ympäri Suomen. Haluamme olla hyvinvointia luova edelläkävijä ja halutuin kumppani. Palveluvalikoimamme sisältää vanhusten
Mainio Vire Oy - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Järjestyksenvalvoja -

Vartijat
Haemme motivoitunutta järjestyksenvalvojaa Riihimäellä sijaitsevaan yökerhokohteeseen. Työtä on tarjolla 3 yötä/viikko. Emme vaadi aikaisempaa työkokemusta. Vaadimme: -Voimassaoleva järjestyksenvalvojakortti
Pee&Pee Solutions Oy - 2016-04-01 - Kanta-Häme

Johtaja, rahoitus- ja vakuutuspalvelut -

Rahoitus- ja vakuutuspalvelujen johtajat
Toimistopäällikkö Hämeenlinnan toimipisteeseen Olemme aktiivinen talous- ja henkilöstöhallinnon kehittäjä ja palveleva asiantuntijaorganisaatio. Tule mukaan tekemään kanssamme sitä, mitä muut
Hämeenlinnan MK-Tili Oy - 2016-08-17 - Kanta-Häme

Kanta-Häme / Yrittäjä -

WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä markkinoilla. Vuosittain WorkPowerin
Workpower Oy, Hki - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Kokoonpanija, sähkö- ja elektroniikkalaitteet -

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokoonpanijat
Haemme asiakkaallemme tuotantoon elektroniikka-alan tekijöitä erilaisiin vaihetöihin. Sinulla tulee olla omatoiminen ja reipas asenne työntekoon, sekä halu kuulua osaksi huippuosaajien tiimiä. Edellytämme aiempaa kokemusta
Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy/ VMP Group - 2016-05-11 - Kanta-Häme

Koulunkäynninohjaaja -

Koulunkäyntiavustajat
1 määräaikainen koulunkäynnin ohjaaja, viikkotyömäärä 20h (4h päivä), 3.6.2016 saakka. Täytetään heti, kun pätevä/sopiva työntekijä löytyy. Työkokemus 0-1 vuotta.
Vörå kommun - 2016-03-19 - unspecified

Laaja-alainen erityisopettaja -

Erityisopettajat
Virka Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. Haemme perusopetuksen
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-04-12 - Kanta-Häme

Lääkärin sijaisuus, lastenpsykiatria -

Erikoislääkärit
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian yksiköllä on poliklinikka ja viikko-osasto Hämeenlinnassa. Poliklinikallamme toimivat akuuttitiimi, neuropsykiatrinen tiimi, pikkulapsipsykiatrinen tiimi ja kaksi yleispoliklinikan
Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-09 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Esperi Hoivakoti Teerimäki on Hämeenlinnaan kesällä 2015 avattu ikääntyneille tarkoitettu hoivakoti. Hoivakodissa on 62 asukaspaikkaa kahdessa kerroksessa. Hoivakoti tarjoaa vakituisen asumisen ohella myös lyhytaikaista
Esperi Care Oy - 2016-08-02 - Kanta-Häme

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Tule mukavaan, moniammatilliseen tiimiimme vanhusten asumispalveluyksikköön kesätyöhön, joka voi jatkua tarvittaessa pidempäänkin. Meillä on paljon viriketoimintaa ja kanoja ja kanejakin voit hoitaa yhdessä
Hausjärven kunta - 2016-03-15 - Kanta-Häme

lähihoitaja -

Lähihoitajat
Etsimme lähihoitajaa, jolla on aito kiinnostus työskennellä vanhusten asumispalveluyksikössä. Kokemus vanhustyöstä, muistisairauksista ja pitkäaikaishoidosta katsotaan eduksi. Työ on 3-vuorotyötä.
Hausjärven kunta - 2016-05-15 - Kanta-Häme

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Tuletko hyvin toimeen lasten kanssa? Onko tavoitteenasi työllistyä välivuoden ajaksi? Etsitkö joustavaa työtä muun elämän oheen? Haemme nyt keikkailevia LASTENHOITAJIA Hämeenlinnaan. Työ on keikkaluontoista
Personalhuset Staffing Group - 2016-06-14 - Kanta-Häme

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Virka Hämeenlinna on historiaansa arvostava aktiivinen 68.000 asukkaan maakuntakeskus Suomen parhaimmalla paikalla. Kaupungin monipuolinen elinkeinorakenne ja erilaiset viihtyisät asumisvaihtoehdot takaavat jatkuvan kehittymisen. 2 luokanopettajan
Hämeenlinnan kaupunki - 2016-04-24 - Kanta-Häme

LVI-asentaja - asuinrakennukset -

Putkiasentajat
Suomen LVIS- Suunnittelu on asuinrakennusten LVIS- urakointiin erikoistunut yhtiö. Asiakkainamme on talotehtaita, rakennusliikkeitä sekä yksityisiä rakentajia. Toimipisteemme ovat Tampereella ja Vantaalla. Työllistämme n.
Suomen LVI- Suunnittelu Oy - 2016-09-10 - Kanta-Häme

Myyjä -

Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
JYSK OY - 2016-05-30 - Kanta-Häme

Myyjä Tele Finlandille, Forssa -

Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-01 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Kanta-Häme

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-24 - Kanta-Häme

Ratkaisumyyjä Hämeenlinna-Forssa alueelle -

Myyntiedustajat
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-18 - Kanta-Häme

Sähköverkkoasentajiia -

Linja-asentajat ja -korjaajat
Arvostamme sähköalan koulutusta, tulosvastuullisuutta, asiakassuuntautuneisuutta ja yhteistyökykyä. Sähkö-/ televerkkojen sekä katuvalomaakaapelointi- ja ilmajohtorakennustöihin. Myös viankorjaustehtäviä.
Suomen Sähköverkonrakennus Oy - 2016-04-27 - Kanta-Häme

Sairaanhoitaja, 2 toimea, osasto 6B -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Etsimme joukkoomme hoitotyön ammattilaista - Sinua, joka olet kiinnostunut sisätautipotilaan hoitotyöstä. Tehtävien ensisijainen sijoituspaikka on Hämeenlinnan yksikön sisätautien vuodeosasto 6B. Erikoisaloina osastolla
Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Tieto- ja viestintätekniikan opettaja -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Hyria koulutus toteuttaa Hyvinkään-Riihimäen alueella opiskelijoiden tarpeita palvelevaa ammatillista koulutusta ja työelämän kehitystä palvelevaa toimintaa. Haluamme olla ammatillisen koulutuksen arvostetuin edelläkävijä
Hyria koulutus Oy - 2016-04-15 - Kanta-Häme

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Varastotyöntekijä Haemme asiakasyrityksellemme varastotyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Hämeenlinnaan. Mikäli sinulla on aikaisempaa kokemusta varastotyöstä tai kaupan alan ympäristössä
CityWork Häme Oy - 2016-03-09 - Kanta-Häme

 
 
site syntyy 28.1327688694 sekuntia