Job Koulunkäynninohjaaja valmistavaan opetukseen Helsinki-Uusimaa Loviisan kaupunki / Lovisa stad - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Koulunkäynninohjaaja valmistavaan opetukseen

Työnkuvaus:
Haemme koulunkäynninohjaajaa valmistavan opetuksen ryhmään 12.9.2016-2.6.2017. Viikkotyöaika on n. 25 t/vko. Loviisa on viehättävä merellinen kaksikielinen kaupunki, jota leimaa pikkukaupungin idylli. Kunnan 15 peruskoulussa ja kahdessa lukiossa on noin 150 opettajaa ja 50 koulunkäynninohjaajaa. Koulussa toimii kaksi valmistavan opetuksen ryhmää lukuvuonna 2016-2017. Edellytämme tehtävää hakevilta koulutusta tai soveltuvuutta alalle. Arvostamme työkokemusta lapsi- tai nuorisoryhmien ohjaamisesta tai erityislasten parissa tehdystä työstä. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta. Tehtävä täytetään 4 kuukauden koeajalla. Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää todistukset hakijan kelpoisuudesta. Todistukset voi myös lähettää osoitteella Loviisan kaupunki, Sivistyskeskus, PL 68, 07901 LOVIISA.

Työnantajan nimi: Loviisan kaupunki / Lovisa stad

Työnantajan osoite: Ratakatu 1, 07900 LOVIISA

Työn lyhyt kuvaus: Koulunkäyntiavustajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Android Developer -

Sovellusohjelmoijat
Android Developer in capital area. Your will create Android UI applications to please our customers. You may not have long experience but like to grow and take full responsibility. You have up-to-date knowledge with the latest Android tools, current libraries,
Tamminen Valtteri - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Asbestipurkaja -

Muut rakennustyöntekijät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus.
Job Services Finland Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Baaritarjoilija -

Tarjoilijat
Haetaan työhön baaritarjoilijaa, jolla mielellään ennestään kokemusta baarityöskentelystä. Jos tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja jos sinulle ei ole rajoitteita työvuoroissa (työ on 2-vuorotyö
Night Guards Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Erikoislääkäri -

Erikoislääkärit
Porvoon sairaalan päivystykseen haetaan erikoislääkäriä, jonka tehtäviin kuuluu akuuttilääkäreiden koulutus ja konsultointi yhdessä muiden seniorien kanssa sekä toimiminen tehostetun valvonnan lääkärinä.
HUS - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Esimiesharjoittelija -

Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia esimiesharjoittelijoita eri puolille Uudenmaan aluetta. Etsimämme henkilöt ovat ulospäinsuuntautuneita, tuloshakuisia ja positiivisia persoonia. Myös ajokortti tulee olla
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Farsin kielen tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Suomen Tulkkitalo hakee jatkuvasti luotettavia tulkkaus- ja käännöspalveluiden ammattilaisia useille eri kielille. Tällä hetkellä haemme erityisesti farsin kielen tulkkeja. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa, Suomen
Saba Consulting Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Hankintapäällikkö, Marinetek Group Oy, Helsinki -

Ostajat
- Marinetek Finlandin ja koko konsernin ostotoiminnan kehittäminen yhdessä muun tiimin kanssa - Konsernin ostojen keskittäminen hyödyntäen volyymeja - Kaikkien tuotannon ostosopimuksien neuvotteleminen sekä tuotantolaitoksen
StaffPoint Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

Keittiöpäällikkö -

Keittiöpäälliköt
LA TORREFAZIONE avaa elokuussa uuden toimipisteen Espoon Isoon Omenaan. Haemme nyt KEITTIÖMESTARIA mukaan toteuttamaan Torren konseptia! Tulevana TORRELAISENA olet mukana rakentamassa Suomen ensimmäistä kolmannen kahviaallon kahvilakonseptia.
La Torrefazione Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Korkeakouluharjoittelija -

Toimistoavustajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Rajavartiolaitos on sisäministeriön alaisuudessa toimiva ammattitaitoinen, luotettava ja yhteistyökykyinen sisäisen turvallisuuden viranomainen. Rajavartiolaitoksen ydintoiminnot ovat rajavalvonta, rajatarkastukset,
Rajavartiolaitos - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäynninohjaaja, Kirkonkylän koulu -

Koulunkäyntiavustajat
Tuusulan kunnan opetustoimen kehittyvät ja pedagogisesti laadukkaat koulut mahdollistavat oppilaslähtöisen ja tuloksellisen oppimisen kaikille kunnan oppilaille. Tuusulan kunta hakee: Kirkonkylän kouluun koulunkäynninohjaajaa
Tuusulan kunta - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Koulutussuunnittelija -

Koulutussuunnittelijat ym.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy (Vantti) etsii koulutussuunnittelijaa vahvistamaan henkilöstön osaamisen kehittämistä. Koulutussuunnittelijan tehtävät liittyvät Vantin koulutusten suunnittelu-, koordinointi- ja kehittämistehtäviin.
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Kuorma-autonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat

Fin-Master Rakennus - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Linja-auto asentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme Veho Lommilan toimipisteeseen ajoneuvotekniikan perustaidot osaavaa linja-automekaanikkoa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Merkkituntemus on eduksi, mutta lähtökohtana on halu ja kyky oppia uutta. Työkokemuksen ja
Veho Oy Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Logistiikkatyöntekijä, vuorotteluvapaan sijaisuus -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Inex Partners Oy on S-ryhmän logistiikkayritys, SOK:n tytäryhtiö. Inex jakelee suuren osan S-ryhmän myymälöiden päivittäis- ja käyttötavarasta ja tarjoaa lisäksi erikoistavaran logistiikkapalveluita
Inex Partners Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Toshiba Tec Nordic hakee tiimiinsä Tampereelle aktiivista ja motivoitunutta Account Manageria tulostuspalveluiden ja AV-ratkaisuiden B2B myynnin pariin. Tyyppi: Täyspäiväinen, Vakituinen Haettu tausta: Opintojen loppuvaihe tai valmistunut
aTalent Recruiting - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Muu varastonhoitaja -

Varastonhoitajat ym.
Bosch Rexroth on voimansiirron, ohjauksen ja liikkeenhallinnan ratkaisujen maailmanlaajuinen markkinajohtaja. Tuoteohjelmaan kuuluvat hydrauliikan, lineaari- ja kokoonpanotekniikan ratkaisut sekä sähkökäytöt ja ohjausjärjestelmät.
Bosch Rexroth Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
mikonen tmi - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjiä, Alko Oy, pääkaupunkiseutu -

Myyjät
Alko yrityksenä: Haluamme olla Suomen paras palveluyritys - sekä vastuullisella toiminnalla että asiakaspalvelulla mitattuna. Tavoitteemme on myös paras työ, jossa korostuvat huippupalveluosaaminen ja asiakastarpeen mukainen tuoteosaaminen,
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistokehittäjiä finanssiteknologia-alan kasvu -

Sovellusohjelmoijat
Academic Work etsii nyt ohjelmistokehittäjiä OPR-Vakuus Oy:lle. Jos Java, Javascript tai PHP kuuluvat vahvuuksiisi ja haluat työskennellä tavoitteellisesti kansainvälistyvässä yhtiössä, ja kehittyä pitkäjänteisesti
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Opettaja, vieras kieli -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Peruskoulun ja lukion ruotsin ja englannin kielen aineenopettajan työtehtävä lukuvuodeksi 2016 - 2017, opetusvelvollisuuden mukaiset tunnit. Työtehtävään kuuluu opettaa ruotsia lukiossa (yhteensä 7 kurssia) ja ruotsia
Viipurin Reaalikoulu Oy - 2016-05-12 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikköä/-insinööriä -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
VRP Rakennuspalvelut Oy on vakaa suomalainen rakennusliike. Erityisosaamistamme ovat vaativa korjausrakentaminen, teollisuus- ja liiketilarakentaminen, KVR-urakointi ja oma asuntotuotanto. Päätoimialueemme on Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Etelä-Suomi.
VRP Etelä-Suomi Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Kykenet itsenäiseen työntekoon työmaalla ja hallitset tietotekniikan perustaidot. Autocadin hallinta, ruotsinkielen taito ja kosteudenmittaajan henkilösertifikaatti katsotaan eduksi. Työnkuva muodostuu monipuolisista tehtävistä
Rakennustarkastus Ratar Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmies -

Talonrakentajat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus.
Job Services Finland Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Meilahden sairaalan anestesia- ja leikkausosaston ulkopuolisia anestesioita, sedaatioita ja kivun lievitystä annetaan kaikkien vastuualueemme erikoisalojen potilaille röntgenosastolla ja endoskopiayksikössä. Alkavana, uutena toimintana
HUS - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Software Test Engineer -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
Procountor Oy - ystävällinen taloushallinnon ohjelmisto Procountor on johtava kotimainen ja pilvipohjainen taloustaloushallinnon ja kirjanpidon ohjelmisto, jota käyttää jo yli 14 000 yritysasiakasta ja 500 tilitoimistoa Suomessa
Poolia Suomi Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkasuhteeseen. Virka sijoittuu lapsiperhetyön alkuarviointipalveluihin. Alkuarviointipalveluiden keskeisinä tehtäväalueina ovat lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset
Lohjan kaupunki - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Suunnittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme Haka pks Oy:lle SUUNNITTELIJAA vakituiseen työsuhteeseen. Toimeksiantajayritys Haka pks Oy on metallirakenteiden ja niiden osien valmistukseen erikoistunut asiantuntijayritys, jolla on pitkä historia julkisivujen
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
Amarillo kaipaa juuri SINUA kesäksi riveihinsä! Etsimme nyt aikaisempaa kokemusta tarjoilijan tehtävistä omaavaa aitoa persoonaa, jolla on myös baaritarjoilu hallussa. Amarillon tarina alkaa syvältä Texasin sydämestä.
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Tarjouslaskija, sähköprojektit -

Sähkötekniikan asiantuntijat
Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille ja teollisuudelle. Palveluitamme käytetään muun muassa
Caverion - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Tekstiilimyyjä -

Myyjät
Bik Bok on yksi Pohjoismaiden johtavista nuorten naisten muotiketjuista, jolla on 180 liikettä viidessä eri maassa. Bik Bokin valikoima on aina trendikäs: liikkeisiin tulee uutuuksia viikoittain, jotta muotitietoiset asiakkaamme löytävät
BikBok Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.81585788726807 sekuntia